VUOSI 2020 PAKETISSA – MILTÄ SE ON NÄYTTÄNYT?

Vuosi 2020 lähenee loppuaan ja on aika tehdä katsaus menneeseen. Mitä meidän Muu maa mandariini -blogin kirjoittajien vuoteen 2020 siis on kuulunut?

Vuosi 2020 on ollut kaikin tavoin erikoinen. Uutisotsikoissa ovat pyörineet Australian ja Amazonin metsäpalot, maiden väliset konfliktit, USA:n vetäytyminen ilmastosopimuksesta ja keväällä alkanut, koko maailman mullistanut pandemia, joka on vaikuttanut meidän kaikkien elämään merkittävästi. Hyviäkin asioita on kuitenkin tapahtunut, kuten Black Lives Matter -liikkeen ajamien asioiden nouseminen kaikkien tietoisuuteen ja Donald Trumpin häviö USA:n presidentinvaaleissa.

Muu maa mandariini -blogi pistettiin pystyyn huhtikuussa, kun aikaa ja tilaa kirjoittamiselle vihdoin syntyi maailman pysähtyessä. Silloin oli vielä helppo katsella vaaleanpunaisten lasien läpi ja haaveilla siitä, että tähän aikaan vuodesta eläisimme jo lähes täysin normaalia elämää. Elämää, johon kuuluisi vahvasti myös matkustelu. Blogimme on kuuden ulkomailla asuvan suomalaisnaisen ulkosuomalaisuus-, lifestyle- ja matkailuaiheinen blogi, joka koki heti perustusvaiheessa suuren kolauksen, sillä elämä ei olekaan palautunut normaaleille raiteilleen ja olemme kirjoittaneet osittain eri aiheista kuin alun alkaen ajattelimme. Toivottavasti olette pitäneet jutuistamme siitä huolimatta!

Meksikossa asunut blogin perustaja Johanna P. paluumuutti Suomeen elokuussa, kun jenkkituristit ja korona valtasivat hänen kotikylänsä. Vera on jumissa Macaussa ja Jenna R. aloitti “pakko”-opinnot Australiassa. Johanna M. ei ole poistunut Azoreilta koko vuonna, Jenna H. on päässyt kokemaan Bangkokin tyhjät turistikadut ja Oonallakin Kanadassa on elämä heittänyt kuperkeikkaa useampaankin otteeseen. Lue alta meidän vuosikoosteet!

MITÄ MEIDÄN VUOTEEN 2020 KUULUI?

JOHANNA PAASO

Vuosi 2020: 

  1. Otin lopputilin työpaikaltani Portugalista ja ostin menolipun Meksikoon. 
  2. Reissasin Belizessä, Guatemalassa ja Meksikossa, nauttien täysin rinnoin vapaudesta ja lämmöstä. 
  3. Palasin vanhaan kotikylääni, Meksikon ihanaan surffikylään Sayulitaan
  4. Seikkailin viidakon läpi salaisille rannoille ja fosteroin kadulta löydettyjä koiria.
  5. Kun vihdoin kylän rajat aukesivat, näin vanhoja ystäviäni, pääsin surffaamaan ja nauttimaan elämästä, hyvästä ruuasta, ystävistä ja auringonlaskuista.
  6. Elokuussa paluumuutin Suomeen kun jenkkituristit ja korona valtasivat Sayulitan. 
  7. Nautin Suomen kesästä, näin ystäviä ja perhettä. Olin paljon metsässä ja luonnossa, matkustin ensimmäistä kertaa Kolille. 
  8. Pohdin elämää ja etsin itseäni. Mitä matkailun ja tapahtumien ammattilaisen kuuluu nyt tehdä?
  9. Päätin perustaa oman yrityksen (…jota kohti mennään yhä pienin askelin). Tein verkkokaupan ja perustin Joulumyyjäiset2020 -tapahtuman verkossa. 
  10. Vietän talvea Suomessa pitkästä aikaa. Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni Ylläkselle, kävin lautailemassa ensimmäistä kertaa. Nautin lumesta – ensimmäistä kertaa. Vietin joulun perheen kanssa pitkästä aikaa. Ja odotan innolla mitä vuosi 2021 tuo tullessaan. 

Parasta: Uudet elämykset aina Guatemalan tulivuoresta Suomen Lappiin, Sayulitaan paluu ja se että on päässyt kehittämään itseään uusille urille. 

Pahinta: Tapahtuma- ja matkailualan töiden ja yritysten kato ja matkustusrajoitukset. Ja yksi murtunut käsi kruunaamaan vuoden.

JENNA REIVOLAHTI

Vuosi 2020:

  1. Vietimme Uutta Vuotta Brisbanessa äidin, isän ja veljeni kanssa, jotka olivat tulleet vierailemaan luonani Australiassa ensimmäistä kertaa.
  2. Olimme suunnitelleet poikaystäväni kanssa muuttavamme kesäksi Suomeen, mutta korona pisti suunnitelmamme tietysti aivan sekaisin.
  3. Mietin mitä tehdä elämälläni.
  4. Aloitin valokuvaajan opinnot Gold Coastilla.
  5. Jouduimme muuttamaan evakkoon eikä asuntoa tuntunut löytyvän millään.
  6. Muutimme ihanaan uuteen asuntoon meren rannalle. Vihdoinkin koti, joka tuntuu kodille. Sain uuden työpaikan naapurista.
  7. Aloitin surffikuvauksen ja etenen valokuvaajan urallani pienin askelin.
  8. Vierailin No Worries podcastissa Nellin ja Reetan haastateltavana.
  9. Varasin lentoliput ensi vuoden alkuun Western Australiaan.
  10. Tämä on ensimmäinen vuoteni ehkä noin kahteenkymmeneen vuoteen, kun en ole astunut sisään lentokoneeseen.

Parasta: Valokuvaajan opintoni ovat olleet todella mielenkiintoiset ja olen onnellinen siitä, että lähdin rohkeasti opiskelemaan tätä alaa.

Pahinta: Pahinta on ehdottomasti ollut epätietoisuus siitä, milloin pääsen Suomeen näkemään ystäviä ja perhettä.

JOHANNA MALDONADO

Vuosi 2020:

  1. Palasin tammikuussa Lissabonissa vietetyn vuodenvaihteen jälkeen Terceiralle, enkä ole sen jälkeen poistunut Azoreilta.
  2. Olemme joutuneet muuttamaan kaksi kertaa tämän vuoden aikana. Samalla on kuitenkin päässyt tutustumaan paremmin eri paikkoihin täällä kotisaarella.
  3. Tämän blogin aloittaminen keväällä toi elämään kivan uuden projektin ja porukan, jonka kanssa tätä tehdä!
  4. Blogin kautta löytyi yllättäen myös töitä, sillä olen nyt loppuvuodesta kirjoittanut matkaoppaita Portugaliin.
  5. En ole myöskään haudannut makrameeyritystäni, vaan puuhailen edelleenkin sen ja tekstiilitaiteeni parissa. Olen aloittanut yhteistyön myös parin paikallisen liikkeen kanssa.
  6. Vuoden kohokohta oli syyskuun lomareissu naapurisaarelle São Jorgelle, missä telttailtiin, patikoitiin, uitiin merivesialtaissa ja maisteltiin paikallisia herkkuja.
  7. Suomen-matkat taas peruuntuivat kahdesti, eikä ole huvittanut säätää koronatestien, vaihtolentojen ja karanteenien kanssa sinne päästäkseni.
  8. Täytin toukokuussa pyöreät 30 vuotta. Juhlat olivat piknik rannalla sen sijaan että olisin ollut kavereiden kanssa mökkeilemässä Suomessa, mutta ehtii sitä juhlia myöhemminkin.
  9. Loppuvuodesta olen ahkeroinut portugalin kielikurssilla kolmena iltana viikossa. Alkeistason kurssi oli helppo, mutta opin silti jotain ja tutustuin uusiin ihmisiin.
  10. Kaiken kaikkiaan vuosi 2020 on ollut eräänlainen tervetullut hengähdystauko, jolloin on joutunut pakon edessä (tai saanut luvan kanssa, miten sen nyt ottaa) pysähtymään paikoilleen ja pohdiskelemaan elämänsä suuntaa tavallista enemmän. Ensi vuodelta odotan toivottavasti lisää kirjoitustöitä, ekotalon valmistumista, Suomen-visiittiä ja enemmän aikaa Manner-Portugalissa.

Parasta: Vuosi keskellä Atlanttia on opettanut keskittymään enemmän siihen, mitä on nyt ja saanut ymmärtämään entistäkin paremmin sen, mikä itselleni on tärkeää, vaikka välillä pää onkin huidellut ties missä pilvissä.

Pahinta: Suomen-reissujen peruuntuminen ja ystävän häiden missaaminen.

VERA WINTER

Vuosi 2020:

  1. Vuosi vaihtui Suomessa kavereiden kanssa, minkä jälkeen palasin Macauhun kanditutkinnon viimeisen semesterin merkeissä.
  2. Matkustin kiinalaisen uudenvuoden viikonlopuksi Shenzheniin kaverin perheen luo. Juuri tällöin shit started hitting the fan, mutta korona oli vielä enimmäkseen vain Kiinassa ja Aasiassa. Kiinalainen uusivuosi meni käytännössä kokonaan neljän seinän sisällä, sillä emme uskaltaneet mennä julkisille paikoille.
  3. Ehdin puikahtamaan Kambodzaan lomalleni juuri ennen kun matkustamista alettiin rajoittamaan. Vaikeuksista huolimatta pääsin lopulta palaamaan takaisin Macauhunkin – juuri ennen kun raja suljettiin ulkomaalaisilta.
  4. Koko kevät kului kouluni järjestämässä “karanteenissa” toisen yliopiston kampuksella, vaikka muuten kaupunki hiljalleen alkoi palata normaaliin elämään.
  5. Sain kuin sainkin thesikseni valmiiksi ja koko tutkinnon viimeinenkin oppitunti tehtiin Zoomin välityksellä. Normaalia koulua meillä oli vain 1,5 viikkoa koko semesterin aikana.
  6. Kesällä pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin omaan kotiimme ja saimme jälleen lähteä ulos oman mielen mukaan. Oli ihana tunne olla vapaa.
  7. Syksy tuli ja kaverit palasivat kouluun. Itse aloitin kaksi kertaa viikossa järjestettävän kiinan kurssin ja yritin pitää itseni aktiivisena, vaikka kunnon rutiinia ei ollutkaan.
  8. Lokakuussa oli vihdoin pitkään odotettu valmistujaisseremonia. Perheeni ei tietystikään päässyt paikalle, mutta onneksi kaverit tulivat tukemaan. 
  9. Suomeen paluu on koko ajan vaaninut horisontissa. Macausta käsin ei ole koronan takia kuin yksi tapa tulla Suomeen ja se on kallis ja sisältää vähintään kaksi vaihtoa. Lopulta päädyin siihen, että jään Macauhun vuoden loppuun asti katsomaan, aukeaisiko parempia reittejä.
  10. Joulu ja uusivuosi menevät kavereiden kanssa. Luvassa on ainakin yksi staycation. Tavallaan ihan kivakin viettää juhlapyhät täällä, sillä lähtö Macausta tapahtuu alkuvuodesta. Takaisin ei sitten olekaan tulemista ennen kuin raja joskus aukeaa.

Parasta: Koronan takia/ansiosta olen saanut viettää 6 lisäkuukautta Macaussa valmistumisen jälkeen. En todellakaan olisi ollut valmis lähtemään vielä kesäkuussa.

Pahinta: Viimeinen semester yliopistossa käytiin Zoomin välityksellä, joten menetin lukuisia kivoja hetkiä luokkalaisten kanssa, emmekä myöskään saaneet kokea monia valmistumis-traditioita. Sen lisäksi perheeni ei päässyt katsomaan valmistujaisiani. Suunnitelmissa oli myös matkustaa enemmän erityisesti Etelä-Kiinassa, sillä tämä on toistaiseksi viimeinen tilaisuus siihen.

JENNA HÖGBACKA

  1. Otin lopputilin työpaikaltani Suomesta ja muutin Bangkokiin.
  2. Kaupunkiin tutustuminen ja asunnon hankkiminen oli tietysti iso muutos.
  3. Vuoden alussa ystäväni tuli pitkäksi aikaa Thaimaahan ja asui luonani aluksi, kunnes lähti saarille. Myös toinen ystäväni kävi keväällä ennen koronan tuloa minun luonani Bangkokissa ja teimme uskomattoman saarireissun.
  4. Keväällä maalis-huhtikuun aikaan turisteja kehoitettiin poistumaan Thaimaasta ja rajat sulkeutuivat. Tämä vaikutti paljon elämääni Thaimaassa.
  5. Lockdown joka kesti toukokuun loppuun, kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Olimme suunnitelleet matkustavamme moneen paikkaan Kaakkois-Aasiassa, mutta valitettavasti ei onnistunut. Maa suljettiin ja todellakin hiljeni.
  6. Lockdown aikaa, ulkonaliikkumiskielto ja alkoholinmyyntikielto koko kevään.
  7. Kesäkuussa alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, lockdown purettiin ja Thaimaassa sai taas matkustaa. Me teimme tyttöjen kesken reissun Hua Hiniin juhannuksena.
  8. Elokuussa reissasimme ystäväni kanssa Kanchanaburiin.
  9. Marraskuussa lensimme Ko Samuin saarelle, juhlistimme ystäväni Sarin 35-vuotis syntymäpäiviä. Lentojen hinnat olivat pudonneet reilusti ja mikä parasta tajusimme, että nythän on helppo matkustella ympäri maata.
  10. Joululoman odotus alkoi jo marraskuun lopussa ja nyt olen joululomalla Ko Changin saarella, joka kuuluu lemppareihini. Täällä chillaillaan ja vietetään Uutta Vuotta 2021!

Parasta: Koen, että vaikka maailman tilanne on synkkä, niin melko ainutlaatuinen tilanne elää täällä Thaimaassa vähän eristyksissä. Parasta vuodessa on ehdottomasti olleet reissut ja Bangkok jaksaa hämmästyttää! 

Pahinta: Lockdown.

Ensi vuodelta 2021 me ja koko muu maailma odotamme varmasti eniten koronakriisin laantumista ja elämän edes jonkinasteista normalisoitumista. Olisi mahtavaa, jos rajat aukeaisivat paremmin matkustelulle ja pääsisimme vihdoinkin niin kotiin tapaamaan läheisiämme kuin myös hiljalleen maailmalle ja tapahtumiin.

Toivottavasti tästä omituisesta vuodesta on kuitenkin opittu niin pysähtymistä kuin kohtuullisuutta ja kestävämpiä toimintatapojakin, jotka jäävät elämään myös uuteen, koronan jälkeiseen normaaliin. Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille!

Miltä sun vuosi 2020 on näyttänyt? Kommentoi alle tai laita meille viestä Facebookissa tai Instagramissa @muumaamandariini.

3 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kevättalvella hieman harmitti, kun hienot ja suunnittelemani matkat peruuntuivat. Toisaalta ajattelin, että no pääseehän sitä taas tulevaisuudessa reissailemaan. Ja tulihan sitä sitten kesällä koronatilanteen ollessa parempi reissattua, mutta eipä se niin hohdokasta ollut, kun tiesi millaisissa paikoissa sitä olisi päässyt matkustamaan ilman tätä pandemiaa. Täytyy nyt toivoa, että vuoden 2021 aikana pääsisi toteuttamaan niitä omia matkaunelmia, sillä kaksi vuotta alkaisi olemaan jo turhan pitkä aika.

    Monella vuosi 2020 on ollut aika rauhallinen, ehkä jopa tylsä. Moni on valitellut, että tekemistäkään ei tahdo riittää. Minulle se on ollut täysin toisinpäin. Tekemistä ja puuhaa on ollut jopa liikaa ja seuraavana vuonna aion ottaa ainakin vähän rennommin!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Sama täällä, meidän kaikkien kohdalla korona tietysti laittoi reissusuunnitelmat uusiksi. Toivotaan totisesti, että tänä vuonna maailma jo aukeaisi! Alkaa riittää kotona kököttäminen, vaikka sekin on tietysti sopivissa määrin mukavaa. Se on niin paljon omasta asenteesta kiinni, tuleeko tylsää. Ainakin minulla, mutta varmaan voin puhua meidän kaikkienkin puolesta kun sanon, että projekteja riittää ja tylsiä hetkiä pitää ennemminkin järjestää lepäämistä varten. 😀

      – Johanna M.

      Vastaa

  2. KUVAHAASTE: VUOSI 2020 KUVINA - Muu maa mandariini

    […] vuosi ja loppuihan se viimeinkin. Laitoimme jo bloggaaja kollegoiden kanssa vuoden pakettiin tässä postauksessa, mutta palattakoon vielä kerran tähän kauhujen ja ilojen vuoteen kuvien merkeissä Muuttolintu […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *