HILJENTYNYT TURISTIRYSÄ

Miltä näyttää koronan vaikutus yhdellä Thaimaan suurimmalla saarella? Entäpä, miltä tuntuu matkustaa paikassa, joka normaalisti kuhisee turisteja? Onko autio ranta parempi kuin täysinäinen? Lue alhaalta ajatuksia Samuilta, jossa vallitsi täydellinen turistikato.

Olimme ystäväni kanssa muutama viikko sitten Koh Samuin paratiisisaarella, jossa tarkoituksena oli juhlia hänen synttäreitään vähän isommallakin porukalla. Toisin kuitenkin kävi, lähdimme matkaan kaksin. Koh Samui valikoitui varmaan siksi, koska tavallisesti se tunnetaan melkoisena ”turistirysänä”. Koronasta johtuen sinne löytyi kuitenkin edullisesti suoria lentoja.

Samui on myös monen paikallisen mukaan varakkaampien turistien paikka, eikä suinkaan niiden ”norsuhousu länkkäreiden”, jotka täyttävät loman alkaessa Khao San Roadin kadut. Oli asia miten hyvänsä, niin haluan kertoa minkälaista oli matkustaa lähes ainoina länkkäreinä tällä mielettömällä saarella, jonka elinkeinoon korona on vääjämättä vaikuttanut.

HALPOJA LUKSUS VILLOJA

Jos koronaa ei olisi, niin todennäköisesti olisimme valinneet kohteeksi jonkin muun kuin Samuin. Mutta innostuimme Samuista, kun katselimme aiemmin vanhoja madventures jaksoja. Niissä Samui oli vielä melko tuntematon ja hiljainen paratiisi muutamineen bungaloweineen.

Samuilla halusimme viettää ehdottomasti kunnon lukusloman, sillä olihan kohde itsessään jo melkoinen luksus. Luksuslomaa varten päätimme varata oman Villan uima-altaineen. Villamme oli kaksikerroksinen kahdella makuuhuoneella, keittiöllä ja uima-altaalla. Normaalisti tällainen villa olisi viikolta noin 600-800 euron luokkaa, mutta me saimme tämän 300 eurolla. Näkymä uima-altaalta oli upea, vehreitä palmuja ja turkoosia merta.

Alakerran keittiöstä, pahoittelut sekasotkusta. Elämä on 😀 Saatiin myös seuraa, niinkuin kuvasta näkyy.
Yläkerran olohuone.
Parhaita maisemia kahvikuppi kädessä. 😀

AUTIOITA HIEKKARANTOJA

Thaimaassa harvoin törmää autioihin hiekkarantoihin, mutta Samuilla sekin tuli koettua. Olihan se tietysti arvattavaa, mutta kyllä niiden näkeminen laittoi oikeasti ajattelemaan tätä tilannetta ja jollain tavalla se myös teki murheelliseksi. Olen kuullut monesti, kuinka reppureissaajat etsivät niitä autioita rantoja, joita massaturismi ei ole saavuttanut, niin nyt niitä todellakin olisi tarjolla.

Lamai Beach

Samuin vilkkain ranta on normaalisti Chaweng beach, joka on yhdeksän kilometriä pitkä ja täynnä palveluita, nyt niitä palveluita sai todellakin hakea. Toiseksi vilkkain ranta on Lamai Beach, josta tulikin meidän suosikki. Saarilla palvelut olivat melko vähissä, muutamia ravintoloita pidettiin auki, mutta nekin lähes tyhjiä.

Rannalla vaelteli naisia, jotka tarjosivat pedikyyriä ja hierontoja, kertoivat kuinka tärkeää olisi saada pian turisteja takaisin, jotta bisnes pyörisi. Tilanteen vakavuutta ei edes itse pysty käsittämään, mutta siinä kohtaa tuli kyllä hieronta ja pedikyyri tarpeeseen.

Tyhjiä rantatuoleja Lamai Beachilla

NÄHTÄVYYKSILLÄ KÄYMINEN TUNTUI SILTÄ, KUIN TEKISI HISTORIAA

Wat Plai Laem -temppelille vahva suositus. Todella kaunis temppeli alue, joka on rakennettu thaimaalais-kiinalaiseen tyyliin. Melko ainutlaatuisen kokemuksen temppelikompleksista teki se, että olimme siellä ainoat turistit. Kerrankin niitä kuvia sitten, joissa ei sankoin joukoin ole muita turisteja kameroineen edessä.

Myötätunnon jumalatar Guanyin

Loma tuli kyllä kaikinpuolin sopivaan hetkeen, koska ollaan jumitettu Bangkokissa mölyn ja saasteen keskellä monta kuukautta koronarajoituksista puhumattakaan. Samuin luonto ja puhtaus teki minuun vaikutuksen, mutta silti Thaimaan saarissa se ei päätynyt lemppariksi. Ainutlaatuinen kokemus tämä kuitenkin oli ja sellaiseksi se jää.

SAMUI FAKTAA

Samui sijaitsee Siaminlahdella ja se on Thaimaan kolmanneksi suurin saari Phuketin ja Koh Changin jälkeen. Tärkein elinkeino saarella on turismi, joka on tällä hetkellä melko pahasti säröillä ja normaali elämän jatkuminen näyttää olevan jossain kaukana tulevaisuudessa. Toisena elinkeinona on valtavat kookosplantaasit, joita saarella on viljelty jo ennen turismia. Niistä saatavaa kookosmaitoa pidetään Thaimaan parhaimpana. Vaikka paljon on kookopalmuja kaadettu ja toinen toistaan hienompia resorteja rakennettu, niin sääntönä vielä on, ettei yksikään hotelli saa olla kookospalmua korkeampi. Saaren vetonaulana ovatkin valtavat kookospalmut, joiden takaa turkoosi meri paljastuu. Samui on kaunis, vaikka Mondo lehden arviot kertovat toista.

Hintataso Samuilla on korkeampi kuin muilla saarilla, mutta koronasta johtuen hinnat olivat huomattavasti normaalia halvemmat. Saarella suositellaan liikkumiseen skootteria tai mopoa, mutta meille onnistui kyyti ilman niitä. Samuille pääsee Bangkokista lentämällä, joko suoralla lennolla tai Suratthanin kautta laivalla.

Paikallinen thai perhe rannalla.

Lomailetko tai asutko jossain päin maailmaa, jossa paikallisten elintaso riippuu turismista? Mitä ajatuksia se herättää? Kommentoinnin lisäksi voit jättää viestiä facebookissa ja instagramissa @muumandariini tai yksityiselle tililleni @jennsuzanne

  • Jenna H

2 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Samaa ilmiötä on Suomessakin, turisteja on huomattavasti vähemmän ja se kyllä kurittaa matkailualan yrittäjiä harmittavan paljon. Juuri tänään tuli luettua, että muutama lasi-iglu ketju lopettaa majoitustarjontansa toistaiseksi. Suomalaiset viikonlopputuristit eivät vain riitä tekemään toiminnasta kannattavaa. Ja sama koskee tietysti useita muitakin yrityksiä Suomessa. Suuresti toivon jo heidänkin vuokseen, että tilanne palautuisis edes jossain määrin normaaliksi.

    Vastaa

  2. VUOSI 2020 PAKETISSA - MILTÄ SE ON NÄYTTÄNYT? - Muu maa mandariini

    […] lensimme Ko Samuin saarelle, juhlistimme ystäväni Sarin 35-vuotis syntymäpäiviä. Lentojen hinnat olivat pudonneet reilusti […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *