MIKSI MATKUSTAN MAATA PITKIN

Vältän lentämistä monesta syystä, joista ilmasto on vain yksi. Entäs ne muut?

Helppous

Maata pitkin matkustaminen on rennompaa kuin lentäminen. Ei tarvitse syynätä, jäikö linkkari repuntaskuun tai miettiä, onko huulipuna neste vai ei. Mitään ei tarvitse punnita tai mittailla. Kunhan itse jaksaa pakaasinsa kantaa, bussi, juna tai laiva kyllä ottaa sen yleensä kyytiin. Rautatieasemat sijaitsevat yleensä kaupunkien ydinkeskustassa, joten junaan voi talsia suoraan kaffelta tai museosta tai missä onkin ollut, ja kohteessa pääsee suoraan pelipaikoille. Mihinkään ei tarvitse jonottaa eikä ottaa kenkiä tai vyötä pois. Useimmiten nettikin pelaa matkan ajan, eli voi katsoa sarjaa, tehdä etätöitä tai soitella kotiin.

Helppoa, eikö?

On totta, että maata pitkin matkustamisessa saattaa mennä kauemmin. Reilustikin kauemmin. Minua se ei haittaa, kunhan rauhallista ja mukava penkki alla. Rakastan junien ravintolavaunuja, joissa voi maistella paikallisia herkkuja. Erityissuositus Puolan junille, varsinkin Varsova–Budapest-yhteydelle, jossa on ihan oikea keittiö! Junien ravintolavaunut ovat kokemuksieni perusteella samanhintaisia kuin maan yleinen hintataso, ja jos haluaa syödä halvemmalla, aseman leipomoista tai ruokakaupoista saa mukaan edulliset eväät ilman, että joutuu miettimään nesterajoituksia.

Laivamatkustus se vasta iisiä onkin. Joka matkustajalaivassa on vähintään kioski, josta ostaa syötävää ja purtavaa. Pitemmillä reissuilla pääsee omaan hyttiin laivan hälinästä. Nukun laivalla paremmin kuin missään muualla eikä mikään ei voita sitä, kun lukee kirjaa merituuli kasvoilla kannella.

Bussimatkustamisesta minulla on vähemmän hehkutettavaa, mutta ainakin se, joka bussiin astuu, pääsee mitä autenttisimmalle seikkailulle. Kun istuu kuskin vieressä jakkaralla 40 asteen helteessä pikkubussissa Albaniassa, tuntee ainakin elävänsä!

Kohtaamiset

Toki lentäessäkin saattaa tulla juteltua vieruskaverin kanssa. Mutta maata pitkin matkatessa, varsinkin pitkillä retkillä, pääsee jakamaan toisten reissaajien kanssa tilaa ja kokemuksia. Hyvällä tavalla siis.

Päiväjunissa- ja busseissa jokainen viihtyy yleensä omissa oloissaan. Mutta yön yli matkatessa meininki muuttuu. Tykkään varsinkin yöjunien jaetuista makuu- ja lepovaunuista, joihin ajautuu väistämättä samanhenkistä porukkaa. Valitsen yksin matkatessa aina naishytin, ja monet kohtaamiset ovat jääneet lämmöllä mieleen. Kerran Brysseliin mennessä juttelin yöhön asti biologin kanssa, joka tutkii Saksan halkaisevaa hiirivyötä. Kymmenen kilometrin kaistaleella ei ole hiiriä juuri lainkaan. Sen itäpuolta asuttaa yksi hiirilaji ja länsipuolta toinen. Juttelua edesauttoi varastoa tyhjentävä konnari, joka antoi meille ilmaiseksi suklaata ja skumppaa. Olen kuullut myös paljon reilaavien eläkeläisten matkustuskertomuksia väitöskirjan kesken jättäneen mutta hyvin onnellisen konsultin uraohjeita ja ensimmäisellä reilireissullaan stressaavan lukiolaisen murheita. Osalta olen ottanut oppia, toisia olen voinut itse rohkaista.

Pitkillä laivamatkoillakin samat naamat näkee moneen kertaan: kansibaarissa kaljalla, lasten kanssa pallomeressä, ihailemassa maisemia aurinkotuolissa. Se, että kelluu Väli- tai Itämerellä yli 20 tuntia samassa metallipurkissa luo hetkeksi oman pikku yhteisön, vaikka sanoja ei vaihdettaisi. Tajuaa, että tässä ollaan vain pieniä ihmisiä lipumassa tilan halki yhdessä, ei erikseen.

Maisemat

Koulumatkani oli aikanaan lähes tunnin suuntaansa. Olen pienestä pitäen tottunut kuuntelemaan musiikkia ja tuijottamaan ikkunasta ulos täysin tyytyväisenä. Pari vuosikymmentä myöhemmin viihdyn edelleen samoissa puuhissa. Rakastan seurata, miten maisemat vaihtuvat hiljalleen. Ehtii katsella kanakoppeja, traktoreita ja graffiteja. Itävallassa asuessa bongailin potentiaalisia vuorenhuippuja, joilla käydä ja järviä, joissa uida.

Perusreililläkin pääsee hengästyttävän hienoihin maisemiin. Jos junailee vaikka Tanskan halki tai Alppien yli, kannattaa valita fyysisen kirjan sijaan äänikirja ja työntää vain nenä ikkunaan.

Filosofia

Jos matkustaa liian nopeasti, sielu ei pysy matkassa. Maata pitkin maisemat vaihtuvat hitaasti ja tajuaa, miten suuri ja monipuolinen (esimerkiksi) Eurooppa onkaan. Vaikkapa Tukholmasta etelään reilaaja pääsee bongaamaan ensimmäisiä jalopuita jo länsinaapurissa, viiniviljelmiä Saksassa ja palmuja Sveitsissä. Kuitenkin meno on kaikkialla samanlainen. Teinit pelaavat puhelimella, vaikka takana siintäisi biitsi tai Matterhorn, mummot täyttävät sudokuja ja vanhemmat perustelevat jälkikasvulleen, ettei voi syödä matkaeväänä pelkkää makeaa.

Minua ei haittaa, etten pääse lomalla kovin kauas. Maata pitkin matkaillessa huomaa maapallon koon ja ihmisen pienuuden. Kaiken ei tarvitse olla helposti saavutettavissa. Inarista Helsinkiinkin on julmetun pitkä matka. Jos lomaa on vain viikko, minusta ei tarvitse ehtiä Thaimaahan asti. Tai edes ulkomaille. Nykyisin haaveilen eniten lomista, joilla liikutaan vielä hitaammin kuin moottorisoiduilla kulkupeleillä pääsee, eli vaellus- ja pyöräreissuista. Esimerkiksi Bolognasta Firenzeen kulkee vaellusreitti matalan vuoriston läpi, ja meiltä parin tunnin matkan päässä on yksi Euroopan kuuluisimmista lintubongauspaikoista. Kotona Inarissa en juuri poistu kunnan alueelta, sillä Inarijärven tuhansista saarista minulla on takuulla käymättä vielä suurin osa.

Mistä me olemme keksineet, että juuri minulla on oikeus nähdä ja kokea omin silmin paikat ja ihmeet, joista olen kuullut? Tai päästä kohteeseen halvimmalla mahdollisella hinnalla? Jospa sillä, mitä yhden eliniän ja maapallon kantokyvyn rajoissa ehtii näkemään, onkin rajat? En edes katso lentojen hintoja. Jos minulla ei ole varaa lähteä esimerkiksi Sisiliaan laivalla, jätän menemättä ja käyn sitten viikonloppureissulla naapurikaupungissa. Tai pyöräretkellä.

Olen käynyt yhdellä pitkällä reppureissulla ja pitkään haaveilin seuraavasta. Se on lykkääntynyt nyt jo lähes vuosikymmenellä, enkä usko, että sitä koskaan tulee. Jos raivaisin reissuilulle enemmän aikaa ja rahaa, nykyfilosofialla lähtisin todennäköisesti kiertämään maita ja mantuja pyörällä. En ole lentänyt lomalle nyt 7 vuoteen enkä koe jääneeni mistään paitsi. Ehkä joskus tulee vielä lentoseikkailun aika, mutta jos lähden, siitä tulee (harvan) kerran elämässä -tason erikoistapaus.

Jos pintamatkailu kiinnostaa, olen kertonut aiemmin laivamatkasta Tunisiaan ja vinkannut kolmesta reitistä Suomesta Keski-Eurooppaan. Tämän postauksen kuvat ovat lokakuun 2026 matkoiltani Sisiliaan laivalla ja Sveitsiin junalla.

Mikä on sinun ikimuistoisin maata pitkin -reissusi? Jaa kokemukset ja kommellukset kommenteissa.

Meidän kaikkien mandariinien ulkomaanseikkailuja voi seurata Instagramissa täällä ja minun kirjoittavaa ja ulkoilevaa Italia-elämääni täällä.