Saksa

VIIKONLOPPU BERLIINISSÄ PAIKALLISOPPAAN KERA

Tänä vuonna Suomiloman lisäksi haluttiin käydä myös koluamassa vähän muuta Eurooppaa ja tapaamassa tuttuja muissakin maissa, ja pohdimme pitkään lähteäkö Pariisiin, Lontooseen, vai Berliinin. Lopulta Saksa voitti tämän kisan, ja niinpä me vietettiinkin viime viikonloppu Berliinissä. Parasta tässä minilomassa oli tosiaan se, että asuttiin paikallisen ystävän luona, joten saimme myös…

Continue Reading

MAATA PITKIN JULKISILLA KESKI-EUROOPPAAN – 3 REITTIÄ

Kiinnostaisiko kesäloma- tai työreissu Manner-Eurooppaan maata pitkin? Vaikka Suomi on tunnetusti pussinperä, sieltä pääsee Keski-Eurooppaa kohti maata pitkin monin eri tavoin. Valinnanvaraa on reitin ja kulkuvälineiden suhteen. Viisi vuotta Keski-Euroopassa asuneena olen testannut yleisimmät reitit moneen kertaan ja laitan tässä postauksessa kokemukset jakoon.

Continue Reading

LEIPZIG, BERLIININ TUNTEMATTOMAMPI PIKKUSISKO – 9 VINKKIÄ

Leipzig, tuo maanantaimielenosoituksista ja Napoleonin valloituksista kuuluisa saksalaiskaupunki – jota suurin osa suomalaisista tuskin osaisi sijoittaa kartalle ollenkaan. Puolen miljoonan asukkaan Leipzig on turistikohde lähinnä kotimaanmatkailijoille, mutta se on ehdottomasti visiitin arvoinen: täällä pääsee vielä tamppaamaan klubeilla ja lekottelemaan rannoilla vailla selfiekeppien kanssa huitovaa kansanosaa.

Continue Reading