Meksiko

VAIHTO-OPISKELEMAAN ULKOMAILLE

Monessa korkeakoulussa on parhaillaan käynnissä hakuaika ulkomaan vaihto-opiskelupaikkoihin. Vaihtariksi lähteminen on monelle myös ensimmäinen kosketus ulkomailla asumiseen ja matalan kynnyksen tilaisuus päästä kokeilemaan toisessa kulttuurissa elämistä. Vaihto-opiskelijaksi voi lähteä jo lukiossa, mutta me päätimme kertoa omista tuoreemmista ja vanhemmista kokemuksistamme vaihto-opiskelijoina ympäri maailmaa sijaitsevissa korkeakouluissa.

Continue Reading

NAISYRITTÄJÄT MAAILMALLA

Olen aina ihaillut pienyrittäjiä, etenkin maailmalla tapaamiani naisyrittäjiä, jotka rikkovat rajoja omalla tavallaan. Rohkenin itsekin alkaa yrittäjäksi, ja perustin vuoden alussa oman yritykseni Onda Productionin. Yrityksen perustaminen on avannut silmiäni yhä enemmän yrittäjyyden arvostamiseen. Haluan myös ehdottomasti tukea muita yrittäjiä, joten päätin tällä kertaa antaa puheenvuoron sen ansainneille, kestävää kehitystä…

Continue Reading

JOULU MAAILMALLA

Joulupukki surffaa aalloilla Australiassa ja Jeesuslapsi jakaa lahjoja keskiyöllä Portugalissa – joulua vietetään ympäri maailmaa niin monin eri tavoin. Olemme koonneet asuinmaidemme, Meksikon, Portugalin, Australian, Macaun, Thaimaan ja Kanadan tärkeimmät jouluperinteet yhteen ja seuraavassa pääsetkin kurkistamaan, miten meidän asuinmaissamme perinteisesti joulun juhlaa vietetään – vai vietetäänkö?

Continue Reading

MATKAILUALAN OPINNOT HAAGA-HELIASSA – OMA POLKUMME

Matkailu on nopeasti kasvava ja kehittyvä toimiala. Matkatrendit ja matkailu ylipäätään muuttuvat jatkuvasti, erityisesti tänä vuonna hyvin merkittävästikin. Uskomme ja toivomme, että tämä vuosi on myös antanut matkailualalle uusia mahdollisuuksia ja kulmia, mikä näkyy esimerkiksi kotimaan ja vastuullisen matkailun kasvuna. 

Continue Reading

ELÄMÄÄ MEKSIKOSSA – KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

Te kysyitte – minä vastaan! Kyselin siis Instagramin puolella mitä te haluaisitte tietää Meksikosta ja mun elämästä täällä. Eniten kysymyksiä sain ymmärrettävästi koskien turvallisuutta, sillä Meksiko on tunnettu järjestäytyneestä rikollisuudestaan ja El Chapo onkin monelle tuttu nimi. Kiinnostusta herätti myös paikallinen kulttuuri, elämäntyyli ja asenteet. Tämän lisäksi multa kyseltiin mun…

Continue Reading