TACOJA JA TEQUILAA: MEKSIKOLAISEN RUOKA- JA JUOMAKULTTUURIN SALAT

Suussa sulavia tacoja, tulisia salsoja ja erilaisia lihoja lehmän kielestä pihviin. Juuri pyydettyä kalaa, mehukkaita katkarapuja, tuoreita kasviksia ja eksoottisia hedelmiä. Erilaisia mausteita, paikallista olutta, raikkaita makuvesiä ja paljon tequilaa.

Meksikolaisessa keittiössä käytetään erittäin paljon paikallisia raaka-aineita. Tämän vuoksi meksikolainen ruoka vaihtelee paljon alueittain mutta yksi asia on varma – ruoka kuin ruoka isketään yleensä pienen maissista tai vehnästä valmistetun tortillan väliin! 

Tyypillinen meksikolainen ruoka koostuu lihasta, kalasta tai kasvis vaihtoehdosta joka syödään tortillan välissä tacona, burritona tai esimerkiksi quesadillana juuston kera. Suurin osa ruoista on mausteista ja sisältää ainakin limeä, paprikaa, chiliä, valkosipulia ja valkosipulia. Salsat on yleensä tarjolla erikseen, joten ruoka ei välttämättä ole aina tulista.

Meksikolaisessa keittiössä käytetään erittäin paljon paikallisia raaka-aineita. Tämän vuoksi meksikolainen ruoka vaihtelee paljon alueittain mutta yksi asia on varma – ruoka kuin ruoka isketään yleensä pienen maissista tai vehnästä valmistetun tortillan väliin! Rannikolla, esimerkiksi Sayulitassa syödään paljon mereneläviä, kuten katkarapuja ja ”doradaa”, valkoista herkullista kalaa, kultaotsa-ahventa. Sisämaassa ja pohjoisessa syödään enemmän lihaa, kuten kanaa ja porsasta. Tunnetuin liharuoka on luultavasti ”Tacos al Pastor” , eli marinoitua porsaan lihaa tacon välissä joka on kypsennetty kebab- vartaassa. Tästä paikallisesta herkusta löysinkin suomenkielisen reseptin joka löytyy täältä

Meksikon ja Suomen väliset ruoka ajat ja tavat poikkeavat paljon toisistaan. Meksikossa aamupala on yleensä runsas ja ruokaisa ja lautaselta löytyy esimerkiksi kasapäin papuja, kananmunaa, juustoa ja lihaa. Koko komeus isketään tietysti vehnätortillan väliin. Illallinen on yleensä kevyt ja se syödään myöhään illalla. Ravintolat ja kadut täyttyvät yleensä paikallisista vasta myöhään auringonlaskun jälkeen.

Meksikossa syödään myös paljon erilaisia leivoksia, pullaa ja donitseja. Jopa rannalla on tyypillistä nähdä suklaalla kuorrutettujen donitsien tai muiden leivonnaisten myyjiä. Yleensä näiden herkkujen myyjillä on myös oma kutsuhuutonsa, enkä vuosienkaan jälkeen unohda Sayulitan donitsi myyjän korkeaa banjomaista ääntä ”donuts, donuts, doooonuuuuts” hänen kävellessään rannalla 40 asteen helteessä, raahaten donitsi kärryään.

Terveellisempien herkkujen ystäville löytyy kasapäin tuoreita hedelmiä ja esimerkiksi ”hielitos” nimisiä mehujääpuikkoja. Niiden laatu vaihtelee valitettavasti paljon ja voit saada joko tuoreesta kookoksesta tehdyn suussa sulavan herkun tai esimerkiksi siirappisesta ”mansikanmakuisesta” nesteestä tehdyn vaaleanpunaisen äklömakean keinotekoisen jäähilepuikon. Niiden hinta on erittäin alhainen, yleensä n. 0,20-0,60 senttiä, joten kokeilla silti kannattaa.

ALKUPERÄISKANSOJA JA ESPANJALAISTA PERIMÄÄ 

Meksikolainen keittiö on sekoitus alkuperäisasukkaiden perinteitä, espanjalaista keittiötä ja portugalilaisten tuomia vaikutteita. 

Alkuperäisasukkaat, kuten Mayat ja Asteekit ovat vaikuttaneet suuresti meksikolaiseen ruokakulttuuriin. Heidän asuinalueeltaan on peräisin mm. suklaa, vanilja ja maissi. Esimerkiksi Meksikon Oaxacassa tehdään erittäin vahvaa suklaata ja herkullista kaakaota vielä tänäkin päivänä, joten Oaxacassa vieraillessa kannattaa ehdottomasti maistella tätä herkkua.

Espanjalaisten ja portugalilaisten maan valloituksen jälkeen ruokakulttuuri muuttui nykyisen kaltaiseksi. He toivat mukanaan mm. vehnää, riisiä, lihaa ja uusia mausteita, kuten kanelin. Meksikolainen ruoka on siis syntynyt näiden sekoituksesta, luoden ihastuttavan yhdistelmän herkullisia makuja ja mausteita. Ruoka on pysynyt alusta asti yksinkertaisena ja pitkälti käsin syötävänä. 

OPETTELE MEKSIKON SUOSITUIMPIEN ANNOSTEN EROT

Taco, taquito vai tostada? Lue alta suosituimpien meksikolaisten ruokien erot niin tiedät mitä tilaat! 

Tortilla – Tortilla on vehnästä tai maissista tehty, yleensä pieni ja käsin tehty lättynen jonka välissä ruoka syödään

Taco – Täytetty tortilla (ei suinkaan texmex – tyylinen kovakuorinen ”taco”). Väliin voi yleensä valita alueesta riippuen lihaa, kalaa tai kasviksia. Yleensä useat erilaiset salsat ja mahdolliset lisätäytteet, kuten kaali ja tulisesti marinoitu punasipuli löytyy pöydästä tai tiskiltä erikseen ja voit täyttää tacosi haluamasi mukaan. (ps. ”picante” eli tulinen on oikeasti tulinen!) 

Quesadilla – Juustolla täytetty tortilla. Täytettyä tortilla lettua paahdetaan tai paistetaan, kunnes juusto on sulanut. Väliin voi laittaa myös esimerkeiksi lihaa, papuja, kalaa tai kasviksia. 

Burrito – Burriton tortilla valmistetaan yleensä vehnästä ja se on normaalia isompi. Tortilla rullataan kiinni ja burrito syödään käsin. Burriton sisällä on yleensä saman kaltaisia täytteitä kuin tacossa; lihaa, kalaa ja kasviksia. Tyypillistä on myös mustapavut, riisi, tomaatti, erilaiset salsat (kuten Salsa Mexicana), guacamole sekä ”Crema Fresca” (Suomessa hapankerma).

Tostada – Kovakuorinen, suomalaisille tuttua kovaa tacokuorta muistuttava rakenne, ympyrän muotoinen (yleensä meksikolaisen tacon kokoinen). Päälle yleensä kasataan täytteet ja syödään tacon tapaan. Voi käyttää myös nachojen sijaan esimerkiksi guacamolen kanssa. 

Taquito – Kovakuorinen,rapea, rullaksi kääritty taco. Sisällä yleensä liha-, tai kasvistäyte.

Enchiladas – Rullalle kääritty maissitortilla. Kuorrutettu juustolla, mahdollisesti myös tomaattikastikkeella. Yleensä gratinoitu uunissa. Täytteessä yleensä juustoa, kasviksia ja /tai lihaa.

Chilaquiles – Tyypillinen aamupala valmistetaan paistetuista tortillan palasista jotka on pilkottu kolmion muotoon tai nachoista. Päälle kaadetaan joko vihreä tai punainen salsa kastike. Salsan lisäksi päälle laitetaan yleensä ”cremaa” ja juustoa. Chilaquiles voidaan tarjoilla lukuisin eri ”täyttein” mutta tyypillisiä ovat paistettu kananmuna, mustapavut, sipuli, avokado ja guacamole. 

Totopos – Paikalliset käsintehdyt maissi nachot.

Kotona on helppo valmistaa ainakin tacoja, quesadilloja, chilaquiles, enchiladas ja tietysti burritoja! Myös tortillat voi valmistaa alusta asti itse vehnä-, tai maissijauhoista.

MEKSIKOLAINEN JUOMAKULTTUURI

Miltä kuulostaisi passionhedelmän makuinen margarita, jääkylmä Corona tai raikas makuvesi? Lue alta Meksikon juomakulttuurin parhaat palat!

Meksikon tunnetuin ja yleisin juoma on tietysti tequila. Tequila laatuja ja merkkejä on Meksikossa runsaasti ja allekirjoittanutkin oppi nauttimaan siitä vasta Meksikossa. Suomesta löytyvä ”Sierra” kun ei ole kunnon tequila nähnytkään! Suurin osa tequilasta tuotetaan Jaliscon osavaltiossa, jossa sijaitsee myös Tequila niminen kaupunki. Tequilassa on mahdollista vierailla ja tutustua lisää tequilan valmistukseen ja tietysti maistella tequilaa.

Mikäli tequila pelkältään kuulostaa yhä hurjalta ajatukselta, kannattaa maistella erilaisia margaritoja. Klassinen Margarita tehdään tequilasta, limen mehusta ja agave siirapista. Monet ravintolat myyvät myös herkullisia makuvaihtoehtoja, kuten passionhedelmä-, ananas-, guava-, tai hibiscus margaritoja. Suosittelen testaamaan ainakin ”Margarita de Jamaica” eli hibiskuksen kukan makuista margaritaa sekä passionhedelmää, eli ”Margarita de
Maracuyá”.

Tequilan lähisukulainen Mezcal valmistetaan tequilan tavoin agaavesta. Tequilan valmistukseen käytetään aina siniagaavea, mutta Mezcalin valmistukseen voidaan käyttää erilaisia agaaveja. Myös valmistusprosessi on erilainen joten juomien maku eroaa paljon toisistaan. Mezcal juodaan yleensä hitaasti nauttien ja maussa on savuinen vivahde. Myös mezcalia käytetään tequilan tapaan herkullisissa margaritoissa ja coctaileissa. Suosittelen!

Meksikolaiset rakastavat tequilan lisäksi olutta ja sitä nautitaan niin rannalla, juhlissa kuin ihan vaan maanantaiaamuna kadullakin. Meksikolainen olut on yleensä vaaleaa ja mietoa, mutta oluita löytyy moneen makuun. Tunnetuin meksikolainen olut on kansainvälisesti Corona, mutta muita paikallisia suosikkeja ovat mm. Pacifico, Modelo ja Tecate, joista oma suosikki on ehdottomasti kevyt ja raikas Pacifico limen kera.

Myös oluesta on tietysti tuunattava coctaileja. Jos mukaan sekoittaa chiliä, limeä, suolaa ja tomaattimehua niin ei voi mennä pieleen (ehkä?) Tästä syntyy paikallinen, todella suosittu herkkujuoma, Michelada. Itse en voi sietää tomaattimehua sisältäviä juomia mutta Michelada on monen paikallisen ystäväni suosikkijuoma.

Mikäli kaipaat jotain vähän vähemmän erikoista ja kevyempää, kannattaa ehdottomasti kokeilla alkoholittomia, raikkaita makuvesiä eli ”aqua fresca” nimisiä juomia. Aqua fresca on valmistettu vedestä, hedelmistä ja sokerista mutta sokeroimattomiakin versioita voi löytyä. Suosittuja makuja ovat mm. hibiscus (ohje blogin lopussa), vesimeloni, kurkku-lime ja tamarindo (erittäin makea ja happopitoinen pähkinän näköinen hedelmä).

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on mainittava kaakao joka kuuluu myös paikallisten herkkuihin. Etenkin Oaxacassa kannattaa maistella kaakaota ja napata suklaata mukaan kaakaon valmistukseen kotona sitä valmistavista putiikeista.

Yllä olevien juomien lisäksi Meksikossa juodaan paljon jenkkien tuomia virvoitusjuomia kuten Coca Colaa. Vettä juodaan pulloista, sillä suurimmassa osassa maata vesijohtovesi ei ole juomakelpoista.

HERKULLISET, HELPOT JA NOPEAT RESEPTIT

Rakastan meksikolaista ruokaa ja suosikki ruoka-, ja juomalistani on pitkä. Ehdottomia ykkös suosikeitani ovat kuitenkin ”Makumatka maailman ympäri” – postauksesta löytyvän guacamolen lisäksi meksikolainen tuoresalsa ja quesadillat (etenkin katkaraputäytteellä) . Unohtamatta tietenkään terveyttä edistävää ja raikasta juomaa, ”aqua de jamaicaa”. Kaikkien näiden reseptit ovat myös nopeita ja yksinkertaisia, niitä on helppo muokata omaan makuun, käyttää lisukkeina tai nauttia sellaisenaan.

SALSA MEXICANA / PICO DE GALLO

Meksikolainen tuore salsa valmistuu muutamasta helposta raaka-aineesta. Tärkeimmät ainesosat ovat tomaatti, sipuli, lime ja korianteri. Chiliä / jalapenoa voi laittaa mukaan oman maun mukaisesti riippuen siitä kuinka tulisen salsan haluat. 

Resepti on yksinkertainen ja helposti ”tuunattavissa”. Voit vaihdella ainesosien määrää myös oman maun mukaan. 

  • 1 kypsä tomaatti
  • 1/4 sipuli (punasipuli toimii parhaiten)
  • 1 jalapeno, 2 kuivattua chiliä, tai 1/2 vihreä paprika
  • 1/2 limen mehu
  • Korianteria
  • Suolaa

Pilko tomaatti ja sipuli pieniksi paloiksi. Lisää erittäin pieneksi pilkottu jalapeno / chili. Silppua korianteria sekaan omaan maun mukaan, purista limen mehu ja lisää hieman suolaa. Meksikolainen salsa on myös erittäin herkullista ja se sopii niin nachojen kanssa dippinä, kuin esimerkiksi erilaisin bowleihin, tortillojen väliin tai salaattiin. Kuvassa olevaan salsaan olen lisännyt mukaan myös kurkkua.

QUESADILLA

Herkullinen quesadilla koostuu yksinkertaisista raaka-aineista ja sen täytteisiin voi lisätä oman maun mukaan esimerkiksi sieniä, katkarapuja, kalaa, hibiskuksen kukkaa tai lihaa.

  • 2 pientä tortillaa (maissi tai vehnä)
  • Mozzarellajuustoa

Laita yksi tortilla pannulle, lisää revittyä mozzarellaa päälle. Lisää muut haluamasi täytteet, kuten valmiiksi paistetut sienet. Aseta toinen tortilla päälle, ja paista pannulla molemmin puolin rapeaksi. Voit nauttia quesadillan esimerkiksi guacamolen ja Salsa Mexicanan kera!

Quesadillaa voi muokata omaan makuun lähes loputtomiin, mutta quesadilla ilman lisätäytteitä on herkullinen myös sellaisenaan. Moni meksikolainen syö quesadilloja lounaaksi sellaisenaan. Quesadilla syödään yleensä salsojen kanssa. Herkullisen kuuloinen quesadilla runsaammilla täytteillä löytyy esimerkiksi täältä.

AQUA DE JAMAICA

”Aqua de Jamaica” on hibiskuksen lehdistä, vedestä ja sokerista valmistettu juoma. Sillä tätä herkkua sai kotikylässäni Sayulitassa halvalla ja helposti, en ole vielä itse valmistanut juomaa. Suomesta saa kuivattua hibiscusta ainakin Ruohonjuuresta joten tätä on ehdottomasti kokeiltava kotona pian! Hibiscuksella on muuten monia terveyttä edistäviä vaikutuksia ja se sisältää paljon c-vitamiinia, kalsiumia, rautaa ja magnesiumia.

Tämäkin on erittäin yksinkertainen, sillä se sisältää oikeastaan kuivattujen hibiscuksen kukkien lisäksi ainoastaan vettä ja sokeria.

  • 2 litraa vettä
  • 1 dl kuivattua hibiscuksen kukkaa
  • 1/2 dl – 1 dl sokeria, riippuen halutusta makeudesta

Kiehauta n. 1 litra vettä sokerin kanssa. Voit halutessasi lisätä mukaan esimerkiksi kanelitangon, inkivääriä tai limen mehua tuomaan lisää makua. Kun sokeri on lionnut kiehuvaan veteen ja nosta kattila liedeltä. Sekoita kuivat hibiscuksen kukat sekaan ja anna seistä kattilassa kannen alla n. 20 minuuttia. Siivilöi tämän jälkeen pois kukat (ja inkivääri, kanelitanko tms) ja kaada siivilöity juoma kannuun. Lisää toinen litra vettä, jäähdytä ja nauti.

Voit halutessasi säilyttää myös juomaa ”tiivisteenä” ja lisätä loput vedet vasta juodessasi. Valmiiseen juomaan voi lisätä myös esimerkiksi appelsiinia tai limeä koristeeksi.

Meksikolainen ruoka on siis melko yksinkertaista ja paikalliset herkut hyvinkin toistensa kaltaisia. Avainasemassa toimii paikalliset tuoreet kasvikset, mausteet ja chili. Parhaimmat meksikolaiset herkut löytää tietysti Meksikosta, mutta minnehän kannattaisi lähteä makumatkalle nyt Suomessa? Ilmianna parhaat Meksikolaiset ravintolat alle!

Miltä meksikolainen ruoka-, ja juomakulttuuri kuulostaa? Opitko paikallisten herkkujen erot? Kommentteja ja kysymyksiä saa laittaa tuttuun tapaan alle, tai Instagramissa @muumaamandariini tai @johkujojo.

-Johanna Paaso

15 comments

  1. Hilda

    Ai että ihana Sayulita ja Davidin surf in Sayulita mahtavia muistoja! Ihana paikka. Pitääpä lisätä muutama näistä vinkeistä ostoslistaan.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Sayulita on ihana :)! Hienoa 😉

      Vastaa

  2. Janina

    Tuli vesi kielelle tätä lukiessa! Vuoden alussa tuli käytyä Meksikossa ja oi että se ruoka oli hyvää 😛 haaveilen siitä vieläkin, heti kun tää korona tilanne menee ohi niin lähden kyllä uudestaan makumatkalle. Rakastan quesadilloja guacamolen kanssa mutta Meksikossa tuli syötyä ennemmin guacamolea quesadillan kanssa kun se guacamole oli vaan niin taivaallisen hyvää eikä maksanut maltaita niinkuin täällä Hollannissa 😀 meksikossa join myös ensimmäisen corona oluen ja nyt sitä on tullut useamminkin ostettua. Nyt pakko alkaa kokkaamaan tuli hirvee nälkä

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Ymmärrän! Hahah munkin ruokavalioon kuuluu usein Meksikossa guacamolea quesadillan kanssa 😁 se on vaan niin hyvää kun raaka-aineet siellä ihan eri luokkaa 👌

      Vastaa

  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Meksikolainen ruoka on tosiaan usein erittäin herkullista ja varsin helppoa. Burritoja tulee tehtyä varsin usein, mutta quesadillaa en ole itse tehnyt. Voisin ehkä testata lähiaikoina, alkoi tehdä mieli sellaista! Micheladaa tuli muuten maistettua Kuubassa ja täytyy kyllä todeta, että oli todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen kerta. Sen verran erikoinen makukokemus oli.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Suosittelen lämpimästi, quesadilla on ehdottomasti oma lemppari! Samaa mieltä Micheladasta, ei oo mun juttu ollenkaan 😁

      Vastaa

  4. Iira / Ei ihan tyttö enää

    Juuri eilenillalla tein kana-quesadilloja sekä katkarapu-cevicheä. Meillä syödään meksikolaista ruokaa aika usein. Kumpa pian pääsisi taas Meksikoon maistelemaan! Kiva kuulla, että hibiscusta saa Ruohonjuuresta! Pitääkin kokeilla tuota aqua de Jamaicaa.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Nam! Kuulostaa hyvältä. Kannattaa testata 😉

      Vastaa

  5. Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Tuli ihan hirveä nälkä!! Mun lemppariruokia Meksikosta on chilaquiles rojos, enchiladas verdes, kana-empanadat, churrot, chiapaslainen minttukaakao ja just toi agua de Jamaica. Oaxacassa join myös ihan tajuttoman hyvää savipannukahvia. Saispa meksikolaista ruokaa asap!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Feel you sister! Ihania herkkuja kaikki.. löysin muuten Kampin korttelista ylhäältä hyvän Meksikolaisen raflan, oli aika autenttisen makuista ja nyt Instagramista todella hyvän näköisen kojun stadista. Pakko päästä kokeilemaan !

      Vastaa

  6. Anna

    Aah, pitääpä kokata meksikkolaista taas!
    Muista aikanani kun oli kiertomatkalla Meksikossa ja Guatmalassa Olympian valmiilla reissulla. Rupesi tulemaan paikallinen pontikka, paputahna ja mauttomat tortillat korvistakin ulos. Niitä siis tarjoiltiin turisteille ”autenttisena” ruokana joka paikassa. Kun sitten päästiin ryhmän kanssa ekaa kertaa kunnon ravintolaan, syömään kunnon maistuvaa meksikkolaista, niin voi sitä riemua 😀

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hahahhah pontikat ja paputahnat kuulostaa ikävältä, vaikkakin ehkä aika Guatemala tyyppiseltä! Uskon että riemu raikasi kun ravintolaan pääsitte :D!

      Vastaa

  7. SEIKKAILIJASIELU JOLTA KATKAISTIIN SIIVET - Muu maa mandariini

    […] Mene sisäsurffaamaan, tue paikkallista joogastudiota, kokeile uusia lajeja tai ravintoloita. Esimerkiksi Helsingissä voi herkullista meksikolaista ruokaa nauttia El Rey:ssä, syödä suussa sulavia dumplingseja Hills Dumplingsissa tai nauttia vietnamilaisesta keittiöstä LieMessä. Sillä aikaa kun ravintolat ovat kiinni voit kokkailla kotona maailman makuja, esimerkiksi meksikolaisen keittiön herkkuja. […]

    Vastaa

  8. KASVISSYÖJÄNÄ AASIASSA - UHKA VAI MAHDOLLISUUS? - Muu maa mandariini

    […] kiinalaisesta alkoholikulttuurista tai Johannan postaus Meksikolaisesta ruoka- ja juomakulttuurista täältä! Tuttuun tapaan meidän Muu Maa Mandariini-instagram löytyy täältä ja Saran oma instagram taas […]

    Vastaa

  9. MAA, JOSSA KUKAAN EI KOKKAA: VIIKON RUOKAPÄIVÄKIRJA SINGAPORESTA - Muu maa mandariini

    […] ruoka-aiheiset postaukset on mieleesi, niin tästä pääset lukemaan Johannan postauksen Meksikoilaisesta ruoka- ja juomakulttuurista, ja tästä […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *