PALMUN ALTA SYYSMYRSKYYN

Olen nyt ollut Suomessa yli kuukauden. Palasin Meksikosta onneksi Suomen kesään, mutta nyt syksy on iskenyt vasten kasvoja – kirjaimellisesti – kun sade ja tuuli ruoskivat tämän rantahipin auringossa palanutta tukkaa ihan kunnolla. Rusketus haalenee yhtä nopeasti kuin Suomen kesän viimeiset päivät. 

Kerroin alkufiiliksistäni Suomeen paluumuutosta postauksessani ”Onko ruoho vihreämpää maailman toisella puolen” jossa ihastelin Suomen vihreyttä, puhdasta juomavettä ja raikasta ilmaa. Kerroin kauhulla odottavani talvea ja Suomen kalliita hintoja. Moni teistä pyysi päivitystä paluumuuton fiiliksiin, kun aikaa on kulunut enemmän. Miltä siis nyt tuntuu? Fiilis on yhä kaiken kaikkiaan sekava, mutta päätös paluusta tuntuu silti oikealta.

PALUUMUUTON TUNNELMIA

Uskokaa tai älkää, fiilis on yhä katossa ja oikeastaan parempi kuin vuosiin. Maailmalla jylläävä pandemia on pakottanut meidät kaikki pysähtymään. Katsomaan omaa elämäänsä ihan uudella tavalla ja oppia taas olemaan itsensä kanssa. Tämä on tehnyt ainakin minulle todella hyvää. 

Saan energiaa auringosta ja nautin enemmän pitkistä hiekkarannoista kuin kaupungin sykkeestä. Meksikossa karanteenin vietto talvella oli siis minulle oikeastaan aika hyvä valinta, sillä pääsin nauttimaan auringosta, viidakko poluista ja tyhjistä rannoista. Korona tilanne Meksikossa muuttui kuitenkin loppua kohden ahdistavaksi, sillä Sayulita täyttyi turisteista ja luomani ”zen – kupla” puhkesi vauhdilla. Tämä aiheutti myös suuren päänsisäisen kaaoksen jonka tunnelmista voi lukea myös postauksestani, jossa käsittelen monelle ulkosuomalaiselle ja reissaajalle tuttuja aiheita: kohderiippuvuutta, kaukokaipuuta ja koti-ikävää. Jonnekin oli taas lähdettävä ja tällä kertaa päätin vastoin kaikkia odotuksia palata pitkästä aikaa takaisin Suomeen.

Vaikka asun nyt Suomessa toistaiseksi, koen itseni silti ulkosuomalaiseksi. En omista mitään mikä sitoisi minut Suomeen ja tunnen itseni toisinaan aivan turistiksi ihmetellessäni asioita ruokakaupassa tai eksyessäni Helsingin kaduille. Olen kyllä viihtynyt Suomessa ”turistina” ja paluu pitkästä aikaa on ollut myös jollain tavalla kutkuttavan jännittävää. Jännittävää ja samalla ihanaa, ahdistavaa ja outoa. 

Tämä pakollinen pysähdys teki minulle todella hyvää ja ajatukset kasaantuivat ihan uudella tavalla Suomeen paluun jälkeen. Vaikka kohderiippuvuus ja kaukokaipuu nostavat jälleen päätään, nyt on hyvä olla. Suuria suunnitelmia on siis luvassa. Levottomien jalkojen on silti pakko saada haaveilla ja suunnitella tulevaisuutta, vaikka tulevaisuuden kuva onkin ehtinyt muuttua vuosien saatossa niin moneen kertaan että en ole välillä itsekään varma olenko menossa tällä kertaa pelastamaan kilpikonnia Meksikoon, reppureissulle Intiaan, surffaamaan Portugaliin vai ostamassa oma-koti taloa Suomesta. Maailma kun on täynnä mahdollisuuksia – ja hyvä niin. 

KULTTUURIEROJA: ”EI” TARKOITTAA EI

Oletin ja muistin kulttuurierojen ihmisten välillä olevan suuria. Meksikolaiset ovat iloista, puheliasta ja sosiaalista kansaa ja vastaantulevaa moikataan aina. Mutta eikö suomalaisten kuulunut olla hiljaisia harmaita mörököllejä? Miksi uudet naapurit tervehtivät minua innoissaan ja tulevat juttelemaan minulle? Eikö täällä saakkaan olla ypöyksin hiljaisuudessa ja juosta hissiin tuijottamaan varpaitaan?

Rakastan asioiden leikkimielistä vertailua ja kärjistelyä, mutta aiheesta onkin yllättäen mahdotonta tehdä harmaan hiiren ja sateenkaaren värisen leijonan taistoa. Väistämättä pohdin, olenko itse maalannut kotimaastani synkemmän kuvan kuin se todellisuudessa onkaan. Onko Suomessa ollut aina tällaista? Vai onko tämä jotain koronan jälki mainingin tuomaa huumaa. Ihmiset ovat eläväisiä, toisille saa puhua, töihin saa mennä ja baarissakin saa käydä. 

”Erilaisuutemme ei erota meitä. Kykenemättömyytemme tunnistaa, hyväksyä ja juhlia eroavaisuuksiamme erottaa”. Audre Lodre

Yllätyksenä on tullut myös asiakaspalvelun taso joka on Suomessa huippuluokkaa. Myyjät ovat erittäin ystävällisiä salamannopeasti auttamassa sinua. Suomessa asiakaspalvelu on myös nopeaa ja tehokasta, toisin kuin Meksikossa, jossa palvelu saattaa olla ystävällistä mutta yleensä erittäin laiskaa ja hidasta. Asioita ja tavaroita ei kuitenkaan tuputeta meksikolaiseen tapaan ja Suomessa ”ei” ymmärretään yleensä suhteellisen hyvin, joskin esimerkiksi kauppakeskusten puhelinliittymien myyjät ovat omaksuneet meksikolaisen ”osta, osta nyt, halvalla saat, tarjous just sulle” – tyylin jo aika kunnioitettavasti. Kotoisaa. 

Suoruudestaan tunnetut suomalaiset ovat mielestäni omaksuneet enemmän kansainvälistä ”please” (espanjaksi ”por favor”) puhetyyliä ja jälleen odotin kirjoittavani tylyjen suomalaisten vertausta iloisiin ja ystävällisiin meksikolaisiin. Vaikkakaan ei suomen kielessä ole suoraa vastinetta, ovat mielestäni suomalaiset paljon odotettua ystävällisempiä ja kohteliaampia. 

Mutta eikö suomalaisten kuulunut olla hiljaisia harmaita mörököllejä? Miksi uudet naapurit tervehtivät minua innoissaan ja tulevat juttelemaan minulle? Eikö täällä saakkaan olla ypöyksin hiljaisuudessa ja juosta hissiin tuijottamaan varpaitaan?

ELÄMÄNTAPOJA: MAÑANA MAÑANA VAI BURN OUT?

Meksikossa yöllä musiikki pauhaa ja lapset juoksevat kaduilla aina keskiyöhön asti. Suomessa tämä olisi ennenkuulumatonta ja lastensuojeluun olisi jo soitettu ja naapurit häädetty. Henkilökohtaisesti nautin vapaasta elämäntyylistä mutta myös omasta rauhasta. 

Olen kyllä nukkunut nyt Suomessa paremmin kun vuosiin. En herää siihen että joku laittaa auton kajareista banda -musiikin raikaamaan aamuneljältä ja lapset juoksevat metallisissa portaissani. Enkä siihen että sähköt katkeavat keskellä yötä, sammuttaen samalla tuulettimen, joka koittaa puhaltaa hieman ilman virtausta saunalta tuntuvaan asuntooni. Nyt nukun täydessä hiljaisuudessa ja vain tuulen ulina tai sateen rapina pitävät ääntä iltaisin.

Kerroin myös aikaisemmassa postauksessani yksityisyydestä tai sen puutteesta. Meksikolaiset ovat erittäin sydämellisiä ja sosiaalisia, joten on tavallista että naapurit tunnetaan. Kävi myös niin, että kotiini marssittiin sisään varoittamatta ja koputtamatta, ihan vaan paijaamaan koiraani tai kyselemään kuulumisia. Suomalaiselle tämä oli tietysti kauhistus ja vaikka koenkin itseni aika epätyypilliseski suomalaiseksi, aloin muutaman episodin jälkeen pitämään oveani kiinni, jottei kukaan voi kävellä sisään koputtamatta. Toisaalta naapuri rakkaudessa oli myös puolensa, sillä naapurini olivat todella ystävällisä ja tervehtivät aina. Naapurin miehet keräsivät mangoja kadultani myös minulle ja vastapäätä asuva nainen auttoi esimerkiksi jättiläishämähäkin listimisessä. Ehkä siis meksikolainen yhteisöllisyys yhdistettynä suomalaiseen yksityisyyteen olisi minulle henkilökohtaisesti paras kombo!

Meksikossa ei ole kiire minnekään. ”Mañana, mañana”, eli huomenna kuvaa hyvin meksikolaista elämän asennetta – niin hyvässä että pahassa. Kysyin lähimmiltä ystäviltäni huomaavatko he minussa mitään eroavaisuuksia Meksikossa asumisen jälkeen. Yksi asia minkä kaikki nostivat heti esille oli se että olen ”lungi”, ”rento” ja ”vähemmän stressaava”. Suomalaisen on pakko suorittaa, olla ”ylisuorittaja”, olla paras, nopein, tehdä kaikki – nyt ja heti. Tämä on myös mielestäni valitettavaa nykyisessä työkulttuurissa ja nykyisin ”burn out” eli loppuun palaminen, etenkin työelämässä on valitettavan yleinen ongelma, josta ei uskalleta puhua tarpeeksi.

Suomessa on aina kiire. Aina kiire jonnekin, kasista neljään duuniin, harrastuksiin ja muihin menoihin. Asioita hoitamaan. Jonnekin. Kunhan vaan on kiire. Kyllä Meksikossakin töitä tehdään, ja oikeastaan vielä enemmän kuin Suomessa (yleensä 6 päivää ja 9 tuntia päivässä) mutta kiire ei silti ole minnekään. Paitsi ehkä busseilla ja autoilla jotka kaahaavat siihen malliin että joka kerta pohtii jääkö tämä matka viimeiseksi. Tehokkuus on toki toista luokkaa, ja suomalainen voikin turhautua helposti Meksikossa sen hitauden ja tehottomuuden vuoksi. Meksikossa paikallinen ravintolan omistaja ystäväni sai hermoromahduksen vähän väliä, sillä henkilökunta saapui paikalle alituiseen myöhässä kun ravintolan olisi pitänyt olla jo auki.

Kaikella on siis puolensa, mutta ei me ihmiset loppupeleissä niin erilaisia ollakaa. Kulttuurieroja ja ”maassa maan tavalla” eroja löytyy tietysti paljonkin. Haluaisin vielä lisätä loppuun että vaikka kirjoitankin paljon asioista jotka ihastuttavat tai vihastuttavat, ei mikään tietenkään ole absoluuttinen totuus ja vertailenkin omia (henkilökohtaisia) kokemuksiani Meksikon rantaelämän ja Suomen pääkaupunkiseudun välillä.

Halutessaan lisää elämästäni Meksikossa, sekä kulttuurieroista ja paikallisista asenteista voi lukea aikaisemmasta postauksestani täältä. 

Millaisia kulttuurieroja asuinmaasi ja Suomen välillä on? Oletko paluumuuttanut Suomeen? Kommentteja ja kysymyksiä saa laittaa mielellään alle kommentteihin tai Instagramiin @muumaamandariini.

Johanna Paaso