MATKAILUALAN OPINNOT – SEITSEMÄN URATARINAA

Edellisessä postauksessa kerroimme matkailualan opinnoista Porvoon Haaga-Heliassa ja meidän omista kokemuksista sekä opinnoista että työelämästä sen jälkeen. Tällä kertaa halusimme jakaa teille lisää kokemuksia ja mahdollisuuksia alalta. 

Kymmenen matkailualan ammattilaista kertovat nyt teille oman uratarinansa. Kurkkaa lisää koulutuksesta ja hakuajoista edellisestä postauksestamme täältä!

MARIA – ONLINE MATKATOIMISTOSTA GATE SERVICE AGENTIKSI

Opiskelin Haaga-Heliassa vuosina 2013-2017. En tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan lukion jälkeen, ystäväni opiskeli matkailua Porvoon Haaga-Heliassa ja hänen suosituksestaan päätin hakea opiskelemaan matkailua. Matkailu tuntui luontevalta polulta, sillä olen aina ollut kiinnostunut monikulttuurisesta ympäristöstä sekä matkailusta ylipäätään. Valmistumisen jälkeen olen ollut töissä S-ryhmän hotellien myyntipalvelussa, kansainvälisen matkatoimiston asiakaspalvelussa sekä Finnairilla virkailijana.

Työskentelen Finnairilla Gate service agent- nimikkeellä. Vastuullani on mm. varmistaa matkustajien turvallinen lentokoneeseen nousu lähtöportilla, matkustajien viisumien sekä matkustusdokumenttien tarkistaminen, lähtöselvitys, ruumalaukkujen kirjaaminen, jatkomatkustajien opastus jatkolennoille sekä yleinen asiakaspalvelu lentokentällä. Työssä tarvitaan sujuvaa kielitaitoa (vähintään suomi ja englanti), asiakaspalvelutaitoa, paineensietokykyä sekä vaadittujen järjestelmien osaamista.

Sain Haaga-Heliasta hurjasti uusia ystäviä sekä hyvät eväät tulevaisuuteen. Opinnot olivat monipuolisia joten koen saaneeni valmiudet usealle eri urapolulle. Työssäni mieluisinta on monikulttuurinen ympäristö, mukavat kollegat sekä työn tempo, yksikään päivä ei ole samanlainen eikä ikinä tiedä mitä työpäivän aikana tulee tapahtumaan tai ketä tulet tapaamaan. Tulevaisuudessa toivon saavani jatkaa töitäni Finnairilla, sillä kuten kaikki tietävät, ilmailuala on kärsinyt koronavirustilanteesta mielettömän paljon.

Seuraa Marian arkea sinisin siivin hänen Instagramistaan @mariawee

Finnairin kautta matkat voi varata heidän sivuiltaan www.finnair.fi 

LINDA – LENTOKENTÄLTÄ ONLINE MATKATOIMISTOON JA LIIKEMATKATOIMISTOON

Olin jo pidempään ollut kiinnostunut matkailualasta ja sen opinnoista, joten aloitin opiskeluni Porvoon Haaga-Heliassa vuoden 2013 tammikuussa.  Lukion jälkeen lähdin välivuodeksi Australiaan jonka aikana tutustuin tarkemmin restonomin opintoihin ja sen tuomiin erilaisiin uramahdollisuuksiin. Opintojen aikana työskentelin Länsiterminaalissa, laivayhtiöllä lähtöselvitysvirkailijana. Saatuani opinnot päätökseen työskentelin pari vuotta lentokentällä, ensin turvatarkastajana ja myöhemmin lähtöselvitys- ja portti virkailijana.

Olin opintojeni aikana kiinnostunut työskentelystä matkatoimistossa, ja pääsinkin töihin yhteen Pohjoismaiden suurimmista vapaa-ajan matkatoimistoista. Koska kivijalkaliikkeitä harvemmin matkatoimistoilla enää on, tapahtui asiakkaiden yhteydenotot puhelimitse ja sähköpostitse. Olin Haaga-Heliassa opiskellut Amadeus – lentojärjestelmän käyttöä joka oli tässä työssä avainasemassa. Teimme sen kautta lentovaraukset, niiden muutokset, peruutukset, lisäpalvelut ja oikeastaan kaiken lentovarauksiin liittyvän.

Jonkin aikaa matkatoimistossa työskenneltyäni minua alkoi kiinnostamaan yhä enemmän liikematkailu ja olenkin nyt työskennellyt liikematkatoimistossa noin puolitoista vuotta. Tehtäviini kuuluu muun muassa lentojen, hotellien, autojen, junien ja laivamatkojen varaaminen ja niiden hallitseminen. Tässä työssä korostuu asiakaspalvelutaitojen lisäksi asiakkaan toiveiden tunnistaminen ja niiden täyttäminen sekä hyvät myynti- ja viestintätaidot. Liikematka-asiakkaat ja heidän tarpeensa eroavat huomattavasti vapaa-ajan matkustajista.

Koska yrityksellämme on laaja skaala erilaisia yrityksiä asiakkainamme, tuo se mukavaa vaihtelua työpäiviin. Joinakin hetkinä saatat olla suunnitelemassa messutapahtumaa täyteen buukattuun Berliiniin, toisena hetkenä virkistysmatkaa aktiviteetteineen Australiaan ja sitten taas humanitaarista työtä tekeville asiakkaille lentoja Pohjois-Koreaan. Työ on hyvin vaihtelevaa ja opettavaista ja pitää mielenkiinnon yllä varmasti vielä pitkään.

Lindan arkea ja matkoja voit seurata hänen Instagramistaan @lindammikaela

ANNA-MAIJA – VIISUMIEN KÄSITTELYÄ SUOMESSA JA KOIRIEN HOITOA MEKSIKOSSA

Olen Anna-Maija Suutarinen ja aloitin opinnot Porvoon Haaga-Helian matkailu linjalla syksyllä 2013 ja valmistuin keväällä 2017. Lukion jälkeen olin viettämässä välivuotta au pairina Englannissa ja koitin miettiä itselle sopivaa alaa opiskella. Kansainväliset suhteet ja matkailu ovat aina olleet minulle lähellä sydäntä, joten etsin matkailualan linjoja lähellä pääkaupunkiseutua. Päädyin aloittamaan matkailualan opinnot Helmi liiketalousopistossa (ammattitutkinto) mutta opintojen alettua hain ammattikorkeakouluun ja vaihdoin koulua.

Koulutuksessa pidin eniten koulun ilmapiiristä ja minulle jäikin koulusta käteen kasa ystäviä. Matkailualan opinnoissa meillä oli paljon käytännönläheistä projektityöskentelyä, joka sopi minulle paremmin kuin tentteihin pänttääminen. Opintojen loppusuoralla aloitin työt osa-aikaisena Visa Handling officerina Comet Consular Servicesillä (nykyään osa CIBT konsernia). Pääsin kokoaikaiseksi kesätyöntekijäksi, jonka jälkeen minulle tarjottiin Team Leader -positioon äitiysloman sijaisuutta ja otin mahdollisuuden vastaan. Työskentelin Suomen toimiston tiiminvetäjänä loppupeleissä yhteensä kaksi vuotta. Työnkuva oli melko laaja, mutta perustyöhön kuului viisumihakemusten käsittely ja prosessointi, laillistettujen asiakirjojen käsittely, asiakaspalvelu puhelimitse, sähköpostitse sekä chatissa, toimiston hallinta, työvuorojen laatiminen, tilausten tekemiset yms.

Työssä tärkeää oli tarkkuus – yksikin pieni kirjoitusvirhe voi pilata koko viisumi prosessin – ja näin ollen viivästyttää tärkeää työmatkaa – joka taas pahimmillaan voi johtaa isoihin sakkoihin asiakasyrityksille. Työ vaati välillä paljon pitkiä hermoja sekä joustavuutta – usein hallittavana oli monta asiaa kerrallaan. Pienessä toimistossa tuli olla joustava ja valmis toimimaan tarvittaessa erilaisissa tehtävissä. Tällä hetkellä työskentelen vapaaehtoisena dog rescue- tilalla Meksikossa. 

Seuraa Anna-Maijan arkea ja seikkailuja maailmalla, tällä hetkellä Meksikossa, hänen Instagramistaan @anskub

Meksikon dog rescue – tilan LADRA:n löydät heidän nettisivuiltaan täältä. Heidän sivuillaan voit myös tehdä lahjoituksen koirien pelastamiseksi.

ANNI – TAPAHTUMAKOORDINAATTORISTA TUOTTAJAKSI

Etsin vuosia omaa alaani ja lopulta isäni keksi, että matkailu- ja tapahtuma-ala voisi sopia minulle. Niinpä aloitin opiskelut englanninkielisessä matkailun koulutusohjelmassa Haaga-Helian Porvoo Campuksella syksyllä 2014. Olin tuolloin 27-vuotias ja luokkamme vanhin. Minua kiinnosti erityisesti suuntautua tapahtumiin. Päädyin opettajani suosituksesta jo opiskeluaikana tapahtuma-alan kansainvälisen järjestön Meeting Professionals Internationalin (MPI) jäseneksi ja lähdin aktiivisesti mukaan MPI Finland chapterin toimintaan. Verkostoidun sitä kautta tapahtuma-alan ammattilaisten kanssa ja sain tärkeitä kontakteja.

Olin tehnyt listan minua kiinnostavista työharjoittelupaikoista ja ennen kuin ehdin laittaa yhtään hakemusta, tutustuin MPI:n kautta listallani olleen Tapahtumantekijöiden asiakkuusjohtajaan ja hän ehdotti minulle työharjoittelua heillä. Keväällä 2017 tehdyn työharjoittelun jälkeen olin kesän töissä The Travel Experiencellä, joka on incoming matkatoimisto ja DMC. Tämänkin työpaikan sain MPI-kontaktien avulla!

Syksyllä minut palkattiin Tapahtumantekijöille tapahtumakoordinaattoriksi ja nyt kolme vuotta myöhemmin siirryin juuri tuottajaksi. Työni on hektistä, mutta myös erittäin palkitsevaa, sillä työn jäljen näkee konkreettisesti itse tapahtumassa. Pidän siitä, että saan tehdä niin erilaisia projekteja ja opin jatkuvasti uutta. Minun täytyy pystyä sekä hallitsemaan isoja kokonaisuuksia että olemaan äärimmäisen tarkka pienistäkin yksityiskohdista.

Olen luonnostani erittäin utelias ja kiinnostunut monista asioista, minkä takia etsin vuosia omaa alaani, kun en osannut päättää mikä ala minua eniten kiinnostaisi. Työkaverini sanoo, että tapahtuma-alalla päätyy olemaan vähän kaikkien alojen asiantuntija. Olen siis löytänyt itselleni täydellisesti sopivan alan!

Annin elämää voi seurata hänen Instagramistaan @annitai.

Tapahtumantekijät löydät Instagramista täältä ja heidän nettisivuiltaan täältä.

ELINA – MATKAILUAUTOJEN VUOKRAAMOSTA PÄÄKONTTORIIN AUSTRALIASSA

Olen Elina Mäkipää ja aloitin Restonomi – opinnot Porvoon HAAGA-HELIASSA keväällä 2014. Päädyin kyseiselle alalle sillä minulla on aina ollut suuri intohimo matkailua kohtaan – matkailuala on myös hyvin laaja käsite ja siitä on mahdollisuudet työllistyä moneen eri työnkuvaan.

Vuonna 2016 saavuin Australiaan reppureissaamaan eli pitämään välivuotta ja keräämään tietoa opinnäytetyötäni varten – mahdollisuus jäädä vei kuitenkin lähes heti mennessään ja olenkin pian 4 vuotta asunut täällä Ausseissa. 2018 aloitin työharjoittelun Apollo Motorhome Holidays – yrityksessä. Suoritin harjoittelun Brisbanen ”branchilla” eli pisteessä vuokrataan matkailuautoja. Suoriuduin työssä sen verran hyvin että minut palkattiin harjoittelun jälkeen osa-aikaiseksi ja piakkoin täyspäiväiseksi, samoihin aikoihin valmistuin HAAGA-HELIASTA.

Noin vuoden verran työskenneltyäni matkailuauto vuokraamossa, pääkonttorista tultiin kyselemään olisinko kiinnostunut työskentelemään Fleetissä ja suostuin välittömästi! Kyseessä oli siis toimistotyö pääkonttorissa jossa pidetään huolta kaikista tien päällä olevista vuokraajista sekä heidän matkailuautoistaan. Meidän tiimi oli vastuussa niin Australiasta kuin Uudesta-Seelannista. Tien päällä voi sattua mitä vain mutta avustimme esimerkiksi matkailuauton sisällä olevaan irtaimistoon liittyvissä ongelmissa, matkailuautoon liittyvissä ongelmissa, vastasimme mihin tahansa kysymyksiin, myönsimme rahallisia hyvityksiä – ikävimpiä tapauksia olivat tietenkin kolarit ja muut välikohtaukset jotka vaihtelivat harmittomista hyvin vakaviin tapauksiin. Vastuun ottaminen ihmisten toimeentulosta oli raskasta mutta myös antoisaa. Covid-19 johti lukuisten ihmisten irtisanomiseen ja valitettavasti myös minun. Kun matkailijoita ei tienpäällä enää niinkään ole ei yritys voi pitää kaikkia työntekijöitään. Tarkemmin tätä tuskin tarvitsee avata – me kaikki varmasti ymmärrämme Koronan vaikutukset matkailualaan ja toivomme tulevaisuudelta parasta.

Jos tarkastelen minkälaisia taitoja tekemiini töihin tarvitsi voin ilolla kertoa että aloittaessani tarvitsi lähinnä iloista mieltä, hymyä huulille, intohimoa ja ennen kaikkea ”can do” asennetta! Työnteko itse toi minulle tullessaan ammattiosaamista, kokemusta sekä suuren määrän vastuuta joka johtaa jatkuvaan kehittymiseen. Koen HH- opintojen tukeneen osaamistani vahvasti työssäni, myöskin oma elämänkokemus (backpacking, asuminen ulkomailla jne.) ehdottomasti auttoi minua suoriutumaan kyseisessä yrityksessä. Tulevaisuuden toiveeni on työskennellä tapahtumajärjestäjänä sillä olen löytänyt uuden intohimon tällä saralla. HAAGA-HELIASSA erikoistuin tuottamiseen ja kehittämiseen joka juurikin antoi minulle eväät kyseiseen työmahdollisuuteen.

Elinan elämää pääset seuraamaan hänen uuden bloginsa elinaanniina.com kautta ja Instagramissa nimimerkillä @eanniinam.

TIINA – MARKKINOINTIASSISTENTISTA LAPIN YLIOPISTON MAISTERIOHJELMAAN

Opiskelin Porvoon Haaga-Heliassa vuosina 2013-2017. Tarkoitukseni oli lähteä lukion jälkeen tekemään kuuluisa Working Holiday Australiaan, mutta hain kaiken varalta kouluunkin. En odottanut että olisin päässyt minnekään, joten se että Haaga-Heliasta tulikin paksu kirje kotiin jossa oli hyväksytty opiskelupaikka muutti suunnitelmani täysin. Ajattelin, että ehkä kuitenkin paras mennä heti kouluun ennen kuin ehdin nollata kaiken muististani. Matkailuala vaikutti sopivalta, sillä sen kirjo on niin laaja. Minulla ei ollut mitään tiettyä unelmaa mitä haluaisin tehdä isona, joten tämä tutkinto antaisi valmiuksia edes johonkin. Porvooseen muuttaminen lukion jälkeen olikin parempi päätös kuin osasin kuvitella, opiskeluvuodet olivat mahtavia. Koulun aikana ehdin matkustaa noin 30 maahan ja sain kokea niin uskomattoman paljon asioita. Ja toki koulun yhteishenki oli vertaansa vailla.

Olen kotoisin Oulusta, ja Etelä-Suomen onnettomat talvet saivat minut lopulta kaipaamaan takaisin pohjoiseen. Lumilautailu on minulle tärkein harrastus, joten halusin tehdä työharjoitteluni jossain hiihtokeskuksessa. Niinpä päädyin Iso-Syötteelle markkinointiassistentiksi ja vietin siellä lopulta kaksi kautta. Syötteen jälkeen menin Rukalle hiihtokoulun toimistotöihin ja sen jälkeen muutin rakkauden perässä Rovaniemelle miettimään elämää uusiksi. Tein töitä kahvilassa ja leirintäalueella ja kävin lautailemassa aina kun pääsin. Samalla mietin että kahvilatyö ei ainakaan ole se mitä haluan tehdä eikä se vastaa koulutustani, mutta Rovaniemellä on yllättävän hankala saada “oikeita töitä” matkailualalta kun perushommat ei kiinnosta. Tuntui hankalalta keksiä mitään mitä haluaisi tehdä, mietin pitäisikö palata koulun penkille. Niimpä huomasin tammikuussa että silloin sattui juuri olemaan haut englanninkieliseen matkailualan maisteriohjelmaan Lapin Yliopistolla, ja ajattelin että hitto miksi ei. Huijarisyndrooma iski taas vahvasti päälle ja ajattelin ettei ne kuitenkaan minua valitse sillä kyseiselle linjalle valittiin vain 5 opiskelijaa. Kappas keppanaa huhtikuussa tulikin viesti että onneksi olkoon, sinut on valittu! Aloitan siis syyskuussa opinnot Northern Tourism maisteriohjelmassa ja toivon että saan sieltä vielä paremmat valmiudet työllistyä.

Haaga-Helia opetti minut lähtemään rohkeammin kokeilemaan uutta, olen onnellinen että minulla on yksi tutkinto suoritettuna joka toimii hyvänä pohjana kaikelle uudelle mitä on vielä tulossa. Matkailuala kokee nyt kovia ja työt voivat olla vielä enemmän kiven alla mitä ne oli aiemmin, joten nyt on ehkä paras aika keskittyä kouluun ja katsoa mihin tämä maailman meno tästä vielä kehkeytyy. Haluan toimia vastuullisen matkailun hyväksi ja pitää huolta, että laskettelu ja lumiset talvet olisi mahdollisia tulevaisuudessakin.

Seuraa Tiinan talvisia seikkailuja Lapissa hänen Instagramistaan @tiinalin.

AMANDA – TAPAHTUMAFIRMAN PROMOOTTORISTA PROJEKTIASSISTENTIKSI SAKSAAN

Hei! Olen Amanda Numminen, 29-vuotias turkulainen ”nuori” nainen ja opiskelin Haaga-Helian Porvoon kampuksella vuodesta 2013 vuoteen 2016. Päädyin Haaga-Heliaan ja matkailualalle, sillä halusin kansainväliselle koulutuslinjalle, ja Porvoon Haaga-Heliassa oli vaihtoehtona erikoistua tapahtuman suunnitteluun, joka on aina ollut lähellä sydäntä. Tykkäsin jo lukioaikoina kaiken mahdollisten tapahtumien järjestämisestä, sekä koulussa että yksityiselämässä, tapahtumien järjestäminen oli luonteenomainen suuntausvaihtoehto. 

Opintojen jälkeen työskentelin hetken aikaa Suomessa promootterina tapahtumafirmassa ja baristana kahvilassa. Veri veti kuitenkin ulkomaille ja puolen vuoden päästä valmistumisesta löysinkin itseni sitten Saksasta, Kölnin seudulta. Saksaan päädyin, koska siskoni asuu täällä myös ja halusin oppia saksan kieltä paremmin. Ensimmäinen työni Saksassa oli baarimikko, näissä hommissa olin jonkin aikaa ja opettelin samalla kieltä. Puolen vuoden kielen opettelun jälkeen aloitin kansainvälisessä firmassa projektiassistentin työt, ja huomasin pitäväni hirveästi juuri tämän tyyppisestä työstä, sillä sain järjestää kokouksia, matkoja, lentoja ja asiakastapaamisia. Assistentin töissä on paljon samaa kuin tapahtumanjärjestän töissä, mikä sopi minulle mainiosti. Projekti, jossa olin mukana kesti noin 8 kuukautta, ja siirtyi sitten Muncheniin, ja siinä kohtaa päätin vaihtaa firmaa, sillä Munchen tuntui niin kaukaiselta (vaikka kaunis kaupunki onkin.)  

Tämän vuoden alussa aloitin työt SOIF Consulting GmbH, myöskin assistentin töissä. Tällä kertaa vastuussani on hotellin kaltainen Boardinghouse nimeltään Bonnaparte, josta pystyy varamaan asuntoja esimerkiksi Booking.com kautta. Olen vastuussa muun muassa asiakaspalvelusta, tarjouspyynnöistä, laskutuksesta, asuntojen kunnossa pidosta, palautteen läpikäymisestä ja kaikesta Bonnaparteen liittyvästä toiminnasta. Työ on joskus stressaavaa, mutta suurimmaksi osaksi antoisaa, sillä saan käyttää tosi paljon Haaga-Heliassa oppimiani taitoja ja työskentelen alalla, jota oikeasti opiskelin.  

Kuten ylempänä mainitsin, Haaga-Heliassa opiskellessani suuntauduin nimenomaisesti tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen, joka antaa hyvää pohjaa nykyiseen työhöni. Haaga-Heliassa saimme opetella matkajärjestelyä, aikataulutusta, kokousten ja palaverien järjestelyjä, projektitilaisuuksien suunnittelua ja toimeksi panoa sekä viestintää. Opimme tekemällä, mikä antaa mielestäni erityisen hyvää kokemusta ja pohjaa oikealle työnteolle. 

Koulutukseni ohella olin mukana useassa vapaa-ajan toimintaryhmässä, sekä toimin tutorina uusille oppilaille. Nämä luottotehtävät antoivat käytännön kokemusta juurikin kontaktihenkilönä toimimisesta, koordinoinnista ja opastuksesta. Olen myös tämän toiminnan myötä oppinut järjestelmällisyyden jalon taidon, viestinnän hallinnan ja stressinsietokykyä. Kaikki nähä taidot ovat käytössä myös nykyisessä työssäni. MS Officen työkalut ovat myös jatkuvassa käytössä, ja niiden käytön osaamisesta kiitos kuuluu Haaga-Helian IT-kursseille.  

Opiskeluaikanani sain myös mahdollisuuden lähteä vaihtosemesterille Wieniin, Itävaltaan. Tällä matkalla sain hieman pohjaa jo saksankieleen, ja Haaga-Heliaan palattuani otin myös muutaman ylimääräisen saksakielenkurssin. Muistan monen opettajan sanoneen, että saksankieli on hyvin tärkeä kieli, sillä Saksa on Euroopan suurin ekonomi-maa. Tästä otin aikoinaan korvantaakse vinkin. Monien muidenkin kielten opiskelua kannustettiin Haaga-Heliassa, mikä oli minusta hienoa, ja todella järkevää. Tämänhetkisessä työssäni saan myös käyttää lähes kaikkia osaamiani kieliä, ja saksani parantuu entisestään, sillä työskentelen 80% saksankielellä. 

Näen tulevaisuuteni (ainakin tällä hetkellä) Saksassa. Saksassa on erityisen hyvät työllistymismahdollisuudet, mikä helpottaa tulevaisuuden suunnittelua. Tulevaisuudessa haluan puhua saksaa native-tasolla, ja sen jälkeen suorittaa part-time maisteriopinnot. Haluan myös jatkaa nykyisessä firmassa, ainakin niin kauan kunnes saksankieleni on niin sujuvaa, että voin aloittaa maisteriopinnot. Hamassa tulevaisuudessa näen itseni myös työskentelemässä kansainvälisessä firmassa, jossa saan käyttää enemmän englannin kieltä ja ehkä myös suomea.  

HUOM sanottakoon tähän loppuun, että tämä vuosi varmaan todisti koko maailmalle, ettei mitään kannata hakata kiveen, suunnitelmat saattavat muuttua sekunneissa. Joten päivä kerrallaan, pieniä suunnitelmia, eniten elämäniloa. Peace out!

Amandan arkea ja seikkailuja Saksassa voi seurata hänen Instagramistaan @amandanumminen.

Onko sinulla haaveena päästä matkailualalle töihin tai oletko kenties jo alan ammattilainen? Kerro sinun haaveistasi ja kokemuksistasi meille kommenteissa tai laita viestiä Instagramissa @muumaamandariini.

19 comments

  1. Hannamarielina

    Kiinnostava artikkeli, erilaisia uratarinoita on tosi kiva lukea!

    Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tää olikin kiinnostava. Nuo opinnot antavat kyllä valmiuksia moniin erilaisiin työtehtäviin ja paljon on näköjään itsestä kiinni, että mikä kiinnostaa. Toivottavasti ala toipuisi koronakriisistä nopeasti.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos! Se on kyllä totta että tällä koulutuksella on mahdollista tehdä todella laajalti töitä oman kiinnostuksen mukaan. Toivon myös erittäin paljon että ala toipuisi ja vastuullinen matkailu olisi se uusi ykkös juttu! 🙂 – Johanna P.

      Vastaa

  3. Iira / Ei ihan tyttö enää

    Nämä pari viimeisintä tekstiä ovat olleet kivaa vaihtelua ja mielenkiintoista luettavaa. Vähän heräsi jopa kiinnostus matkailualan opiskelusta, mutta ehkäpä ei kuitenkaan, kun maisterintutkinto ja vakivirka ovat vielä melko tuoreita juttuja. 😀

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Iira 🙂 kiva välillä tehdä vaihtelevaa sisältöä! Mukava kuulla että toimi 😉 – Johanna P.

      Vastaa

      1. Terhi

        Hyvn

        ikin erilaisia urapolkuja samalla koulutuksella. Tapahtumanjärjestäjä kuulostaa kovasti mielenkiintoiselta uralta.

        Vastaa

        1. Muu maa mandariini

          Näin on, tällä alalla pystyy moneen 🙂 – Johanna P.

          Vastaa

  4. Elina / elinanmatkalaukussa

    Jee! Kiitos! Näitä oli kiva lukea 🙂

    Vastaa

  5. Merja / Merjan matkassa

    Uratarinoita on aina kiva lukea. Aika erityyppisiin hommiin matkailunalan opinnoista päätyy. Haaveilin joskus itsekin matkailualasta, mutta se sitten jäi haaveiluasteelle. Päädyin ajatukseen, että pidän matkailun kivana harrastuksena ja työkuviot voivat olla sitten jotain muuta. Tällä hetkellä alan tulevaisuus näyttää huolestuttavalle. Toivottavasti tilanne paranee ensi vuoden aikana.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiva kuulla 🙂 Alalla on tosiaan paljon mahdollisuuksia yleensä, mutta tilanne on toki nyt haastava. – Johanna P.

      Vastaa

  6. Periaatteen Nainen

    Tää oli mielenkiintoinen artikkeli – etenkin kun juuri aloitin itse Haaga-Heliassa (toki eri linjalla). Hauska nähdä miten elämä vie ihmisiä eri suuntiin, ja vielä hienompaa kun urahaaveet toteutuu!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos! 🙂 Onnea opintoihin! – Johanna P

      Vastaa

  7. Aila ja Juha

    Todella mielenkiintoinen juttu teiltä. Luin tämänkin opotaustani takia aivan hurjan kiinnostuneena. Olette antaneet tosi monipuolisen kuvan matkailualan opinnoista ja töistä. Mietin taas, miten tätä tietoa saisi jakoon. Olisiko teillä mitään sitä vastaan, että jakaisin linkin tähän juttuun Fb:n Opinto-ohjaus kaikille kiinnostuneille -ryhmään? Ryhmän jäsenet ovat opoja ja muita ohjaajia, tämäntyyppinen tieto olisi aina hyödyllistä ja nyt juuri on yhteishakukin taas alkamassa. Hyvää jatkoa teille!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos paljon, mukava kuulla että juttu kiinnosti ja siitä oli hyötyä 🙂 saa ehdottomasti jakaa! Hyvää jatkoa teille myös 🙂 – Johanna P.

      Vastaa

  8. Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Taisinkin kirjoitella jo Facebookin kommentteihin, että aloitin just tänä syksynä restonomi-opinnot, joten nää postaukset on tosi mielenkiintoisia. Mahtavaa miten laaja skaala tulevia työpaikkoja voi olla tarjolla! Toivotaan, että matkailu elpyy mahdollisimman pian ja ihmiset saisi pitää työnsä tai löytäisi uusia hommia tilalle.

    Vastaa

  9. Kohteena maailma / Rami

    Mielenkiintoisia tarinoita matkailun alalta ja näistä on varmasti hyötyä myös niille, jotka harkitsevat matkailualan opintoja.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *