ONKO RUOHO VIHREÄMPÄÄ MAAILMAN TOISELLA PUOLEN?

Terveisiä korona karanteenista Suomesta! 

Päätin muutama viikko sitten, että nyt on aika palata Suomeen Meksikosta. Oleskelulupani olisi loppunut nyt elokuussa ja maan korona tilanne on valitettavasti yhä katastrofaalinen.

Täällä siis ollaan. Korona karanteenissa Suomessa. Makaan Meksikosta tuomani värikkään rantaviltin päällä niin vihreällä nurmikolla, etten ole varma olenko ikinä nähnyt mitään näin vihreää. Aurinko paistaa. Välillä menee pilveen ja vetäisen äkkiä villatakin päälleni. Ensimmäisenä päivänä kun saavuin, naurahdin Suomen säälle. Satoi, paistoi, oli kylmä ja lämmin. Kaikki yhden tunnin aikana. 

En ole asunut Suomessa muutamiin vuosiin joten on jännittävää olla täällä pitkästä aikaa, etenkin ilman viikon tiukkaa aikataulua johon on sovittu kahvitreffit, lounaat, mökkireissut, häät, illalliset, viinittelyt, tapahtumat ja kaiken maailman tapaamiset. Mikä oudointa, en ole vielä tavannut lähes ketään, sillä vietän tätä kirjoittaessani korona karanteenini toista viikkoa. Yksin.

Minulla on kuitenkin maailman paras perhe ja ystävät, jotka tukevat joka päätöksessä. Ystäväni haki minut kentältä (molemmilla tietysti maskit kasvoilla), vietän korona karanteenia isäni asunnolla ja äitini on tuonut kaapit täyteen Suomi – herkkuja. Ystävät kyselevät jos tarvitsen jotain, soittavat ja laittavat viestiä. Pakko todeta, että onneksi parhaat tyypit pysyy elämässä, asui sitten Suomessa tai Meksikossa. 

”You don’t always need a plan. Sometimes you just need to breathe, trust, let go, and see what happens.” Mandy Hale 

MATKA MEKSIKOSTA SUOMEEN JA YÖ DOHAN LENTOKENTÄLLÄ 

Palataan nopeasti kuitenkin hieman ajassa taaksepäin lentomatkalle Meksikosta Suomeen, sillä se kiinnosti monia ainakin Instagramin puolella. Pohdin pääni pyörälle mitä haluaisin tehdä ja yhtäkkiä intuitioni sanoi vahvasti että nyt on aika palata Suomeen. Tästä alkoi tietysti lentojen etsintä, joka osoittautui yllättäen katastrofaalisen hankalaksi. Lentojen hinnat olivat pompanneet aivan järkyttäviin lukemiin, 2000 – 3000 euroon meno Meksikosta Eurooppaan. Tässä siis syy kummaliselle reittivalinnalleni, sillä löysin lopulta kohtuuhintaiset lennot Qatar Airwaysilla, joka aloitti lennot uudelleen reitillä Doha – Helsinki. Lensin siis Meksikon Puerto Vallartasta Dallasiin, sieltä Dohaan ja lopuksi Helsinkiin. Matka kesti pari päivää sillä jouduin myös yöpymään Dohan kentällä.

Myös läpikulku USA:n kautta aiheutti hieman päänvaivaa alkuun, mutta koska olin saapumassa Meksikosta oli reitti selvä ja sain ESTA:n hankittua ongelmitta muutamassa minuutissa. USA:han ei nimittäin voi tällä hetkellä matkustaa suoraa esimerkiksi Schengen alueelta lainkaan.

Mitä lentoihin tulee, oli American Airlinesin lento todella edullinen Puerto Vallartasta Dallasiin, sillä AA lentää tänäkin päivänä jatkuvasti Meksikon ja USA:n väliä, kuljettaen satoja turisteja maiden välillä. Lento oli siis täysi ja Dallasin passintarkastus jonot myös sen mukaiset. Kaikilla matkustajilla tuli toki olla maski. 

Qatar Airways lennot Dohaan ja sieltä Helsinkiin olivat sen sijaan suhteellisen tyhjiä ja sain nauttia omasta penkkirivistäni ihan yksin. Lennoilla jaettiin myös hygienia tarvikkeita, kuten maskit ja käsidesiä. Tilanne hoidettiin mielestäni Qatarilla todella hyvin ja lentoyhtiö pysyy tämänkin jälkeen suosikki lentoyhtiöni –  listan kärkisijoilla laadukkaan palvelunsa vuoksi. 

Lentokentillä kuulutettiin jatkuvasti sosiaalisen etäisyyden pitämisestä. Etäisyyttä noudatettiin hyvin Dohan kentällä, etenkin kuin joka neljäs penkki oli ainoastaan istuttavissa ja välissä olevat suljettu nauhoin. Niinkuin mainitsin, jouduin tosiaan myös yöpymään Dohan kentällä sillä minulla oli n. 15 tunnin välilasku. Dohan kenttä on kuitenkin melko siisti ja turvallisen oloinen ja sieltä löytyy naisille ja miehille omia lepohuoneita, joissa voi levätä puoli makuu asennossa olevalla tuolilla. (ps. Kiitos tästä vinkistä Instagram seuraajille!)

Lennoista ja välilaskusta selvittiin kuitenkin hyvin ja saavuin rauhallisin mielin Helsinkiin. Yllätyksekseni Helsingin päässä ei kyselty mitään. Sain ainoastaan käteeni lappusen jossa annettiin perus ohjeet hygienian noudattamiseksi ja ohjeet sairastumisen varalle.

Odottamassa läheisiään oli kentällä paljon porukkaa ilman maskia. Kävelin ripeästi rinkka selässä ja maski naamalla kohti parkkipaikkaa jossa ystäväni minua odotti. Katsoin miten ihmiset kävelivät porukoissa ilman maskeja ja monet lähtivät matkalaukut kourassa kävelemään kentältä pois ihan kuin mitään koronaa ei olisi koskaan ollutkaan.

KARANTEENISSA SUOMESSA

Nyt ollaan siis turvallisesti perillä Suomessa. Ihanassa, kamalassa kotimaassa jossa en tosiaan ole asunut muutamiin vuosiin ja oikeastaan aikuisiällä viettänyt aika vähän aikaa loppupeleissä ollenkaan. Nyt kuitenkin tuntui siltä että aika on oikea ja tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla takaisin Suomessa. Nähtäväksi jää mikä fiillis on kuukauden tai kahden jälkeen. 

Suurempia kulttuuri shokkeja ei paluusta ole vielä tullut vastaan sillä vietän aikaani tosiaankin yksin karanteenissa. Haluaisin nostaa kuitenkin muutaman kasvoille pamahtaneen eron Meksikon ja Suomen välillä ylös jo tässä vaiheessa. 

Ilman raikkaus – Siis kuinka raikasta ilma voi ollakaan? En muista milloin viimeksi olen hengittänyt näin syvään ja hartaasti. Ilma tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta.

Vihreys – Kaikkialla on niin vihreää. Olenko ikinä nähnyt mitään näin vihreää? Portugalin palanut maasto ja Meksikon viidakko on jotain ihan erilaista kuin tämä vehreys joka Suomen kesässä odotti. 

Ruoka– En ole vielä edes päässyt kauppaan tutkimusmatkalle mutta jääkaappini on silti täynnä vaikka minkälaisia vege lihan ”korvikkeita” joista on täysin turha haaveilla Meksikossa ja oli Portugalissakin hieman kiven alla ja kallista. Tuoreet mangot, ananakset ja avokadot on nyt vaihdettu metsästä poimittuihin mustikoihin, suussa sulaviin vadelmiin, herneisiin ja päätäni suurempaan oman maan kesäkurpitsaan. 

Ötökät – Hyvästi Meksikon kammottavat torakat ja tarantellat sekä kotini yläpuolella asustelevat hornetit! .. Mutta tervetuloa espanjansiru etanat jotka syövät puutarhasi ja ovat muutenkin vaaraksi ja tietysti ampiaiset ja paarmat.. Hyttysiä on molemmissa maissa nyt kesällä kiitettävästi joten niistä ei pääse eroon millään. Suomessa ei sentään onneksi pidä murehtia dengue kuumeesta.

Sää – Sataa, paistaa ja tuulee. Suomen sää voi muuttua jo tunnin sisään kesähelteistä kylmäksi tuuliseksi sadesääksi. Meksikossa on kuumaa ja hiostavaa tropiikkia ja ilmastojen ero tuntuu tällä hetkellä todella suurelta. 

Juoma – Onko mitään parempaa kuin juoda vettä suoraa hanasta? Ja kaiken lisäksi, Suomen puhdasta ja hyvää juomavettä, eikä esimerkiksi Portugalin kloorin makuista herkkua. (Ps. Suomen paras hanavesi on Espoossa!)

PALUUMUUTTAJAN ODOTUKSIA JA KAUHISTUKSIA

Ylläolevien ihastusten ja harmitusten jälkeen on luvassa myös paljon odotuksia – hyviä ja huonoja. Tietysti kaikista eniten odotan että pääsen karanteenin jälkeen tapaamaan perheeni, kummilapseni ja ystäväni. Odotan myös innolla että pääsen ajamaan autoa ja nauttimaan Suomen liikenteestä – joka ei ole järkyttävä kaaos. Mökille on myös päästävä, sillä eihän ole suomalaista kesää ilman mökkisaunaa ja grilliruokaa keskellä metsää. Odotan ruokakaupan vege valikoimaa ja muutenkin on kivaa päästä ihmettelemään ruokakauppaan mitä kaikkea sieltä löytyykään, kuin turisti konsanaan. 

Hoidin juuri puhelinliittymä asiat kuntoon asiakaspalvelu chatin kautta ja sain ihan erinomaista asiakaspalvelua ja toimivan liittymän sekunneissa. Tämä muistutti kyllä siitä miten hyvin Suomessa sujuu asioiden hoito, kun vertaa esimerkiksi Meksikoon tai Portugaliin. Esimerkiksi internetin saaminen kotiin edellisissä maissa on monen päivän urakka eikä senkään jälkeen yhteys ole taattu.

Kauhulla odotan sateita, kylmyyttä ja talvea, mikäli päätän siis Suomeen jäädä talven yli. Myös päätä huimaa korkea hintataso sillä olen tottunut Meksikon kahden euron lounas annokseen ja Portugalin saman hintaiseen viinilasiin, josta täällä on turha edes haaveilla. 

Tulen varmasti myös olemaan se outo tyyppi joka hymyilee ja moikkaa vastaantulijoita ja kiittää vahingossa espanjaksi kahvilassa.  Mutta eipä se mua haittaa.

”Jos aina yrität olla normaali, et saa koskaan tietää kuinka upea olet”. Maya Angelou 

LOPPUFIILIKSIÄ

Pakko sanoa että olo on tällä hetkellä todella hyvä. Kuukausi sitten kamppailin kohderiippuvuuden ja koti-ikävän kourissa ja siitä voikin lukea edellisestä postauksestani. Nyt fiilis on erittäin rauhallinen ja tuntuu että elämä on täynnä uusia mahdollisuuksia. Mutta kiire ei silti ole minnekään, nyt on aika pysähtyä

Miten olisi pakollinen viikon karanteeni ulkosuomalaisille aina? Saisi kaikessa rauhassa levätä, nukkua, toipua jetlagista ja tottua ilmastoon.. 

Suurin odotuksen aihe on tietysti nyt karanteenin loppuminen, mutta sanottakoon että on tässä ollut myös hyvät puolensa. Miten olisi pakollinen viikon karanteeni ulkosuomalaisille aina? Saisi kaikessa rauhassa levätä, nukkua, toipua jetlagista ja tottua ilmastoon. Itselläni meni ainakin neljä päivää sekavassa jetlagissa, allergia iski päälle heti ja villasukat piti kaivaa esille vaikka kesä onkin. Oli aikaa rauhoittua, koota ajatuksiaan, tehdä rästiin jääneet työjutut koneella. Kirjoittaa tämä teksti, joogata, meditoida, saunoa ja syödä vadelmia. Nyt viikon jälkeen fiilis on uudestisyntynyt ja olen valmis juoksemaan vapaana lintuna – mutta maltan vielä.

Vastauksena otsikkoon – ruoho näyttää olevan juuri nyt vihreämpää maailman tällä puolen.

-Johanna Paaso

Oletteko itse olleet korona karanteenissa Suomessa tai maailmalla? Entä millaisia odotuksia tai huomioita olette tehneet Suomeen palatessa uudesta asuinmaasta? Kommentteja ja kysymyksiä saa mielellään laittaa alle tai Instagramin puolelle @muumaamandariini tai @johkujojo.

20 comments

  1. Janina

    Kiinnostaisi kyllä kuulla tuntemuksia vielä sitten kun oot vähän pitempään ollut Suomessa 🙂 Itse miettinyt ulkomailta Suomeen palaamista mutta se pelottaa aika paljon kahdeksan vuoden jälkeen ja keksin kaikenlaisia (teko)syitä miksi ei pitäisi mutta sitten kuitenkin aika kova ikävä on Suomeen.. ja etenkin noita suomen ruokakauppoja! Valikoimat on niiin hyvät ja voisin käyttää prismassa tuntikausia vaan vaellellen hyllyillä mutta yleensä kaverit ja perhe ei oo niin innoissaan sielä hortoilemassa mukana 😀

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Ymmärrän täysin! 😀 Kirjoitan ehdottomasti myöhemmin lisää tuntemuksia ja kulttuuri eroja kun olen päässyt kunnolla elämään taas täällä käsiksi! 🙂

      Vastaa

  2. Esa

    Esa Toppinen
    Hieno kirjoitus meille “maaliman matkailijoille” – nähdä ja kuulla “toisten silmin” asioita, mitä itse ei aina huomaa….

    Vastaa

  3. Tapani

    Hei JohannaJoogi
    Oli hienoa aivan yllättäen tavata Meksikosta kotimaahan tullut joogi.
    Mä olen just lähdössä Kalifornian niemimaalle, Meksikon puolelle. Siellä voi mennä pari vuotta opiskellessa joogi-juttuja.

    Kirjoittelen lisää, kun on sombrero hankittu.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Moikka Tapani! Siistiä, onnea matkaan! 🙂 Meksiko on upea maa.

      Vastaa

  4. Maapalloilija

    Se on hyvä lukea juttuja, joissa muistutetaan asioista, jotka Suomessa on hyvin. Helposti pääsee unohtumaan, kun täällä asuu. Lieneeköhän valituksen määrä vakio, aiheet vain muuttuvat 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Heh, niin se taitaa olla valitettavasti. Ei me ihmiset osata kai koskaan llla täysin valittamatta? 😀

      Vastaa

  5. Reissausta ja ruokaa

    Minuakin kiinnostaa kovasti, miltä Suomessa olo sinusta tuntuu vähän myöhemmin, millaisia havaintoja ja fiiliksiä. Itse tässä aika haikeana arvelen, että joudun olemaan talven Suomessa, koska Espanjan tilanne vaikuttaa epävakaalta enkä haluaisi joutua siellä samanlaiseen ulkonaliikkumiskieltoon kuin keväällä. Että onko parempi viettää vapaampaa elämää Suomen talvisäässä ja meiningissä kuin kököttää pelkästään kotona aurinkoisella omalla terassilla Espanjassa.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Ymmärrän täysin dilemman! Totesin myös että parempi täällä, kuin pienessä kämpässä yksin Meksikossa.. Kirjoitan ehdottomasti myöhemmin lisää kuulumisiaan ja kulttuurieroja maiden välillä tänne kun olen päässyt karanteenista normaaliin elämään! 🙂

      Vastaa

  6. Mari/kodinvaihtaja

    Nauti pysähtymisestä hetkeen. Olen monesti miettinyt ulkomaalaisia sukulaisiamme, jotka Suomeen tultuaan joutuvat aina aika pyöritykseen ja lopulta aina joku pettyy ja loukkaantuu, kun heillä ei aikaa/jaksamista kyläillä joka paikassa. Lyhyestä ”karanteenista” varmasti nauttisivat.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Mari! Niinpä, sellaistahan se aina on yleensä täällä käymässä. Tämä ollut tavallaan ollut ihan rentouttavaa. Tänään kuitenkin viimeinen päivä karanteenia, joten en malta odottaa huomista! 🙂

      Vastaa

  7. Marika /Matkalla Missä Milloinkin

    Tervetuloa Suomeen! Useamman vuoden muualla asuneena katsot varmasti kotimaatasi erilaisin silmin, kuin nuorempana täällä vielä asuessasi. Ja siinä pimeässä talvessa on myös oma viehätyksensä. Tee oma pimeän ajan selviytymisopas, esimerkiksi kokkausillat ystävien kanssa vievät varmasti huomiota pois kylmästä ja pimeästä. Ja muuten, Qatar on myös minun lempilentoyhtiöni, loistavaa asiakaspalvelua!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos paljon Marika! Ja tuo pimeän selviytymisopas kuulostaa oikeasti hyvältä idealta, kiitos myös siitä 🙂

      Vastaa

  8. Periaatteen Nainen

    Suomessa monet ”hallinnolliset” asiat ovat kyllä naurettavan helppoja ja kontrasti on iso jo Etelä-Eurooppaan! Ja ilma on ihanan raikasta. Tosin haikailen silti ikuisesti Meksikoon, mutta…

    Vastaa

  9. Elina / elinanmatkalaukussa

    Oi nauti, nauti ja nauti! Kuulostaa oikealta päätökseltä! Ihanaa kun saat nauttia Suomen kesästä ennen syksyä, vaikka syksykin on todella kaunista aikaa. Sitä arvostaa omaa kotimaata ihan erilailla, kun on saanut jotain perspektiiviä. Helposti kotimaa tulee liian itsestäänselväksi!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos kovasti Elina! 🙂 tuo on niin totta, kyllä huomaa että arvostaa montaa asiaa taas ihan uudella tavalla. Mikä on myös upea tunne 🙂

      Vastaa

  10. NG

    Täysin ala-arvoinen postaus. Jos haluat kehua Suomea, miksi pitää samassa haukkua toiset maat? Asun itse Portugalissa ja osaan arvostamaan sen työn, mitä maan ihmiset sen maan eteen tekevät. Auringonpolttamat arot ovat jollekin yhtä rakkaat maisemat, kuin sinulle vihreät nurmikot. Huom! En ole portugalilainen enkä meksikolainen.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hei NG. En mielestäni haukkunut muita maita, ikävä että sait sellaisen käsityksen. Itse pidän kovasti Portugalista ja Meksikosta missä olen molemmissa asunut. Totesinkin että vihreys on erilaista kun Portugalin palaneet maastot, en sanonut että siinä jotain kivaa olisi. Kyseessä tosiaan mielipide kirjoitus joka on minun näkökulmastani kirjoitettu ja omia aatteitani maiden väleiltä. Mukavaa kesän loppua Portugaliin!

      Vastaa

  11. MITÄ ULKOMAILLA IKÄVÖIDÄÄN SUOMESTA? - Muu maa mandariini

    […] Suomen kesässä odotti.” Johanna P vietti vuonna 2020 Suomessa karanteenia ja pohti ”Onko ruoho vihreämpää maailman toisella puolen?” Käy lukemassa – fiilikset ulkosuomalaisena Suomeen paluusta ovat aina ajankohtainen […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *