KUVAHAASTE: VUOSI 2020 KUVINA

Huh, olipahan vuosi ja loppuihan se viimeinkin. Laitoimme jo bloggaaja kollegoiden kanssa vuoden pakettiin tässä postauksessa, mutta palattakoon vielä kerran tähän kauhujen ja ilojen vuoteen kuvien merkeissä Muuttolintu – blogin kuvahaasteen kera.

1. VUODEN SUOSIKKIKUVA

Postasin juuri vuoden 2020 suosikkikuvan omaan Instagramiini. Kuvassa tiivistyy ehdottomat suosikkiasiani: ranta, auringonlasku, koiranpentu ja yksi rakkaimmista paikoista maan päällä, eli Sayulita, Meksiko.

2. ARJEN LUKSUSTA

Meksikon lockdownien keskellä vietimme vappua rakkaan suomalaisen ystäväni kanssa. Vappua vietettiin suurella brunssilla meidän takapihalla ja ilta päättyi auringonlaskuun rannalle skumpan kera. Tai rannan liepeille, rannan olessa virallisesti vielä tuolloin kiinni koronan vuoksi.

3. KESÄKUVA

Palasin pitkästä aikaa Suomeen elokuussa, joten halusin ehdottomasti valita jonkun kesäisen kuvan Suomesta. Aika Suomessa on muuten mennyt yllättävän helposti, etenkin pitkän, lämpimän ja aurinkoisen syksyn vuoksi. Paluumuuton tunnelmia luettavissa täältä. Nyt kesä on vaan kaihoisa muisto pimeyden keskellä, mutta uskon ja toivon että pian kevät jo yllättää!

4. IHANA MAJAPAIKKA

Guatemalan Floresissa yövyimme aivan ihanassa Los Amigos hostellissa. Hostellissa oli upea ”salainen puutarha” tyylinen ravintola, puumaja huoneita ja myöhäisillan piilobaari! Ihanassa salapuutarhassa oli hyvää ruokaa, riippukeinuja ja tietysti sitäkin enemmän tunnelmaa.

5. HAUSKA MUISTO

Hauskoja muistoja on useita vaikeasta vuodesta huolimatta. Matkustin Belizen saarelle Caye Caulkerille, jossa vastassa oli valtavia rauskuja, merihevosia ja valtava määrä suloisia ja hassuja pelikaaneja.

6. HERKULLINEN HETKI

Ah, meksikolainen ruoka – ikävöin sinua niin! Meksiko oli herkullisia hetkiä täynnä: guacamolea, tacoja, olutta, makuvesiä, tuoreita hedelmiä… mitä muuta sitä voisikaan pieni ihminen toivoa?

7. SE EI-NIIN-HOHDOKAS MUISTO

Vuosi 2020 laitettiin pakettiin kirjaimellisesti, kun sain sopivasti jouluksi ”ei-niin-hohdokkaan” – paketin, nimittäin kipsin käteeni. Lumilautailu Ylläksellä sujui yllättävän hyvin, kunnes sitten kävi näin.

8. RAKKAASSA SEURASSA

Olen onnekas, sillä minulla on rakkaita ystäviä ympäri maailmaa. Se on suuri rikkaus, mutta samalla myös surun aihe, sillä en ikinä voi olla samassa paikassa heidän kaikkien kanssa. Viime vuonna pääsin vihdoin tapaamaan monia rakkaita ystäviäni Meksikossa, joista osa jäi silti näkemättä koronan ja etäisyyksien vuoksi. Ikävä on suuri, mutta nyt olen päässyt nauttimaan ajasta rakkaiden ystävien, perheen ja kummilasten kanssa Suomessa.

9. SUOSIKKIKUVA ITSESTÄ

Katselin erilaisia hienoja otoksia itsestäni upeissa maisemissa, mutta mikään ei oikein tuntunut oikealta. Lopulta päätin valita tämän. Ilman meikkiä, hiukset märkänä, uikkarissa, surffilaudan kanssa, auringossa – onnellisena. Tästä tuli tällä hetkellä suosikkikuvani, ei sen upeuden vuoksi, mutta ton fiiliksen vuoksi, joka saa mun sydämen hieman pakahtumaan onnesta, ja tuskan siitä, ettei elämä nyt ole tällä hetkellä aivan tuollaista.

10. UNOHTUMATON MAISEMA

Unohtumaton maisema on aivan ehdottomasti Guatemalan pilvien yllä, auringon noustessa tulivuorella, samalla kun toinen tulivuori purkautuu vieressä. Kokemus oli kokonaisuudessaan yksi tämänhetkisen elämäni maagisimmista.

Vau, vuosi 2020 oli oikeastaan aika upea kaikesta huolimatta. Se sisälsi paljon uusia tuulia, iloja, naurua, rakkautta, pettymyksiä ja tietusti kaukokaipuuta ja kohderiippuvuutta.

Miltä vuosi 2021 sitten tulee näyttämään? En oikeastaan osaa vielä sanoa, mutta se sisältää ainakin suuria haaveita ja jälleen – uusia tuulia on aivan varmasti luvassa!

Kuvahaaste – Ohjeet:

Minkälainen vuosi teillä on ollut? Kerro se kuvin, edellä mainittuihin otsikoihin sopien. Linkkaa Muuttolintu kuvahaasteen lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu -blogin kommenteihin.

Millainen vuosi 2020 teillä on ollut? Kun pohditte ylläolevia otsikoita avautuuko silmiinne positiiviset vai negatiiviset muistot? Kommentoi alle vuoden 2020 fiiliksiä tai odotuksia vuodelle 2021! Toivon itse ensi vuodelle ainakin paljon rakkautta, sisäistä rahaa ja matkailun tuomaa iloa. Kysymyksiä tai kommentteja voi laittaa aina myös Instagramissa tai Facebookissa @muumaamandariini.

14 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Hienoja kuvia! Erityisesti tuo viimeinen, helppo uskoa, että kokemus oli upea! Tuonne Belizeen olisi kiva päästä snorklaamaan. Vaikka aika monessa hienossa paikassa olenkin snorklannut, niin rauskuja on tullut aika harvoin vastaan ja mitään merihevosia en taida olla koskaan nähnyt luonnossa…

    Parhaillaan koostetaan itsekin tätä kuvahaastetta. Huomaa hyvin, että luontokohteissa ollaan oltu paljon ja niistä ne positiivisimmat kokemukset meidän kohdalla usein löytyy, niin nytkin.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Mikko! Teidän vuosi näytti myös upealta. Caye Caulkerilla näki valtavia rauskuja ja meriheppoja suoraa rannalta mikä oli ihan mielettömän siistiä! Toivotaan et päästään molemmat pian reissuun taas 🙂

      Vastaa

  2. Anna | Muuttolintu.com

    Ihania kuvia! Tuo kuva Guatemalasta on ihan henkeäsalpaava. Ja ymmärrän hyvin miksi tuo on suosikkikuva sinusta, näytät niin onnelliselta 🙂 En olisi yhtään pistänyt pahakseni viettää viime vuotta Meksikossa. Itse asiassa tällä hetkellä oli suunnitelmissa olla siellä… No, ehkä ensi vuonna. Kiva kun osallistuit!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Anna ja kiitti haasteesta, sopi oikein hyvin kun käsi paketissa eikä tarvinnut liikaa kirjoittaa. :’D Toivotaan että tämä vuosi olisi hieman suopeampi meille. 🙂

      Vastaa

  3. Sini matkakuumeessa

    Ihana tuo sun suosikkikuva.
    Tälle vuodelle odotuksissa on, että maailman tilanne rauhoittuu ja kaikki palaisi suunnilleen entiselleen. 😊

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Sini, toivotaan näin! 🙂

      Vastaa

  4. Maapalloilija

    Tuo hauska muisto -kuva eli pelikaanit on kyllä hauska ja tunnelmallinen kuva, aivan mahtava siis, vaikka jokainen kuva oli upea! Tämä on mukava haaste, joten aion osallistua 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos! 🙂 ei muuta kun mukaan haasteeseen!

      Vastaa

  5. Jenna / Huge passion for life

    Tuo kuva Guatemalasta on henkeäsalpaava. Wau! Myös nuo ruokakuvat näyttävät niin herkullisilta. Näistä kuvista sai ihanaa matkailuinspistä.
    Toivottavasti käsi paranee pian. 🙂

    Vastaa

  6. Anne / Elämää Nomadina

    Hienoja kuvia ja onnellisia hetkiä (paitsi tietysti tuo kipsi, auts)! Guatemalan tulivuorikuva on huikea (onko tuo Fuego?)! Meilläkin oli Guatemalassa tarkoitus tehdä yön yli kestävä tulivuorivaellus, mutta se jäi kylmien ilmojen ja orastavan flunssan vuoksi valitettavasti tekemättä. Samalla reissulla käytiin myös Belizessä, ja ilmeisesti olisi kannattanut suunnata siellä myös Caye Caulkerille, vaikuttaa upealta!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Anne! Kuvassa tosiaan fuego joka otettu Acatenangolta. Varmaan sama vuorivaellus olisi ollut kyseessä! Oli kyllä todella rankka, mutta upea kokemus. Guatemala ja Belize on molemmat mielettömän upeita! 🙂

      Vastaa

  7. Anna | Tämä matka -blogi

    Tämä on kiva haaste. Pitäisi itsekin osallistua!
    Mutta hui, nuo pelikaanit. Itse olen säikähtänyt ihan valtavasti, kun Singaporessa lintupuistossa pelikaanit räpistelivät kohti ruokintaa aivan pääni vierestä. Yksi niistä teki laskun vielä kävelytielle ja alkoi kävellä varsin ikävästi nokkaansa aukoen kohden. Minä ja kolme japanilaista naista otimme jalat alle 😀

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hahah eikä! Joo ne on kyllä suht pelottaviakin kun ovat niin isoja ja iso nokka! 😀

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *