VERA WINTER

Doubt kills more dreams than failure ever will

Taisin olla kahdeksanvuotias kun ensimmäisen kerran ilmoitin muuttavani ulkomaille. Siitä asti se on ollut suurin unelmani, vaikkakin kohdemaa on vaihdellut vuosien aikana USA:sta Saksaan ja Japaniin ja kaikkeen siltä väliltä. Lukion jälkeen oli vihdoin mahdollisuuteni jättää Suomi taakse ja päätin lähteä au pairiksi. Parin sattuman kautta kohteeksi valikoitui Kiina, joka muiden kauhisteluista huolimatta tuntui varsin luonnolliselta ratkaisulta. Enpä silti olisi uskonut, että vielä yli neljänkin vuoden päästä asuisin näillä suunnilla.

Opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta Macaussa, Kiinan erityishallintoalueella 45 minuutin matkan päässä Hong Kongista. Macau oli Portugalin alusmaa viisisataa vuotta ja tämän ajan vaikutukset näkyvät edelleen vahvasti katukuvassa. Macau on todellinen kulttuurien sulatusuuni, jossa Kiina, Portugali ja Las Vegas elävät sulassa sovussa. Samalla kadulla voi olla värikäs portugalilais-tyylinen talo ja kiinalainen temppeli, joiden taustalla kohoaa huippumoderni kasino. Tämä hyvin kummallinen pikkukaupunki, josta ei moni ole edes kuullut, vei sydämeni ensinäkemältä.

Olen aina ollut todella kiinnostunut muista kulttuureista ja kielistä. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin suomen, ruotsin ja englannin lisäksi ranskan ja venäjän ja viime vuosina olen käynyt myös mandariinin ja japanin tunneilla. Macaussa puhutaan kanttonia, jota en ole ikinä saanut aikaiseksi oikeasti opetella, mutta arjesta on tarttunut mukaan kielen perusteet. Tarpeen vaatiessa pystyn mongertamaan kanttoniksi ruokatilauksen, kuinka paljon rahaa bussilippuun laitetaan ja kerran jopa soitin taxin kanttoniksi, koska olisimme muuten jääneet jumiin Macaun kaukaisimpaan kolkkaan. Mielelläni puhuisin kanttoniakin, mutta mandariini on ehdottomasti prioriteettini tällä hetkellä.

Kulttuurien ja kielten lisäksi, tai ehkäpä juuri niiden takia, olen aina rakastanut matkailua. Perheen kanssa olemme matkustaneet Euroopassa vuosittain koko elämäni ajan ja nyt olen opiskeluiden ohella pyörinyt mahdollisimman paljon Aasiassa. Viime vuosien aikana olen useimmiten ollut matkassa soolona ja joko pelkkien käsimatkatavaroiden tai kevyen rinkan kanssa. Suosikkikohteita on miljoona, mutta päällimmäisenä mielessä ovat Kiina, Taiwan, Vietnam ja Malesia. Haluaisin valehtelematta nähdä kaikki maailman maat ja viettää niistä jokaisessa kunnolla aikaa päästäkseni pääkaupunkien loistetta syvemmälle.

Olen parhaillani kolmatta kertaa tilanteessa, jossa minulla on kaikki ovet avoinna. Valmistun korona-pandemiasta huolimatta kesällä 2020 ja tarkoituksena on pitää välivuosi ennen masters-tutkintoon jatkamista – tai noh, tässä vaiheessa se on ainut vaihtoehto kun hakujen deadlinet ovat jo menneet ohi haha. En tiedä suunnitelmistani vielä paljoakaan, mutta Aasiaan on jäätävä. Täällä tunnen olevani oikeasti elossa.

Olen onnellisimmillani kun:

….. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja hyvä musiikki soi

….. Lentokone laskeutuu kohteeseen

….. Kävelen uuden kaupungin katuja ilman päämäärää

Salainen paheeni:

….. Jäätelö, joka ei kyllä ole yhtään salainen 😀

Haluaisin osata:

….. Vähintään kymmentä kieltä sujuvasti!

Harrastaisin kaikkea tätä jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:

….. Opiskelisin kieliä ja kirjoittaisin enemmän. Blogin lisäksi tykkään kirjoittaa pöytälaatikkoromaaneja

Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:

….. Joji ja Zhu <3 Niitä tulee kyllä kuunneltua muulloinkin. Kaikki espanjankieliset biisit ja dancehall saavat tanssijalan vipattamaan

En ole koskaan uskaltanut:

….. Nyt ei tule kyllä mieleen mitään tiettyä asiaa. Noh, en ole koskaan uskaltanut uida syvällä hai-pelon takia (myös Suomessa… :D)

Tulevaisuudessa haluaisin:

….. Jatkaa Aasiassa asumista, mielellään pilvenpiirtäjässä

….. Puhua mandariinia sujuvasti

….. Löytää inspiroivan työn, joka mahdollistaa runsaan matkustelun

….. Tehdä maailmanympärysmatkan

Lue lisää Veran postauksia täältä.

2 comments

  1. MACAU - KAUPUNKI, JOSSA ITÄ KOHTAA LÄNNEN | PARHAAT VINKIT - Muu maa mandariini

    […] Vera rakastui Macauhun ensisilmäyksellä ja on nyt kutsunut sitä kodikseen jo melkein neljä vuotta. Kaupungista löytyy edelleen uutta nähtävää ja koettavaa jatkuvasti. […]

    Vastaa

  2. Ulkosuomalaisten blogin 1-vuotis juhlat ja Suomikauppa arvonta!

    […] Vera on päässyt nauttimaan koronattomasta elämästä Macaussa ja välivuoden ansiosta pystynyt paneutumaan oikein kunnolla mandariinikiinan opintoihin ja Macaun perinpohjaiseen koluamiseen. Korona on mahdollistanut (/aiheuttanut) jo melkein vuoden lisäoleskelun, mutta kohta suuntana on oikeasti Eurooppa. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *