MACAU – KAUPUNKI, JOSSA ITÄ KOHTAA LÄNNEN | PARHAAT VINKIT

Macau on harvan suomalaisen ensimmäinen mieleen tuleva matkakohde. Tuo kasinoista tunnettu kaupunki jää helposti naapurinsa Hong Kongin varjoon, eikä sen olemassaolosta edes tiedä kaikki. Macau on paljon enemmän kuin pelkkä kasinoiden loiste; siellä yhdistyy kiinalainen ja portugalilainen kulttuuri, eikä maailmasta tosiaan löydy toista samanlaista paikkaa. Pienestä koostaan huolimatta Macaussa on monipuolisesti tekemistä. Tässä postauksessa jaan parhaat vinkkini kaupunkiin ja kerron miksi se on paljon mainettaan mielenkiintoisempi paikka, joka todellakin on vierailun arvoinen.

Mikä ihmeen Macau?

Macau, tai Macao, on pieni kaupunki Etelä-Kiinassa, joka oli yli viisisataa vuotta Portugalin alusmaa, siirtyen Kiinalle vain 20 vuotta sitten. Nykyään Macau on Hong Kongin tavoin Kiinan erityishallintoalue, eli se on osa Kiinaa, mutta sillä on autonomisia oikeuksia. Macaun pinta-ala on vain n. 40km2 ja se on yksi maailman tiheimmin asuttuja ja rikkaimpia paikkoja. Portugalilainen historia näkyy edelleen vahvasti niin kaupunkikuvassa kuin kulttuurissakin. Portugalin kieltä käytetään kanttoninkiinan rinnalla kaikissa virallisissa teksteissä, kylteissä ja kuulutuksissa ja portugalilaiset vaikutukset ovat läsnä myös paikallisessa keittiössä. Nyky-Macau on nimetty Idän Las Vegasiksi kasinoidensa takia, vaikkakin Macau tekee seitsemän kertaa enemmän tuloja, joten ennemminkin Vegasia pitäisi kutsua Lännen Macauksi.

Vera rakastui Macauhun ensisilmäyksellä ja on nyt kutsunut sitä kodikseen jo melkein neljä vuotta. Kaupungista löytyy edelleen uutta nähtävää ja koettavaa jatkuvasti.

Miten?

Kuten sanottu, Macau sijaitsee Hong Kongin vieressä ja näin ollen siellä vierailu on kätevintä yhdistää Hong Kongin tai Etelä-Kiinan loman kanssa. HK:sta Macauhun pääsee lautalla (kestää noin tunnin) tai nykyään HongKong-Zhuhai-Macau -siltaa pitkin bussilla (kestää noin 45min). Macaussa on myös oma lentokenttä, jonne voi lentää monista Aasian kohteista, joskus todella halvalla. Manner-Kiinasta Macauhun voi tulla myös junalla. Juna-asema on Zhuhain puolella, mutta kirjaimellisesti kaupunkien rajalla, jonka voi ylittää helposti jalan.

Milloin?

Macaussa voi vierailla hyvin ympäri vuoden. Kesä on Macaun pisin vuodenaika ja syksy ja kevät hyvin olemattomat. Talvi kestää pari kuukautta ja siitäkin suurin osa on suomalaiselle todella lämmin, 20-23 astetta. Kylmin aika Macaussa on tammi- tai helmikuussa ja silloin asteet saattavat laskea jopa 10:een. Tämä kestää yleensä vain pari viikkoa. Macaussa on hikihelteet noin toukokuusta marraskuuhun, pahin aika on loppu-toukokuusta syyskuuhun. Tällöin ilma on todella pakahduttava ja kostea ja ulkona on tuskaista tehdä mitään hirveän aktiivista. Taifuunikausi on kesäkuusta syyskuuhun, mutta tämä ei tarkoita, etteikö silloin voisi matkustaa Macauhun/Hong Kongiin.

Miten pitkään?

Moni tuomitsee Macaun hyvin nopeasti tylsäksi paikaksi, jossa näkee kaiken päiväretken aikana. Tämä ei todellakaan ole totta. Myönnettäköön, Macau on todella pieni kaupunki, eikä siellä ehkä riitä tekemistä viikoksi mikäli haluaa olla todella tehokas joka päivä. Minusta hyvä kesto olisi 1-3 yötä, jos haluaa oikeasti nähdä Macauta. Päiväretkeenkin toki voi mahduttaa jo paljon, mikäli ei syystä tai toisesta halua olla Macaussa pidempään.

Onko siellä muka jotain muuta kuin kasinot?

No todellakin! Vaikkakin ainakin yhdessä kasinossa käyminen tietysti on ihan pelkkänä kokemuksenakin mielenkiintoinen haha. Tässä top tärppini muuhun tekemiseen Macaussa:

Astu ajassa taaksepäin historiallisessa keskustassa

Macaun historiallinen keskusta on UNESCO:n World Heritage -listalla ja se kannattaa ehdottomasti katsastaa vierailulla. Alue on suht. iso, mutta The Culture Trip listasi nämä 12 kohdetta kaikista parhaimmiksi ja olen niistä samaa mieltä. Historiallisessa keskuksessa pääset näkemään mm. Ama-temppelin, jonka luona portugalilaiset tarinan mukaan rantautuivat Macauhun ensimmäisen kerran, hyvin paljon Lissabonia muistuttavan Senado Squaren ja Ruins of St. Paul’sin, joka on yksi Macaun tunnetuimmista maamerkeistä.

Kiipeä kattojen ylle Guia Hill:llä

Guia Hill ja samaa nimeä kantava majakka ovat osa historiallista keskustaa, mutta ansaitsevat minusta oman mainintansa. Huipulle voi ottaa cable carin tai sinne voi kävellä läpi puiston, jonne monet paikalliset tulevat lenkkeilemään tai nauttimaan luonnosta keskellä betoniviidakkoa. Huipulta aukeavat upeat maisemat Macaun ylle. Guia-majakka on ehdottomasti yksi lempi paikkojani koko kaupungissa.

Nauti seesteisestä ilmapiiristä perinteisessä kiinalaisessa Lou Lim Ieoc -puistossa

Lou Lim Ieoc Garden on rauhallinen puisto keskellä paikallista kaupunkia. Siellä vanhukset viettävät aikaansa ja lapset leikkivät. Alueella on myös tee-kulttuurin museo. Puisto oli ennen yksityisomisteinen, mutta nykyään avoimena kaikille. Siellä voi levähtää vilskeen keskellä ja syödä vaikka eväitä. Keskellä puistoa on mutkikas silta, sillä legendan mukaan pahat henget liikkuvat vain suoraan.

Ihastele värikkäitä taloja Taipa Villagessa

Taipan saaren pieni ja värikäs keskusta on kuin suoraan Portugalista. Kujia voi kävellä päämäärätiedottomana etsien toinen toistaan kuvauksellisimpia kohtia. Alueella on paljon ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Yleensä turisteja aivan täynnä olevasta Rua do Cunha:sta löydät mm. tuliaisia. Taipa Villagessa on muutamia kattoterassisia ravintoloita ja kahviloita, joissa voi nauttia hyvästä säästä ja hyvästä ruoasta. Tällaisia kahviloita ovat ainaki Rooftop, Quarter Square ja uusi Avenida de Carlos Maia:lla oleva kahvila, jonka nimeä en onnistunut löytämään. Taipa Villagen vieressä sijaitsee ihanat turkoosit talot nimeltään Taipa Houses Museum ja niiden viereisessä puistossa on tasaisin väliajoin vaihtuva ”sisustus” (ulkoistus?).

Löydä pilvenpiirtäjien takaa Pou Tai Un -temppeli

Vasta neljäntenä vuotenani Macaussa löysin aivan kotini läheltä tämän pienen buddhalaisen luostarin, joka piiloilee pilvenpiirtäjien keskellä. Temppelin alakerrassa on myös kiva kasvisravintola Sum Yuen. Pou Tai Un on todellinen hidden gem, koska edes moni Macaussa koko ikänsä asunut ei tiedä siitä. Alue ei ole iso, eikä mitään esimerkiksi Taiwanin luostareihin verrattuna, mutta se on pieni pala rauhaa keskellä kaupunkia. Ja siellä oikeasti asuu munkkeja.

Ihastele maisemia Penha Hilliltä

Penha Hill on ”off the beaten path”, eikä siellä yleensä ole hirveästi ihmisiä. Maisemat Macau Towerin ja meren suuntaan ovat upeat ja mäen päällä on myös vanha kirkko. Ylös ei pääse kuin jalkavoimalla tai taxilla, mutta se on mielestäni sen arvoista. Muista saapua ajoissa, sillä kappeli ja portit suljetaan jo neljältä.

Ota haltuun erilainen Coloane

Coloane on Macaun eteläinen osa ja ikään kuin Macaun maaseutu. Alue on suuri ja siellä voi tehdä vaikka mitä. Nämä kannattaa ainakin katsastaa:

  • Pandat löytyvät aivan Coloanen alusta. Sisäänpääsy maksaa vain hieman yli euron (kansainvälisellä opiskelijakortilla ilmainen) ja puistossa on muitakin eläimiä
  • Ama Cultural Village sijaitsee vuorella ja on yksi Macaun kauneimpia paikkoja. Sinne pääsee shuttle bussilla Pandojen vieressä olevalta parkkipaikalta. Temppelialueelta hieman ylemmäs vuorelle kävelemällä pääsee myös näkemään suuren Macauta tarkkailevan Ama-patsaan
  • Coloane Village on Taipa Villagen tapaan värikkäiden talojen alue. Siellä kannattaa ehdottomasti maistaa kuuluisia egg tarteja Lord Stow’s Bakerysta ja keltainen St. Francis Xavier -kirkko. Joen toisella puolella näkyy Manner-Kiina
  • Coloanessa on kaksi rantaa: Cheoc Van ja Hac Sa. Cheoc Van on pieni, mutta siellä on palmuja, jotka heti tekevät hyvin paratiisimaisen tunteen. Cheoc Vanissa on myös julkinen uima-allas. Hac Sa on suositumpi ranta, jonne paikalliset tulevat ulkoilemaan ja grillaamaan perheen tai kavereiden kanssa. Kioskeista voi myös ostaa pientä grilliruokaa. Rannan lähellä on lyhyt ja helppo Hac Sa Long Chao Kok -reitti, joka kulkee rantaa pitkin ja johtaa meren päällä olevalle pagodalle.
  • Mikäli haluaa tehdä jotain urheilullista, voi Coloanessa vaeltaa. Selkeästi merkittyjä polkuja on paljon ja niistä suurin osa on helppokulkuisia. Maisemat ovat hienot.
Syö, syö, syö

Macau on tunnettu gastronomiastaan ja sieltä löytyy lukuisia Michelin-tähden saaneita ravintoloita. Cotain kasinoissa sijaitsee kaupungin parhaat ravintolat. Macaulainen keittiö on kanttonilaisen ja portugalilaisen ruokakulttuurin yhdistelmä ja kaupunki on täynnä niitä tarjoilevia ravintoloita. Macausta löytyy todella monipuolista ruokaa, oletko esimerkiksi koskaan maistanut myanmarilaista ruokaa? Halvoista nuudeliravintoloista saa annoksen alle 3€:lla, mutta menu on usein vain kiinaksi ja palvelu saattaa olla töykeää (myös paikallisille). Tässä parit ravintolasuositukseni:

  • Escada (hienompi portugalilainen)
  • Lolly (halpa indonesialainen)
  • Fat Siu Lau (hienompi portugalilainen)
  • Caravela Pastelaria (portugalilaisten suosiossa oleva kahvila/ravintola)
  • Zhen Dim Sum (modernia dim sumia)
  • Restaurante Lou Van Fai Kei (kanttonilaista aamupalaa/lounasta)
  • Fernando’s (hienompi portugalilainen)
  • La Gondola (italaialais-tyylinen ravintola Cheoc Van -rannalla)

Selvin ravintolakeskittymä on Taipa Villagen ympäristössä. Sieltä löytyy kaikkea kalliista pihviravintoloista halpoihin nuudelipaikkoihin. Coloanessa St. Francis Xavier -kirkon vieressä aukiolla on pari seafood-ravintolaa.

Tutustu Macaun yöelämään

Macaun yöelämä ei ehkä ole maailman paras, mutta ihan mielenkiintoinen silti. Ikävä kyllä kaupungin paras clubi on lopettanut toimintansa. Nykyään paras clubi on City of Dream:ssa sijaitseva Club Cubic (2023 update: omistaja on vaihtunut ja clubi nykyään nimeltään Para), joka on aika hit or miss. Perjantaisin siellä on ladies’ night. Muita clubeja ovat Showhouse ja D2, mutta varsinkin jälkimmäinen ei ole yhtään omaan makuun ja siellä vaikuttaa olevan aika paljon eskortti-palveluita.

Baareja on yllättävän paljon, kunhan tietää mistä katsoa. Agora, Mugs, Kidult, Hive, Cheers, Chill Pub ja Bar 171 ovat kaikki kivoja paikkoja. Paikalliset tykkäävät vuokrata huoneita KTV-ravintoloista ja juoda niissä. Old Taipa Tavern ja Roadhouse ovat expattien suosiossa ja enemmän ravintoltyylisiä kuin aiemmin mainitut, vaikka niistäkin monesta saa ruokaa. Jos haluaa olla oikein fancy, kannattaa tsekata Sky21 tai 38 Lounge.

Siinäpä parhaat vinkkini Macauhun. Täällä tosiaan on paljon muutakin nähtävää kuin kasinot! Heräsikö kiinnostus matkustaa Macauhun vai oletko kaiketi jo käynyt siellä? Kommentoi kaikki ajatukset ja kysymykset alle 🙂 Minulle voi myös laittaa viestiä Instagramissa @muumaamandariini tai @verawinter


Vera Winter

17 comments

  1. Reissu-Jani

    Kävin Macaossa Hong Kongista käsin päiväreissulla. Lautalla pääsi kivasti mennen tullen mitä nyt Hong Kongissa oli hieman ruuhkaa kun aamusella kaikki tuntuivat olevan matkalla Macaon olihan tällöin Kiinalainen Uusi Vuosi (Hevosen vuosi) ja kaikki olivat kaiketi menossa pelaamaan. Kävin myös parilla kasinolla pelaamassa (häviämässä). Vanha kaupunki oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin vaikkapa Veneti casino ja sen sisällä ollut älytön ostoskeskus.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Joo, Macau on aina ihan täynnä kaikkina juhlapyhinä. Voin vaan kuvitella sen ihmismassan kiinalaisena uutena vuotena, itse oon aina lähtenyt sitä pakoon Kiinan puolelle. Macaun kulttuurinähtävyydet kiinnostavat minuakin paljon kasinoita enemmän, vaikka onhan niissäkin kiva käydä edes kerran… tai pari 😀

      – Vera

      Vastaa

  2. Johanna

    Mielenkiintoista! Olen kyllä kuullut Macaosta, mutta en oikeastaan tiennyt siitä yhtään mitään.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Itsekään en ennen ensikäyntiäni tiennyt Macausta kirjaimellisesti mitään muuta kuin että siellä on kasinoita 🙂 Macaun monipuolisuus yllättää monet.

      – Vera

      Vastaa

  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Hyppäsin viime vuonna benjihypyn Victorian putouksilla. Kokemus oli aika huisi ja tavallaan kiinnostaisi kokeilla uudestaan ja mikäs sen parempi paikka olisi kuin Macoa Tower, joka kaiketi tällä hetkellä on kaikkein korkeimmalta tehtävä benjihyppy. En muista tarkkaa hintaa kylläkään, mutta sen muistan, että kovin lompakkoystävällinen se ei ole. Tietysti myös tuo ruoka kiinnostaa.

    Olen joskus antanut itseni ymmärtää, että Macaossa pelien painopiste olisi hieman erilainen kuin Las Vegasissa niin, että Macaossa suosiossa olisi erityisesti sellaiset pelit, joissa ratkaisee puhdas tuuri. Tuolla liikevaihdolla taitaa kuitenkin olla niin, että pelejä löytyy laidasta laitaan…

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Macaussa tosiaan on maailman korkein ”commercial” benji-hyppy. Hinta ei ole halpa, mutta halpenee jokaisen hypyn yhteydessä.. 😀 Itse en kyllä uskaltaisi hypätä, vaikka se olisi ilmaista.

      Olen kuullut, että Vegasissa pelaaminen on rennompaa ja hauskempaa, kun taas Macaussa halutaan oikeasti tehdä rahaa. Esimerkiksi pokeripöydän minimipanos on aika korkea verrattuna Vegasiin. Pelejä on kyllä laidasta laitaan, kasinoilta löytyy myös ihan vain pelikoneita ja itse olen voittanut periaatteessa aivan tuurin määrittelemässä pelissä, jonka nimestä ei ole kyllä hajuakaan.

      – Vera

      Vastaa

  4. Pirkko / Meriharakka

    Kävimme Macaossa taannoin Hongkongissa käydessämme päiväseltään ja keskityimme enemmän vanhaan portugalilaiseen osaan kuin kasinoihin. Tosin mustavalkoisella mosaiikilla toteutetut kadut ja jalkakäytävät osoittautuivat vaarallisiksi, sillä ruudukosta oli vaikea erottaa jalkakäytävän ja kadun rajaa ja onnistuin nyrjäyttämään nilkkani kipeästi. Kiipesimme kuitenkin majakalle, joka oli yksi toivekohteitamme siellä, mikä sitten kostautui seuraavina päivinä Hongkongissa.

    Vähän on ollut mietinnässä ensi vuoden alussa risteily, joka päättyisi Hongkongiin, mutta viime aikaisten uutisten valossa alkaa jo näyttää siltä, että vierailu saattaisi vaatia Kiinan viisuminkin, joten ehkä meidän ei tarvitse enää kerrata vanhaa, hyvää, Hongkongin kokemustamme … sigh.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Voi ei! Toivottavasti majakalta edes oli hyvä näkyvyys teidän käydessä. Hong Kongin tilanne on tosiaan tällä hetkellä hyvin epävakaa, eikä kukaan osaa ennustaa, miten tilanne tulee kehittymään. Itse yritän pitää yllä toivoa, ettei uudet säännökset käytännössä vaikuttaisi hirveästi normaaliin elämään paikallisilla tai turisteilla, mutta saa nähdä…

      – Vera

      Vastaa

  5. Anu Mahlamaki

    Yhdessä päivässä Macaoon ei kyllä ehtinyt riittävästi tutustua. Tuntui, että siellä oli niin monta, niin voimakasta ja kuitenkin hyvin toisistaan eroavaa kulttuuria. Vanhakaupunki oli viehättävä, Ama-temppeli upea ja kasinollakin, ainakin yhdellä, oli pakko käydä.
    Tämä on hyvä vinkkilista, voi kun olisi ollut silloin käytössä.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kaupunki on kyllä todella monipuolinen. Saa miettimään, missä ihmeessä ne pyörivät, jotka väittävät, että kaiken voi nähdä yhdessä päivässä 😀 Ehkä joskus tulevaisuudessa saat uuden mahdollisuuden käydä tutustumassa Macauhun vielä paremmin 😉

      – Vera

      Vastaa

  6. Sari / matkalla lähelle tai kauas

    Varmasti mielenkiintoinen paikka. Mielenkiintoinen kontrasti tuossa kuvassa, missä on temppeli ja taustalla isoja kerrostaloja. Onneksi säilyttävät myös tuota vanhaa.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Macaussa selvästi on tietoisesti haluttu säilyttää historiallisia paikkoja. Kuulemma Hong Kongissa on tuhottu melkein kaikki englannin vallan aikaiset rakennukset, Macaussa taas portugalilaista – ja kiinalaista – historiaa on haluttu suojella.

      – Vera

      Vastaa

  7. Ne Tammelat

    Me kävimme Macaossa keväällä 2019 päiväreissulla Hongkongista. Meillä oli tavoitteena bongata tietyt kuvakulmat kaupungista ja se johdattelikin meidät aivan erilaisiin paikkoihin, kuin mitä listasit tässä. Se kertoo hienosti Macaon monipuolisuudesta vaikka se onkin pinta-alaltaan hyvin pieni paikka.

    Ehdottomasti käymisen arvoinen ja hyvä, että myös bussi- ja junavaihtoehdot löytyvät. Lauttamatka meinasi mennä meillä plörinäksi, kun ei osattu ostaa heti oikeanlaisia lippuja.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Macau on kyllä kummallinen kaupunki, oikeasti todella pieni, mutta neljänkin vuoden jälkeen löydän aina välillä ihan uusia paikkoja. Aivan kuin niitä ilmestyisi tyhjästä 😀 Lautta on minustakin vähän monimutkainen Hong Kongin päässä, bussi omasta mielestä kaikkein helpoin. Joskin sen lähtöpisteeseen (lentokentän lähellä) pitää ensiksi mennä julkisilla, mikä sekin on hieman ärsyttävää.

      – Vera

      Vastaa

  8. Suvi / Suvin matkassa

    Macau näyttää ihanalta ja mielenkiintoiselta. Kun muutama vuosi sitten vierailimme Hong Kongissa, oli tarkoituksenamme käydä myös Macaulla. Satamassa huomasin sitten että passit olivat jääneet hotellille, ja lippujen osto tyssääntyi siihen. Vieläkin tämä harmittaa 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Eikä! Mulla itse asiassa kävi ihan melkein samalla tavalla 😀 Passi oli viranomaisilla viisumin hakemisen takia ja olin lähdössä Macauhun – onneksi tajusin ongelman edellisenä iltana. Pääsin sitten myöhemmin samalla matkalla oikeastikin matkaan ja loppu onkin historiaa. Toivottavasti pääset käymään Macaussa joskus tulevaisuudessa! 🙂

      – Vera

      Vastaa

  9. HONG KONGISTA MACAUHUN - PÄIVÄRETKI TAI PIDEMPI VISIITTI - Muu maa mandariini

    […] pidempään, siellä on käynyt ennenkin tai vähemmän tunnetut kohteet kiinnostavat, kurkkaa tämä postaus, jossa listaan lisää käymisen arvoisia […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *