KADULLE HYLÄTTYJÄ KOIRANPENTUJA

Kun me mietimme mistä ravintolasta tilaisimme tänään sitä herkullisinta ruokaa, on samaan aikaan Meksikossa hylätty koiranpentuja kaduille kuin roskaa.

Yllä kuva Bellasta, joka oli hylätty veljensä kanssa tyhjään taloon Sayulitan viereiseen kylään, San Panchoon. Bella tuli meille vain 7 – viikkoisena pienenä pentuna ja on nyt jo varastanut koko naapuruston sydämen nappi silmillään ja hellyydenosoituksillaan. Bella asuu siis tällä hetkellä sijaiskodissa mun ja mun ystävän luona, ennen kuin se pääsee lentämään uuteen loppuelämän kotiinsa.

Edellisessä yhteispostauksessamme puhuimme koronan vaikutuksesta ja siitä miten se näkyy meidän asuinmaissa. Ihmisiltä loppuu työt, asiakkaat ja lopulta raha. Tämä on johtanut siihen ettei Meksikossa paikallisilla ole valitettavasti enää varaa pitää huolta omista koiristaan, saati mahdollisista koiranpennuista. Myös monet täällä asuneet turistit ovat lähteneet kotimaihinsa, lähtökohtaisesti jenkkeihin tai Kanadaan. Turistit ovat hylänneet koiria ja kissoja kaduille lähtiessään. Uusia hylättyjä koiran-, tai kissanpentuja löytyy nyt jatkuvasti, etenkin Sayulitan lähimmässä kaupungissa ja monelle matkailijalle tutummassa kohteessa, Puerto Vallartassa. Paikalliset Facebook ryhmät käyvät kuumina kun omistajia koirille etsitään.

MEIDÄN ENSIMMÄINEN KOSKETUS KOIRIEN SIJAISHOITOON

Korona näkyy siis valitettavasti myös eläinten olojen heikkenemisessä ja eläinjärjestöt pelastavat koiria ja kissoja kaduilta lähes päivittäin. Näin ollen,”fosterointi” eli koirien sijaishoito on erittäin tärkeää, sillä sijaiskodeista on nyt huutava pula Meksikossa. Tästä syystä minä ja ystäväni päätimme auttaa ja otimme koiran sijaishoitoon SayulitAnimals:in kautta.

Ensimmäinen foster koiramme, Sam on 8- vuotias herrasmies, joka oli asunut eri farmeilla, eikä Samista voitu pitää kunnolla huolta joten hän oli erittäin sairas meille saapuessaan.

Samin kylkiluut näkyivät läpi ja hänellä oli punkkien aiheuttama tauti joka teki hänestä todella uneliaan. Sam sai SayulitAnimalsin kautta lääkäri hoitoa ja sijaiskodin meiltä. Tällä hetkellä Sam voi paljon paremmin ja hän on uudessa sijaiskodissa jossa hänellä on enemmän tilaa temmeltää muiden koirien kanssa.

rescue koira rannalla

MITÄ KOIRIEN ”FOSTEROINTI” ELI SIJAISHOITAMINEN TARKOITTAA KÄYTÄNNÖSSÄ?

Moni on kysellyt multa mitä ”fosterointi” eli sijaishoito käytännössä tarkoittaa ja kauan koirat mun luona asuvat. Eläinten sijaishoito on meille suomalaisille vieraampi käsitys, sillä Suomessa eläimiä onneksi harvemmin hylätään, verrattuna useaan moneen muuhun maahan. Silti, Suomessakin kysyntää sijaiskodeille löytyy. Sijaiskodit ovat siis vapaaehtoispohjalta toimivia eläinten hoitopaikkoja ja sijaishoitajaksi voi ilmoittautua oman maan tai osavaltion eläinsuojelu järjestöön. Vapaaehtoisia on vaikea löytää ja eläinjärjestöt ovat kiitollisia jokaisesta sijaiskodista. Sijaiskodit ovat erittäin tärkeitä, sillä koditon eläin voi sijaiskodissa kuntoutua, tervehtyä ja opetella elämään ihmisten kanssa, ennen kuin lopullinen adoptiokoti eläimelle löytyy. Suomessa sijaishoitajaksi voi ilmoittautua esimerkiksi SEY:n kautta.

”Myös Suomessa tarvitaan sijaishoitajia. ”Löytöeläinten ja kodittomien eläinten määrä on saatu tiedotuksella ja eläinsuojelutoiminnalla jyrkkään laskuun, mutta yhä vieläkin löytöeläintaloihin jää vuosittain tuhansia eläimiä, joita kukaan ei hae takaisin kotiin. Talot täyttyvät nopeasti, eivätkä tila ja muut resurssit riitä kaikkien eläinten hoitoon”(Suomen Eläintensuojelu Yhdistys.)

Sillä sijaiskodeista on Meksikossa huutava pula, ilmoittauduimme sijaiskodiksi siis SayulitAnimalssille. Järjestöt tekevät täällä paljon yhteistyötä ja Samin kotiuduttua uuteen sijaiskotiinsa, saimme San Pancho Animalesin kautta Bellan, tyhjään taloon hylätyn koiranpennun. Bella sai tarvittavan lääkärihoidon ja saapui meille sijaiskotiin toipumaan, parantumaan ja opettelemaan ihmisten kanssa yhteiseloa. Hän on mielettömän suloinen riiviö, joka voi tällä hetkellä hyvin ja odottaa pääsyään loppuelämän kotiinsa.

hylätty koira

PAIKALLISET ELÄINJÄRJESTÖT OVAT KOIRIEN JA KISSOJEN PELASTUS

Monet eläinjärjestöt tekevät erittäin tärkeää työtä eläinten auttamisessa. Tällaisia järjestöjä Nayaritin ja Jaliscon alueella ovat mm. The S.U.L.A Society Puerto Vallartassa, SayulitAnimals Sayulitassa ja San Pancho Animalses San Panchossa. The S.U.L.A Society on erittäin kiireinen, pelastaessaan kadulle hylättyjä eläimiä. Heidän Facebook sivuillaan on lähes päivittäin uusi ilmoitus uudesta hylätystä koirasta tai kissasta, joka kaipaa sijaiskotia sekä pysyvää adoptio kotia.

Järjestöt pelastavat hylättyjä kotieläimiä, hoitavat lääkärikulut ja muut kustannukset ja etsivät eläimille sijaiskodit sekä adoptiokodit. Monet järjestöt myös antavat sijaiskotiin kaiken tarvittavan, kuten ruuat ja lelut. Kustannuksia lääkärikuluihin ja kaikkiin muihin kuluihin katetaan adoptiomaksuilla sekä lahjoituksilla. The S.U.L.A Society toimii paljolti lahjoitusten avulla ja heidän tärkeään työhön voi lahjoittaa heidän sivuiltaan PayPal -linkin kautta. Pienetkin lahjoitukset ovat erittäin tärkeitä järjestöille ja kaikki lahjoitukset menevät suoraa eläinten hoitokuluihin. Koiria adoptoidaan Meksikosta paljon Kanadaan ja Yhdysvaltoihin ja monet muut järjestöt hoitavat myös adoptiota siellä päässä.

The S.U.L.A Society on yhdessä Dog For Life:n kanssa hankkineet Puerto Vallartaan, Sayulitan lähimpään kaupunkiin, koiranruoka putkia katukoiria sekä vähäosaisia koiran omistajia varten. Myös tähän on mahdollista lahjoittaa heidän kauttaan. Jokainen euro tukee heidän arvokasta työtään ja voi pelastaa koiran tai kissan hengen.

Sillä tilanne täällä Meksikossa vain pahenee koronan seurauksena, halusin jakaa tietoisuutta asiasta myös sinne kotisuomeen ja muualle maailmaan jossa tilanne voi olla lähes yhtä paha tai jopa pahempi. Konkreettisesti apua voi siis antaa esimerkiksi lahjoittamalla tai ilmoittautumalla omassa asuinmaassaan sijaishoitajaksi.

Kiinnostaako sua sijaishoitajuus tai oletko kenties ollut aikaisemmin sijaishoitaja kotieläimelle? Kerro kommenteissa alla lisää! Mikäli sijaishoitajuus omassa asuinmaassa kiinnostaa, mutta joku askarruttaa saa mulle ehdottomasti lähettää kysymyksiä kommentoimalla alle tai Instagramissa @muumaamandariini tai @johkujojo kautta.

<3: Johanna

5 comments

  1. Veera Bianca

    Ihana tärkeä aihe <3 Voi hauvat <3 Olen itsekin joskus ottanut kotihoitoon koiran ja aiemmin pari kissaa sekä tällä hetkelläkin listoilla jos sellaiselle on tarvetta, täällä päin maailmaa toki tarvetta on huomattavasti vähemmän etenkin tällä hetkellä!

    Vastaa

    1. muumandariini

      Kiitos 🙂 Mielestäni myös erittäin tärkeä aihe ja monille sijaishoito on aika tuntematon käsite joten halusin ehdottomasti siitä myös kirjoittaa. Ihana kuulla että sulla ollut myös hoidossa hauvoja ja kissoja <3 Toivottavasti saisin tällä inspiroitua muitakin ilmoittautumaan listoille, etenkin kun meitä ulkosuomalaisiakin on paljon eri maissa joissa tarve on suurempi. Lämpimät halaukset Mikolta, mun uudelta Chihuahua asukilta (Bella pääsi jo sen loppuelämän kotiin <3).

      - Johanna P.

      Vastaa

  2. ELÄMÄÄ MEKSIKOSSA - KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA - Muu maa mandariini

    […] eli koirien väliaikaisesta huolenpidosta voi halutessaan lukea lisää mun aikaisemmasta postauksestani. Viimeisin koira kerkesi olla luonani pari kuukautta, joten hänestä luopuminen muutama päivä […]

    Vastaa

  3. Mia starck

    Haluaisin antaa sijaiskodin ja olla sijaishoitaja pienelle koiralle. Itselläni on chihuja ja nämä omani hyväksyvät laumaansa erittäin hyvin varsinkin chihut tai koiran jossa on chihua. Onko minun mahdollista olla sijaishoitaja kun minulla on itselläni koiria?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Ihana kuulla! Toki on mahdollista. Kannattaa vaan ilmoittaa heti että sinulla on muita koiria ja että he tulevat hyvin toimeen muiden kanssa. 😊💜 Minullakin on nykyään rescue koira, mutta taloudessa ollut myös foster koiria. Kaikkea hyvää sinne, ei muuta kun rohkeasti toimeen! 😊

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *