Ulkomailla asuminen

BIITSEJÄ JA BYROKRATIAA: PORTUGALISSA ASUMISEN PLUSSAT JA MIINUKSET

Asuin Portugalissa reilut kaksi vuotta ennen paluutani Meksikoon. Olin Meksikossa silloin toista kertaa ja nyt taas toista kertaa Portugalissa! Näyttää siltä että ylläpidän tätä pyhää kolmiota näiden kahden maan, sekä Suomen välillä – ainakin toistaiseksi. Saa nähdä minne tie vie, mutta tällä hetkellä täällä on hyvä olla.

Continue Reading

MITÄ KAIPAAN SUOMESTA?

Olen asunut Australiassa muutamaa kuukautta vajaa viisi vuotta – ihan uskomatonta miten se voikin olla jo noin kauan. Tämän viiden vuoden aikana olen käynyt Suomessa yhteensä kolme kertaa – kahtena ensimmäisenä jouluna kuukauden verran sekä yhden hieman pidemmän jakson (2,5kk) kesällä 2019. Loppuvuodesta 2019 korona alkoi levitä maailmalla, Australia sulki…

Continue Reading

KARANTEENI HONG KONGISSA JA KOLMEN LENNON KAUTTA SUOMEEN

Istun Suomen kodin kotisohvalla. Miten outo onkaan tämä tunne. En ole ollut täällä puoleentoista vuoteen – se on pisin aika, jonka koskaan olen ollut erossa Suomesta tai perheestäni. Vaikka korona mahdollistikin vuoden lisäoleskelun Macaussa, oli nyt hyvä aika tulla käymään kotimaassa. Tätä matkaa ei kuitenkaan oltu tehty helpoksi, ei todellakaan.…

Continue Reading

KULTTUURIEROT VENÄJÄLLÄ – VOIKO TÄTÄ MAATA OPPIA YMMÄRTÄMÄÄN?

Viimeiset viikot Venäjällä ovat nostaneet pintaan uudelleen monia asioita, joita en ymmärrä Venäjällä ja toisaalta niitä asioita, joita täällä rakastan suunnattomasti. Ulkomailla asuvana saa tottua siihen, että elämä on yleensä hieman vaikeampaa kuin koto Suomessa. Vähintään kerran puolessa vuodessa törmää ajatukseen olisiko helpompaa muuttaa takaisin Suomeen. Mielestäni kulttuurierot ovat ulkomailla…

Continue Reading

KUN AINUT REITTI EUROOPPAAN PERUTTIIN – TAAS

Melkein vuoden päivät ovat kuluneet siitä, kun minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä Macausta takaisin Suomeen. Lähtö viivästyi ensin valmistujaisteni siirtymisen takia kesäkuusta 2020 lokakuuhun, minkä jälkeen se on hiljaa, mutta varmasti myöhentynyt ja myöhentynyt. Moni kaveri onkin varmasti kyllästynyt kuulemaan jatkuvaa ”ensi kuussa lähden – eikun oikeasti tällä kertaa”…

Continue Reading