POLTTAVIA KYSYMYKSIÄ VENÄJÄSTÄ

Monelta ulkomailla asuvalta kysytään varmasti paljon erilaisia kysymyksiä ja kokemuksia kyseisestä maasta, jossa asuu. Pienen kirjoitusinspiraation puutteessa kokosin yleisimpiä kysymyksiä, joita multa kysytään sekä poimin muutamia kysymyksiä, joita olitte minulle laittaneet. Pidemmittä puheitta, käydään polttavien kysymysten pariin.

Polttavin aihe Venäjästä puhuttaessa on varmasti politiikka.

Paljon kysytään mielipidettäni Venäjän sisäisestä politiikasta sekä mitä mieltä olen Putinista. Olen joskus pontevasti sanonut etten muuta Venäjälle asumaan niin kauan, kun maan presidenttinä toimii kyseinen herra. Kuten huomata saatatte, täällä ollaan oltu jo viiden vuoden ajan. Hyvin nopeasti tuli huomattua, ettei arkielämässä ole suurta merkitystä minulle, kuka istuu valtaa pitämässä. Poliittisiin asioihin en aio sen suuremmin ottaa kantaa, meillä kaikilla on asioista oma mielipiteemme ja haluan omani pitää henkilökohtaisena tietonani. 

Moskova
Onko Venäjällä turvallista?

Toinen kysytyin kysymys liittyy varmasti turvallisuuteen. Jostain syystä monella on mielessään kuva siitä, että ylitettäessä maitamme erottavan rajan, sinut ryöstetään ja hakataan. Olen aiemminkin maininnut tästä, että harvoin olen kokenut oloani epämukavaksi tai pelokkaaksi liikkuessani ulkona yksin. Tilanteita, joissa minua olisi yritetty ryöstää, ei onnekseni ole yhtäkään eikä näin ole käynyt läheisillenikään, joten kyllä, Venäjällä on turvallista. Toki isossa kaupungissa eri tavalla huolehtii omaisuudestaan mutta melko huolimattomasti tulee välillä elettyä. Milloin on laukku auki tai puhelin törröttää taskusta tehden monelle varkaalle otollisen hetken. 

Miltä näyttää Venäjän koronatilanne? Miten näkyy arjessa?

En ole rehellisesti sanottuna seurannut Venäjän tilannetta sairastuneiden osalta viime aikoina kovinkaan tarkasti. Pandemian alussa tein virheen ja päivittäin seurasin kasvavaa määrää ja rajoituksien tuloa ja tein itselleni paniikin näiden yhdistelmästä. Nykyään korona näkyy arkielämässä lähinnä vain maskipakkona mutta maskien käyttäminen on silti hieman erilaista kuin Suomessa. Monella maski saattaa olla kasvoilla mutta harvoin se on siinä ihan täysin oikein päin. Melkein jokainen, jonka kanssa olen puhunut, on koronan sairastanut ainakin kerran. Ystäväni olen seurannut sairastavan taudin vakavampana ja hän ulkomaalaisena sai todella hyvää hoitoa sekä täysin ilmaiseksi uudessa sairaalassa. Rajoituksia ei suuremmin ole ollut enää kesän jälkeen, jolloin kahdeksi viikoksi ravintoloihin tuli käyttöön QR-koodi. 

Millainen bucket list sinulla on Venäjältä? (tekemistä, matkakohteita, elämyksiä)

Aikaisemmassa postauksessa täällä listasinkin asioita mitä haluaisin vielä päästä kokemaan, mutta ehdottomasti ykkösenä olisi päästä käymään Karjalassa Kižin saarella sekä toisena päästä matkustamaan junalla Venäjän halki Siperiaan ja nähdä Baikaljärvi. Okei rehellisesti, lista kaupungeista ja paikoista joita haluan nähdä on todella pitkä. Näin suuressa maassa ei elämykset aivan heti lopu kesken. Baletissa on tullut käytyä ja kulttuurielämästä nautittua, mutta Bolshoi- teatterissa haluaisin päästä näkemään jonkun kuuluisan baletin läheltä lavaa. Viime talvena kävimme lomailemassa Sotsissa aikomuksenamme käydä laskettelemassa vuorilla, mutta lämpimän sään vuoksi lunta ei ollut nimeksikään, minkä vuoksi myös laskettelu etelässä on bucket- listallani! Kaupunkeja, joita olen jo päässyt näkemään on Pietari, Sotsi, Kazan, Jaroslavl ja Jalta. 

Moskova
Lempipaikka Venäjällä, jos ei lasketa Moskovaa?

Ehdottomasti etelästä Sotsi on kaupunkina mun tän hetkinen lemppari, haaveilen sinne muutosta ainakin osittain. Moskovassa on samanlainen ilmasto kun Suomessa ja talvi tuntuu kestävän ikuisuuden, minkä vuoksi en valittaisi jos saisin asua lämpimässä talvet. Toki myös etelässä lämpötilat tippuvat 10 asteen tienoille, mutta tällaiselle vilukissalle se on parempi, kuin pakkanen ja lumi.

Onko turisti viisumi helppo saada?

Pääseekö vain laivalla ilman viisumia Pietariin? Jos lähtee ajamaan Pietarista toiseen kaupunkiin, jääkö kiinni ilman viisumia?

Mulla on tulossa erillinen postaus viisumin hankinnasta ja miten se tällä hetkellä toimii, mutta vastauksena kysymykseen, turistiviisumi on helppo saada. Vain laivalla on mahdollista päästä ilman viisumia Pietariin, mutta näin rajojen ollessa suljettuna se mahdollisuus on tällä hetkellä pois käytöstä. Uskoisin, että ongelmia saattaa tulla jos törmäät poliisiin tai viimeistään siinä vaiheessa, kun yrität maasta ulos. Ilman viisumia Venäjällä oleskelemisesta voi saada sakot tai pahimmassa tapauksessa pääsykielto maahan. 

Maksaako miehet AINA kaiken? 

Joo ja ei. Kavereiden deittailua ja suhteita vierestä seuranneena sanoisin, että kyllä se edelleen melko yleistä on mutta täysi harvinaisuus ei ole myöskään se, että nainen maksaisi. Harvemmin kuitenkaan laskua puoliksi laitetaan. Olen kuullut kuitenkin paljon myös ihmettelyä meidän suomalaisesta tavastamme toimia, jossa kaikki pistetään puoliksi ja nainen esimerkiksi maksaa sähköstä ja vedestä yhdessä asuttaessa. Tämä kuulostaa monelle venäläiselle kummalliselta.

Kuinka hyvin pärjää ilman venäjän kieltä?

Pyrin nykyään itse puhumaan Venäjää, joten tämän hetkistä tilannetta en täysin tiedä. Olen ymmärtänyt, että Pietarissa pärjää hyvin, muualla Venäjää saattaa ymmärryksen puutetta olla havaittavissa. Moskovassa paikoin etenkin keskustassa puhutaan englantia todella hyvin, paikoin ei ollenkaan. Nuoremmat puhuvat paremmin, vanhemmat eivät juurikaan. Onneksi on aina eleet ja sekä toki Google kääntäjä! 

Moskova
Oppiiko kielen helposti, kun asuu Venäjällä?

Jos asuu muualla kuin Pietarissa tai Moskovassa, oppii kielen helpommin, kun englantia puhutaan vähemmän. Muuten sanoisin, että melko helposti, jos jaksaa itse nähdä vaivaa ja tehdä töitä kielen oppimisen eteen sekä on rohkea ja puhuu virheistä huolimatta. Kielikylpy on kuitenkin taattu joka tapauksessa, kun kieltä puhutaan ympärilläsi. Väistämättä jotakin tarttuu.

Onko Moskovassa kallista asua? Millainen hintataso on verrattuna Suomeen?

Moskovassa on kallista asua verrattuna muuhun Venäjään, mutta Suomeen verrattuna hintataso on monessa asiassa paljon halvempi kurssin ollessa suotuisa meille Euroopan kansalaisille.

Moskova

Vuokrien ja asumisen hintataso Moskovassa on melko sama kuin Suomessa. Ruoka sekä erityisesti ulkona syöminen on todella edullista, välillä tuntuu että liiankin, sillä ulkona tulee syötyä useamman kerran viikossa. Kaupassa käydessä maitotuotteet ovat samanhintaisia kuin Suomessa. 

Matkustaminen julkisella liikenteellä sekä taksipalvelut ovat naurettavan halpoja, mikä on toki vain hyvä juttu niin ekologiselta kannalta kuin siltä, että etenkin Moskovan kokoisessa kaupungissa on välillä pakko käyttää julkisia. Lento sekä junaliikenne ovat myös erittäin halpoja maan sisällä verrattuna Suomeen.

Jos heräsi muita kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni niin kommenteissa kuin instagramin puolella @muumaamandariini tai @minttumari 🙂 Yllättikö teidät jokin vastauksista?

4 comments

  1. Jaana

    Tosi kiva ja hyödyllinen kirjoitus Minttu-Mari: ) Oli hauska huomata että vastaan noihin kysymyksiin yleensä suunnilleen samalla tavoin..

    Vastaa

    1. Minttu-Mari Kelin

      Kiva kuulla!

      Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Millainen suhtautuminen muuten Venäjällä yleisesti tuntuu olevan koronarokotteeseen ja minkä verran kansasta on rokotettuna. Baikaljärvi on itsellenikin sellainen, jonka haluaisin päästä näkemään. Ykkösenä omalla listalla taitaa kuitenkin keikkua Kamtšatkan niemimaa, mutta se on valitettavan haastavan kuuloinen kohde.

    Vastaa

    1. Minttu-Mari Kelin

      Venäläisillä on melko kielteinen suhtautuminen rokotteisiin, vaikka niitä joka nurkalla tarjotaankin. Tämän vuoksi melko pieni osa on vasta rokotettuina ja aika tiukat keinot saa ottaa käyttöön, että tilanne muuttuu. Jos rokote hyväksyttäisiin muualla maailmaa, uskoisin tämän kannustavan rokottautumaan, kun matkustaminen helpottuisi. Molemmat ovat kyllä upeita paikkoja!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *