SAKSA – AIKAKONE TULEVAISUUTEEN JA MENNEISYYTEEN
Saksalaisessa arjessa pääsee matkustamaan ajassa eteen- ja taaksepäin: 24/7 kaljatakseista 3G-katvealueisiin.
Saksalaisessa arjessa pääsee matkustamaan ajassa eteen- ja taaksepäin: 24/7 kaljatakseista 3G-katvealueisiin.
Kuka lähtee opiskelemaan yliopistoon kielellä, jota ei puhu? Millaista on opiskelu yliopistossa Moskovassa? Miksi keskeytin opintoni? Olin innoissani uudesta mielenkiintoisesta ajanjaksosta Venäjällä ja samaan aikaan varautunut pahimpaan, kun täytin yliopistohakemusta. Silti tämä kokemus ei vastannut mitään mitä olisin pystynyt kuvittelemaan.
Jokainen Australiaan matkustava tarvitsee viisumin, oli matkan tarkoitus sitten matkailu, opiskelu, työ tai ihmissuhdesyyt. Viisumeissa on erilaisia ehtoja ja eri viisumit määrittävät sen, mitä maassa on mahdollista tehdä. Itse olen asunut Australiassa neljän vuoden ajan kahdella eri viisumityypillä: ensin parisen vuotta working holiday -viisumilla ja nyt toiset pari opiskelijaviisumilla.
Maaliskuussa 2020 luulin lähteväni muutamaksi viikoksi poikaystävän luo koronaa pakoon, mutta vuotta myöhemmin huomaan olevani yhä samassa leipzigilaisessa yksiössä.
Haaveissa muutto ulkomaille? Ulkomaille muutto on ensikertalaiselle jännittävää ja ehkä jopa hieman pelottavaa. Mitä papereita tarvitsen, mistä löydän asunnon tai tarvitsenko viisua? Entä mistä hankkia ystäviä? Päässä pyörii miljoona ajatusta ja liikkuvia palasia tuntuu olevan ympärillä tuhoton määrä. Mitä siis kannattaisi ottaa huomioon ulkomaille muuttoa suunnitellessa? Lue ulkosuomalaisten kootut muutto…
Avarakatseisuus, vähemmistön edustajana oleminen, uudet suosikkiruoat, paikallisilta omaksutut maneerit… Ulkomailla asuminen muuttaa meitä monella tapaa. Olen kuitenkin huomannut, että vuosien varrella mukaan on tarttunut sellaisiakin asioita, joita ei etukäteen välttämättä olisi osannut arvata ulkomailla asumisen sivuvaikutuksiksi. Tässä niistä viisi.
Olen tämän Portugalin Azoreilla asutun vajaan puolentoista vuoden aikana joutunut muuttamaan jo kolme kertaa, ja olen kirjoittanut siitä enemmän tässä aikaisemmassa postauksessa. Tällä kertaa kuitenkin löytyi vielä kahta edellistäkin kivempi koti: taivaansininen pieni omakotitalo merinäköaloilla. Kiitos kuuluu oikeastaan koronalle, sillä tämä talo on ollut Airbnb-asuntona siihen asti, kunnes pandemia karkoitti…
Vuosi 2020 lähenee loppuaan ja on aika tehdä katsaus menneeseen. Mitä meidän Muu maa mandariini -blogin kirjoittajien vuoteen 2020 siis on kuulunut?
Joulun aikaan moni ulkosuomalainen lentää perinteisesti juhlapyhien viettoon kotimaahan, mutta tämä vuosi on tässäkin asiassa poikkeava. Minulle suomalaisessa joulussa on eniten joulutunnelmaa, ja kaipaan kotimaastani joitain muitakin asioita, joita olen listannut tähän postaukseen. Siitäkin huolimatta, että olen sinänsä aivan tyytyväinen elämääni ulkosuomalaisena ja olen sopeutunut jo melko hyvin paikalliseen todellisuuteen…
Korona on sotkenut monet suunnitelmat, mutta jotain hyvääkin siitä on seurannut. Olen saanut viettää jo kuusi ylimääräistä kuukautta Macaussa, mikä on sopinut paremmin kuin hyvin. Tuskin olen ikinä oikeasti valmis sanomaan hyvästit tälle kaupungille, mutta en todellakaan olisi ollut valmis lähtemään vielä.