Lapsuudenystäväni tuli käymään Itävallassa ja halusi patikoimaan. Suuntasimme Tirolin Ötztaliin, joka lunasti kaikki kesäisen vaelluksen haaveet alppitähdistä gemsseihin ja jäätikköjärviin.
Päivä 1: Gries (Längenfeld) – Winnebachseehütte, 2 tuntia
Treffasimme Innsbruckin rautatieasemalla, haimme Itävalta-tyyliin uskollisesti Red Bullit ja matkustimme yhdessä patikan alkupisteeseen junan, bussin ja vaellustaksin yhdistelmällä. Sääennuste lupaili sadetta ja jopa ukkosta, joten läksimme nousemaan ylämäkeen jännittynein mielin. Onni kuitenkin potkaisi, sillä saderintamat kiersivät meidät, mutta saimme nauttia niiden kyytipoikana tulleesta, viileästä tuulesta. Se todellakin maistui, sillä Wienissä oli ollut lähtiessä melkein 40 asteen hirmuhelle. Rovaniemeltä tullut kaverini hikoili, kun taas minulla oli melkein vilu.
Reitti seurasi puronvartta yhä ylemmäs. Pian metsä päättyi ja kuljimme alppiruusupuskien läpi kohti Ötztalin kuuluisia, tummanpuhuvia gneissihuippuja. Kasvituntija-kaverini bongaili sekä Lapin luonnosta tuttuja että Alpeille tyypillisiä lajeja. Parin tunnin tarpominen päättyi Winnebachseehütte-majalle, joka on rakennettu kauniin järven rannalle. Olimme jo myöhässä illalliselta, joten kävimme pikaisesti syömässä ja riensimme sitten uimaan, koska joka lammikossa pitää puljata. Jäätiköltä valunut vesi oli varmasti alle 10-asteista! Istuimme iltaa saksalais-sveitsiläis-itävaltalais-suomalaisessa seurassa ja opettelimme saksalaista, hyvään pokerinaamaan perustuvaa noppapeliä.
Käytännön vinkit:
- Polkujen aloituspisteeseen Griesiin pääsee joko omalla autolla tai tilaustaksilla, joka maksaa noin 3 euroa/naama.
- Winnebachseehütte on alppikerhon maja, jolla majoittuminen ja ruokailu on halvempaa esimerkiksi alppikerhojen jäsenille. Olen kirjoittanut alppimajoista blogiimme tämän kattavan tietopaketin.
Päivä 2: Winnebachseehütte – Schweinfurter Hütte, 5 tuntia
Päivän ohjelmassa oli lähes 3000 metrissä sijaitsevan solan ylitys. Ei siinä vielä kaikki: puolenpäivän aikaan alkaisi rankkasade. Siispä lähdimme matkaan (ainakin minulle) epätyypillisen aikaisin jo aamukahdeksalta. Mitä korkeammalle tarvoimme, sitä upeampi maisema takanamme avautui yli kolmetonnisille vuorille ja niiden väleihin pesiytyneille jäätiköille. Solasta tulisi näkyä jopa Tirolin korkein huippu, Wildspitze. Ylitimme reissun ensimmäiset, muttei viimeiset lumiläntit. Sola ei ollut onneksi kovin vaativa teknisesti, joten kun sade alkoi, emme joutuneet pelkäämään liukastelevamme rotkoon.
Täydelliselle vaellukselle kuuluu kaikenlainen sää. Eihän pelkästä auringonpaisteesta saa tarinoita jälkipolville! Myrsky yltyi ja kastuimme sadevaatteista huolimatta täysin. Lopulta kengistä lotisi vettä ulos jokaisella askeleella. Ennen majaa törmäsimme vielä lehmälaumaan, joka tukki tien täysin. Siispä koukkasimme villinä kohisevan puron viertä ja kiersimme kantturat. Minulla oli punainen sadeviitta, jota nelijalkaiset vilkuilivat hermostuneesti.
Majalla pääsimme taivaaseen eli kuivaushuoneeseen, jonne jätimme litimärät kamppeet kuivumaan. Päivästä oli jäljelllä vielä valtaosa, jonka käytimme päiväuniin, Kaiserschmarrn-pannukakulla herkutteluun ja kasvi- ja eläinkirjojen selaamiseen tuvassa. Illalliselle meidät oli istutettu samaan pöytään parin vanhemman, saksankielisen herrasmiehen kanssa, jotka näyttivät meille lintukuvia reissuiltaan. Maistatin kaverillani paria itävaltalaista erikoisuutta eli juustoknödeliä, lämmintä hapankaalia ja lehtikuusesta ja sembramännystä tehtyjä snapseja. Majan emäntä oli uuttanut ne itse pihamaalla töröttävistä puista. Tuon lähempää ei voi ruoka tai juoma tulla!
Käytännön vinkki:
- Schweinfurter Hütte nauttii kulttimainetta herkullisista ruuistaan, joista voi nauttia, vaikka kävisi majalla vain päiväretkellä.
- Sateella saattaa nähdä pikimustia alppisalamantereita, jotka rakastavat kosteaa ilmaa.
Päivä 3: Schweinfurter Hütte – Kraspesspitze – Kühtai, 6-7 tuntia
Pääpäivä! Sateet ja helteet olivat väistyneet, joten nyt pääsisi vaativammillekin reiteille. Majanpitäjä suositteli huiputtamaan Kraspesspitze-vuoren, joka oli kätevästi melkein reittimme varrella. Tukimme itsemme täpötäyteen erinomaista aamupalaa (aijai, aprikoosihillo!), otimme viimeiset kuvat söpöistä lehmistä ja läksimme matkaan. Ensimmäinen tunti ainakin lämmitti lihakset työkuntoon, sillä polku oli julmetun jyrkkä. Gemssi pomppasi ihan vierestämme kepein sorkin.
Maisemallisesti tämä päivä oli ehdottomasti upein! Kuljimme halki ylälaaksojen, joita halkoivat pienet purot ja koristivat kukkaniityt. Makoilimme evästauoilla nurmikolla auringossa. Muita kulkijoita ei juuri ollut. Krasspespitzelle ei johtanut oikeastaan polku, vaan seurasimme louhikkoon maalattuja merkkejä ja juuri ja juuri maastosta erottuvia poronpolkumaisia uria. Viimeiset sata korkeusmetriä ennen huippua olivat todella jyrkät, ja minulle meinasi iskeä korkeanpaikankammo. Ensimmäistä kertaa Alpeilla vaeltava kaveri puolestaan paineli vihellellen menemään, otti kuvia ja fiilisteli kokemusta täysillä.
Loppupäivä oli kivistä alamäkeä. Bongasimme lisää gemssejä, jotka loikkivat riemuissaan lumilänteillä, kuten niillä on lämpöisinä päivinä tapana. Kaverini oli ottanut mukaan luksustavaran eli kiikarit, joilla oli mahtavaa katsella lintuja, gemssejä ja jopa paria sekopäistä laskettelijaa. He tamppasivat ylös alas samaa pikku kurua, johon oli jäänyt lumiraita. Etappi päättyi Kühtain kylään (tai laskettelukeskukseen), joka sijaitsee 2000 metrin korkeudessa. Nukuimme ehkä moderneimmassa alppimajassa ikinä, joka tuntui enemmänkin hostellilta.
Käytännön vinkkejä:
- Kühtain Dortmunder Hütte -alppimajalla voi majoittua edullisesti, vaikka ei olisikaan patikka- tai kiipeilyreissulla. Alppikerhojen jäsenet saavat majoituksen vielä halvemmalla.
- Jos ei halua kävellä Kühtaista alas, kylään pääsee myös bussilla tai omalla autolla, eli vaelluksen voi aloittaa tai lopettaa Kühtaihin.
Päivä 4: Kühtai – Ötztalin rautatieasema, 5–6 tuntia
Sääennusteesta poiketen päivä alkoi sateisena, ja kastuimme (tai ainakin minä vanhoine kengänrohjoineni) heti alkajaisiksi kokonaan. Ohjelmassa oli pitkä, mutta helpon näköinen jalkamarssi metsäpolkuja pitkin 2000 metristä Ötztalin kylään 600 metrissä. Tankkasimme aamupalalla lujasti sokeria murojen, kakun ja kaakaon muodossa, ai että! Hiilareillahan kehon moottori lähinnä kulkee.
Yksin ei tarvinnut patikoida, vaikka ihmisseura olikin vähässä. Kuljimme nimittäin monen laitumen läpi, ja erityisesti nuoret lehmät tuppasivat mukaan ja tekivät vähän liikaakin tuttavuutta kanssamme. Jouduimme kiertämään lehmiä moneen kertaan pusikon kautta. Kaverini oli haltioissaan uusien kasvillisuusvyöhykkeiden näkemisestä, ja pysähtelimme ihailemaan satumetsän perhosia ja kukkasia. Saimme 5 tunnin matkaan jotenkin kulumaan koko päivän, mutta nauttimassahan me olimme emmekä juoksemassa. Viimeinen tunti asemalle oli törkeän jyrkkää, ylikasvanutta ja sateen liukastamaa pikkupolkua, jossa sai todella olla kieli keskellä suuta. Silti vedin parit lipat, kun vaellussauva sanoi sopimuksen irti ja taittui kasaan itsestään. Onneksi sembramännyn neulaset pehmensivät mukavasti.
Tupsahdimme Ötztalin kylään lopen uupuneina, hikisinä ja törkyisinä ja suuntasimme suoraan pizzalle ja schnitzelille paikalliseen pubiin. Kilistelimme täydelliselle reissulle ja imaisimme kitusiimme vaikuttavat määrät ruokaa pieniksi naisiksi. Reissu ei loppunut onneksi vielä siihen, vaan olimme varanneet viikonlopuksi majoituksen Ötztalin laaksossa. Olipa ihanaa päästä kunnon kylpyyn ja ihailla illalla parvekkeelta samoja vuoria, joilla olimme möyrineet viime päivät.
Käytännön vinkkejä:
- Muista tehdä huolellinen punkkitarkastus patikkareissun päätteeksi. Ylävuoristossa punkkeja ei ole, mutta metsävyöhykkeellä sitäkin enemmän. Itävallassa on todella paljon borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta, eli rokotus on paikallaan.
- Lämmin suositus Heidehof-majatalolle! Näin klassista alppicharmia saa hakea. Huone oli iso, mukava ja siisti, ja aamupala taivaallinen: muun muassa tuoreita sämpylöitä, jogurttia, kakkua ja kotitekoisia hilloja.
- Jos haluaa uimaan, mutta Aqua Dome on liian hintava, kannattaa poiketa kesällä Längenfeld Freibadiin (maauimalaan), jonka sisäänpääsymaksu oli kesällä 2026 hulppeat 6 euroa.
Oletko käynyt Alpeilla vaeltamassa vai onko sellainen vielä haaveissa? Suomesta pääsee parissa päivässä näihin maisemiin junallakin – esimerkiksi yöjunalla Innsbruckiin, josta on Ötztaliin enää tunnin matka.
Mikäli alppiseikkailut kiinnostavat, olen kirjoittanut aiemmin myös yksinvaelluksesta Karwendelissa, upeasta Zillertaler Höhenweg -patikasta, Itävallan kansallispuistoista ja koonnut vaellusvinkkejä kaikentasoisille.
Meitä voi lisäksi seurata Instagramissa @muumaamandariini ja minua @sunnakokkonen.
Sunna asuu Itävallan Wienissä ja työskentelee politiikan tutkijana. Entinen reppureissaajan identiteeetti on rauhoittunut kolmekymppisen ekoelämäksi: hostellit patikka- ja pyöräretkiksi ja lennot maata pitkin -reissuiksi.
