Tässä postauksessa jaan millainen raskausaikani Costa Ricassa oli sekä millaisia myyttejä ja yhteiskunnallisia rakenteita raskauteen ja pikkulapsiarkeen Costa Ricassa liittyy.
Minä en ollut ensimmäinen, joka huomasi raskauden ennen positiivista raskaustestiä. Naapurin Jaco-koira oli ensimmäinen, joka alkoi käyttäytyä oudosti minua kohtaan jo ennen positiivista testiä ja siitä aloin epäillä jotain. En saanut enää suorittaa joka aamuista aamujoogaani rannalla rauhassa rannalla, sillä Jaco vahti minua normaalia enemmän ja tuli nuolemaan korviani, välillä hän myös haukkui ja ulisi. Oiva köyhän naisen Clear Blue testi siis. Lopulta jooga aamuisin ei enää rentouttanut “ulisevan gurun” opissa, joten aloin hiipiä Jacolta salaa rannalle joogaamaan.
Raskausuutinen Costa Ricassa
Positiivisen raskaustestin jälkeen jaoin asiasta ensimmäisenä samassa pihapiirissä asuvalle costa ricalaiselle ystävälleni Lauralle, joka oli niin iloinen että alkoi kiljua. Se puolestaan herätti toisen naapurin (ainoan epäystävällisen koko naapurustossa) joka tuli valittamaan pihalle metelistä. Tämä israelilainen naapuri oli ainut, jolta en koskaan lopulta onnitteluja saanut, mutta sen jälkeen opin, että pääosin katolilaisessa maassa Costa Ricassa lapset ovat siunaus ja kaikki myötäelävät raskaudessa innoissaan mukana.
Väli-Amerikassa lapselle annetaan usein nimi jo raskausaikana ja nimi julkistetaan kaikille (onneksi meillä oli pojan nimi alusta asti selvää ja lopulta selvisi että lapsi on poika, tytön nimen kanssa tämä olisi ollut haastavampaa). Mutta en saanut myöskään erityiskohtelua (luojan kiitos en), vaan ihan samalla tavalla odotettiin että osallistuin vapaaehtoistyöhön rantojen siivoukseen pidemmällä raskaudessa. Tosin sain erityismaininnan että olin siivonnut enemmän roskia kuin miehet, jotka eivät olleet raskaana. Costa Ricassa lakisääteinen äitiysloma costa ricalaisille on yleensä 4 kuukautta yhteensä ja se alkaa tavallisesti kuukausi ennen laskettua aikaa. Korvaus siihen tulee Costa Rican sosiaaliturvajärjestelmästa.
Raskaus ja yhteiskunta Costa Ricassa
Vaikka monissa maissa syntyvyys on tänä päivänä laskussa etenkin korkeakoulutetuissa ja molempien vanhempien työssäkäyvissä perheissä, niin Väli-Amerikassa ja Costa Ricassa syntyvyys ei ole yhtä jyrkässä laskusuhdanteessa. Tämä selittyy osittain ”halpatyövoimalla”, naisten tullessa pohjoisen köyhemmästä naapurimaasta, kuten Nicaraguasta, Costa Ricaan kodinhoitajiksi. Kodinhoitajien suhteellisen matala palkkataso mahdollistaa, että työssäkäyvillä paikallisilla on mahdollista käyttää heitä apunaan ja hankkia silti lapsia.
Costa Ricassa on tavallista että synnyttänyttä äitiä hoidetaan postpartum-ajan eli 6 viikkoa kotona synnytyksen jälkeen, hänelle valmistetaan ruokia, hänen vatsaansa sidotaan huivilla jne. Hoivaajana voi olla sukulaiset, ystävät naapurit tai maksullinen kodinhoitaja. Kuulin useamman naisen suosittelevaan toisilleen mieluummin vanhemman kuin nuoremman kodinhoitajan, ettei nuorella kodinhoitajalla tulisi suhdetta lapsen isään. Varakkaammat costa ricalaiset perheet ja jenkki-expatit saattavat pistää lapsensa yksityiskouluihin. Jenkki-expatit suosivat myös englanninkielisiä montessori-kouluja tai pitävät lapsensa kotiopetuksessa ”homeschooling”. Jos jenkkiperhe on muuttanut juuri Costa Ricaan he ihailevat tavallisesti hitaampaa ja luonnonläheisempää elämänrytmiä ja haluavat pitää lapsensa mahdollisimman pitkään kotiopetuksessa. Samaan aikaan Costa Rican pohjoispuolella Nicaraguassa monet maaseudun lapset jättävät menemättä kouluun, koska heidän pitää auttaa vanhempiaan töissä. Costa Ricassa käy suhteellisesti isompi osa koulussa ja koulujärjestelmä on latinalaisen amerikan mittapuulla arvostettu.
Raskaus luonnon keskellä
Ensimmäisen kolmanneksen olin väsynyt ja voin pahoin ja naapurin Laura valmisti minulle (ja aviomiehelleni) ruokaa ja piti minusta huolen neljän muun lapsensa ohella. Laura käski tosin sanoa miehelleni, että minä tein sen ruoan ja pisti minut pilkkomaan edes vihanneksia. Kyllä minä kerroin miehelleni kuka ruoat todellisuudessa valmisti ja hän on nykyisin se joka meidän perheessä ruoat valmistaa, koska niistä tulee siten parempia. Lauralla oli useampia lapsia ja kokemusta siitä mitä raskaanaolo vaatii ja hän rakasti lapsia sekä raskauteen liittyviä asioita. Minä olin enemmän neutraalin looginen ja objektiivinen koko raskausasiaan ja olin jo pitkään ajattelut että vietän loppuelämäni rescue dog momina.
Ehkä syvän luonto- ja eläinsuhteeni takia olin onnellinen, että sain olla juuri Costa Ricassa raskaana. Costa Ricassa ei mennä erikseen luontoon, kuten usein Suomessa, vaan se ja sen eläimet mölyapinoista skorpioneihin ovat kokoajan ympärillä, jonka seurauksena näin kuinka erilaiset eläimetkin hoitivat ihan hyvin poikasia ja se oli luonnollista. Olin myös iloinen, että olin kaukana raskauden kaupallisuudesta, kuluttamisesta sekä mittaamisesta ja sain tehdä kaiken omalla tavallani. Costa Ricassa suositaan vaatteiden vaihto-tapaamisia, naapurit ja ystävät lahjoittavat paljon vaatteita toisilleen, vaatteet siirtyvät lapsilta toisille ja lopulta se kuinka paljon tavaraa tarvitsee on vähemmän kun olemme tottuneet Suomessa uskomaan. Toki Costa Ricassa on lähes aina 30 astetta, ei ole tarvetta eri vuodenaikojen vaatteille ja parhaat lelut ovat simpukankuoret rannalla.
t>
Ultrassa vieraalla kielellä
Vaikka elin muuten omassa luonnon rytmissä päätin käydä yksityisellä klinikalla ultraäänessä, jonka seurauksena minun piti joka kerta piti matkustaa yli 2h bussimatka Nosarasta Nicoyaan lähimmälle yksityiselle klinikalle. Costa Rican mutkittelevat maalaistiet, täysi bussi ja alkuraskauden pahoinvointi teki minusta Costa Rican eläimen laiskiaisen ja olisin itsekin halunnut elää kuin laiskiainen ja laskeutua puusta vain kerran viikossa ulostamaan. En ainakaan matkustaa bussilla hajujen ja kuumuuden keskellä.
Gynekologi/kätilö, joka piti klinikalla vastaanottoa oli vanhempi nicaragulainen herrasmies (täällä gynekologit ja kätilöt ovat miehiä), joka ei osannut sanaakaan englantia. Minunkin espanja oli niin ja näin varsinkin raskaussanastossa, mutta nopeasti opin mikä on istukka espanjaksi, niin että en enää muistanut mikä se oli suomeksi. Opin myös se että kun riisuin koko alapääni paljaaksi lääkärin edessä niin sitä ei olisi tarvinnutkaan tehdä vaan ultraääni voidaan katsoa vatsan päältä. Ja sen mikä on pippeli espanjaksi. Kävin niin varhaisessa vaiheessa ultrassa, ettei Suomessa olisi koskaan suostuttu vahvistamaan sukupuolta tässä vaiheessa, enkä olisi uskonut että olisin sitä saanut vielä kuulla. Mieheni ei tällöin päässyt töistä tulemaan mukaan ja olin vastaanotolla yksin. Lääkäri kysyi kumpaa luulen odottavani ja vastasin, että tyttöä koska minä ja suurin osa lähipiiristä (aviomiestä lukuunottamatta), luuli niin. Kun hän sanoi, että täällä näkyy “iso pippeli”, josta ei voi erehtyä olin hyvin onnellinen, koska olin salaa toivonut poikaa.
Myös aviomieheni oli toivonut poikaa. Koska Nicaraguan maaseudulla elää vielä vahva käsitys siitä, kuinka poika pitää lopulta suvusta huolta ja se olisi ollut hänen isoisälleenkin miellyttävä uutinen. Ja toisekseen latinalaisen amerikan maissa ajatellaan, että tytöstä pitää kantaa huolta enemmän ja häntä pitää suojella enemmän. Tottakai olisimme olleet yhtä iloisia kummastakin vaihtoehdosta. Kotimatkalla ostin kaupasta sinikääreisiä herkkuja ja tein miehelleni ostoskasseista paljastuvan “sukupuolen paljastamisen” niiden avulla.
Apinan purema ja raskausmyytit
Tein raskauden alussa vapaaehtoistyötä villieläinten suojelukeskuksessa apinoiden kanssa ja päätin olla siellä kertomatta raskaudestani, koska kaikki ole vielä uutta, epävarmaa ja minä tykkäsin olla apinoiden kanssa. Eräänä päivänä raskausviikolla 12 eräs sähköjohdoilla sähköiskun saanut vammautunut mölyapina oli vihainen ja puri minua kesken kuntoutushetken reiteen. Jouduin menemään lääkärille, joka läksytti minua, kielsi työt villieläinten suojelukeskuksessa ja kirjoitti antibiootit. Minulta on monta kertaa kysytty vaikuttiko apinan purema jotenkin myöhemmin ja vastaan kieli poskessa, että todennäköisesti korkeintaan positiivisesti. Poikamme on nimittäin erittäin helppo ja hyväntuulinen vauva. Ja hänelle ei ole ainakaan tähän mennessä alkanut kasvamaan häntää ja karvoja. Kiinteitä maistellessa hänen lempiherkkuaan on kuitenkin banaani, että jotain vaikutusta saattoi olla.
Raskauden aikana minulla ei ollut mielitekoja, vaan lähinnä pystyin syömään jotakin mistä ei tulisi paha olo. No, kuinka ollakaan se oli raakaa kalaa (jota ei Suomen suosituksissa suositella syömään raskaana) eli Väli-Amerikkalaista cheviche -herkkua: raakaa kalaa limessä, suolassa ja etikassa. Laitoin sormet ristiin ja söin sitä ja perustelin sen itselleni sillä, että joka aamu aamulenkillä näin kuinka kalastajat toivat saman aamun kala veneissään, eikä se olisi voinut olla tuoreempaa. Tämä on myös kulttuurinen juttu ja esimerkiksi Japanissa äidit saavat syödä raskausaikana raakaa kalaa (sushi). Eikä pojallemme ole kasvanut apinan hännän ja karvojen lisäksi myöskään eviä.
Eräänä päivänä olin uimassa uima-altaassa ja juttelin naapurin Lauran kanssa kun katsoin että keppi tippui viereeni puusta. Näin sivusilmällä että tuo “keppi” liikkui ja… sillä oli myös silmät! Se olikin käärme! Me käärmeen kanssa tuijotimme toisiamme ja kiljaisin ja lähdin uimaan karkuun altaassa. Jälkeenpäin kuulin nicaragulaiselta mieheltäni, että Nicaraguassa uskotaan käärmeiden lumoutuvan raskaana olevista naisista ja tulevan heidän luokseen tuijottaen silmiin ja olemaan purematta. Vanha legenda vahvistettu ainakin omalta kohdalta. Nicaraguan toisen uskomuksen mukaan kuun pidennyksen aikaan raskaana oleva nainen ei saa mennä ulos tai vauvalle tulee kasvoihin värimuunnoksia. Tottakai minun oli pakko päästä ulos ihastelemaan kuunpimennystä, mutta vauvalla ei ole syntymämerkkejä. Ehkä puoliksi suomalaiset sukujuuret antoivat tässä tasoitusta.
Olen kiitollinen siitä, että sain elää raskausaikani juuri Costa Ricassa luonnonläheisyyden, yhteisöllisyyden, vähemmän kulutus- ja mittauskeskeisyyden sekä suuremman seikkailu-todennäköisyyden takia.
XXX
Jasmi
