ONNISTUIVATKO VUODEN 2020 TAVOITTEENI KORONAVIRUKSESTA HUOLIMATTA?

Tämän vuoden tammikuussa, kun koronaviruksesta ei ollut vielä tietoakaan, kirjoitin henkilökohtaiseen blogiini 12 tavoitetta vuodelle 2020 – little did I know minkä käänteen tämä vuosi vielä ottaisi ja heittäisi häränpyllyä kaikille tavoitteilleni ja suunnitelmilleni. Tuona päivänä en olisi ikinä voinut aavistaa, että esimerkiksi matkustaminen ei olisi mahdollista enkä näkisi perhettäni ja ystäviäni Suomessa koko vuoteen.

Yllätyin kuitenkin joidenkin tavoitteideni osalta, jotka kaiken tämän myllerryksen keskellä lopulta jopa onnistuivat! Mitkä vuodelle 2020 kirjoittamani tavoitteet siis onnistuivat ja mitkä epäonnistuivat?

VUODEN 2020 TAVOITTEENI OLIVAT…

”1. Haluan tietää kaiken Australian matkailusta! Olen asunut täällä jo kolme vuotta ja silti on vielä niin paljon nähtävää! Seuraavana houkuttelisi Etelä-Australia, Tasmania ja outback ja länsirannikolle on ehdottomasti pakko päästä uudelleen! Australian matkailun lisäksi elokuussa häämöttää ystävän kolmekymppiset Balilla!” EPÄONNISTUI.

Jo heti ensimmäinen tavoite pistää naurattamaan – vai että ystävän kolmekymppiset Balilla! 😃 En ole koskaan matkustanut yhtä vähän, kuin tänä vuonna. Tämä on varmastikin ensimmäinen vuoteni pariinkymmeneen vuoteen kun en ole astunut lentokoneeseen ja olenkin ollut yhden maan (Australian) sisällä koko vuoden! Ihan hullua, kun miettii, että matkailu on aina ollut se suurin intohimoni ja joka vuosi on tullut käytyä ainakin kerran maan rajojen ulkopuolella.

”2. Kehityn valokuvaajana ja opettelen kuvaamaan ja editoimaan videoita. Alan rakentaa omaa portfoliota Instagramiin.” ONNISTUI.

Vuoden alussa minun ja poikaystäväni viisumi Australiassa oli päättymäisillään ja olimme suunnitelleet muuttavamme kesän ajaksi Suomeen. Korona kuitenkin pisti maiden rajat kiinni, ja meidän tulikin alkaa miettiä, miten voisimme jäädä maahan. Haimme uutta opiskelijaviisumia ja minusta tulikin toukokuussa opiskelija, kun aloitin valokuvaajan opinnot Gold Coastilla! Olen kehittynyt tuosta päivästä huimasti ja haaveissa onkin ura valokuvauksen parissa. Portfoliokin on lähtenyt rakentumaan Instagramiin nimellä @jennasurfphoto.

”3. Alan kirjoittaa blogia säännöllisesti. Luovuudesta, luomisesta ja itseni toteuttamisesta on tullut minulle viime vuosien aikana tärkeää ja blogin tekemisessä moni asia, kuten nettisivujen suunnitteleminen ja rakentaminen, kirjoittaminen ja valokuvaaminen on mun tapa toteuttaa itseäni.” ONNISTUI.

Tässä kohtaa ajattelin lähinnä omaa henkilökohtaista blogiani, mut enpä voinut aavistaa, että perustamme yhdessä tämän Muu maa mandariini -blogin viiden muun ulkosuomalaisen naisen kanssa, ihan huippua!!

“4. Otan selvää onlinetyön mahdollisuuksista. Mua kiinnostaisi hirveästi läppärityö, joka ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan. Ei tarvitsisi vaihtaa työtä, jos kotipaikkakunta vaihtuu ja voisin tehdä töitä mistä vain.” ONNISTUI.

Olen googletellut ja kysellyt ja etsinyt ja löytänyt. Olen löytänyt minulle ne tietyt alat, joiden kautta voisi olla mahdollista toteuttaa haaveet läppärityöstä. Nämä alat ovat minulle 1. valokuvaus, video ja editointi, 2. digimarkkinointi ja 3. IT (koodaus ja web design/developer).

”5. Haluan kehittyä surffaajana. Surffaamaan voi lähteä kuka vain, mutta siinä hyvä oleminen onkin sitten toinen juttu. Tää on ehdottomasti paras laji, minkä tiedän, ja haluan oppia siitä kaiken.” ONNISTUI/EPÄONNISTUI.

Tuosta päivästä olen kyllä kehittynyt, mutta en yhtään niin paljon, mitä olisin toivonut.

”6. Tavoitteena on muuttaa Gonzalon kanssa omaan vuokra-asuntoon. Australiassa on yleistä asua kämppisten kanssa ja täällä sitä on tullut tehtyä itsekin viimeiset kolme vuotta. Nyt on kuitenkin tultu sen tien päähän, ja halutaan se oma koti, joka todellakin tuntuu kodilta.” EPÄONNISTUI/ONNISTUI.

Haimme poikaystäväni kanssa omaa vuokra-asuntoa, mutta asuntoja oli tuolloin todella vähän tarjolla, eikä meille tuntunut löytyvän kotia. Aloimme hakea vuokra-asuntoa porukalla, ja saimme lopulta paljon ihanamman kodin mitä osasin edes odottaa! Ensimmäistä kertaa Australiassa, tämä oikeasti tuntuu omalta kodilta.

”7. Toisena asumiseen liittyvänä asiana, suunnitellaan Gonzalon kanssa muuttoa kesäksi Suomeen. Tarkoituksena olisi löytää töitä kummallekin ja muuttaa väliaikaisesti Helsinkiin! Vinkkejä työpaikoista ja vuokra-asunnoista otetaan mieluusti vastaan.” EPÄONNISTUI.

Rajat menivät kiinni, eli Gonzalo ei olisi päässyt maahan, joten jäimme Australiaan.

”8. Liikun paljon kokeilemalla erilaisia lajeja. Tykkään eniten liikumisesta silloin, kun se ei tunnu liikunnalta, näistä lajeista esimerkkinä surffaaminen, suppaaminen, seinäkiipeily, tanssiminen, eri joukkuelajit ja vaeltaminen.” ONNISTUI.

Tänä vuonna olen kokellut paljon erilaisia liikuntamuotoja, kuten F45, jonka 8 viikon haasteessa pudotin 7,5 kiloa. Olen myös surffannut, skeitannut, wake boardannut ja viimeisimpänä valloituksena on crossfit, jonka aloitin parisen viikkoa sitten!

”9. Voy a aprender a hablar español (aion opetella puhumaan espanjaa). Olen kaksi ja puoli vuotta seurustellut espanjankielisen ihmisen kanssa, eiköhän se siis olisi jo korkea aikakin! Olen lukiossa ja ammattikorkeassa suorittanut muutamia espanjan kursseja, mutta jos kieltä ei koskaan käytä, se kyllä unohtuu.” EPÄONNISTUI.

No nyt olen sitten kolme ja puoli vuotta seurustellut Gonzalon kanssa eikä vieläkään puhuta yhdessä espanjaa! 😃

”10. Kehityn terveellisten kasvisruokien kokkaamisessa. Resepti-ideoita kaivataan!” EPÄONNISTUI.

Resepti-ideoita kaivataan edelleen…

”11. Haluan palata mun noin kymmenen vuoden takaisen harrastuksen pariin eli alkaa taas soittaa kitaraa! Soittaminen ja laulaminen on harrastus, jota rakastin lapsena, oi miksi se on hävinnyt mun elämästä?” ONNISTUI.

Menin ja ostin kuulkaas kitaran ja olen alkanut soittaa taas!

”12. Ja tärkeimpänä, haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa. Yhteisöllisyys on tärkein asia mun elämässä, ja aion pitää siitä tiukasti kiinni.” EPÄONNISTUI.

TÄMÄ riipaisee sydäntä!! En ole viettänyt perheen ja Suomen ystävien kanssa tänä vuonna lainkaan aikaa, muuten kuin puhelimen ja skypen välityksellä! Enpä olisi voinut uskoa tavoitteita kirjoittaessani, etten tule näkemään ketään Suomesta pitkään aikaan.

Onko teidän tavoitteet onnistuneet tästä katastrofaalisesta vuodesta huolimatta? Kommentoi alle tai laita meille viestiä Instagramissa @muumaamandariini tai @jennareivolahti.

3 comments

  1. Saana

    Nyt kun tammikuu on se virallinen vegaanihaastekuukausi, ni kannattaa siihen liittyä. Saat joka päivä sähköpostiin reseptejä ja tärkeetä infoa kasvisruokavaliosta 🙂

    Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Itse en oikeastaan erityisiä tavoitteita aseta tulevalle vuodelle. Oikeastaan ainoa tavoitteeni on, että pystyn elämään sellaista elämää, johon olen tyytyväinen. Se onnistui melko hyvin, vaikka vähän liikaa oli ohjelmaa ja lepäämiseen ei oikein jäänyt aikaa. No, ensi vuonna tämäkin paremmin.

    Tiedätkö muuten, että onko Australiassa ns. sosiaalista vuokraustoimintaa? Suomessahan sitä on todella paljon ja sillä yritetään taklata mahdollista asuntopulaa.

    Vastaa

  3. TAVOITTEITA, UNELMIA JA MATKUSTUSHAAVEITA - Muu maa mandariini

    […] vuoden lupauksia minulla ei ole tapana tehdä, mutta inspiroiduin kuitenkin bloggaaja kollegani Jennan postauksesta ja NoWorries podcastin vuoden 2021 haaveista, kirjoittamaan itsekin ylös asioita, joita tältä […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *