”Sisäoppilaitos” tuo monelle mieleen Tylypahkan tai Sveitsin omaisuuden maksavat eliittikoulut: koulupukuja, vanhoja linnamaisia luokkahuoneita ja tiukkoja nukkumaanmenoaikoja. Tanskassa sisäoppilaitoksessa opiskelu ei oikein vastaa tätä mielikuvaa – niin hyvässä kuin pahassa.
Elokuu 2018 oli jännittävää aikaa, nimittäin muutin juuri 17 vuotta täytettyäni ensimmäistä kertaa ulkomaille. Olin pitkään haaveillut ulkomailla opiskelusta, ja ajatus konkretisoitui tajuttuani, että kansainvälisen IB-lukion voi käydä missäpäin maailmaa tahansa. Itse olisin mielelläni lähtenyt kauemmaskin Suomesta, mutta olimme vanhempieni kanssa tulleet yhteisymmärrykseen siitä, että tulevan asuinmaan tulisi olla turvallinen ja tarpeeksi lähellä kotia, sekä opintojen edullisia. Siispä kohdemaaksi valikoitui Tanska. Turvallisuuden lisäksi löysin sieltä julkisen kansainvälisiä lukio-opintoja tarjoavan koulun, jonka ohessa toimi vielä edullinen sisäoppilaitos kauempaa tuleville opiskelijoille. Tässä postauksessa palaan ajassa kahdeksan vuotta taaksepäin ja jaan kokemuksiani hieman poikkeuksellisesta lukioajastani.
Minkälaista sisäoppilaitoksessa asuminen sitten oikeasti on?
Tanskasta julkisia lukioiden sisäoppilaitoksia löytyy toista kymmentä, ja ne ovat erittäin suosittuja paitsi ulkomaalaisten myös pikkukaupungeista tulleiden tanskalaisten opiskelijoiden keskuudessa. Minun koulussani toimi sekä ”normaali” lukio että sisäoppilaitos, ja opiskelimme kaikki samassa rakennuksessa ja samoilla luokilla. Jotkut oppilaista – meidän koulussamme tuhannesta oppilaasta noin 200, eli viidesosa – asuivat koulun viereisessä sisäoppilaitoksessa. Tämä helpotti opiskelua kovasti: koulumatkani lyheni Jyväskylän 45 minuutista kahteen minuuttiin. Sisäoppilaitoksen oppilaista noin puolet tuli ulkomailta ja opiskelukielenä käytettiin englantia. Kavereistani vain muutama oli tanskalaisia, loput muualta, lähinnä Euroopasta, mutta osa myös kauempaa. Suomalaisia ei minun lisäkseni meidän koulussa ollut muita.
Jokaisella oppilaalla oli oma pieni huone, jossa oli sänky, työpöytä, kaappi ja kirjahylly. Mitään luksusta nämä huoneet eivät olleet, mutta pienellä sisustamisella huoneesta sai kuin saikin elinkelpoisen. Käytävillä oli jaetut vessat ja suihkut, mikä ei kuitenkaan osoittautunut minkäänlaiseksi ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Yhteisiä tiloja löytyi runsaasti: pelihuone ilmakiekkoineen ja biljardineen, opiskeluhuone, televisiohuone, ruokala, kuntosali, keittiö sekä pyykkitupa. Lisäksi tarjolla oli lukuisia kerhoja; lentopallo, juoksu, kuoro, teatteri, elokuvat, pyöräily, lukeminen ja monet muut, joten tylsyys ei iskenyt.
Jokapäiväinen yökylä
Sisäoppilaitoksessa elämä oli tehty helpoksi: saimme joka päivä aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan, ja päivisin kävelimme naapurirakennukseen oppitunneille. Nauramme vieläkin kavereiden kanssa, että nuo kaksi tanskavuotta asuimme “sisäoppilaitos-kuplassa”, kun kaikki kaverit asuivat saman katon alla, emmekä joskus lähteneet koulualueen ulkopuolelle moneen päivään. Kun asui pikkuisessa huoneessa kavereiden ympäröimänä, ei tarvinnut pelätä yksinäisyyttä, nimittäin joka päivä tuntui siltä, kuin olisi ollut yökylässä: syötiin yhdessä iltapalaa, pestiin hampaita, juteltiin käytävillä ja katseltiin elokuvia. Yöksi mentiin omaan huoneeseen nukkumaan ja aamupalalla nähtiin taas nämä samat kaverit. Tämä ei ehkä kaikille tule yllätyksenä, mutta itselläni ainakin kesti muutama kuukausi tottua siihen, että aamuisin ja iltaisin (ja toisinaan keskellä päivääkin) luokkatoverit kulkevat pyjamissaan ja kasvomaskeissaan ympäri koulua.
Näin jälkeenpäin ajateltuna nuo vuodet olivat ikäänkuin pidennetty kesäleiri, jota kyllä muistelen lämmöllä.
Ai mikä kotiintuloaika?
Yleinen käsitys sisäoppilaitoksista on, että niissä on erityisen tiukat säännöt. Ainakaan omaan kouluuni tämä ei kuitenkaan pätenyt, tosin kuulemani mukaan muut koulut Tanskassakin saattavat olla hieman tiukempia. Meillä oli hiljaisuus kello 11 joka yö, mutta minkäänlaista kotiintuloaikaa ei ollut, ja vaikka törmäsi yövahtiin viideltä aamuyöllä McDonald’s-tilauksen kanssa, eivät he olleet moksiskaan vaan toivottivat vain hyviä öitä. Tämä oli minulle aluksi melkoinen shokki, sillä olin odottanut paljon tarkempia sääntöjä.
Oppilaat saivat yllättävän paljon vapauksia – ehkä jopa enemmän kuin kotona. Alkoholikin oli sisäoppilaitoksessa sallittua (Tanskassa ikäraja on 16!) mikäli siitä ilmoitti opettajalle (tai ei jäänyt kiinni, mikäli ei jaksanut vaivautua ilmoittamaan), mikä Suomessa ei varmasti tulisi kuuloonkaan. Myös yövieraat olivat viikonlopuiksi tervetulleita, kunhan niistä ilmoitti etukäteen. Koulu oletti yksinkertaisesti, että osaamme olla vastuullisia, eikä oppilaiden liialliseen holhoamiseen ole tarvetta.
(Arkea ja) juhlaa
Koska kesää ja joulua lukuunottamatta vietimme muun ajan vuodesta koululla, järjestettiin meille paljon yhteistä ohjelmaa. Juhlia riitti; halloween, joulu, gaalailta ja monet muut, mutta ominaista tanskalaiselle lukiolle oli myös se, että koulun sisällä järjestettiin virallisia opiskelijabileitä baareineen ja DJ:neen kaikkineen. En ole muualla moiseen törmännyt, mutta pakko sanoa että oma yliopistokokemukseni ainakin kalpeni Tanskan lukiokulttuurin jälkeen.
Meillä oli myös tapana kerääntyä viikonloppuiltaisin paikallisen vanhan linnan pihalle koko sisöoppilaitosporukan kanssa, mikä ei varmasti onnistuisi missään isommassa kaupungissa. Kaikkiaan sisäoppilaitosarki oli täynnä spontaania yhdessäoloa, jota on vaikea löytää muualta: kaverit olivat aina vain käytävän päässä, ja oven koputus saattoi johtaa elokuvailtaan, tai vaikka yöuintiretkelle mereen.
Koronakaranteeni sisäoppilaitoksessa
Valmistuin lukiosta vuonna 2020, mikä tarkoitti sitä, että Tanskakokemukseni huipentui koronakaranteeniin. Tämä itsessään oli melko erikoinen kokemus, ja kirjoitinkin karanteeniajasta silloin kuusi vuotta sitten näin:
“Maaliskuussa 2020 Tanska sulki rajansa ja koulunsa, mikä mun tapauksessa tarkoitti, etten pääsisi kotiin pääsiäislomaksi – kaikkien viimeisten vuoden oppilaiden piti pysyä Tanskan rajojen sisällä, jotta pääsisimme tekemään YO-kokeemme. Olen siis nyt ollut karanteerissa sisäoppilaitoksessa kolmatta viikkoa, eikä kukaan tiedä, milloin koulut taas aukeavat. Viikko sitten saimme lisää yllätyksiä, nimittäin kaikki IB-lukioiden päättökokeet peruttiin keväältä 2020. Käytännössä meillä ei siis ole enää koulua lainkaan, mutta päätin silti jäädä Tanskaan ainakin muutamaksi kuukaudeksi, jos vaikka saisimmekin vielä valmistujaisjuhlan (joskin valmistuminen ilman päättökokeita tuntuu äärettömän omituiselta…).
Meidän koulu on ainoana sisäoppilaitoksena Tanskassa vieläkin auki ulkomaalaisille oppilaille ja normaalin lähes 200 oppilaan sijasta täällä asuu 70 oppilasta. Muutoksen kyllä huomaa, kun käytävät huokuvat tyhjyyttään, eikä ruokalassakaan saa turvallisuussyistä olla kuin 20 ihmistä kerrallaan. Täällä meidän koululla sääntöjä on kiristetty melko paljon: lähikauppaamme saamme mennä kahdesti viikossa suojahanskoin varustuneina, eikä koulualueelta saa poistua yhtään mihinkään. Me ollaan täällä hyvässä asemassa siinä mielessä, että meidän koululta löytyy isoja nurmialueita, joilla voi urheilla ja saada raikasta ilmaa. Kaikista ulkona liikkumisista kuitenkin pidetään kirjaa ja opettajille täytyy aina ilmoittautua ulos mennessä.
Viime päivinä rajoituksia on kiristetty entisestään, emmekä saa esimerkiksi vierailla toisten oppilaiden huoneissa, ja mikäli haluamme syödä yhdessä kavereiden kanssa, tulee se tehdä joko käytävällä (tietenkin 2 m turvavälejä noudattaen!) tai ulkona, mikäli säät sitä suosivat. Olemmekin viettäneet suurimman osan päivistä joko elokuvia ja Temptation Islandia meidän koulun ”opiskeluhuoneessa” katsoessamme tai koulun pihalla kävellen. Aika jännittävää, I know.”
Muistaakseni saimme lopulta toukokuussa kulkea jo koulun rajojen ulkopuolella, mutta olivathan nuo kaksi kuukautta karanteenia aika absurdi loppu mun Tanskan opinnoille! Valitettavasti missasin siis perinteiset ylioppilasjuhlat (Tanskassakin saadaan YO-lakit, joskin hieman erinäköiset kuin Suomessa), ja Tanskan valmistujaisperinteet, mihin kuuluisi muun muassa penkkarityylinen rekka-ajelu. Olen kuitenkin sitä mieltä että kaikki noiden kahden vuoden aikaiset kokemukset ja muistot korvaavat nämä muutamat, mihin en päässyt osallistumaan. Usein myös kysytään, harmittaako kun en kokenut suomalaisia wanhoja, penkkareita ja muita lukioperinteitä, mutta en kyllä vaihtaisi omaa lukiokokemustani yhtään mihinkään!
Yleisesti ottaen sisäoppilaitoksessa asuminen lukioaikaan oli aivan mahtava kokemus. Sain sieltä elinikäisiä ystäviä ja ensikosketuksen ulkomailla asumiseen, jolle tielle olen siitä lähtien jäänyt. Mikäli jotakuta kiinnostaa lukio-opinnot ulkomailla, vastaan mielelläni kysymyksiin kommenteissa 🙂
