Elämä saattaa kuljettaa takaisin samoihin paikkoihin...
Muutama lukija saattaa muistaa, että Muu maa mandariini -blogin alkuaikoina vuonna 2020 asuin Meksikon Sayulitassa. Todellisuudessa suhteeni tähän pieneen Tyynenmeren rannalla sijaitsevaan surffikylään alkoi kuitenkin jo paljon aiemmin, lähes kymmenen vuotta sitten.
Asuin Sayulitassa ensimmäisen kerran opiskeluaikoina työharjoittelun kautta. Palasin takaisin vuonna 2020 ja nyt, vuonna 2026, löysin itseni jälleen samasta paikasta, mutta tällä kertaa joogaopettajakoulutuksen merkeissä.
Sayulitaan liittyy minulle paljon muistoja, kasvua ja sellaisia elämänvaiheita, jotka ovat vaikuttaneet myöhemmin yllättävän moneen asiaan. On aika pysäyttävää huomata jälkikäteen, miten yksi päätös lähteä Meksikoon kymmenen vuotta sitten voi vaikuttaa koko elämän suuntaan, vaikka sitä ei sillä hetkellä ymmärtäisikään.
Kun lähdin Meksikoon ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten, en todellakaan ajatellut “istuttavani siemeniä” tulevaisuutta varten. Halusin vain lähteä maailmalle, nähdä jotain uutta ja päästä hetkeksi pois tutusta elämästä. Nyt jälkeenpäin tuntuu kuitenkin siltä, että juuri silloin moni nykyisen elämäni tärkeä asia alkoi hiljalleen rakentua.
PALUU SAYULITAAN
Palasin siis vuoden alussa takaisin Sayulitaan, pieneen värikkääseen surffikylään, joka sijaitsee Bahía de Banderasin alueella Nayaritin osavaltiossa. Kymmenessä vuodessa paikka oli muuttunut valtavasti. Sayulita on kasvanut hiljaisesta surffi- ja kalastajakylästä todella suosituksi matkailukohteeksi, ja vuosien jälkeen ihmismassojen määrä tuntui välillä jopa hieman shokeeraavalta. Silti kylässä on edelleen jotain todella erityistä, sellaista, mitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole itse kokenut sitä. Helmikuu oli myös täydellinen hetki lähteä hetkeksi pois Portugalin rankkasateiden ja myrskyjen keskeltä aurinkoon. Vaikka kyseessä ei todellakaan ollut lomamatka, ympäristö auttoi palautumaan ja keskittymään täysin koulutukseen.
Sayulitaa kutsutaan usein vortexiksi, paikaksi, jossa on poikkeuksellisen voimakas energia. Paikassa on todella omalaatuinen energia ja tunnelma, jotka vetävät ihmisiä puoleensa. Ehkä juuri siksi se on vetänyt minuakin takaisin yhä uudelleen.
Kun opiskelin Guadalajarassa lähes kymmenen vuotta sitten, kävin Sayulitassa ensimmäistä kertaa viikonloppureissulla ja sain heti todella vahvan tunteen siitä, että tänne minun pitää vielä joskus palata. Lopulta sainkin työharjoittelupaikan Sayulitasta surffi- ja joogaretriittien parista bungalow-hotellissa ja surffiliikkeessä. Tuolloin tutustuin myös Eva Estlanderiin ja autoin hänen retriittiensä järjestelyissä.
Juuri silloin joogakin tuli ensimmäistä kertaa kunnolla osaksi elämääni. Olin ennen Meksikoa käynyt ehkä yhdellä joogatunnilla, enkä oikeastaan edes erityisemmin pitänyt joogasta tai ymmärtänyt sitä. Sayulitassa asuessani moni asia kuitenkin muuttui ja niin myös suhtautumiseni joogaan. Evan tunneilla joogassa oli jotain paljon syvempää kuin pelkkä fyysinen harjoitus, ja pikkuhiljaa joogasta alkoi tulla osa arkeani.
Nyt, tasan kymmenen vuotta myöhemmin, palasin samaan paikkaan saman ohjaajan järjestämään koulutukseen. Divine timing, huh? Ja rehellisesti sanottuna en myöskään usko, että olisin ollut valmis tähän yhtään aikaisemmin.
Paluu Sayulitaan tuntui tällä kertaa täysin erilaiselta kuin aiemmin. Ensimmäisellä kerralla olin vielä aika nuori ja melko hukassa. Etsin itseäni, suuntaa ja ehkä jonkinlaista tunnetta siitä, mitä oikeastaan haluan elämältäni. Kaikki tuntui silloin keskeneräiseltä. Tällä kertaa fiilis oli paljon rauhallisempi. Ehkä suurin ero oli siinä, etten tullut enää etsimään mitään. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui enemmän siltä, että olen jo matkalla juuri siellä, missä kuuluukin olla. Kävelin tuttuja katuja pitkin, ohitin samat tacokojut, värikkäät talot ja pienet kahvilat, mutta katselin kaikkea täysin eri silmin kuin ennen.
JOOGAOPETTAJAKOULUTUS MEKSIKOSSA
Lähdin tällä kertaa Sayulitaan osallistumaan Eva Estlanderin ja Julia Hackzellin järjestämään 200 tunnin Vinyasa Flow -joogaopettajakoulutukseen.
Vaikka koulutus tuntui heti alusta asti oikealta valinnalta, jännitin sitä silti todella paljon. Mieleen nousi salakavalia epävarmuuksia: olenko tarpeeksi “hyvä”, osaanko varmasti ja entä jos olen liian vanha aloittamaan jotain täysin uutta?
Luotin kuitenkin vahvasti intuitiooni, joka ei oikeastaan vain ohjannut minua koulutukseen, vaan melkein huusi päin kasvoja, että nyt on oikea aika. Kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen: paikka, kouluttajat, oma elämäntilanne ja koko siihenastinen polku.
Koulutus kesti kolme viikkoa, ja päivät olivat pitkiä sekä intensiivisiä. Päivät koostuivat joogaharjoituksista, anatomiasta, filosofiasta, hengitysharjoituksista, meditaatiosta, asanaharjoittelusta, luennoista ja joogan opettamisen harjoittelusta. Opetusta oli maanantaista perjantaihin, ja jo heti alusta asti pääsimme myös harjoittelemaan ohjaamista käytännössä. Pidin erityisesti siitä, ettei koulutus keskittynyt pelkästään fyysiseen harjoitukseen. Mukana oli vahvasti myös joogan historiaa, filosofiaa ja henkistä puolta. Ehkä yksi suurimmista oivalluksista koulutuksen aikana olikin se, miten valtavan laaja joogaperinne oikeasti on. Vaikka olin harrastanut joogaa jo pitkään, ymmärsin koulutuksen aikana, että tiedän siitä edelleen vasta todella pienen osan. Monelle tuttu asanaharjoitus on lopulta vain yksi pieni osa paljon suurempaa kokonaisuutta.
Yksi parhaista asioista koulutuksessa oli se, että pääsimme opettamaan heti alusta asti. Se tuntui tietenkin ensin jännittävältä, mutta osoittautui lopulta parhaaksi tavaksi oppia. Ja ehkä yksi yllättävimmistä asioista itselleni oli se, kuinka luonnolliselta ohjaaminen lopulta tuntui. Olen aiemmin järjestänyt tapahtumia, tehnyt töitä matkailu- ja tapahtuma-alalla sekä ohjannut äänimaljarentoutuksia, joten muiden edessä puhuminen ei ollut täysin uutta. Joogaopettaminen on silti erilaista, koska siinä pitää olla läsnä aivan eri tavalla ja huomioida ihmiset paljon hienovaraisemmin.
Koulutuksesta jäi käteen kuitenkin paljon muutakin kuin teknistä osaamista. Se syvensi omaa harjoitustani ja muutti myös suhdettani joogaan. Opin lisää hengityksestä, meditaatiosta, hermoston toiminnasta ja siitä, miten joogassa harjoitetaan paljon muutakin kuin fyysisiä asanoita. Ymmärsin paremmin myös sen, ettei joogan tarkoitus ole pelkästään oppia haastavia liikkeitä, vaan harjoittaa läsnäoloa, keskittymistä ja yhteyttä omaan kehoon sekä mieleen. Eva ja Julia olivat rakentaneet koulutuksen todella huolella, ja heidän erilaiset taustansa toivat opetukseen paljon monipuolisuutta. Pidin erityisesti siitä, etteivät he yrittäneet antaa meille yhtä “oikeaa tapaa” opettaa joogaa, vaan enemmänkin työkaluja, joiden avulla jokainen voi löytää oman tapansa ohjata. Koulutuksessa painotettiin kuitenkin myös turvallista ohjausta, selkeää kieltä ja vaihtoehtojen tarjoamista. Pidin siitä todella paljon, koska ajattelen itsekin, että joogan pitäisi olla tila, jossa jokainen saa tehdä harjoituksen omista lähtökohdistaan käsin.
MITÄ KOULUTUKSEN ULKOPUOLELLA TAPAHTUI?
Vaikka päivät olivat pitkiä ja intensiivisiä, koulutuksen ulkopuolella jäi myös aikaa palautumiselle, yhdessäololle ja Sayulitasta nauttimiselle. Monesti menimme suoraan koulutuksesta rannalle uimaan katsomaan auringonlaskua Tyynenmeren äärelle. Iltaisin haettiin tacoja pienistä katukeittiöistä, käytiin jäätelöllä, kierreltiin pikkukaupoissa tai istuttiin yhdessä iltaa. Osa lähti vielä illalliselle tai viettämään aikaa porukalla, ja osa taas vetäytyi aikaisin lepäämään pitkien päivien jälkeen.
Koulutukseen ei kuulunut majoitusta, vaan kaikki järjestivät sen itse. Rehellisesti sanottuna olin siitä lopulta todella iloinen, sillä intensiivisten päivien jälkeen oma rauhallinen tila tuntui tärkeältä. Oli ihanaa saada vetäytyä hetkeksi yksin, levätä ja käsitellä kaikkea kokemaa omassa rauhassa. Meidän ryhmämme oli kuitenkin aivan ihana ja vietimme paljon aikaa myös yhdessä koulutuksen ulkopuolella, ja porukasta muodostui nopeasti turvallinen ja lämmin yhteisö. Kävimme tacoilla, brunsseilla, kahvilla, tutkimme Sayulitan pieniä katuja ja nautimme kylän tunnelmasta. Yksi ikimuistoisimmista illoista oli ehdottomasti reissu läheiseen San Panchoon, jonne lähdimme muutaman kaverin kanssa katsomaan kilpikonnien vapauttamista mereen auringonlaskun aikaan. Pakko mainita tähän myös oma syntymäpäiväni, jolloin menimme illalla yhdessä syömään aivan ihanaan paikallisravintolaan ja sain koulutuspäivän aikana myös lempinimen Goddess Yola, joka jää varmaan kulkemaan matkaan loppuelämäkseni! 😀
Koulutukseen sisältyi myös muuta ihanaa ja merkityksellistä ohjelmaa. Ensimmäisenä viikonloppuna teimme retken viidakkoon Wirárika-heimon pyhille alueille ja portaaleihin. Pääsimme kulkemaan oppaan kanssa upeissa vuoristomaisemissa ja kuulemaan alueen historiasta sekä merkityksestä. Olin kyllä kävellyt samoilla alueilla jo vuosia aiemmin Sayulitassa asuessani, mutta en ollut silloin tiennyt niiden kulttuurisesta ja hengellisestä merkityksestä, joten oli todella mielenkiintoista kulkea samoja polkuja nyt täysin eri silmin. Toisena viikonloppuna osallistuimme vapaaehtoiseen Temazcal-seremoniaan, johon lopulta lähti koko ryhmä mukaan. Temazcal on eräänlainen saunamainen rituaali, jota on käytetty eri alkuperäiskansojen perinteissä jo vuosisatojen ajan. Kokemus oli itselleni todella voimakas, pysäyttävä ja samalla myös kaunis. Se jäi ehdottomasti yhdeksi koko koulutuksen mieleenpainuvimmista hetkistä. Sunnuntait olivat vapaita, jolloin ainakin itse käytin suurimman osan ajasta lepäämiseen, palautumiseen ja rannoista nauttimiseen.
Viimeisenä viikonloppuna jokainen meistä suunnitteli ja ohjasi oman joogatuntinsa muulle ryhmälle. Sairastuin itse juuri ennen omaa harjoitustani, joten suurin huoleni ei lopulta ollut edes jännitys vaan se, jaksanko vetää tunnin kunnolla läpi. Lopulta tuntui kuitenkin todella erityiseltä päästä ohjaamaan harjoitus koko ryhmälle (ja rakastin sitä!) ja osallistumaan myös kaikkien muiden tunteihin. Kaiken kaikkiaan koulutus oli samaan aikaan intensiivinen ja todella tasapainoinen. Päivät olivat täynnä uutta opittavaa, mutta mukaan mahtui myös paljon naurua, yhdessäoloa, hiljaisia hetkiä ja sellaisia kokemuksia, jotka jäivät mieleen varmasti pitkäksi aikaa.
MITÄ SEURAAVAKSI?
Ja sitten ehkä se polttavin kysymys: haluanko vielä joskus palata takaisin Meksikoon?
Vastaus on… varmasti joku päivä. Mutta juuri nyt tuntuu myös todella hyvältä olla takaisin Portugalissa, omassa kodissa Costa da Caparican rantakylässä. Viime vuosien aikana Portugalista on tullut minulle koti monella tavalla, ja tuntuu merkitykselliseltä saada rakentaa tänne myös omaa yhteisöä ja tehdä asioita, jotka oikeasti tuntuvat omilta.Koulutuksen jälkeen olo on ollut samaan aikaan rauhallinen ja innostunut. Tällä hetkellä järjestän Portugalissa esimerkiksi Slow Yoga Flow & Sound Bath -tapahtumia, ja hetki sitten järjestin myös ensimmäisen miniretriittini. Olen myös alkamassa opettaa viikkotunteja joogastudiolla, mikä tuntuu edelleen jotenkin todella hullulta ja ihanalta samaan aikaan.
Joogaopettajakoulutuksen jälkeen moni asia on alkanut tuntua vieläkin selkeämmältä. Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että “löytäisi itsensä”, vaan enemmän siitä, että alkaa vähitellen luottaa itseensä ja omaan polkuunsa. Vaikka olen uusi joogaopettaja, ohjaaminen on tuntunut yllättävän luonnolliselta. Ehkä siinä näkyvät kaikki ne vuodet ennen tätä: tapahtumien järjestäminen, tilan pitäminen, ihmisten kanssa työskentely ja oma harjoitus. Silti jokainen tunti opettaa edelleen jotain uutta, ja tuntuu siltä, että tämä on vasta kaiken alku.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla on oikeasti vahva tunne siitä, että olen oikealla polulla. On aika villiä ajatella, että kaikki tämä sai alkunsa yhdestä päätöksestä lähteä Meksikoon lähes kymmenen vuotta sitten. En silloin todellakaan tiennyt, mihin se vielä johtaisi.
Mutta ehkä juuri siinä elämässä on jotain kaunista. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen. Odotan ainakin itse aika uteliaana, mitä seuraavat vuodet vielä tuovat tullessaan.
Oletko sinä käynyt Sayulitassa tai osallistunut joogaopettajakoulutukseen? Millaisia kokemuksia sinulla on joogasta tai sen pariin löytämisestä? Kommentoi alle tai laita viestiä Instagramissa @muumaamandariini tai @johannaonda. 💛
Meksikon, Suomen ja Portugalin pyhän kolminaisuuden välillä palloileva elämänjanoinen yrittäjä. Sisällöntuotantoa, digimarkkinointia yhdessä paratiisirantojen metsästyksen, rescue-koiran kanssa seikkailujen ja matkailun parissa. Tällä hetkellä katto ja sydän on Portugalin Costa da Caparican rantakylässä.
