10 SYYTÄ LISÄTÄ TAIWAN BUCKET LISTILLESI ASAP

Taipei, Taiwan skyline

Voi Taiwan. Tuo suomalaisille vielä varsin tuntematon saari Manner-Kiinan vieressä on vienyt minun ja hyvin monen muunkin siellä käyneen sydämen. Taiwan oli paikka, josta en ikinä ollut erityisen kiinnostunut. Päätin kuitenkin käydä siellä, koska se sijaitsee ihan Macaun lähellä ja olisipa sitten sekin tultu nähtyä.

Ja kuinka kävikään, saari teki minuun lähes ensinäkemältä sellaisen vaikutuksen, että lähdin sinne toistekin parin vuoden sisään ja nykyään se on listani kärjessä paikoista, joissa haluaisin päästä asumaan.

Taiwan ei ole kovin monin suomalaisen bucket listillä tai edes mahdollisten kohteiden joukossa, mikä on harmi. Taiwan on uskomattoman upea ja helppo kohde, jossa on tarjontaa temppeleistä pilvenpiirtäjiin ja hiking-poluilta night marketeille ja tämä kaikki varsin pienessä paketissa. Tässä postauksessa kerron 10 syytä matkustaa Taiwaniin – kunhan matkustaminen on ajankohtaista, tietysti.

Halpa hintataso

Taiwan on edullinen kohde, jossa ei opiskelijabudjetillakaan matkustavan tarvinnut liikaa miettiä kulutusta. Erittäin siististä hostellista löytyi verhollinen sänkypaikka naisten makuusalista 10-15€/yö niin pääkaupungissa Taipeissa kuin Kaohsiungissakin, eivätkä hotellienkaan hinnat päätä huimaa.

Ruoka on välillä jopa naurettavan edullista, varsinkin night marketeilla, ja trendikkäitä vaatteita löytyy niin halvalla, että koko ajan piti olla muistuttamassa itseään siitä, että olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla. Myös liikkuminen on edullista, esim. 45min kestävä bussimatka Kaohsiungista Fo Guang Shan Buddhalle maksoi vain 2€!

Taiwan on turvallinen

Turvallisuus on varsinkin meille suomalaisille hyvin tärkeä kriteeri matkakohdetta valitessa. Taiwan on todella turvallinen kohde ja itse asiassa vuonna 2020 se julistettiin maailman toiseksi turvallisimmaksi maaksi. Soolomatkailevana blondina naisena en tuntenut kertaakaan oloani turvattomaksi ja samaa olen kuullut muiltakin Taiwanissa käyneiltä tutuiltani.

Saaren monipuolisuus

Suurkaupungin vilskettä, luostareita, rantoja, upeita vuorimaisemia, pikkukaupunkeja, katutaidetta, historiaa… Taiwanissa on sitä kaikkea ja vieläpä helposti tavoitettavissa.

Taipein miljoonakaupungista pääsee helposti niin hiking-poluille, Henkien Kätkemä -leffaa inspiroineeseen Jiufeniin kuin Yehliu-geoparkiinkin. Etelä-Taiwanista taas löytää palmupuita ja rantoja. Toinen toistaan upeampia temppeleitä on paljon ja tiesitkös, että Taiwanissa on alkuperäiskansojakin? Kaverini oli omalla visiitillään käynyt markkinoilla, joissa eri heimot esittelivät kulttuureitaan. Itse en ikävä kyllä päässyt tutustumaan heidän historiaansa ja elämäänsä. Onpahan yksi lisää syytä päästä takaisin!

Liikkuminen on helppoa

Taiwan on n. 400km pitkä, mutta sen pääsee päästä päähän luotijunalla vain parissa tunnissa. Taipeista voi jopa tehdä päiväretkiä eteläisempiin kaupunkeihin, mikäli aika ei riitä niiden perinpohjaiseen tutkimiseen.

Myös kaupunkien sisällä on helppo liikkua. Paikallinen metro, eli MRT on helppokäyttöinen, siisti ja kattava. Taxit ovat myös edullisia ja kävellenkin pärjää lyhyemmillä matkoilla. Mopon vuokraaminen on yleistä, mutta sen turvallisuudesta tai säädöksistä en osaa sanoa mitään.

Breakfast in Taiwan

Ruoka, ruoka, ruoka

Taiwan on foodien paratiisi. Edullista ruokaa löytyy niin seka- kuin kasvissyöjällekin. Itse asiassa sanoisin Taiwanin olevan erittäin vege-ystävällinen buddhalaisuuden takia ja kasvisravintoloita löytää aina takuuvarmasti luostareiden yhteydestä.

Night marketit ovat aivan must Taiwanissa käyvälle. Ne ovat suosittuja niin turistien kuin paikallistenkin kesken ja loistava tapa päästä maistelemaan erilaisia ruokia. Myyjät harvoin puhuvat englantia, mutta tarjottavista ruoista on aina kuvat kojujen sivuilla.

Ystävälliset paikalliset

Taiwanilaiset ovat todella avuliasta ja mukavaa kansaa. Vesiautomaattia käyttäessäni tuli siivoojatäti neuvomaan minua ja bussiasemalle saapuessa työntekijä auttoi minut oikealle laiturille ennen kuin edes ehdin pyytää apua. Ulkomaalaisia ei tuijoteta (ainakaan samalla tavalla kuin Manner-Kiinassa) ja ylipäätään turistit toivotetaan tervetulleiksi.

Nuoriso puhuu käsitykseni mukaan OK englantia, mutta mandariinia puhumalla ilahdutat aina kuuntelijaa ja saat paljon kehuja. Itse osaan mandariinia jonkin verran ja vaihdan aina mahdollisuuden tullen pari sanaa paikallisten kanssa. He ovat selvästi otettuja kielen osaamisesta ja kannustavat puhumaan lisää.

Helposti lähestyttävät suurkaupungit

Taipei oli juuri sellainen aasialainen miljoonakaupunki, millaiseksi olin Aasian miljoonakaupungit kuvitellut ennen koko maanosassa käymistä. Pilvenpiirtäjät kohoavat taivaalle, mopoja ja autoja on ihan hirveästi, mainoskylttien valot välkkyvät, joka kulmassa tuntuu olevan katukeittiöitä ja tiet ovat niin leveitä, että niitä ylittäessä tuli joskus kiire.

Mielestäni Taiwanin kaupungit ovat helpommin lähestyttäviä kuin esim. Peking, Shanghai, Hong Kong tai Bangkok, joissa tuntuu jäävän ihmismassan jalkoihin. Seoulissa tai Tokiossa en ole käynyt (vielä), joten niihin en osaa verrata, mutta uskoisin Taipein olevan Aasian suurkaupunkien helpoimmasta päästä.

Upeat temppelit

Uskonto on vahvasti läsnä paikallisten elämässä ja temppelitä on paljon. Enkä puhu mistä vaan temppeleistä, vaan todella näyttävistä sellaisista. Niitä ei kannata skipata vierailulla. Temppelit, pagodat sun muut luovat mielenkiintoisen kontrastin muuten hyvin modernin paikan kanssa.

Oma suositukseni on edelläkin mainittu Fo Guang Shan Buddha, joka sijaitsee Kaohsiungin läheisyydessä. Alueella on myös luostari, jossa voisi yöpyä.

Mielenkiintoinen ja moninainen luonto

Luonto Taiwanissa on upeaa ja hiking ja retkeily suosittua. On trooppisia metsiä, vuoria, kivimuodostelmia ja vesiputouksia. Olenkin alkanut kerätä google mapsiin ylös kaikkia upeita näköalapaikkoja ympäri saarta, enkä malta odottaa, että pääsen koluamaan niitä! TÄSSÄ artikkelissa listataan 20 luontoaktiviteettia Taiwanissa ja sitä lukiessa ei voi kuin ihastella saaren monipuolista luontotarjontaa.

Lämpö ympäri vuoden

Viimeisimpänä, mutta ei toki vähäisimpänä, ilmasto. Taiwan sijaitsee sub-trooppisella vyöhykkeellä, eli siellä on kostean kuumat kesät ja varsin leudot talvet. Sää riippuu tietysti missä osassa saarta pyörii, mutta pohjoisessakin on suomalaiselle kivat kelit jopa keskitalvella. Eteläisessä Kaohsiungissa kävin joulukuussa ja siellä oli joka päivä 25-28 astetta!

Ilmastosta huomioitavaa: taifuunikausi on heinäkuusta syyskuuhun ja sillon sataa eniten (joskin taifuuneita itsessään tulee vain kerran, pari vuodessa, eikä ainakaan Macaussa ”sadekautta” edes oikein huomaa). Kesällä kaupungeissa on tukalaa ja Taipei ei esim. edes sijaitse merenrannalla. Kannattaa siis suunnata rantakohteeseen, mikäli Taiwaniin päätyy kesällä

Fo Guang Shan Buddha, Kaohsiung, Taiwan

Oletko sinä käynyt Taiwanissa? Entä kiinnostaisiko siellä käynti? Kommentoi alle tai laita viestiä IG:ssä @muumaamandariini tai minulle @verawinter 🙂

P.s. lisää tulevaisuuden matkojen suunnittelua voit tehdä lukemalla TÄMÄN postauksen Moskovan nähtävyyksistä.

4 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Emme ole käyneet Taiwanissa, mutta se kyllä kiinnostaa kohteena. Erityisesti nuo maan luontokohteet kiehtovat ja tietysti ruoka. Myös näyttävät temppelit kiinnostavat aina.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Itse en omilla matkoillani päässyt tutustumaan luontoon, mutta kuuleman ja näkemän perusteella Taiwan on unelmakohde luontointoilijalle. Itsekin haluaisin sinne hikeamaan useita reittejä.

      – Vera

      Vastaa

  2. TURISTINA SINGAPORESSA: KAIKENKATTAVA MATKAPOSTAUS - Muu maa mandariini

    […] seuraavan talven lämpökohteeksi. Muita vinkkipostauksia Aasian-matkailuun voit lukea ainakin täältä jos Taiwan kiinnostaa, täältä jos Bangkok tuntuu kutsuvan, tai täältä mikäli Hong Kong […]

    Vastaa

  3. TUTKIMUSMATKA TAIPEIHIN - Muu maa mandariini

    […] lukemaan Veran reissusta Hong Kongiin täältä, sekä Taiwanin matkailusta toisesta näkökulmasta täältä. Meitä voi lisäksi seurata instagramissa @muumaamandariini ja minua henkilökohtaisesti […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *