VUOSI 2021 PAKETISSA
Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja on aika tehdä katsaus menneeseen. Mitä meidän Muu maa mandariini -blogin kirjoittajien vuoteen 2021 siis on kuulunut?
Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja on aika tehdä katsaus menneeseen. Mitä meidän Muu maa mandariini -blogin kirjoittajien vuoteen 2021 siis on kuulunut?
Vuoden 2020 lopulla kun tajuttiin että tämä pandemia ei ihan nopeasti lopukaan, me ruvettin vaivihkaa etsimään meille omaa asuntoa Singaporesta. Täällä asunnon ostamisesta ei ole tehty helppoa, nopeaa, eikä varsinkaan halpaa, joten siitä alkoi vuoden mittainen prosessi joka lopulta päättyi meidän omaan asuntoon muuttoon viime viikonloppuna!
Vuosi lähenee loppuaan, joten ajattelin kirjoitella omia kuulumisiani syksyn ja alkutalven ajalta ja samalla tehdä pienen katsauksen kuluneeseen loppuvuoteen sekä vähän tuleviinkin suunnitelmiin.
Olen aina ihaillut pienyrittäjiä, etenkin maailmalla tapaamiani naisyrittäjiä, jotka rikkovat rajoja omalla tavallaan. Rohkenin itsekin alkaa yrittäjäksi, ja perustin vuoden alussa oman yritykseni Onda Productionin. Yrityksen perustaminen on avannut silmiäni yhä enemmän yrittäjyyden arvostamiseen. Haluan myös ehdottomasti tukea muita yrittäjiä, joten päätin tällä kertaa antaa puheenvuoron sen ansainneille, kestävää kehitystä…
Aasian metropolien vilskeen jälkeen Eurooppa on todella hiljainen ja jokseenkin tylsä – mutta en todellakaan tarkoita tätä loukkauksena! 😀 Elämä vain on jotenkin hitaampaa, eikä kaikkialla välky neon-valot. Nämä eivät toki ole mitään objektiivisia määritteitä kaupunkien arvoille, mutta parin vuoden Aasian suurkaupungissa asumisen jälkeen alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Itse rakastan miljoonakaupunkien…
Onko Singapore ökyrikkaitten leikkikenttä, jossa elämä on helppoa kunhan rahaa löytyy? Vai onko saarivaltiolla toisetkin kasvot jotka näkyvät vain maan rajojen sisäpuolella…
Muutin Wieniin jo kolmatta kertaa: mikä kaupungissa viehättää ja miksi päädyin sinne jälleen?
Täällä Portugalissa rakennetaan parhaillaan ekologista taloa Lissabonin eteläpuolelle luonnonkauniin laguunin rannalle, kuten olen täällä jo aiemminkin vihjaillut. Nyt kerron kuitenkin tarkemmin, mistä tässä kaikessa on kyse, joten lue taloprojektin sekä valitun rakennusmetodin esittely ja raksahommien edistymisvaiheet alta!
Deittisovellukset laulavat monen Portugalissa asuvan ulkosuomalaisen käsissä, mutta löytyykö rakkaus tästä uudesta hurmaavasta kotimaasta?
Mitkä kulttuurierot? Suomi ja Saksa ovat monessa asiassa hyvin samanlaisia – tässä 8 esimerkkiä.