VAIHTO-OPISKELEMAAN ULKOMAILLE

Monessa korkeakoulussa on parhaillaan käynnissä hakuaika ulkomaan vaihto-opiskelupaikkoihin. Vaihtariksi lähteminen on monelle myös ensimmäinen kosketus ulkomailla asumiseen ja matalan kynnyksen tilaisuus päästä kokeilemaan toisessa kulttuurissa elämistä. Vaihto-opiskelijaksi voi lähteä jo lukiossa, mutta me päätimme kertoa omista tuoreemmista ja vanhemmista kokemuksistamme vaihto-opiskelijoina ympäri maailmaa sijaitsevissa korkeakouluissa.

Continue Reading

Joulu Lissabon

MITEN JOULUA VIETETÄÄN ERI MAISSA?

Kokosimme blogin ensimmäisenä vuonna sen aikaisten kirjoittajien ja asuinmaidemme kesken suositun joulupostauksen, jossa käytiin läpi jouluperinteitä Meksikosta, Australiasta, Macausta, Thaimaasta, Portugalista ja Kanadasta. Kirjoittajatiimimme on sittemmin muuttunut sekä kasvanut ja joidenkin alkuperäistenkin kirjoittajien asuinmaa on kerennyt jo vaihtua kertaalleen tai useammankin, joten päätimme jälleen kerätä jouluperinteet yhteen! Luvassa siis jouluperinteitä ja…

Continue Reading

Singapore

BLOGI TÄYTTÄÄ 2 VUOTTA – ARVONNAN PAIKKA!

Ja niin aivan yhtäkkiä on Muu Maa Mandariini -blogi ollut pystyssä jo kaksi vuotta! Aika kuluu tavallaan aivan hirveän nopeasti, mutta toisaalta taas tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme jo todella pitkään. Vaikka riveissämme on tapahtunut muutoksia tämänkin vuoden aikana, on meillä ihana Mandariini-perhe, jossa muista saa aina vertaistukea niin ulkomailla…

Continue Reading

AURINKOINEN LISSABON – PARHAAT PALAT JA VINKIT

Portugalin pääkaupunki Lissabon on sekoitus tunnelmallista historiaa ja modernia kaupunkielämän sykettä. Perinteiset punaiset tiilikatot, mukulakivet ja azulejo-kaakelit luovat kaupungille sympaattisen ja kauniin ilmeen, urbaanien ja trendikkäiden kahviloiden, ravintoloiden ja tapahtumien tuodessa modernimman vivahteen kaupungin elämään. Lissabonin lukuisat upeat näköalapaikat, vehreät puistot ja Tejo-joen rannat tarjoavat matkailijalle ansaitun lepopaikan kaupungin mäkisten…

Continue Reading

Casa do Valle Sintra

LUMOAVA CASA DO VALLE & MAAGINEN SINTRA

*mainos, Casa do Valle Sintran helmi, Casa do Valle, on suomalaisomistuksessa oleva aamiaismajoitus Sintran vanhankaupungin kupeessa, Portugalin länsirannikolla lähellä Lissabonia. Casa do Valle tarjoaa vierailleen lumoavan näköalan vehreän laakson yli Sintra-vuoriston maagisille rinteille, joilla sijaitsevat paikkakunnan tunnetuimmat nähtävyydet, kuten värikäs Penan palatsi, keskiaikainen Maurilinnoitus ja mystinen Quinta da Regaleira. Miltä…

Continue Reading