10+ VINKKIÄ PORIIN

Ko tulet Porrii, su pannaa pärekorrii ja veretää pitki Pori torrii.

Kotimaanmatkailu on sattuneista syistä tämän kesän kuuminta hottia. Kaukomaiden koluaminen saa nyt odottaa, joten suomalaisilla on hyvää aikaa tutustua kesälomalla oman kotimaansa matkakohteisiin. Senpä takia päätinkin laittaa jakoon parhaat matkavinkit Suomen kotikaupunkiini Poriin!

Melkeinpä kaikista Suomen pikkukaupungeista voi sanoa niiden olevan ”kivoja kesäkaupunkeja”, ja se pätee kyllä myös Porin kohdalla. Karhukaupungista saa mielestäni eniten irti juuri kesäaikaan. Silloin Porin torilla myydään niitä kuuluisia pärekoreja, kävelykadulla on leppoisa tunnelma ja normaalina vuonna järjestetään myös kiinnostavia festareita, tunnetuimpana tietysti koko kaupungin eloon herättävä Pori Jazz. Pori ei ehkä ole Yyteriä lukuunottamatta se suosituin kaupunkikohde Suomireissaajan reitille, mutta tämä paikkakunta voi yllättää! Porissa kuluu mukavasti ainakin muutama päivä merellistä luontoa, kultaisia hiekkadyynejä, Kokemäenjoen rantoja ja idyllisten puutaloalueiden elämää tutkaillen.

MINÄ JA PORI

En ole mikään paljasjalkainen porilainen, vaan muutin Satakunnan pääkaupunkiin vasta 12-vuotiaana. Olen syntynyt Vaasassa ja vietin lapsuuteni ympäri Etelä-Pohjanmaata (ja vierähtipä siinä pari vuotta rapakon toisella puolella Virossakin). Ennen sinne muuttoa täysin tuntemattomasta Porista tuli kuitenkin se paikka, josta sanon useimmiten olevani kotoisin Suomessa. Oikeastaan inhoan tuota kysymystä, sillä siihen on niin vaikea vastata mitään Länsi-Suomea tarkempaa. Porissa olen kuitenkin asunut kaikista paikoista kauiten, noin 8 vuotta. Tuossa kaupungissa vietin teinivuoteni ja kasvoin siellä nuoreksi aikuiseksi, joka sitten lähti omilleen opiskelemaan.

Pori on melko omintakeinen paikka, johon monella porilaisella on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Niin oli minullakin. Porilaisia sanotaan nurkkakuntaisiksi ja sisäänpäinlämpiäviksi, ja ymmärrän hyvin miksi. Eipä omakaan sopeutumiseni porilaisten joukkoon kovin helppo ollut, mutta opin lopulta porilaisille tavoille. Nuorena halusin lähinnä pois koko tylsästä kaupungista, ja niin monet kaverinikin. Useimmat ovatkin muuttaneet isompiin kaupunkeihin kuten Tampereelle tai Helsinkiin. Nykyään, otettuani Poriin etäisyyttä, näyttäytyy karhukaupunki kuitenkin hieman eri valossa ihan mukavana ja kauniinakin pikkukaupunkina, missä on kiva käydä silloin tällöin. Perusporilaiset luonteenpiirteet jaksavat hymyilyttää nykyisin, enkä ole itsekään päässyt kokonaan eroon koko länsirannikkoa vaivaavasta tavasta puhua negaation kautta enkä myöskään Porin murteesta. Porilainen kysyykin kuulumiset muodossa: ”Eläk sääki viel?”

”Eläk sääki viel?”

– Porilainen tapa kysyä kuulumiset
Kokemäenjoki mattolaituri
Kokemäenjoen laiturilla. Kuva: Enya Honkanen

LIIKKUMINEN PORISSA

Poriin pääsee junalla Tampereen kautta, linja-autolla (yhtiöitä ovat esimerkiksi Satakunnan Liikenne ja Onnibus) tai omalla autolla. Porin keskusta-alue on kompakti, ja siellä voi helposti kävellä ympäriinsä. Kaupungissa operoi paikallisliikenteen yhtiö Porin Linjat, jonka busseilla pääsee kulkemaan kauemmaskin ympäri kaupunkia, vaikkakaan vuoroja ei välttämättä kulje kesäisin kovin usein.

Moni Porin vetonaula sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Porin keskustasta Meri-Porissa. Sinne voi kulkea paikallisbussin kyydissä tai reippaimmat vaikka polkupyörällä. Heinä- ja elokuussa voit lähteä myös risteilylle vesibussilla.

Hyvä apuväline Porin matkailijalle on PoriStory – Ulkoile Porissa! –karttapalvelu, josta löytyy porilaisia tarinakarttoja karhukaupungissa liikkuville. Erityisesti suosittelen tutustumaan Porin Jokirantaan ja Kivi-Poriin tarinakartan avulla. Kartat toimivat myös mobiililaitteissa.

NÄHTÄVÄÄ JA TEHTÄVÄÄ

1. Yyteri

Ehkäpä Suomen upein hiekkaranta valtavine dyyneineen ja kirkkaine merivesineen kutsuu viettämään letkeää rantaelämää kultaisen hiekan ja pitkään matalana jatkuvan uimarannan äärelle. Yyterin sannat on paitsi yksi Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista 6 kilometrin mitallaan, myös tärkeä luontokohde. Se kantaa Etelä-Suomen arvokkaimman dyynialueen titteliä ja alueelta löytyykin monia retkeilyreittejä, lintutorneja ja myös esteetöntä luontoretkeilyä mm. Langouran luotolavalla. Rannalla voi myös harrastaa leijalautailua ja jopa surffausta syysmyrskyjen aikaan. Yyteristä löytyy monia majoitusmahdollisuuksia aina leirintäalueesta vuokramökkeihin ja Virkistyshotelli Yyteriin, mistä löytyy kylpylä ja nykyisin myös tyylikäs Sky Bar.

Yyterissä sijaitsee myös seikkailupuisto Huikee, jossa voit kiipeillä köysiradoilla, hurjastella pumptrack-radalla tai lähteä vaikka fatbike-safarille. Talviaikaan Yyterin lumisilla hiekkadyyneillä pulkkailu on huisin hauskaa!

Yyterin dyynit
Yyterin hiekkadyynejä

2. Meri-Porin luontopolut ja lintutornit

Meri-Porin alueen tarjonta ei kuitenkaan lopu pelkkään Yyteriin. Monet seudun ranta-alueet ja saaret kuuluvat Selkämeren kansallispuistoon, ja niistä löytyy upeita luontokohteita. Yksi suosikeistani on Herrainpäivien luontopolku. Lyhyen, 1,6 kilometrin mittaisen polun varrella Suomen luonto panee parastaan, koska siellä voi samalla vilkaisulla kokea todella vaihtelevia maisemia aina sammalmattoisesta aarnimetsästä tervaleppää kasvavaan rantalehtoon ja karusta katajakedosta ulkosaaristoa muistuttaviin kivisiin maankohoamisrantoihin. Kräsoorannokka-nimisen niemen päästä aukeavat näkymät Preiviikinlahdelle. Herrainpäiviltä löytyy myös kaunis hiekkaranta sekä hiekkakuoppia uimiseen ja kalastamiseen.

Pohjoismaiden suurin suistoalue Kokemäenjoen delta on Suomen tärkeimpiä lintuvesiä ja ristitty ”Suomen Amazoniksi”. Esimerkiksi Enäjärvellä sijaitsevasta Teemuluodon lintutornista voi tarkkailla laajoissa ruovikoissa pesivien tai muuttomatkalla olevien lintujen elämää.

Muita katsastamisen arvoisia paikkoja Meri-Porissa ovat mm. Kallon kallioinen luotosaari majakoineen ja Ahlaisten kylä.

Lue lisää Meri-Porin luontokohteista Seikkailijattarissa aiemmin ilmestyneestä artikkelistani!

Kokemäenjoen suisto
Näkymä Kokemäenjoen suistoon Teemuluodon lintutornista

3. Reposaari

Idyllinen, noin 800 asukkaan Reposaaren kylä eli porilaisittain Räpsöö hurmaa kävijän nopeasti somilla puutaloillaan, kalasatamallaan ja rauhallisella tunnelmallaan. Tämä Kokemäenjoen suiston ulommaisin saari vietti lounasaikaan virallista tunnin mittaista siestaa aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Reposaaren Linnakepuistossa voi yhdistää metsäretken historian havinaan, sillä siellä voi koluta sota-aikaisia juoksuhautoja ja bunkkereita. Reposaaren Takarannalla taas voi tutkailla vuosisatoja vanhoja kalliokaiverruksia ja jäämuodostelmia talvisin.

Kesäisin Reposaareen pääsee myös jo mainitulla vesibussilla Porin keskustasta. Heinäkuussa saareen voi tutustua Reposaari – kylä meren kainalossa -opastetuilla kävelykierroksilla.

Reposaari Pori
Reposaaren puutaloja talviaikaan

4. Kesäpäivä Kirjurinluodossa

Aivan Porin keskustan tuntumassa sijaitsee Kirjurinluoto, saari Kokemäenjoen suistossa. ”Kirvatsi” on oikea kesäkeidas, jonka nurmikolle on ihanaa levittää viltti kesäistä piknikkiä varten. Laajasta puistosta löytyy paljon tekemistä, kuten jokivarren uimaranta, kesäteatteri, kahvila ja iso leikkipuisto sekä liikennepuisto perheen pienimmille. Frisbeegolf-, minigolf- ja petanque-radat sekä rantalentiskenttä kutsuvat harrastamaan. Puistossa asustaa myös lintuja ja alpakoita. Kirjurinluodossa järjestetään monia tapahtumia, kuten Pori Jazz ja Porispere -festivaalit.

Toiselta puolelta tietä Hanhiluodosta löytyy kaunis Satakunnassa menestyvien kasvien esittelypuutarha, Satakunnan Vihertietokeskus ja luonnontilaisen Polsanluodon luontopolku pitkospuineen ja kapulalosseineen.

Fun fact: Lokkilava eli ”rokkilava” oli nuorena puiston coolein hengailumesta, ja kyllä Kirvatsi edelleen vetää puoleensa myös pussikaljoittelevaa nuorisoa kesäviikonloppuisin. Onneksi puisto on niin iso, että kaikille löytyy tilaa!

Kirjurinluoto Pori
Kirjurinluodon uimaranta

5. Melontaa Kokemäenjoella

Vuokraa kajakki, kanootti tai SUP-lauta ja lähde melomaan Kokemäenjoelle ja tutkimaan sen viidakkomaisia sivuhaaroja. Saatat kohdata joella vaikka majavan! Kanootteja vuokraa edullisesti Melamajavat ry Hevosluodossa sijaitsevalta vajaltaan. Matkan varrella melontavajalle voi myös vierailla söpössä Luodon siirtolapuutarhassa.

Fun fact: Olin eräs kesä melontavajalla kesätöissä, ja työsuhde-etuna sain tietenkin meloa joella työvuoron jälkeen niin paljon kuin huvitti!

6. Puutaloalueet Viikkari ja Kuukkari

Porissa on säilynyt kauniita puutaloista koostuvia suojeltuja kaupunginosia, kuten 5. kaupunginosa eli tuttavallisemmin Viikkari ja 6. osa, joka taas tunnetaan Kuukkarina. Kaupunginosilla on myös ”oikeat” nimet Itätulli ja Päärnäinen, mutta ei niitä käytä juuri kukaan.

Kuukkari on yksi Suomen laajimmista puukaupunkialueista ja se sijaitsee 1,5 kilometrin päässä Porin keskustasta. Viikkari taas alkaa aivan keskustan vierestä. Näillä alueilla on ihanaa kävellä tai pyöräillä ympäriinsä ihastellen hyvin hoidettujen puutalojen kauneutta ja ränsistymään päässeiden rappioromantiikkaa. Alueilla on vahva tunnelma ja omaleimainen identiteetti, joka ulottuu myös asukkaisiin asti. Rakennuskulttuuritalo Toivo esittelee alueelle tyypillisten hirsitalojen korjausrakentamista ja saman pihapiirin Korsmanin talossa pääsee vierailemaan entisajan kotiin.

Fun fact: ensimmäinen oma kotini oli kimppakämppä vanhassa puutalossa Viikkarin Tähtikadulla, ja ”Tähtiksellä” oli tietenkin aina parhaat bileet.

Pori Länsipuisto
Porin Länsipuisto syksyisenä iltana. Jostain syystä juuri tämä on minulle se porilainen sielunmaisema.

7. Kulttuuritalo Annankatu 6

Osoitteessa Annankatu 6 sijaitsee kulttuuritalo Annis, joka perustettiin vuonna 1980 Porin Teatterinuorten vallatessa tyhjillään seisoneen teollisuuskiinteistön omaan käyttöönsä. Nykyään vapaasta taiteesta tunnetulla Anniksella järjestetään teatteriesitysten lisäksi mm. konsertteja ja taidenäyttelyitä, ja siellä voi ihailla myös graffititaidetta. Annis on must see –paikka kaikille vaihtoehtoisesta kulttuurista kiinnostuneille!

Fun fact: olenpa itsekin heilunut pari kertaa Anniksen esiintymislavalla edesmenneen Paskat Nuudelit –nimisen punkbändini kanssa.

Toinen teatteria ja muuta kulttuuria tarjoileva paikka on Kulttuuritehdas Kehräämö Porin Puuvillassa. Museoiden ystävien taas kannattaa katsastaa ainakin nykytaiteeseen keskittynyt Porin taidemuseo ja Satakunnan alueen historiaa sekä porilaisuutta esittelevä Satakunnan museo.

”Kaaoksesta syntyy kauneus.”

– Anniksen motto
Paskat Nuudelit Anniksella
Paskat Nuudelit keikalla Anniksella heinäkuussa 2010

8. Uimahalli ja maauimala

Poriin rakennettiin uusi uljas uimahalli vuonna 2011. Siellä kelpaa vesipedon pulikoida! Uimahallista löytyy poreallas, vesiliukumäki ja vesihierontapisteitä. Uimahalli avataan näillä näkymin 17.8. Kesäpäivä kuluu myös mukavasti Isomäen liikuntakeskuksessa sijaitsevassa Porin maauimalassa.

9. Säppi

Säpin saari ei oikeastaan sijaitse Porissa, vaan Luvian ulkosaaristossa Selkämeren kansallispuistossa. Saarelle tehdään kuitenkin retkiä Porista kesäaikaan. Säpin majakan lisäksi saarella sijaitsee Porin lintutieteellisen yhdistyksen lintuasema. Saaren perinnebiotoopeista taas pitävät huolen laiduntavat muflonilampaat. En ole itse käynyt Säpissä, mutta olen kuullut retkistä paljon hyvää!

Luvian Laitakarista voi myös lähteä purjehtimaan Selkämerelle perinteisellä purjelaivalla, Kaljaasi Ihanalla.

Kallon luotosaarella uimassa. Kuva: Enya Honkanen

10. Leineperin ruukki

Leineperi on yksi Suomen parhaiten säilyneistä kulttuurihistoriallisista ruukkikylistä. Porin naapurissa Ulvilan Kullaalla sijaitseva 260 asukkaan kylä on rakentunut Leineperin kartanon ja ruukin alueelle. Kylä koostuu käsityöläisten pajoista ja vanhoista teollisuusrakennuksista, joista tärkeimpiä ovat masuuni ja kankipaja. Peltoaukeiden keskellä sijaitseva kylä on todella kaunis ja kylämaisemaa elävoittävät myös alueen läpi virtaava Kullaanjoki patoineen ja koskineen. Leineperissä järjestetään paljon myyjäisiä ja sieltä löytyy myös kesäteatteri. Kiva paikka pysähtyä matkalla Poriin tai Porista!

Leineperin ruukki
Leineperin ruukki

RAVINTOLOITA PORISSA

Poria ei ehkä varsinaisesti tunneta minään kulinaristin unelmakohteena, mutta kaupungista löytyy kuitenkin kourallinen kivoja ruokapaikkoja. Porilaiset ravintolat tarjoilevat ehkä enemmän sellaista rehtiä ja rehellistä sapuskaa kuin hienostelua, vaikka täytyy kyllä sanoa etten hirveästi niitä Porin parempia ravintoloita ole edes kolunnut.

Turo’s Heavy Kebabista saa nimensä mukaisesti Porin parhaat kebabit! Tarjolla on myös paljon kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Samoilta omistajilta on avautumassa myös uusi ravintola Turo’s Holy Smoke Reposaaren rantamakasiiniin Merikarvialle muuttaneen The Merry Monk -gastropubin tiloihin. Vaikuttaa hyvältä!

Toinen mättöruuan klassikkopaikka on Grilli-Pori, mistä voi hakea vaikka perinteisen porilaisen. Oma valintani ovat tikkuperunat, jotka kruunaa paikan suussasulava valkosipulimajoneesi.

Ravintola Päre on mukava lounaspaikka kauppatorilla, missä myös kasvissyöjät on huomioitu hyvin. Torero taas on kiva espanjalainen ravintola Porin kävelykadulla ja ravintola Yak & Yetistä löytää puolestaan nepalilaisia makuja.

Kahviloita en juuri osaa suositella, mutta kävelykadun Ice Cream Housen terassilla eli porilaisittain ”naamabaarissa” on mukava syödä jäätelöä ja katsella samalla kävelykadun elämää ja toisinaan esiintyviä katutaiteilijoitakin.

Oluen ystävien kannattaa katsastaa Panimoravintola Beer Hunter’s Porin kauppatorilla, ja viininmaistelijoille löytyy aivan naapurista viinibaari Café Elba. Legendaarista porilaista kapakkatunnelmaa tarjoilevat myös irlantilainen pubi One For The Road eli tuttavallisemmin Irkku, sekä ravintola Rattaanpyörä eli Rattis.

Porin kävelykatu
Auringonlasku Porin kävelykadulla

Löytyykö Pori tämän kesän reissulistalta? Kerro kommenteissa, mitä sinä pidät karhukaupungista! Kysymyksiä ja palautetta voi lähettää myös Facebookissa ja Instagramissa @muumaamandariini tai @johannahulda.

10 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Hauska kuulla, että olet asunut Porissa. Minä vietin siellä elämäni 18 ensimmäistä vuotta ja tunnen kaupungin myös varsin hyvin! 🙂 Toisin kuin sinä ja monet kaverisi, itselläni ei ikinä ollut hinkua pois Porista, mutta itselleni Poriin jäämistä tärkeämpää oli päästä opiskelemaan alaa mitä todella halusin ja se ei ollut Porissa mahdollista. Sittemmin olen asettunut lähinnä töiden vuoksi toiseen kaupunkiin, mutta Porissa tulee edelleen käytyä varsin usein, koska isovanhemmat, vanhemmat ja toinen siskoistakin asuu siellä.

    Aika hyvän listan olet onnistunut kokoamaan, ja viikkari ja kuukkari ovat tosiaan kivoja alueita. Suomen puutaloalueista puhuttaessa ne harvoin nousevat esille, vaikka mielestäni olisikin syytä. Kuukkaria, jos käy ihmettelemässä, niin samalla kannattaa käydä katsomassa viereisen hautausmaan Juseliuksen Mauseleumi, vaikka se ei varsinaisesti mikään hyvän mielen kohde välttämättä olekaan.

    Ravintolaosion osalta olen hieman eri mieltä. En siitä, että mainitsemissasi paikoissa olisi jotain vikaa (päinvastoin), vaan siitä, etteikö Porissa olisi hienompiakin paikkoja. Itse asiassa tekisi mieleni väittää viime aikoina aika paljon Suomea kiertäneenä, että niitä on väkilukuun suhteutettuna varsin mukavasti.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hauska kuulla että täällä on muitakin porilaisia! Omatkin vanhempani ja toinen veljeni asuvat Porissa, joten se on se tukikohta missä Suomen-reissuilla tulee eniten oleiltua.

      Minustakin on vähän hassua, että esimerkiksi Vanhaa Raumaa hehkutetaan usein, mutta Porin puutaloalueista ei juuri kuule puhuttavan, vaikka nekin ovat ihan merkittäviä puutaloalueita. Juseliuksen Mausoleumi on tosiaan hyvä lisäys, jos kirkot ja monumentit kiinnostaa!

      En tarkoittanutkaan, ettei parempiakin ravintoloita Porista löytyisi, mutta itselläni ei ole niistä kauheasti kokemusta. Ehkä siksi että Suomen ravintolahinnat tuntuvat niin kamalan korkeilta ihan noissa ”tavispaikoissakin”. 😀 Mitä hienompia ravintoloita sitten Porista suosittelisit?

      – Johanna M.

      Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    No joo, alla luettelemistani useammat ovat tosiaan varsin hintavia, mutta varsinkin osassa myös kohtuuhintaisempia annoksia löytyy. Eikä niissä päivittäin tulekaan käydä, mutta on noille paikkansa, varsinkin jos on ”jotain erityistä”! :).

    Aakkosjärjestyksessä paikkoja, joita minä voisin nostaa esiin: Andalucia, Borg, Bucco ja Raatihuoneen kellari. Sitten jos Reposaaressa käydessään haluaa kivan kokemuksen (ja tykkää kalasta), niin Merimesta on kiva.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Noista ainoastaan Merimesta on tuttu. Ihan mukava kalaravintola! Andalucian pihvejä olen kuullut kehuttavan, mutta kasvissyöjää ei ole niillä saatu kyseiseen ravintolaan houkuteltua. 😅

      Vastaa

  3. Sari/ matkalla lähelle tai kauas

    Kiitos Ulvilan ruukki vinkistä!
    Säpistä olen usean vuoden myös haaveillut. Ehkä vielä tulee aika, kun sinne tulee reissu tehtyä.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiva kuulla Sari, että löytyi uusi kohde tutustuttavaksi! 😊 Toivottavasti päästään kummatkin pian käymään Säpissä!

      Vastaa

  4. Pirkko / Meriharakka

    Satunnaisesti tulee siipan suvun myötä käytyä Porissakin. Viimeksi taisimme samalla retkellä Säpin ohella käydä katsomassa Kallon majakan, joka tosin silloin oli huputettuna remontin takia, eli pitäisikin seuraavalla kerralla käydä siellä uudelleen.
    Puuvilla on myös näkemisen arvoinen vaikkei shoppailemaan olisikaan menossa – vanhan tehdasrakennuksen arkkitehtuuri on sen verran ovelaa tuossa ostoskeskuksessa.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Totta, Puuvilla on kyllä harvinaisen kaunis kauppakeskus ja siellä on kivasti pidetty alueen historia esillä. Kallo on myös vaikuttava paikka mihin vuodenaikaan tahansa. Nykyään majakassa taitaa toimia jopa kahvila. 🙂

      – Johanna M.

      Vastaa

  5. VIIKON ROADTRIP SAIMAALLA - Muu maa mandariini

    […] Viikon reissu oli mielestäni juuri sopiva ja siinä ehti hyvin tehdä kaikki haluamamme asiat, ja ottaa samalla ihan vaan rennosti. Saimaa ihastutti ja oli mielestäni matkakohteena täydellinen. Mikäli Suomi matkailu innostaa, kannattaa lukea myös kaimani kirjoittama postaus Porista. […]

    Vastaa

  6. LOPPUVUODEN KUULUMISIA PORTUGALISTA - Muu maa mandariini

    […] luonnonsuojelualueelle, Tampereella käytiin paistamassa tikkupullaa Kirskaanniemen laavulla, ja Porissa kävin mm. testaamassa uuden ravintola Torgetin, jonka kotitekoinen pasta oli […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *