TULIVUORTEN LANZAROTE – KANARIAN RENNOIN LOMASAARI

Lanzarote palmu

Matkustin talvilomalla ulkomaille ensimmäistä kertaa moneen vuoteen! Kohteena oli Kanariansaarten Lanzarote, jonne teimme perhematkan viettämään äitini 60-vuotissynttäreitä. Vietimme tuliperäisellä lomasaarella hauskan ja rentouttavan viikon, jonka aikana Lanzarote pääsi yllättämään positiivisesti. Saari tarjoaa paljon nähtävää aina tuliperäisen karusta luonnosta upeisiin näköalapaikkoihin ja viinitilojen sekä kalastajakylien tutkimiseen. Lanzarote on myös kauttaaltaan UNESCO:n biosfäärialuetta.

Kanariansaarilla on melko turistirysän maine, mutta onko ihmekään, että ympäri vuoden lämpimänä pysyvä ilmasto, kauniit maisemat ja letkeä lomatunnelma houkuttelevat matkailijoita näille Espanjaan kuuluville saarille vuodesta toiseen? Lanzarote on rauhallinen lomasaari, josta toki löytyy myös suuria hotellikomplekseja, turistien täyttämiä rantakatuja ja ruuhkaisia nähtävyyksiä, mutta saaren yleisfiilis oli mielestäni hyvinkin rauhallinen ja paikalliskulttuuria löytyi etenkin saaren pohjois- ja sisäosista. Lanzarotelle ei edes saa rakentaa kovin korkeita rakennuksia, joten maisemat ovat pysyneet alkuperäistä aavikkomaisen kivistä luontoa kunnioittavina valkoisista lomakylistä huolimatta. Saaren omaleimaisen ilmeen kruunaavat siellä täällä vastaan tulevat lanzarotelaisen taiteilija-arkkitehdin César Manriquen teokset, kuten liikenneympyröiden valtaisat tuulimobiilit.

Lanzarote 13

Missä majoittua Lanzarotella?

Playa Blanca

Oma valintamme majoittumiseen oli oman, uima-altaalla varustetun villan vuokraaminen Lanzaroten lounaisnurkassa sijaitsevasta Playa Blancasta. Se on pienehkö kylä, jossa on sekä paljon lomamajoitusta että paikallista elämää. Playa Blancassa on useita eri alueita, joiden välillä voi kävellä tai pyöräillä eri kylät yhdistävää pitkää rantabulevardia pitkin hiekkarannalta seuraavalle.

Lanzarote 7
Playa Flamingo

Playa Blancan keskustasta löytyy pieni hiekkaranta ja satama-alue, jonne lautat seilaavat viereiseltä Fuerteventuralta. Rantakatua reunustavat lukuisat ravintolat ja kahvilat, joiden takana kulkee kauppojen reunustama kävelykatu. Keskustan länsipuolelta löytyy aallonmurtajien suojaama Playa Flamingo ja vielä kauempaa lännestä melko kivikkoinen Playa de Montaña Roja. Molempien yhteydestä löytyy myös ravintoloita. Montaña Roja on myös tulivuoren nimi, jolle voi kiivetä katselemaan maisemia yläilmoista.

Playa Blancan itäpuolelta puolestaan löytyy ylellinen Rubicónin alue, jonka venesataman alueella voi kulkea puisia kävelysiltoja pitkin hienosta ravintolasta ja putiikista toiseen. Viimeisenä idästä löytyy vielä tummahiekkainen ranta Playa de las Coloradas.

Lanzarote 14
Montaña Rojan huipulla

Puerto Calero & Playa Quemada

Satamakylä Puerto Calero tunnetaan marinastaan, jossa kelluu luksusjahteja ja purjeveneitä. Soman sinivalkoiseksi maalattu kylä on rauhallinen majoituskohde luksuksen ystäville. Rantabulevardilta löytyy useita ravintoloita, mutta hiekkarantaa täällä ei ole. Puerto Calerosta voi kuitenkin varata erilaisia veneretkiä Lanzaroten edustaa tutkimaan.

Lähellä sijaitseva Playa Quemada puolestaan on piskuinen kylä, josta löytyy pari ravintolaa ja muutama hotelli. Kylän pääranta on kivinen, mutta kävelymatkan päästä löytyy parikin luonnontilaista hiekkarantaa.

Lanzarote 4
Playa Quemada

Puerto del Carmen

Lanzaroten suurimpana turistikeskittymänä Puerto del Carmenista löytyy menoa ja meininkiä sitä kaipaaville. Päiväsaikaan letkeä rantatunnelma vaihtuu auringon laskettua illallisravintoloiden kuhinaan ja yöelämään. Puerto del Carmenin rannikkoa reunustaa useampikin kaunis hiekkaranta aina pienestä Playa Chicasta Playa Grandeen ja Playa de los Pocillosiin. Täältä löytyy myös hotelleja, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia joka makuun.

Lanzarote 8

Costa Teguise

Lanzaroten itärannikolla sijaitsevasta Costa Teguisesta löytyy palmujen reunustama isompi hiekkaranta Playa de las Cucharas, joka on myös suosittu leijalautailijoiden ja muiden vesiurheilijoiden keskuudessa, sekä useampi pienempi poukama auringonottoa ja virkistävää pulahdusta varten. Rantakylän takana kohoavalle Montaña de Tinaguachelle voi kiivetä noin tunnissa ihastelemaan maisemia.

Arrecife

Lanzaroten pääkaupungista Arrecifestä löytyy sieltäkin tietysti joitakin hotelleja niille, jotka haluavat majoittua urbaanissa ympäristössä ja päiväretkeillä pitkin saarta. Kaupungin hiekkaranta on nimeltään Playa del Reducto, mistä alkaa hieno rantapromenadi kävelyä varten. Sitä tarpeeksi pitkälle seurattuaan alkaa vanhankaupungin edustalta löytyy terasseja, joille pysähtyä drinkeille tai tapaksille. Kaupungin edustan pienille saarille pääsee myös kävelemään siltoja pitkin, ja yhdellä niistä sijaitsee Castillo de San Gabriel -linnoitus.

Lanzarote 9

Nähtävyyksiä ja tekemistä Lanzarotella

Timanfaya National Park

Yksi Lanzaroten mieleenpainuvimmista paikoista on Timanfayan kansallispuisto, joka on Espanjan ainoa pelkästään geologinen kansallispuisto. Se on saanut nimensä Timanfaya-tulivuoren mukaan, joka purkautui 1700- ja 1800-luvuilla syösten ilmoille valtavan tuhkapilven sekä röykkiöittäin laavaa ja tulikiveä sekä tuhoten useita taloja. Tulivuorenpurkaus sai aikaan hämmästyttäviä kuun pintaa muistuttavia maisemia ja luonnon voimaa todistavan monumentin, joka täytyy nähdä omin silmin. Puisto on edelleenkin vulkaanisesti aktiivinen alue, ja siellä voi esimerkiksi nähdä geysirejä purkautumassa kuumasta maaperästä. Siellä sijaitsee myös ravintola El Diablo, jossa ruoka valmistetaan maan sisästä voimansa saavalla grillillä.

Timanfayan kansallispuistoon pääsy on hyvin rajoitettua, ja mikäli siellä mielii vaellukselle, pitää lupa hakea jopa kuukausia etukäteen. Paras tapa vierailla puistossa onkin ajaminen autolla El Diablo -ravintolalle, mistä lähtee 10 euron arvoisen pääsylipun hintaan sisältyvä opastettu bussikierros puistoon rakennettua tietä pitkin Montañas del Fuego -alueella. Puistossa järjestetään myös kameliretkiä.

Lanzarote 10

Los Volcanes Natural Park

Mikäli sinulle käy kuten meille, etkä ole uhrannut ajatustakaan kansallispuiston pääsyluville ennen matkaa, joudut tyytymään vaellukseen Los Volcanesin luonnonpuistossa, johon pääsee tutustumaan vapaasti. Se on 10 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, joka ympäröi Timanfayan kansallispuistoa ja koostuu pitkälti vuosien 1730–36 ja 1824 purkauksissa muodostuneista laavakentistä sekä tulivuorista. Maisemat koostuvat mustien eri kokoisten laavakivien röykkiöistä, eikä nähtävissä ole juuri ollenkaan kasvillisuutta melkein 100 eri jäkälälajia lukuun ottamatta.

Me teimme päivävaelluksen Caldera Blancan tulivuorelle, jonka kraatteri on halkaisijaltaan hämmästyttävät 1,5 kilometriä leveä. Keskivaikea polku on yhteensä noin 8,5 kilometrin pituinen tai vaihtoehtoisesti 11,5 km mikäli haluaa kiivetä Caldera Blancan huipulle asti. Matkan varrella pääsee ihailemaan myös Calderetan pienempää tulivuorta kraattereineen. Kannattaa varata mukaan hyvät kengät, aurinkorasvaa ja tarpeeksi juotavaa!

Lanzarote 2

Jameos del Agua

Lanzaroten pohjoiselta itärannikolta löytyy Jameos del Agua, mereen yhteydessä olevan suolajärven sisälleen piilottava vulkaaninen luola, josta paikallinen taiteilija-arkkitehti César Manrique on muokannut ihmisen ja luonnon yhdistävän saumattoman kokonaisuuden. Luola on osa 6 km pituista laavatunnelia, johon myös Cueva de los Verdes kuuluu.

Täältä löytyy maailman ainoa vulkaaniseen luolaan rakennettu konserttisali, valkoinen uima-allas, luolaravintola ja kahvila, mutta paikan todellinen vetonaula on niitä huomattavasti pienempi. Suolajärvessä nimittäin elää endeeminen, sokea albiinohummerilaji Munidopsis polymorpha. Tämä pikkuruinen valkea hummeri elää ainoastaan tässä luolassa, minkä takia se on myös Lanzaroten saaren eläinsymboli. Hummereiden elämän tarkkailu vehreiden kasvien ympäröimässä luolassa oli lumoavaa, ja 10 euron sisäänpääsymaksun pulitti mielellään niiden suojelun edistämiseksi.

Lanzarote 15
Hummerit näkyvät valkoisina täplinä suolajärven pohjassa

Cueva de los Verdes

Jameos del Aguan vieressä sijaitsee toinenkin luola, Cueva de los Verdes, joka on osa samaa laavatunnelia. Se syntyi 3000 vuotta sitten Monte Corona -tulivuoren purkautuessa ja siellä pääsee ihastelemaan valaistun luolaston maanalaista kauneutta. Aikoinaan luola on toiminut lanzarotelaisten piilopaikkana merirosvoilta ja orjakauppiailta.

Jardín de Cactus

Lanzaroten Jardín de Cactus eli Cactus Garden on vanhaan kaivokseen rakennettu, César Manriquen vuonna 1991 suunnittelema kaktuspuutarha, joka sijaitsee hieman edellä mainittujen luolien eteläpuolella. Puutarha on amfiteatterin muotoinen ja sen istutukset on muotoiltu terasseiksi. Puutarhassa voi seikkailla tuhansien kaktusten välissä ihastellen niiden piikikästä kauneutta ja erikoisia muotoja aina kunnioitusta herättävistä söpöön ja karvaiseen. Sieltä löytyy myös kunnostettu tuulimylly, jonka yhteydessä toimii kahvila. Tuulimyllyn päältä avautuu näkymä ympäröiville plantaaseille, joilla kasvaa viikunakaktusta.

Lanzarote 3

Mirador del Río

Mirador del Río on upea näköalapaikka, joka sijaitsee aivan Lanzaroten pohjoispäässä. Parkkipaikalle saapuessaan ei todellakaan aavistaisi, millaiset näköalat odottavat rakennuksen toisella puolella yli 400 metristen kalliojyrkänteiden päällä. Parvekemaiselta näköalapaikalta nimittäin aukeaa henkeäsalpaava näkymä Salinas del Ríon suolakaivoksille, Atlantille ja suoraan edessä häämöttävälle La Graciosan saarelle sekä sen takaisille pikkusaarille. Näköalapaikalla on myös kahvila, jossa voi nauttia kupin kuumaa näitä maisemia suurista ikkunoista ihaillen.

Samalla reissulla kannattaa poiketa myös läheisessä Órzolan rauhallisessa kalastajakylässä, mistä löytyy useita mereneläviä tarjoilevia paikallisravintoloita. Sen lähistöllä sijaitsee myös surffaajien suosimia kauniita ja luonnontilaisia rantoja, kuten Caleta del Mojón Blanco ja Playa de Órzola.

Lanzarote 11

Famaran surffirannat

Loistavia aaltoja surffaajille löytyy myös Lanzaroten länsipuolelta, missä sijaitsee saaren paras surffikylä Caleta de Famara. Se on perinteinen kalastajakylä, josta löytyy dramaattinen, 6 km pitkä hiekkaranta. Se on yksi Kanariansaarten parhaista surffispoteista erityisesti aloittelijoille ja kylästä löytyykin useita surffikouluja. La Santastakin löytyy joitakin surffaamiseen sopivia rantoja ja pieni La Isletan saari, jonne pääsee siltaa pitkin.

Lanzaroten viinitilat

Silmänkantamattomiin jatkuvassa mustassa hiekassa on pyöreitä kivimuureilla suojattuja kuoppia, joista pilkistää esiin kasvien kirkkaanvihreitä lehtiä. On aivan hiljaista, taustalla häämöttää tulivuoria. Tämä eriskummallinen maisema on hyvä esimerkki luonnonoloihin sopeutumisesta, siitä miten Lanzaroten kaltaisessa karussa ja kuivassa maastossa voi viljellä onnistuneesti viiniä. Täällä kaikki työ tehdään käsin, koska maasto estää koneiden ja kastelujärjestelmien käyttämisen.

Saaren tunnetuimmat viinialueet ovat La Geria, Masdache ja Tinajo, ja etenkin ensimmäisestä löytyy näitä pyöreiden kuoppien viiniviljelmiä. Viinitiloja on useita, ja toisilla pääsee opastetulle kierrokselle, kun taas joillakin saa vaellella ympäriinsä kaikessa rauhassa – näin oli esim. Bodegas Rubicónissa, jossa itse vierailimme. Eri viinejä pääsee tietenkin myös maistelemaan. Malvasía-viinit ovat perinteikkäimpiä, mutta suurimman vaikutuksen itseeni teki väkevä moscatel-viini, joka oli hedelmäisen raikasta.

Lanzarote 12

Playa del Papagayo

Lanzaroten eteläpuolelta löytyy yksi saaren kauneimmista ja tunnetuimmista rannoista, luonnontilainen ja näkinkengän muotoinen Playa del Papagayo. Täydellisen kaarevassa poukamassa vaalea hiekka yhdistyy turkoosin ja vihreän sävyissä kimmeltävään mereen, joka luo täydellisen kontrastin ympäröivän maaston tyhjyyden kanssa. Me kävimme Playa del Papagayolla iltana, jona puhalsi hyytävän kylmä tuuli, joten rannalla makoilusta ei täällä tullut nautittua (mutta se ei haittaa, koska aivan yhtä upeita rantoja löytyy kyllä Portugalistakin pilvin pimein).

Rannalle pääsee ajamaan kuoppaista hiekkatietä pitkin, ja koska se sijaitsee luonnonsuojelualueella, täytyy sisäänpääsystä maksaa. Parkkitilaa on kuitenkin runsaasti ja paikka on suosittu myös karavaanarien ja pakureissaajien parkkipaikkana.

El Golfo

El Golfon kylä sijaitsee Lanzaroten länsirannikolla ja se tunnetaan parhaiten luonnonnähtävyydestä nimeltä Lagoa Verde. Kyseessä on vanhaan, nykyisin puoliympyrän muotoiseen tulivuoren kraatteriin muodostunut lampi, joka on muodostunut kiviselle tummanpuhuvalle rannalle. Lammen vesi on väriltään kirkkaanvihreää, mikä johtuu vedessä viihtyvästä sinilevästä.

El Golfon rantakalliot tarjoavat kauniin paikan kävelemiseen ja maisemien ihailuun, ja itse kylästä löytyy useita mereneläviä tarjoilevia paikallisia ravintoloita. Valkoinen kylä on muutenkin näkemisen arvoinen.

Lanzarote 5

+ Paikallinen ruoka

Paikallisesta ruoasta nautiskelu on aina hyvä idea. Erityisesti Kanarian tuliperäisessä maassa kasvaneet pikkuperunat eli papas arrugadas ja niiden lisukkeeksi tulevat vihreä ja punainen kastike eli mojos ovat herkullisia! Myös erilaisilla tapaksilla, valkosipulileivällä, merenelävillä ja paikallisella viinillä kannattaa herkutella.

Lanzarote 16

Tässäpä vinkkini Lanzarotelle! Kaiken kaikkiaan se on rauhallinen, tuliperäisen luonnon suojelun vakavasti ottava saari, jossa voi helposti viettää leppoisan, mutta sopivasti kiinnostavia aktiviteetteja sisältävän loman. Oletko käynyt siellä tai jollain toisella Kanarian saarista ja mitä tykkäsit?

Jos Atlantin saaret kiinnostavat enemmänkin, niin kannattaa lukea myös vinkkini Azoreiden Terceiralle ja São Jorgelle!

Viestiä ja kysymyksiä saa aina laittaa Instagramin tai Facebookin kautta blogin tilille @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @johannahulda.

15 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Eipä olisi Lanzarote tai Kanariasaaret ensimmäisenä mielessä viininviljelyalueina. En ole aikuisiällä Lanzarotella tai muuallakaan Kanarian saarista käynyt. Erityisesti Lanzaroten Timanfaya ja Teneriffan Teide kiinnostaisivat kummatkin päästä joskus näkemään. Järjestetäänkö Lanzarotella muuten valassafareita?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Valaista en tiedä, mutta delfiiniretkiä ainakin oli tarjolla 😊 Teide kiinnostaisi muakin, joten Teneriffalle sitten seuraavaksi!

      – Johanna M.

      Vastaa

  2. Mari / Kodinvaihtaja

    Upea kattava opas!!! Teidellä samantyyppinen systeemi, että pitää huipulle päästäkseen pitää olla anonut lupa. Hienoja luontokohteita Lanzarotella.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos paljon Mari! 😍 Hyvä tietää tuo Teiden lupa-asia, jos jossain kohtaa tulee Teneriffalle suunnattua.

      – Johanna M.

      Vastaa

  3. Terhi

    Ihania kuvia Lanzarotelta, siellä näyttäisi olevan paljon pieniä saaria tutkittavaksi. Tuo luola ravintoloineen ja uima-altaineen kiinnostaisi erityisesti. Ja miksei myös albinohummeri 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Veneretkellä varmasti pääsisi tutkimaan pikkusaaria! Ja hummerit oli niin söpöjä 😍

      – Johanna M.

      Vastaa

  4. Elina / elinanmatkalaukussa

    Lanzarota on kyllä mielenkiintoinen saari kaikessa karuudessaan! Jos Kanarialle lähtisin, haluaisin nimenomaan tänne. Tässä tulikin paljon vinkkejä eri puolilta saarta, kivalta näyttää – tykkäisin ! 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiva kuulla! 🤗

      – Johanna M.

      Vastaa

  5. Sandra / The Present is Perfect

    Olen käynyt viimeksi Lanzarotella äitini kanssa 8-vuotiaana, joten olisikohan jo aika uusintakierrokselle? Ainakin postauksesi perusteella nähtävää riittää paljon, oli kyse sitten kaupungeista tai luontokohteista. Viinitilat olivat itselleni yllätys myös! Muistelisin, että oliko tuolla myös Salvador Dalin talo?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hmm, en ole ainakaan tietoinen että Salvador Dalílla olisi Lanzarotella taloa, hän taisi asua Kataloniassa. Mutta César Manriquen talo löytyy 🙂

      – Johanna M.

      Vastaa

  6. Sari / matkalla lähelle tai kauas

    Olen ostanut Teneriffan viiniä. Oli hyvää jopa kotisuomessa. Olisi mielenkiintoista käydä kaikilla Kanarian saarilla. Jokainen varmasti ainutlaatuinen.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Näinhän se on, että joka saari on omanlaisensa! Itsekin haluaisin käydä läpi kaikki Makaronesian saaret Kanariansaaret mukaan lukien 😀

      – Johanna M.

      Vastaa

  7. Anna | Muuttolintu.com

    Wau mitä maisemia! Kanariansaariinkin mahtuu niin paljon. Varmasti sitten kun sinne joskus suunnataan, niin valitaan joku rento saari ja rauhallisempi kohde kuten tämä. Vaikuttaa oikein mukavalta reissulta!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Anna! Uskoisin että viihtyisitte leppoisalla Lanzarotella 🤗

      – Johanna M.

      Vastaa

  8. VUOSI 2022 PAKETISSA - Muu maa mandariini

    […] 2. Helmikuussa matkustin ulkomaille pitkästä aikaa! Kohteena oli Lanzarote. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *