Pohjois-Norjan vuoret ja rannat ovat nousseet suomalaisten keskuudessa suursuosioon viime vuosina. Mutta mitä helmiä suosittujen Lofoottien pohjoispuolelta löytyykään?
Kun olin lapsi, ainoa ulkomaa, johon matkustimme, oli Norja – Inarista rajalle ajaa alle parissa tunnissa. (Toisinaan kävimme myös Ruotsissa, mutta lähinnä ruokakaupassa.) Reissasimme Lofoottien ja Venäjän rajan välistä aluetta ristiin rastiin autolla lähinnä leirintäalueilla yöpyen pikkubudjetilla.
Olen viettänyt tämän kesän 2023 tehden kenttätutkimusta Suomen ja Norjan rajaseudulla, ja pitäähän kesään kuulua jonkinlainen lomanpätkäkin! Kumppanini oli tulossa Wienistä pariksi viikoksi luokseni, joten keittelimme seuraavanlaisen suunnitelman: hän lensi Wienistä Tromssaan, jonne minä oli ajellut edeltävänä päivänä Inarin seudulta. Kiertelimme Tromssan lähialueita muutaman päivän, ajoimme siitä Lyngenille ja lopuksi vielä Altan seudulle.
Pohjois-Norja on suomalaisille passeli lähikohde – etenkin lappilaisille – sillä sinne ei tarvitse lentää. Parhaiten näitä seutuja pääsee kiertelemään omalla autolla, mutta myös julkisten varassa pärjää esimerkiksi matkustamalla Rovaniemeltä linja-autolla Tromssaan. Tromssassa riittää nähtävää moneksi päiväksi, minkä lisäksi lähivuorille ja Kvaløyan saarelle pääsee kaupungista bussilla.
Road tripin parhaat palat
Sommarøy
Aivan Kvaløya-saaren nokasta lähtee silta vielä pienemmälle ”Kesäsaarelle” eli Sommarøylle, joka on saanut nimensä leudon mikroilmaston vuoksi. Tämä ”Arktinen Karibia” on totta vieköön upea: hiekkarantaa, turkoosia merta ja värikkäitä taloja. Jäämeressä uimisesta haaveileva voi toteuttaa unelmansa Sommarøyn rannoilla – mekin melkein uskalsimme. Keräsimme rannoilta simpukka-aarteita, nautiskelimme piknikistä ja kävimme ihastelemassa maisemaa vielä yläilmoista Ørnfløya-kukkulan päältä, josta avautuu näkymä myös Senjan saarelle ja avomerelle. Mäellä tosin tuuli niin, että reissulippis oli lentää saman tien mereen kassilohien ihmeteltäväksi…
Kvaløyan huipulla
Vietimme Kvaløyan saarella kaikkiaan yli kaksi päivää ja olisimme voineet jäädä vaikka viikoksi. Saari on kuin koko Norja pienoiskoossa: hiekkarantoja, kalastajakyliä, rosoisia huippuja ja vehreitä tunturilaaksoja. Kvaløyalla sijaitsee kymmeniä yli kilometrin korkuisia vuoria ja tuntureita, joista korkein on Blåmannen. Meidän oli alun perin tarkoitus huiputtaa se, mutta kovan tuulen vuoksi valitsimme vähemmän teknisen Durmålstindenin. Sekin osoittautui aika vaativaksi: huipulle taiteiltiin kivenlohkareita pitkin melkein 45 asteen kulmassa. Näimme matkallamme vain kaksi ötökkää suurempaa kanssaeläjää: yhden miehen ja yhden kiirunan. Saimme Kvaløyan yläilmoissa vähintään yhtä haastavan vaelluselämyksen kuin kotona Itävallassa. Kokemukseni perusteella sanoisin, että Durmålstinden olisi merkattu Itävallassa vaikeimmaksi mahdolliseksi eli mustaksi poluksi, koska no, ei siellä edes ollut polkua.
Lumoava Lyngen
En haluaisi kuulostaa Visit Norway mainosmateriaalilta, mutta Lyngen on henkeäsalpaava paikka – ja sinne ajaa Suomen puolelta Kilpisjärveltä alle tunnin! Tummat, jopa 1800 metrin korkuiset vuoret kohoavat suoraan merestä, ja niiden väleissä kimaltelee vangitsevia, hailakansinisiä jäätiköitä. Lyngenillä on kova maine kiipeilijöiden ja vapaalaskijoiden parissa, mutta maisemista voi nauttia myös vaikkapa autonikkunoista käsin. Suosittelen kylläkin jalkautumaan maastoon, jos vain suinkin mahdollista, sillä helppojakin reittejä löytyy. Meidän patikkapäivän valintamme oli jäätikköjärvi Rottenvikvatnet, joka oli kumppanini mukaan ”most beautiful hike ever”. Aika paljon sanottu tyypiltä, joka pyörii usein Itävallan vuorilla. Reitti on aikamoisen jyrkkä, mikä voi olla joko aivan hirveää tai sitten hauska haaste. Me otimme sen jälkimmäisen kannalta matkalla alas ja kellotimme, kauanko noin 400 korkeusmetriin meni. 14 minuuttia!
Lyngenillä autoilija pääsee tai joutuu kokemaan myös yhden Norjan-matkailun erikoisuuksista, nimittäin lauttamatkat. Olimme menossa Tromssan suunnalta Lyngseidetiin, ja lautta lähti aivan nenän edestä. Eipäs ole reilun tunnin odottelu koskaan mennyt yhtä nopeasti: ihastelimme vuoria, katselimme kaloja ja lokkeja ja tassuttelimme helteessä hiekkarannalla avojaloin. Matkaevääksi ostettu Freya-suklaa suli sillä välin auton hansikaslokeroon… noh, Norjassa harvemmin kärvistellään kuumuudessa.
Vinkki: Reilusti ennen lauttamatkaa, mielellään jo muutamaa päivää aikaisemmin, kannattaa rekisteröityä FerryPay-palveluun. Lauttamatkat veloitetaan sitten suoraan maksukortilta. Toimi kuin junan vessa!
Alta Museum
Vaikka ei olisikaan museoihminen, Altassa on yksi pysäyttävimmistä museoista, jossa olen ikänäni käynyt: Alta Museum, joka esittelee tuhansia vuosia vanhoja kalliokaiverruksia merenrannassa. On pysäyttävä kokemus kävellä ulkona pitkospuilla merituulessa ja katsella jopa 8000 vuotta sitten kiveen kaiverrettuja elämän eläimiä: poroja, hirviä, karhuja ja ruijanpaltaita. Nämä rannat eivät ole mitään ”maailman laitaa”, vaan Kaiverruksia on löytynyt museoalueen lisäksi ympäri Altan seutua, mutta nämä paikat ovat lähinnä paikallisten ja tutkijoiden tiedossa. Museon sisänäyttelyissä kerrotaan lisää alueen lähihistoriasta ja nykypäivästä, esimerkiksi Altajoen pahamaineisesta padosta ja siitä, miten sen rakentaminen joudutti saamelaisaktivismin syntyä. Jos käyt Pohjois-Norjassa vain yhdessä museossa, niin olkoon se tämä!
Muutaman minuutin ajomatkan päässä naapurikylässä on myös toinen käymisen arvoinen museokohde eli Tirpitz-museo. Natsi-Saksan suurin sotalaiva Tirpitz oli ankkuroituna pikkuisen vuonon pohjukkaan toisen maailmansodan melskeissä, ja liittoutuneet yrittivät tuhota sitä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Vinkkejä Pohjois-Norjaan suuntaaville
Jotkin asiat ovat Norjassa halvempia
Norjan kovasta hintatasosta on kuullut jokainen, ja tottahan se enimmäkseen on: melkein kaikesta saa pulittaa öljyvaltiossa enemmän. Mutta ei ihan kaikesta! Esimerkiksi ruokakaupassa on muutamia hyvin yllättäviä tuotteita, jotka irtoavat Suomen hintatasoa halvemmalla ostoskoriin, esimerkiksi katkaravut, jotkin kalatuotteet ja -säilykkeet (tomaattimakrilli!), Kneippbrød-leipä, taco-tarvikkeet ja toisinaan vesimeloni. Ulkona syöminen on kenties pikkuisen Suomea kalliimpaa, kun taas jäätelöllä käyminen tulee todennäköisesti Norjassa halvemmaksi. Olen suuri norjalaisen jäätelön ystävä, erityisesti pehmiksen, ai että!
Nopeussakkoja ei kannata hankkia
Pohjois-Lapin teillä näkee usein norjalaisia kaahareita, ja syy erikoiseen liikennekäytökseen on looginen, joskin ehkä epäilyttävä: Suomen sakot eivät tunnu norjalaisten lompakoissa missään. Norjassa puolestaan ylinopeudesta sakotetaan todella rankalla kädellä, muistaakseni sakkoasteikko lähtee noin 300 eurosta. Tämän rapsun saa jo ylittämällä nopeusrajoituksen muutamalla kilometrillä tunnissa. Siispä jokaisessa pikkukylässä ja risteysalueella tulee ajella nätisti rajoitusten mukaan. Näimme heinäkuussa poliisit suorittamassa nopeusvalvontaa koivupuskassa sivutiellä Kvaløyan saarella, joten sääntöjen noudattamista myös tarkkaillaan. Sitä paitsi Pohjois-Norjan kapeilla teillä kannattaa muutenkin pitää kaasujalka kurissa, sillä tiet jaetaan pyöräilijöiden, jalankulkijoiden, porojen ja lampaiden kanssa.
Jäitä hattuun vaellusreiteillä
Äitini motkottaa aina norjalaisten vaellusreittien merkinnöistä – joita ei useinkaan ole. Karttaan merkitty reitti saattaa olla täynnä opasteita, pelkkä polku metsässä tai sitten ei olemassa laisinkaan. Suosituimmilla reiteillä, kuten Lyngenin Blåvatnetilla, on todella asialliset reittimerkit, mutta mitä harvemmin tallattu reitti, sitä varmemmin saa varautua suunnistamaan poluttomassa maastossa miten kukin parhaaksi näkee. Etenkin korkeammille vuorille suuntaavien on oltava suunnistustaitoisia, sillä sumu voi viedä näkyvyyden täysin. Suomen patikkareittien vaativuustasoon tottuneille Pohjois-Norjan suoraan merestä nousevat jyrkät rinteet voivat olla yllätys, ja keskitasoiseksi kuvailtu reitti vaativampi kuin Ylläksen tai UKK-puiston rankimmat nousut. Onneksi vaatimattomankin korkuisilta huipuilta avautuvat usein uskomattomat maisemat!
Kalastajan paratiisi
Ei tarvitse olla Suomen kovin lohimies, että pääsee Norjan-reissulla kalastuksen makuun. Merellä saa kalastaa yhdellä vieheellä kuka vain, joten virveli vain takakonttiin! Mikäli aiot kalastella paikassa, jossa joki tai puro laskee mereen, on tarpeen ensin tarkistaa, onko jokisuisto rauhoitusaluetta. Yleensä googlaan vain joen nimen ja ”fredningssone”. Sisävesillä kalastukseen tarvitaan aina lupa: joko pelkästään valtion yleislupa tai esimerkiksi lohijoilla jopa hintavakin päivälupa.
Merenrannalla heitellessä tavallisimpia saaliita ovat sei ja turska, joita yleensä kalastetaan ”silliksi” kutsuttavilla, nimensä mukaisilla suht painavilla vieheillä. Silli heitetään syvähköön paikkaan, sen annetaan upota ja se kelataan hiljalleen rakkoleviä väistellen rantaan. Usein leirintäalueelta tai kylän satamasta voi vuokrata veneen, mikäli mielii avonaisempiin pyyntimaastoihin. Muistathan, ettei Norjasta saa viedä merikalaa Suomeen (ellei ole osallistunut kalastusmatkalle ja saanut siitä mukaan todistuksen)!
VINKKI: tältä sivustolta löytää Norjan kalastuksesta oikeastaan kaiken, mitä tarvitsee tietää.
Mukavasti mökissä
Matalalla budjetilla reissatessa hotellit tai Airbnb:t eivät usein sovi reissuohjelmaan, Norjassakaan. Mikäli telttailu tai puskaparkissa nukkuminen eivät houkuta, mielestäni mukavin majoitusmuoto ovat leirintäalueiden mökit. Olen yöpynyt halvimmillaan 2 hengen mökissä alle 30 eurolla, ja useimmiten pikkumökin saa 50–70 eurolla yöksi. Mökeissä on yleensä sängyt patjoineen, muttei petivaatteita, ja sähköt, joskus jopa juokseva vesikin. Mikäli hanaa ei ole, niin kanisterin tai ämpärin voi käydä täyttämässä huoltorakennuksessa. Myrskyä on paljon miellyttävämpää ihailla mökin ikkunasta kuin kauhistella teltasta käsin!
Jokaisenoikeudet
Norjassa, kuten Suomessakin, on suht laajat jokaisenoikeudet – tosin hieman erit kuin kotosalla. Ennen reissua kannattaa perehtyä Norjan ”Allemannsrettiin”, erityisesti niihin kohtiin, jotka eroavat Suomen vastaavista. Esimerkiksi tulenteko metsässä on kesäaikaan kiellettyä.
Tutustu saamelaiskulttuuriin
Suurin osa Pohjois-Norjasta on Saamenmaata ja myös poronhoitoaluetta. Minusta jokaisen saamelaiskulttuuria kunnioittavan vierailijan tulisi ottaa tämä huomioon Pohjois-Norjassa (ja muualla Saamenmaalla liikkuessaan). Nämä maat eivät ole asumatonta ja koskematonta ”erämaata”, vaan saamelaisten kulttuurimaisemaa, mikä on hyvä tiedostaa. Omia tietojaan saamelaisten kulttuurista ja historiasta voi päivittää paikallisissa museoissa esimerkiksi Tromssassa, Altassa ja Karasjoella. Norjanpuoleiseen Saamenmaahan sijoittuu kaksi loistavaa elokuvaa: Kautokeinon kapina ja La elva leve. Niiden parissa voi fiilistellä tulevaa reissua!
Saamelaismusiikista kiinnostuneille vinkkinä, että Manndalenin/Olmmáivággin kylässä järjestetään joka heinäkuu alkuperäiskansojen musiikkifestari Riddu Riđđu.
Lopuksi vielä: tästä Facebook-ryhmästä löytää melkein kaiken mahdollisen tiedon Pohjois-Norjassa reissaamisesta suomeksi. Hakutoiminto vaan laulamaan!
Psst! Mikäli road trip -ideat muualle päin maailmaa kiinnostavat, kannattaa lukea Veran moottoripyöräreissusta Thaimaassa, Johanna P:n road tripistä Portugalista Suomeen koiran kanssa ja Johanna M:n vinkkejä Keski-Portugalissa ajelemiseen.
______________________________
Täällä voit seurata Muu maa mandariinia Instagramissa, ja täällä minua eli Sunnaa.
Sunna on kiertänyt asumassa seitsemässä Euroopan maassa ja asettunut Itävallan Wieniin. Sunna pakoilee oravanpyörää Alpeille, pyöräteille ja löysille maata pitkin -seikkailuille.
Pohjois-Norja tosiaan on erittäin hienoa aluetta. Alta ja Lyngen on kuitenkin molemmat paikkoja, joissa olemme käyneet vain talviaikaan, jolloin valoa on varsin vähän ja maisema muutenkin erilainen. Erityisesti Lyngen on ollut pidemmån aikaa mielessä, josko lähtisimme joskus patikoimaan – mielellään hieman pidemmäksikin aikaa. Toistaiseksi ei ainakaan ole tullut yksiäkään sakkoja Norjassa, toivottavasti ei jatkossakaan.