REPPUREISSU KIINASSA – PEKINGISTÄ HONG KONGIIN KUUKAUDESSA

Oli kevät 2016. Olin palannut edellisenä päivänä takaisin Suomeen Pekingistä, jossa olin ollut au pairina seitsemän kuukautta. Istuin kaverin kanssa tietokoneen ääressä etsimässä mitäpä muutakaan kuin lentoja Kiinaan. Kuukauden kuluttua olimme jo matkalla Pekingiin, josta neljän viikon Kiinan reppureissumme alkaisi.

Vaikka olinkin asunut Kiinassa yli puoli vuotta, tuntui etten ollut nähnyt melkein mitään – ja niinhän se oli. Kiina on niin valtavan kokoinen ja monipuolinen maa, ettei sitä ole oikeasti koskaan ”been there done that”. Se on myös maa, jota joko vihaa tai rakastaa ja minä olin (ja olen) korviani myöten Kiinan pauloissa. Kävimme kuukauden aikana yhteensä seitsemässä eri kaupungissa. Tässä postauksessa keskityn niiden muisteluun ja tulevaisuudessa kirjoitan erikseen vinkkipostauksen, koska muuten tästä tulisi sellainen romaani, ettei sitä kukaan jaksaisi lukea 😀

Matkareitti: Peking-Shanghai-Xi’an-Chengdu-Guilin-Macau-Hong Kong

Peking, 5 yötä

Matka alkoi entisestä ”kotikaupungistani”. Yövyimme silloisen poikaystäväni perheen luona. Erittäin hyvä kiinalainen kokemus ystävälleni Sandralle, hieman hermoja raastava kokemus minulle. Perhe on mukava, mutta hyvin perinteinen ja oli aina valittamassa siitä, etten puhunut tarpeeksi kiinaa, enkä ollut tarpeeksi hyvä ”miniä”. Noh, se on tarina erikseen 😀

Must-nähtävyydet ovat Kiinan muuri, Kielletty kaupunki (mukaan tarvitsee passin), Taivaallisen rauhan aukio (taitaa tarvita passin myös), Temple of Heaven ja Kesäpalatsi. Lisäksi suosittelen Houhai-aluetta ja 798-taidealuetta. Sanlitun on nuorekas keskusta, jossa on monia kauppoja ja lähellä baareja ja clubeja. Wangfujing on ns. Pekingin turistikeskusta ja siellä on mm. tori, jossa voi syödä skorpioneja, tarantelloja ja meritähtiä. Huom, nämä eivät ole normaaleja kiinalaisia ruokia, vaan turisteille tehty aktiviteetti.

Kiinan muuri sijaitsee monen tunnin matkan päässä kaupungista ja se ei ole oikeasti yksi tietty paikka. On lukuisia eri pätkiä (sections) muurta. Itse olen käynyt kolmessa: Mu tian yu (lähin ja yleisin), Huang hua cheng ja Simatai (kaukana Pekingistä). Huanghuangang on mielestäni hienoin, koska se on ainoa järven yhteydessä oleva pätkä muurta, eikä siellä ole yhtä paljoa ihmisiä kuin Simataissa. Mutta Kiinasta kun puhutaan, on ihmisiä aina paljon. Jos haluaa panostaa muuriin oikein kunnolla, voi sen lähellä yöpyä kylissä ja päästä muurille epätavallisiin aikoihin. Muurille järjestetään jopa telttailu-retkiä.

(Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle) 1. Huang hua chang -muurinppätkä, 2. Katukuvaa, 3. Tiananmen Square, 4. Houhai

Shanghai, 5 yötä

Saavuimme Shanghaihin luotijunalla. Taxijonossa meni ikuisuus, joten kuuluisan The Bund -näkymän vihdoin näkeminen oli vielä upeampi kokemus. Hostellimme Captain Hostel sijaitsi vain minuutin kävelyn päässtä Bundissa ja sen katolla olevasta baarista oli todella hyvä näköala. Uskomatonta, että niin edullisesti pääsi nauttimaan Shanghain vetonaulasta.

Jostain syystä Shanghain salat eivät auenneet meille, emmekä oikein päässeet kaupungin makuun, vaikka moni sitä hehkuttaakin. Tämä oli tietysti ensimmäinen reissuni kaverin kanssa, joten emme ehkä osanneet vielä tehdä tarvittavaa taustatutkimusta, emmekä oikein tienneet mitä matkaltamme halusimme. Käytimme päivät kävellen ympäriinsä turistibussin reittejä, sillä emme halunneet maksaa itse bussista 😀 Olisimme varmaan lähteneet Shanghaista etukäteen, ellei lento seuraavaan kohteeseen olisi varattu jo.

Mitä tekisin eri tavalla jos palaisin Shanghaihin? Ööö kaiken! Shanghai on alkanut kiinnostaa minua enemmänkin. Ensinnäkin, Shanghain clubit on koettava, enkä edes muista miksi jätimme ne välistä. Shanghaissa on kuulemma hyvä yöelämä ja siellä on jopa clubi, jossa on haita akvaarioissa! Ei eläinystävällistä, mutta erittäin cool. Shanghain lähellä on parikin vanhanaikaista kaupunkia, joissa kannattaa myös käydä.

1-3. Katukuvaa x3, 4. Kuuluisa The Bund. Erityisen hieno yöllä

Xi’an, 3 yötä

Xi’an oli ihana kaupunki! Terracotta-armeijasta tunnettu vanha pääkaupunki on pieni ja hyvin käveltävissä, eikä siellä edes ole kuin kaksi metrolinjaa. Kaupunki on jaettu muurin sisälle olevaan vanhaan kaupunkiin ja ulkopuolella olevaan uuteen kaupunkiin. Yövyimme Ancient City International Youth Hostel:ssa, joka oli oikein mukava ja tapasimme siellä muitakin länsimaalaisia matkaajia.

Terracotta-armeija (kiinaksi muuten bing ma yon, jonka tietäminen olisi säästänyt meidät suurelta vaivalta oikeaa bussia etsiessä… :D) ei ollut hirveän vaikuttava, mutta Xi’an oli täynnä muuta nähtävää. Baarikadulta löytyi halpaa bisseä ja juttuseuraa (pääsin käyttämään kiinan taitojani :D). Erään juhlinnan jälkeen palasimme hostellille, jonka ovet oli jo lukittu. Onneksi viimeinen työntekijä huomasi meidät oven takana, muuten olisi tullut epämukava yö. Kannattaa siis huomioida, että hostelli saatetaan lukita yöksi haha.

Yksi Xi’anin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Muslim Street, eli night market, jossa on paljon hyvää ruokaa halvalla. Eräänä päivänä kävimme hikeaamassa kaupungin läheisellä Cuihua-vuorella. Luonto toi kivaa kontrastia kaupunkielämään. Huonoista kylteistä johtuen eksyimme vuorelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin takaisin ihmisten ilmoille lopulta.

1. Hostellin ovimies oli Terracotta-sotilas, 2. kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka ymmärtää kyltin XD Jopa kiinaa lukevat ystäväni ovat olleet hyvin ymmällään käännöksestä, 3. Muslim Street, 4. Fiilistelyitä Cuihua-vuorelta

Chengdu, 3 yötä

Mikäli haluaa nähdä Kiinan kuuluisat pandat, on Chengdu the place to be. The Chengdu Research Base of Giant Panda Breeding ei ollut kovinkaan pitkän matkan päässä kaupungista. Paikka oli hieman pettymys, sillä osa pandoista oli yksin eristyksissä betonihuoneessa, mutta yleisesti ne elivät suurissa aitauksissa. Research base ei ole eläintarha, vaan pandat vapautetaan sieltä luontoon heidän ollessa tietyn ikäisiä.

Toinen must-nähtävyys ”Chengdussa” on läheisessä Leshan-kaupungissa sijaitseva Grand Buddha. Tämä valtava Buddha-patsas onkin ollut viime aikoina uutisissa, sillä tulvat ovat nostaneet vedenpinnan hänen varpailleen asti. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme myös käyneet Emei-vuorella, eli Emeishanissa, joka on tunnettu pyhiinvaelluspaikka.

Majoituimme Nice House Hostel:ssa, jossa oli todella söpöt pandamaalaukset ulkopuolella ja henkilökunta sosiallista ja mukavaa. He myös aina huolehtivat, että palasimme kotiin päivän päätteeksi. Mikäli Chengduun suuntaat, muista maistaa tulista ruokaa, joka on Sichuanin maakunnan erikoisuus! Ja ruoka tosiaan on sitten TULISTA.

1. Tulista ruokaa, 2. Söpö hostellimme, 3. Pandavauvoja puissa, 4. Leshan Grand Buddha

Guilin, 4 yötä

Viimeiseksi mannerkiinalaiseksi kohteeksi valikoitui Guilin, josta tuli Xi’anin lisäksi meidän lempikohteemme. Guilin on tunnettu riisipelloista ja kansalliskiinalaisesta näkymästä, jossa karstikivivuoret kohoavat Li-joen takana. Ming Palace International Youth Hostel oli täydellinen paikka muiden matkaajien, niin länsimaalaisten kuin kiinalaistenkin tapaamiseen. Sieltä myös pystyi varata päiväretkiä ja menimmekin Li-joen risteilylle – kiinalaisen ryhmän kanssa, sillä se oli halvempaa. Risteilyn päätöspisteessä Yangshuo-kaupungissa olisi ollut kiva viipyä kunnolla.

Vietimme aikaa hostellin baarissa kiinalaisia oluita testaillen ja yhtenä iltana etsimme google mapsistä lähimmän klubin ja menimme tutkailemaan, millaista oli guilinilainen yöelämä. Sisään pääsimme ilmaisiksi koska olemme ulkomaalaisia ja meille alettiin heti tarjoilla ilmaisia juomia muiden pöydistä. Klubilla tuskin oli nähty länkkäreitä, ainakaan usein. Tutustuimme tyttöporukkaan, joista yksi paljasti illan lopuksi olevansa 16-vuotias ja ettei voinut mennä kotiin äidin suuttuessa. Noh, me otimme hänet nukkumaan luoksemme ja aikaisin aamulla hän keräsi tavaransa ja lähti kouluun… 😀 Tapasimme samat tytöt sattumalta vielä toisenakin iltana. Taisivat olla clubin vakioasiakkaita.

Eräänä päivänä hostellissamme majaillut saksalainen Max pyysi meitä mukaansa pyöräretkelle kylään, jonka hän oli bongannut kartasta. Otimme allemme halvat kaupunkipyörät ja lähdimme polkemaan. Maaseutu oli upeaa ja oli todella kivaa nähdä paikallisia ihmisiä touhuissaan. Pyöräilimme 12km suuntaansa ja saavuimme lopulta johonkin kylään, joka ei kuitenkaan ollut alkuperäisen suunnitelman kylä. Söimme nuudelia ja nautimme maisemista. Tämä retki on yksi parhaita muistojani, vaikka sen aikana pelkäsinkin henkeni edestä pyöräillessämme autojen seassa, paloin pahasti ja peppulihakseni tulivat niin kipeiksi, etten pystynyt kävellä illalla.

1. Li-River sumuisessa säässä, 2. Uudet ystävämme klubilla, 3. Li-River -risteilyllä, 4. Maisemia pyöräretkeltä

Macau, 2 yötä

Rakas Macauni. Tämä oli toinen kertani Macaussa ja todistus siitä, että tosiaan oli kohtaloni päätyä Macauhun asumaan: kouluhakua varten piti maksaa 20€, mutta se ei onnistunut netissä, eikä suomalaisessa pankissakaan osattu toimia saatujen ohjeiden mukaan. Mutta kuin sattuman kaupalta, olin juuri oikeaan aikaan matkalla Macaussa ja pääsin maksamaan hinnan livenä koulurakennuksessa.

Macau on kallis, joten emme voineet viipyä siellä kauaa. Bookingista löytyi hyvä diili Rio Hoteliin, joten pysyimme budjetissa ottaen huomioon, että aiemmat majoitukset olivat kaikki alle 10€/yöltä, jopa 6€. Emme tainneet tehdä Macaussa oikein mitään järkevää kuuluisan Ruins of St. Paul’sin näkemisen ja hakumaksun maksamisen lisäksi. Mutta ilta, jota muistelemme edelleen, tapahtui nykyään jo lopettaneessa Pacha-klubissa. Oli ladies’ night, eli ilmaiset juomat koko illan ja meillä oli uskomattoman hauskaa tanssiessamme koko yön. Seuraavana päivänä ei sitten ollutkaan yhtä hauskaa ja minulla oli siihen astisen elämäni pahin darra. Kaiken lisäksi oli aika siirtyä Hong Kongiin lautalla, joten en edes voinut levätä.

1. Kasino yövaloissa, 2. Ruins of St. Pauls ilman Ruins of St. Paulsia :D, 3. Katukuvaa, 4. Pacha-klubille valmistautumista

Hong Kong, 4 yötä

Viimeinen etappi oli Hong Kong. Yövyimme aivan hirveässä läävässä, jossa henkilökunta väitti meidän peruneen varauksemme ja olisi heittänyt meidät kadulle (kaikki hotellit täynnä, koska oli joku juhlapyhä), ellen olisi saanut heidän sympatioitaan alkaessani itkeä (kiitos darran, turhautuminen oli jo kova haha). Lopulta saimme maksettua huonomman, ikkunattoman huoneen ja henkilökunta kiristi meitä antamaan heille hyvät arvostelut (ei annettu ja valitettiin booking.comiin jälkikäteen). Hotellin nimi on Hong Kong Premium Guest House, mutta se ei todellakaan ole premium – ellei management ole vaihtunut.

Kävimme retkellä Lamma-saarella, käppäilimme ympäri kaupunkia, kävimme tietysti Victoria Peakilla (ukkosenilmalla, kääk, eipä sentään ollut paljoa ihmisiä) ja viimeisenä iltana menimme bisseille baarialueelle Lan Kwai Fongiin. Kiinan ja Macaun jälkeen HK oli hieman kulttuurishokki, mikä tulee varmaan yllätyksenä, sillä se nähdään Kiinaa länsimaalaisempana. Majoituksemme teki tietysti osansa, mutta HK keskusta on aivan täynnä ja siellä on paljon kaupunstelijoita, joihin emme olleet tottuneet. Ehkä myös matkaväsymys alkoi painaa.

Älkää kuitenkaan huoliko, nykyään minulla on Hong Kongista paljon positiivisempi kuva 😀

1. Katukuvaa, 2. ”Hotellimme” sijaitsi tässä talossa, jossa asui ihan normaaleja (hyvin vähävaraisia) ihmisiä. Tällaisissa paikoissa on myös paljon prostituutiota yms., 3. Victoria Peak, 4. Maisemia Lamma-saarella

Kuinka hyvin Kiina soveltui reppureissaamiseen?

Kiina ei ole monen ensimmäinen mieleentuleva paikka reppureissua miettiessä. Sinne tarvitsee viisumin ja se vaikuttaa vaikealta maalta. Kiina on kuitenkin hyvinkin edullinen kohde ja todella turvallinen. Kiinan kielestä on hyötyä ja ilman sitä on varmaan paikoin vaikeaa, mutta en kuitenkaan sulkisi Kiinaa pois vaihtoehdoista silti. Tapasimme monia matkailijoita ja minä olin yksi ainoista, joka osasi kiinaa (ja minäkin rajatusti).

Kiina jakaa mielipiteitä, mutta politiikkaan puuttumatta, se on kaunis maa, jossa on todella rikas kulttuuri. Ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita (yleensä) ja Kiinassa varmasti pääsee mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se on paikka, jossa ei ikinä tiedä, minne päivä vie. Maa itsessään on uskomattoman kaunis ja monipuolinen, eikä siellä kyllä paikat lopu kesken. Tämä oli vain pieni pintaraapaisu ja Kiina on täynnä paikkoja, joissa haluaisin päästä käymään.

Matka oli kaikkine vastoinkäymiseen ja huippuhetkineen aivan mahtava kokemus, jota muistelemme ystäväni kanssa usein. Ja tästä reppureissuseikkailuni vasta alkoivat. Oletko sinä käynyt Kiinassa? Entä oletko reppureissaamisen ystävä? Kommentoi alle tai laita viestiä instagramissa @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @verawinter.


9 comments

  1. Nadine

    Hei Vera!
    Postauksesi lukiessani minulle tuli palava tarve palata jälleen Kiinaan. Olen käynyt sekä samoissa kaupungeissa, missä tekin, että vähän muuallakin. Ja olen ihan samalla tavalla rakastunut siihen maahan korviaa myöten. Senkin lisäksi, etten koskaan käynyt siellä turistina 🙂 Edes 10-tuntiset työpäivät eivät vaikuttaneet siihen tunteeseen.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiina on kyllä ihana maa! Vaikka siellä ei kaikki todellakaan ole täydellistä, on se vienyt sydämeni täysin ja olen aina valmis palaamaan. Tänä keväänä olikin suunnitelmana käydä parissa uudessa kaupungissa, mutta korona esti aikeeni.

      Olen käynyt tämän reppureissun lisäksi vielä Harbinisissa, Guangzhoussa, Zhuhaissa, Shenzhenissä ja muutamassa pikkupaikassa. Mikä on ollut sun lempipaikka Kiinassa? 🙂

      – Vera

      Vastaa

  2. Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Meidän oli tarkoitus lähteä tänä syksynä Kiinaan. Olimme suunnitelleet kiertävämme läntisen Kiinan luontokohteita. Maa vaikuttaa monipuoliselta ja luontokohteet erittäin kauniilta. Nyt matka siirtyy hamaaan tulevaisuuteen, mutta varmasti Kiinaan vielä matkaamme.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kuulostaa todella mielenkiintoiselta suunnitelmalta, harmi, että matka siirtyi. Itse haluaisin myös nähdä enemmän ”koskematonta” (ainakin länsimaisten toimesta) Kiinaa, koska nyt olen enimmäkseen käynyt vain suurissa kaupungeissa. Matkastanne tulee varmasti upea 🙂

      – Vera

      Vastaa

  3. Eveliina | Korkkarit rinkassa

    Kiina ei ole koskettanut minun matkahaaveitani suuremmin aiemmin, mutta reppureissu siellä voisi sopia kuitenkin itsellenikin. Ihailtavan hyvin muistit edelleen hienoja yksityiskohtia matkankulusta, en itse saisi millään kirjoitettua enää sujuvasti 2015-2016 reppureissustani Aasiassa! 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiinalla tarjota nähtävää ja tehtävää moneen lähtöön 🙂 Se on minusta hyvä kohde kaikille, joilta löytyy seikkailumieltä. Ja hehe, myönnettäkööt, että muistia piti hieman virkistää lukemalla vanhoja postauksia matkasta 😀

      – Vera

      Vastaa

  4. Ne Tammelat

    Olipa mielenkiintoinen reitti ja juttu. Me kävimme reilu vuosi sitten Hongkongissa, Macaussa ja päiväpiipahduksella Shenzhenissä. Vähän pintaraapaisulla meni, mutta mitä enemmän Kiinasta on lukenut, sitä kovemmin sinne olisi hinku matkustaa joku päivä. Erityisesti upeiden luontokohteiden perässä, mutta myös pilvenpiirtäjiä pitäisi mahduttaa reissuun.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos 🙂 Kiinassa on mielestäni helppo yhdistää monia erilaisia matkoja yhteen, koska suurkaupunkienkin suht. läheltä löytyy yleensä kiinnostavia luontokohteita. Ja tietysti jos aikaa on enemmän, pystyy maan sisälläkin matkustamaan kauemmas. Kirjoitan tulevaisuudessa Kiinan matkailun vinkkipostauksen, jossa kerron esim. Junalla kulkemisesta.

      – Vera

      Vastaa

  5. VINKIT KIINAAN - KUMPI ON SUUREMPI, KIINAN MUURI VAI KIELIMUURI? - Muu maa mandariini

    […] on tarjota matkoja laidasta laitaan. Kirjoitin viime postauksessa omista kokemuksistani reppureissatessani ympäri Kiinaa, mutta siellä voisi helposti myös tehdä […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *