PYÖRÄLLÄ LEIPZIGISTA WIENIIN: PARHAAT JA PAHIMMAT PALAT & VINKKEJÄ

Muutin elokuussa 2021 Saksan Leipzigista Itävallan Wieniin – polkupyörällä! Nyt kun kankku on toipunut, on aika muistella reissun parhaita ja pahimpia paloja, ja jakaa hieman tietoutta ensimmäistä pyörämatkaansa suunnitteleville.

Kun sain kuulla keväällä, että olin saanut haluamani työpaikan Wienissä, keksin lockdownin tylsyydessä ja tyhjyydessä idean: voisin pyöräillä uuteen kotikaupunkiini! Ostin muutamalla satasella käytetyn, pyörämatkailuun suht sopivan konkelin ja lähdin harjoittelemaan pitempiä päivämatkoja kesän mittaan.

Matkaa olisi ollut suorinta reittiä noin 600km, mutta päätin nautiskella maisemista ja paremmasta pyöräinfrasta. Päätin siis polkea ensin Leipzigista Tsekin kautta Regensburgiin, josta lähtisin seuraamaan Tonavan pyöräreittiä Wieniin asti. Kilometrejä kertyi lopulta polkien noin 700, minkä lisäksi menin noin 70km matkan Baijerissa junalla hirmuisen rankkasateen takia.

Muistelen tässä postauksessa, mikä 10 päivän pyörämatkassa oli parasta, mitä pahinta, ja millaisia oppeja voisin jakaa aiheesta innostuville.

Parasta reissussa

Vapaus. Kun matkaa yksin ja pelkän kauramoottorin voimin, voi herätä milloin haluaa, polkea ihan omaa vauhtiaan, syödä mitä lystää ja vaikka puhua koko päivän itselleen, jos siltä tuntuu. Menin nukkumaan kun väsytti, heräsin ilman herätyskelloa ja leiriydyin sinne, missä voimat loppuivat tai missä sattui olemaan lähin camping-alue. On ihan järjetön tunne, että tarakalla on mukana ihan kaikki, mitä keskipitkään reissuun tarvitsee, ja voisi halutessaan mennä ihan minne vain. Tästä jäikin jano suuremmalle reissulle, jolla ei olisi varsinaista päämäärää, vaan jossa voisi vain heittäytyä matkantekoon. Der Weg ist das Ziel!

Tonava. Reissun tarkoitus oli fyysisen siirtymän lisäksi tutustua Tonavaan: sen kasveihin, eläimiin, tunnelmaan, ihmisiin ja niin edespäin. Olin asunut Tonavan varrella sekä Budapestissä että Wienissä ja kiintynyt valtavaan jokeen, joten tällainen runollinen uskonnoton pyhiinvaellus tuntui hyvältä idealta. Oli jotenkin uskomatonta katsella, miten suht pieni ja vuolas joki Regensburgissa muuttui matkan varrella melkein kilometrin leveäksi, läpinäkymättömän vihreäksi valtavaksi virraksi Wienissä. Seurasin joutsenia ja haikaroita, sammakoita ja hanhia, jokilaivoja ja rahtilaivoja ja valtavia patoja, ja yövyin monta kertaa aivan joen rannassa. Katselin auringonlaskuja, kahlasin rantavedessä ja kurkin, mitä kalastajat saivat saaliiksi.

Oma pyörä. Autoilijat rakastavat autojaan, veneilijät veneitään ja pyöräilijät pyöriään. Muutamassa päivässä kulkupelin oppii tuntemaan täysin ja tuntuu, että pyörästä tulee kehon jatke. Tiesin, millä vaihdeyhdistelmillä kunkin mäen voi päihittää, millaisia päällysteitä vältellä ja minkä vaihteen hammaspyörästä oli kulunut. Lihakset oppivat sopivimman ajoasennon. Osa riemusta oli kuitenkin ihan vain sitä, että tässä me nyt mennään, minä ja ikioma pyöräni, vähän kuin Lucky Luke ja hevosensa.

Herkut. Pyöräillessä tulee nälkä, ja Saksa ja Itävalta olivat herkkuja täynnä. Pihistin puista omenoita, rouskuttelin pähkinöitä ja sipsejä, hain leipomosta mustikkakakkua ja voisarvia ja napsin illalla makuupussissa suklaata. Syödessä ei ollut mihinkään kiire, vaan sain lojua tauoilla ihan niin kauan kuin halusin (paitsi jos tuli kylmä).

Wien. Kuten viime postauksessani kerroin, Wien on minulle tavallaan unelmien täyttymys. Koko reissu idea oli tuntea jokainen hetki ja nähdä jokainen puu ja pensas Leipzigin välillä (ja paljon Tonavaa). Mietin matkalla paljon sitä, miltä tuntuisi nähdä viimein horisontissa tuttujen pilvenpiirtäjien silhuetit tai Kahlenbergin masto. Että miten tämän tienpätkän päässä jossain kaukana on Wien! Ja niin. Itkin silmät päästäni, kun ylitin viimeisenä päivänä sillan joen itäpuolelta Wien-kyltin ohi.

Kehollisuus. Omien pikku kätösten ja jalkojen voimin matkatessa minulle iskee ylpeys siitä, että vitsi, tässä liikutan itseäni ja kaikkea tarvittavaa romua ihan itse. Että kehon tehtävä ei ole näyttää yhtään miltään, tietenkään, vaan se tekee upeita asioita: jaksaa jatkaa matkaa, levätä kun on tarve, ja veivata polkimia päivä toisensa jälkeen uskollisesti. Herää kiitollisuus siitä, että on sen verran terve, että tällaiseen pystyy, ja ilo omasta vahvuudesta.

Wachau. Olin joskus kuullut Wachaun alueesta, jossa kasvaa kuulemma paljon aprikoosipuita ja viiniviljelmiä. Yllätyin kuitenkin täysin siitä, miten upea Wachau on: suloisia historiallisia pikkukyliä, joita vartioivat linnanrauniot korkeilta mäiltä (minivuorilta?); luostareita, viiniterasseja ja känkkyräisiä vanhoja hedelmäpuita. Wachaussa olisi ihanaa vain kruisailla pyörällä lämpöisessä kesäauringossa ja naukkailla viinilasillinen tai pari. Rykäisin Wachau-päivänä yli sata kilometriä, joten ehtinyt hirveästi nautiskelemaan, mutta sinä päivänä ei ihme kyllä sentään satanut. Aion ehdottomasti palata Wachauhun vähän hedonistisemmalla päiväohjelmalla!

Varjopuolet

Kaikki ei kuitenkaan ollut pelkkää iloa ja auvoa – itse asiassa reissu oli monin paikoin kaukana nautinnosta.

Sade. Kun lähdin Leipzigista, pitkän ajan ennuste näytti puolipilvistä ja noin 25 asteen päivälämpötiloja. Ihan täydellinen pyöräilykeli siis! No… ennuste muuttui toisena päivänä, ja todellisuudessa poljin sateessa vähintään puolet matkasta. Lämpötila ei juuri noussut 20 asteen yläpuolelle, joten shortseissa ja t-paidoissa tuli todella kylmä. Minulla oli mukana tasan yksi pitkähihainen paita sadetakin lisäksi, eli pidin käytännössä samoja vaatteita koko matkan ajan. Sade hidasti matkantekoa, söi mielialaa ja teki kantamuksista raskaampia, sillä märkä teltta painoi ainakin tuplasti sen mitä kuiva.

Erzgebirge. Saksan ja Tsekin rajalla kulkee matala vuorijono, Erzgebirge. Matalalta se ei kuitenkaan tuntunut, kun jyystin jyrkkää mäkeä tuntikausia ylämäkeen. Maantiepyörällä Keski-Euroopan ylämäet ovat siedettäviä, mutta 15 kilon lastin kanssa ylämäkiosuuksista oli hauskuus kaukana. Usein mäet olivat niin meheviä, että nöyrryin taluttamaan pyörää.

Soolomatka. Sekä hyvä että huono puoli: enimmäkseen nautin vapaudesta, mutta vaikeina hetkinä oli ikävä reissukaveria, jonka kanssa olisi voinut tampata noita yllämainittuja ylämäkiä, keitellä juustopastaa iltaisin ja ihastella auringonlaskua teltanovesta. On toisinaan vaikeaa löytää sopivaa seuraa tällaisille seikkailuille, koska ei kaikilta löydy reissuun sopivaa pyörää tai pyöräilykuntoa, mutta toisaalta taas kovakuntoisempi olisi kyllästynyt vauhtiini varmasti.

Hätäily. Nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa ottaa rennosti, kun paine olla tehokas ja taitava puristaa joka puolelta. Silloinkin, kun voisi ottaa löysästi, takaraivossa tykyttää tarve mennä vähän lujempaa, jättää tauko väliin tai polkea seuraavalle leirintäalueelle. Minulla ei ollut varsinaista aikataulua, joten olisin voinut löysäillä paljon enemmän. En jotenkin saanut irrottauduttua sisäänrakennetusta suorittamisesta täysin. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta paljon enemmänkin, mutta minusta on todella tärkeää yrittää kapinoida tehokkuutta ja nopeutta vastaan. Sekä arjesta että seikkailusta nauttii enemmän, kun yrittää virittäytyä omaan tai ympäristön tahtiin.

Vinkkejä

Pyöräinfra. Keski-Euroopassa pyörämatkailu on valovuosia Suomea edellä, ja suurimman osan ajasta Saksassa ja Itävallassa (varmaan myös Hollannissa ja monissa muissa maissa) saa ajella pelkästään pyörille tarkoitettua, asfaltoitua baanaa pitkin. Mahdollista pyörämatkaa suunnitteleva voi hakea inspiraatiota esimerkiksi Eurovelo-sivustolta, jolta löytää pyöräilyyn tarkoitettuja reittejä – myös Suomessa! Oma reittini seurasi Regensburgista Wieniin Tonavan pyöräreittiä eli Donauradwegiä eli Eurovelo 6:a.

Kunnon housut! Opin kantapään kautta, että tärkeimmästä eli pyöräilyhousuista ei pidä pihistää. Ilman ”vaippapöksyjä” ei ole asiaa pyörän satulaan moneksi tunniksi, saati sitten moneksi päiväksi. (Tai ehkä joku rautapakara tähän pystyy.) Ostin kahdet noin 30 euron pyöräilyshortsit, ja pitkässä juoksussa kummatkin osoittautuivat liian heikoiksi. Tästä osumaa otti häntäluu, jota juili vielä monta viikkoa reissun jälkeen.

Päivämatkat. Useimmat meistä (perusterveistä) kyllä pystyvät polkemaan yli 100 kilometriä päivässä, mutta se, onko puskemisessa mitään järkeä, onkin sitten ihan toinen juttu. Sopiva matkavauhti on sellainen, että ehtii syömään kunnolla, ottamaan rennosti ja nautiskelemaan nähtävyyksistäkin. Tonavan varrella olisi ollut paljon enemmän nähtävää kuin mitä ehdin kokea: Melkin upea luostari, paljon uimarantoja, linnoja ja viinitarhoja. Toisaalta ne eivät kyllä kaatosateessa houkutelleetkaan, ja haaveilin lähinnä lämpimästä, kuivasta sängystä.

Majoitus. Moni pyörämatkailun vakavasti ottava telttailee, mutta näin ei suinkaan tarvitse tehdä! Moni Euroopan tunnettu pyöräreitti, kuten tämä Tonavan reitti mahdollistaa majoituksen vaikka luksushotellissa, jos sellaisista tykkää. Moni matkatoimisto tarjoaa myös tälle reitille paketteja, joihin kuuluu vuokrapyörä, majoitus, kartat ja huoltopalvelu. Itse ei tarvitse siis kuin jalkojaan liikuttaa! Telttailun ystäville kuitenkin tiedoksi: telttailu on suurimmassa osassa Itävaltaa ja Saksaa kiellettyä muualla kuin leirintäalueilla. On parempi maksaa kymppi telttapaikasta kuin monta sataa sakkoja. (Kiinnijäämisen riskin voi toki itse kukin arvioida.)

Budjetti. Varusteiden hankinnan jälkeen pyörällä voi reissata hyvinkin edullisesti: minulla taisi mennä keskimäärin 25-30e päivässä kaikkeen. Summa olisi ollut paljon matalampi, jos en olisi ”joutunut” yöpymään halvoissa hotelleissa pari kertaa ukkosten tai rankkasateiden takia. Leirintäalueet maksoivat 7-15e/yö/nuppi, ja kahdestaan samassa teltassa nukkumalla olisi säästänyt selvää käteistä. Ostin ruokia enimmäkseen ihan tavallisista kaupoista, mutta myös leipomoista ja ravintoloista. Reitin varrella oli paljon palvelutarjontaa, joten en nähnyt nälkää kuin kerran, kun laiskuuttani en jaksanut käydä matkan varrella kaupassa, eikä majoituksen läheltä löytynyt kasvisruokaa.

Eväät mukaan! Kestävyysurheilu polttaa paljon energiaa, ja muutaman päivän jälkeen reissaajaan iskee ns. hiker hunger eli kalorivajeen aiheuttama loputon nälkä. Ei riitä, että syö kolme ateriaa päivässä: tauoilla pitää napsia mahdollisimman ravitsevia ja energiapitoisia eväitä. Tällä reissulla rakastuin paahdettuihin soijapapuihin, joissa on paljon hyviä rasvoja ja proteiinia, sekä jättimäisiin kaurapatukoihin, joilla korvasin aamupuuron. Myös nesteenkulutus on pilvisinäkin päivinä kovaa, ja kannattaa juoda veden lisäksi myös urheilujuomaa kivennäisaineiden saamiseksi ja tasaisen verensokerin ylläpitämiseksi. Ylipäätään vaelluksilla, pyöräretkillä ja muilla aktiivisilla seikkailuilla ei kannata pelätä kaloreita (eikä ikinä!): ruuasta tulee saada tarpeeksi polttoainetta. Juustot, suklaat ja pähkinät kehiin!

Näkyvyys. En tarkoita nyt somenäkyvyyttä (vaikka voi siitäkin ehkä olla apua?) vaan kolarien ehkäisemistä. Useimmiten reitti kulki pelkästään pyörille ja maajusseille tarkoitettua tietä pitkin, mutta varsinkin pimeällä tai sateella on elintärkeää erottua tiestä. Monissa pyörälaukuissa on isot heijastimet, samoin pyörissä, mutta pukeutumisella voi kiinnittää autoilijoiden huomion. Pyöräni ja pyörälaukkuni ovat mustia, joten minun piti lisätä väriä muualle: pinkit shortsit ja kirkkaanvihreä paita toivottavasti auttoivat.

Treeni. Viikonlopun mittaiselle retkelle voi varmasti lähteä sen kummemmin valmistautumatta, mutta pidemmälle matkalle kannattaa harjoitella monellakin tavalla. Ihan käytännön kilometrien junttausta: mikä ajoasento tuntuu hyvältä? Sattuuko johonkin useamman tunnin jälkeen? Miten asian voi korjata? Myös pyörään ja sen rassaamiseen tulee tutustua, sillä ehkäpä kumi puhkeaa tai jarrupala vetelee viimeisiään. Euroopassa tosin pyöräkorjaamoita on sen verran tiheässä, että apua kyllä löytyy

Navigointi. Mitä tiheämmin asutulla alueella reissaa, sitä varmemmin joutuu navigoimaan, vaikka seuraisikin tiettyä kyltitettyä reittiä. Käytin paljon Komootin sovellusta navigointiin maaseudulla, ja Google Mapsia kaupunkialueilla. Ruuvasin pyörän ohjaustankoon puhelintelineen, josta pystyi kätevästi seuraamaan reittiä ja vaihtamaan Spotifystä biisiä nostamatta katsetta tiestä. Kapine maksoi alle kympin, eli todella suositeltava hankinta.

Varustesuosituksia. Moni yllättävä asia osoittautui todella hyödylliseksi reissussa. Tässä niistä muutama:

• Merinovaatteet (esim. Icebreaker). Eivät haisseet, lämmittivät märkinäkin ja mahtuvat pieneen tilaan.
• Hanskat!!!! Varsinkin aamuisin ja iltaisin iski vilu, ja ne suojelivat myös käsiä hankaamiselta.
• Langattomat kuulokkeet olivat erityisen kätevät: kuuntelin musiikkia toisella korvalla ja liikennettä toisella.
• Juoma”pussi”: tämän sai heitettyä kätevästi tarakalle ja letkusta sai juotua ilman pysähtymisiä.
• Vyölaukku. Monet tykkäävät laittaa kaikki tavarat satulaan, mutta minusta oli mukavaa pystyä käymään kaupassa tai vessassa niin, ettei tarvinnut ottaa arvotavaroita irti pyörästä muutamaksi minuutiksi.

Jos pyörämatkailu innostaa, suosittelen seuraamaan minua kokeneempia kaksipyöräisten ystäviä, kuten mainiota Seikkailupyöräilijää!