PÖSSYTTELEMÄÄN KANADAAN?

Yhdysvalloissa yhdeksän osavaltiota ovat sallineet kannabiksen viihdekäytön, mutta siellä taitaa olla esim. julkisilla paikoilla polttaminen tiukasti kielletty. Amsterdamissa taas kannabiksen ostaminen ja käyttö on laillista vain alan kahviloissa (coffeeshops).

Miten laillistaminen on vaikuttanut omaan arkeeni?

Olen asunut Kanadassa reilu kuusi vuotta, eli aikaa myös ennen laillistamista. Kannabiksen polttelussa en ole huomannut sen suurempia eroja. Täällä haisi pilvi jo kuusi vuotta sitten ja sitä poltettiin hyvinkin avoimesti kaduilla, vaikka se oli silloin laitonta. En myöskään tunne yhtäkään kanadalaista, joka ei olisi koskaan kokeillut kannabista jossain muodossa.

Yksi laillistamisen syitä olikin se, että muuten nuhteettomasti eläneet nuoret saivat rikosrekisterimerkintöjä ensimmäisistä kokeiluistaan, ja poliisin resursseja ei riittänyt oikeiden rikollisten valvontaan.

Laillistamisesta tulee kohta kaksi vuotta, mutta kannabistuotteet eivät ole menettäneet kiinnostustaan, sillä uusia kauppoja avataan koko ajan. Calgaryssa niitä on jo joka nurkassa.

Kannabisteollisuus on tuonut myös rutkasti uusi työpaikkoja.

Puolisoni töiden kautta olen seuraillut kannabismarkkinoita. Entisessä työssään hän kehitteli yliopistolla kannabiksen laaduntarkastuslaitteita kasvattajille. Vierailin silloin myös kasvattajien kannabispelloilla.

Nyt puolisoni on aloittanut kannabisaiheisen video podcastin www.Thehotboxpodcast.ca yhdessä ystäviensä kanssa. Tähän mennessä he ovat tehneet jaksoja, joissa haastattelevat alan ammattilaisia, kuin myös järjestäneet tapahtumia ja hoitaneet kannabisliikkeiden sosiaalista mediaa. Postauksessa näkyvät kuvat ovat heidän viime viikonlopun tapahtumasta yhteistyössä Urban Cannan kanssa.

Koronasta johtuvan huonon työllisyyden takia, uusia bisnesideoita yritetään kehitellä koko ajan. Kannabikselle löytyy kysyntää.

Itse en pysty polttamaan tai käyttämään kannabista missään muodossa, koska saan siitä vain pahan olon. Pelkästä hajustakin tulee jo päänsärky. Pidän laillistamista kuitenkin hyvänä juttuna.

Keräsin netistä tietoa kannabislaista ja sen käytöstä Kanadassa. En tiennytkään, että esim. Kanadan sisäiselle lennolle voi ottaa pilveä mukaan.

Kuinka paljon kannabista sallitaan laillisesti ostaa Kanadassa?

Riippumatta siitä, missä päin Kanadaa olet, voit laillisesti hallita, kuljettaa ja jakaa (täysi-ikäisten kanssa) 30 grammaa kannabista. Se on noin 60 – 75 esivalmistettua jointtia. Paikasta riippuen 30 grammaa maksaa noin 160 – 400 cad ( 130-259 e).

Voit myös kasvattaa henkilökohtaiseen käyttöön enintään 4 kasvia asukasta kohti, laillisesti hankituista siemenistä tai taimista.

Missä saa pössytellä?

Ontariossa, British Columbiassa ja Albertassa lain mukaan ihmiset voivat polttaa kannabista siellä, missä he voivat polttaa savukkeita. -Pois lukien autolla ajaessa. Autossa saa kuljettaa kannabista max. 30 grammaa, mutta tuote ei saa olla käden ulottuvilla, vaan se tulee pakata auton takakonttiin.

Mistä voi ostaa kannabista?

Lähes jokaisessa provinssissa (paitsi Nunavut) kannabista myydään tyypillisesti valtion ylläpitämissä liikkeissä. Tärkeintä on muistaa, että ainoa laillinen tapa ostaa kannabista on näiden kauppojen kautta, jossa on Kanadan hallituksen hyväksymä sinetti. Kattava kauppaopas löytyy Leafly.ca – tai BudHubCanada.ca -sivulta, jossa voi tarkastella tuotteita, hinnoittelua ja asiakaspalvelukokemuksia eri liikkeistä.

Täällä Albertassa on eniten kannabiskauppoja koko maasta. Sisustukseltaan liikkeet ovat moderneja ja hienoja. Kaupoissa saa asiantuntevaa neuvoa minkälaiseen käyttötarkoitukseen olevaa lajiketta on etsimässä. Mietojakin lajikkeita löytyy, joista ei tule ns. pilveen.

Mitä maksaa?

Pilven hintaan vaikuttaa kukan laatu, provinssi ja myymälä, mutta yleisesti noin 9,24–15,42 dollaria (n. 6-10 e) per gramma. Hintoja yritetään laskea kilpailukykyisemmiksi laittomien markkinoiden kanssa, koska niistä ostetaan edelleen huomattavasti halvempien hintojen takia.

Pilveä suoraan hotellille

Jotkut provinssit ja alueet tarjoavat kannabiksen online-myyntiä, jossa toimituksen voi ottaa suoraan hotellillesi tai Airbnb: hen muutamassa päivässä. Manitobassa ja Saskatchewanissa voi tilata myös Pineapple Express Delivery -palvelun kautta. Palvelu tarjoaa myös yritysten välisiä toimituksia.

Lentokoneeseen mukaan?

Kanadan sisällä lentävät ihmiset voivat kuljettaa jopa 30 grammaa kannabista mukaansa koneeseen. Matkailijoiden tulisi kuitenkin muistaa, etteivät he silti pysty tuomaan pilveä kansainvälisille lennoille.

Kanadan coffeeshopit

Kanadassa on paljon myös oleskelutiloja ja kahviloita, joissa voi polttaa, mutta suurin osa niistä haluaa pitää matalaa profiilia (kuten Calgary Cannabis Lounge Alberta, josta ei löydy paljoakaan tietoja verkkosivustollaan). Jos nämä kiinnostavat, matkailijoita suositellaan kysymään paikallisilta pössittelijöiltä, ovatko he tietoisia kaupungin loungeista.

Googlettamalla löysin ainakin Torontosta: Hotbox coffee ja Underground Cafe 420, sekä British Columbiasta: New Amsterdamn Cafe.

Oheistuotteet

Kanadan kannabisteollisuuden vähittäiskaupassa kilpailu on ollut kovaa, kun markkinoille tuodaan koko ajan uusia tuotteita, kuten syötäviä (karkit, suklaa, keksit, leivokset..), öljyjä, esivalmistettuja jointteja, kapseleita ja veippejä.

Tilastoja

Kanadalaiset käyttivät noin 908 miljoonaa dollaria kannabikseen ensimmäisen laillistamisvuoden aikana. Jokaista asukasta (37 milj.) kohden laskettuna se olisi: 24 cad (15.50e) per henkilö.

Kanadan tilastolaitoksen mukaan 16,7 prosenttia kanadalaisista käytti kannabista viimeisen kolmen kuukauden aikana (2019). Nova Scotiassa poltettiin eniten 27,5 %, vähiten taas ranskankielisessä Quebecissa 14.3%. Ikäluokista eniten poltti 25-34 -vuotiaat 26.9%. Sukupuolijakautuma taas oli: miehet 18.4 % ja naiset 15.1%.

Viime vuosina eläkeläiset ovat myös alkaneet kiinnostua pössyttelystä, mikä on nostanut kannabiksen käyttäjien yleisiän (2019) jopa 38 -vuoteen.

Covid-19 ja kannabis

Kannabis on edelleen elossa ja voi hyvin Kanadassa. Suurin osa kannabiskaupoista on pysynyt avoimina koronaviruksen puhkeamisen aikana, koska niitä on pidetty välttämättöminä yrityksinä. Tulevat matkustajat, jotka haluavat tyylikkään (ja laillisen) kokemuksen pandemian päätyttyä, voivat matkustaa Kanadaan pössyttelemään.

Tuleeko Kanadasta uusi Amsterdam?

Kannabiksen matkailualan asiantuntija Matt Cronin uskoo, että se voi viedä muutaman vuoden, mutta Toronton kaltaisista kaupungeista (hyvä liikenneyhteys maailmalta) voisi tulla ”uusi Amsterdam”.

”Se on vain ajan kysymys, koska kannabis normalisoituu ja ihmiset hyväksyvät sen kuin alkoholin käyttämisen, mikä voi viedä vähän aikaa… Syötävien kannabistuotteiden markkinat voivat myös avata uudet ovet Kanadaan”, hän lisää.

(Teksti käännetty)


Täällä Kanadassa kannabiksen laillistamiseen on totuttu, että tuntuu oudolta kuinka se on Suomessa vieläkin niin suuri tabu. Eikö se usein mene niin, että mitä voimakkaammin jokin asia halutaan kieltää, sitä useampi nuori sitä haluaa kokeilla?

Kannabiksesta on myös todettu terveyshyötyjä. Sen kerrotaan hillitsevän muun muassa aidsiin, epilepsiaan ja kemoterapiaan liittyviä oireita.

Sanomattakin on selvää, että liiallinen polttelu taas ei ole kellekään hyväksi.

Mitä mieltä sinä olet kannabiksen laillistamisesta? Entä voisitko itse vierailla kannabiskaupoilla Kanadassa?

Oona Toivola

9 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Täytyy myöntää, että enpä tiennyt, että kannabis on laillistettu tuolloin Kanadassa. Ja on jotenkin yllättävää, että markkinat kehittyvät noinkin nopeasti. Tietysti uusi laillistettu ala mahdollistaa paljon erilaisia liiketoimintamahdollisuuksia ja moni varmaan tämän vuoksi näkee alalla kiinnostavia mahdollisuuksia, jonka vuoksi se on kasvanut noinkin nopeasti.

    Suomessa tuohon on tosiaan vielä varsin pitkä matka, ja jos joku poliitikko sellaista täällä esittäisi, pääsisi varmaan lehtien pääotsikoihin ja saisi hörhön leiman. Sinällään on kyllä hölmöä, ettei tästä voi käydä järkevää poliittista keskustelua aivan kuten muistakin asioista.

    Osaatko muuten sanoa, mitä tilastot näyttivät ennen laillistamista?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Moikka Mikko! 🙂 Tuntuu, että liiketoiminta kannabiksen saralla lähti heti käyntiin! Puolisoni entinen työpaikka aloitti laillistamisen jälkeen uutena start up yrityksenä ja voitti siitä jonkun palkinnonkin. (Kehittävät kannabiksen laaduntarkastulaitteita kasvattajille). Kaikkea sitä on kyllä päässyt näkemään sen jälkeen, kun kannabis laillistettiin Kanadassa.:D

      Luin jostain, että kannabiksen satunnainen käyttö lisääntyi laillistamisen jälkeen. Yllättäen kyllä vanhempaa väkeä on alkanut polttelemaan enemmän kuin nuoret ja keskimääräinen käyttäjän ikä tosiaan noussut siihen 38-vuoteen.

      Vastaa

  2. Paratiisireportteri

    Erinomaisen mielenkiintoinen artikkeli! Tiesin kyllä, että Kanadassa on jo pitkään pössytelty paljon, mutta tämä oli ihan uutta tietoa, että kannabis on kokonaan laillistettu. Hieno aluevaltaus Kanadalta ja eiköhän lainmuutokset etene pikkuhiljaa muihinkin maihin, Suomeen tuskin kovin varhaisessa vaiheessa 🙂 Täällä nykyisessä asuinmaassani Laosissakin huhutaan kovasti kannabiksen laillistamisesta, vaan saa nähdä, miten käy. Aika avoimesti muutamalla naapurilla kasvavat puskat pihamaalla. Kannatan noin yleisellä tasolla kaikenlaista päihteiden kieltolakien purkamista, niistä kun ei tunnu olevan hyötyä muille kuin rikollisille.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Antti! 🙂 Postaukseni jakoi mielipiteitä ja monenlaista keskustelua käytiinkin facebookin eri ryhmissä.
      Laillistaminen oli kyllä iso juttu täällä ja mielenkiinnolla olen seuraillut kasvavaa liiketoimintaa sen ympärillä.

      Olen samaa mieltä kanssasi päihteiden kieltolakien purkamisesta! Kaikenlaisia kauhuskenaarioita niitä vastaan puidaan, mutta ei ainakaan täällä ole kahden vuoden jälkeenkään mitään ihmeempiä tapahtunut! 🙂

      Vastaa

  3. Riina

    Mielenkiintoista, että Kanadassa on pössytelty jo aiemminkin, ja vielä kovin näkyvästi! Itse olin kevään 2019 Kanadassa vaihdossa nelisen kuukautta, ja etenkin suuremmissa kaupungeissa jotenkin ”pisti silmään” tai ”nenään” se armoton pössyttely. Olen ennen itse asiassa tykännyt pilven tuoksusta, mutta Kanadassa se alkoi ällöttää ihan uskomattoman paljon ja ajattelin, että toivottavasti tuo ei koskaan tule Suomessa lailliseksi 😀

    Mietin silloin, että onko kyseessä uutuuden huuma vai todellakinko kanadalaiset tykkää kukasta niin paljon. Tämä selvensi paljon, kiitos tästä 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Riina, kiva kuulla! 🙂 Hahha muistan hyvin kun tulin Kanadaan ensimmäistä kertaa ja ajattelin ihan samaa; täällä kyllä todella tykätään kukasta! 😀 Silloin kannabis ei ollut vielä laillista, mutta tuntui siltä, että ihan kaikki polttivat sitä!

      En siis ole tosiaan huomannut mitään eroa poltteluun ennen ja jälkeen laillistamisen täällä Calgaryssa. Liiketoiminta sen sijaan pärähti heti käyntiin ja sitä olen seuraillut ihmeissäni tässä matkan varrella.

      Vastaa

  4. Periaatteen Nainen

    Hauskaa, että nimimerkin takaa paljastui vanha luokkakaveri 🙂

    Ja siis mitä kannabikseen ja sen laillistukseen tulee niin uskon, että hitaasti tätä kohti kuljetaan kaikkialla. Ja pidän sitä ihan myönteisenä – vaikka ei itse käyttäisi, olisi tärkeää saada kauppa pois järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Ylipäänsä uskon positiiviseen valvontaan tässä asiassa.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hei kiva, että kirjoittelet myös blogia! 🙂

      Kaikenlaisia kauhuskenaarioita maalaillaan laillistamisesta, mitä ei ole tapahtunut maissa joissa jo laillistettu. Samaa mieltä kanssasi! Eikö se ole parempi valvotusti ostaa kaupasta, kuin laittomilta markkinoilta? Kuitenkin sitä poltellaan, oli laillista tai ei.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *