PORTUGALIN LUONNONPUISTOJA: SERRAS DE AIRE E CANDEEIROS

Serra de Aire Fórnea

Portugalista löytyy yhteensä 13 luonnonpuistoa ja yksi kansallispuisto. Viime marraskuussa lähdin tutustumaan yhteen niistä – vain tunnin matkan päässä maan pääkaupungista Lissabonista sijaitsevaan, mutta silti itselleni entuudestaan tuntemattomaan luonnonpuistoon nimeltään Parque Natural das Serras de Aire e Candeeiros. Luonnonpuisto oli täynnä monipuolista nähtävää ja upeita maisemia, joten lähde mukaan matkaan ja nappaa parhaat vinkit talteen!

Parque Natural das Serras de Aire e Candeeiros

Serras de Aire e Candeeirosin luonnonpuisto sijaitsee vain reilun tunnin ajomatkan päässä Lissabonista pohjoiseen, joten valitsimme sen kohteeksi marraskuiselle yhden yön minilomalle. Olin ollut jo pitkän aikaa kiinnostunut tästä vähemmän tunnetusta luonnonpuistosta, jonka ohi olimme useasti ajaneet matkatessamme Pohjois-Portugaliin, koskaan kuitenkaan pysähtymättä tutkimaan aluetta tarkemmin.

Luonnonpuistosta löytyy kaksi eri vuoristoa (siitä puiston pitkä nimi), luolia, vesiputouksia, näköalapaikkoja, fossiileja sekä tietysti upeissa maisemissa kulkevia vaelluspolkuja, joten 389 neliökilometrin kokoisella alueella riittää nähtävää ja kävelyreittejä useammaksikin päiväksi. Alueen karstinen geologia tarjoaa kiinnostavia ja erikoisiakin luonnonnähtävyyksiä, ja alueelta löytyy jopa 1500 luolaa!

Vaellus Portugalissa Serra de Aire e Candeeiros

Fórnea

Heti valtatieltä luonnonpuiston kiviaitojen reunustamissa oliivipuulehdoissa kulkeville pikkuteille käännyttyämme saimme huomata paikan olevan oikea rauhan tyyssija, mutta toisaalta ajankohtanakin oli marraskuinen maanantaipäivä, eli hyvinkin low season. Suuntasimme ensin Fórnea-nimiselle näköalapaikalle, jonne kulkee lyhyt mutta kivinen polku Chão das Pias -nimisestä kylästä. Maisemat tämän luontoäidin muotoileman amfiteatterin ylle olivat upeat ja vuoren huipulta näki hyvin myös ympäröiviä maisemia, kuten kauniin laakson, josta olimme lähteneet liikkeelle.

Polun alkupää on merkitty ja matkaa kertyy edestakaisinkin alle kilometri. Jyrkänteiden reunoilla ei ole minkäänlaisia kaiteita, eli varovaisuutta tulee noudattaa.

Fórnea Serra de Aire e Candeeiros

Lähistöltä löytyy myös hieno ja uudenkarhea näköalapaikka Miradouro do Chão das Pias, jossa pysähdyimme ihailemassa maisemia. Näköalapaikka oli ihmeellisesti avattu käyttöön juuri saman päivän aamuna!

Miradouro Chão das Pias
Maisemat Miradouro Chão das Pias -näköalapaikalta

Alcarian kylä

Jatkoimme lounaalle Alcaria-nimisessä somassa kylässä sijaitsevaan perinteikkääseen Petisqueira Dom Lambuças -ravintolaan, jossa meille valmistettiin notkuva pöydällinen ruokaa aina kasvispastasta paikallisiin juustoihin ystävällisen palvelun kruunaamana. Paikka oli yksi harvoista maanantaisinkin auki olevista, joten niin paikalliset työmiehet kuin kylän kissatkin olivat kokoontuneet sinne lounaalle.

Alcaria Petisqueira dom Lambucas

Percurso Pedestre Fórnea-Alcaria

Syötyämme suuntasimme vielä kävelemään Percurso Pedestre Fórnea-Alcaria (PR6) -vaellusreitille Fórnean alapuolella sijaitsevaan laaksoon. Noin 2 kilometrin pituisen lineaarisen reitin varrelta löytyy mm. vierailumme aikaan kuivana ollut vesiputous sekä Cova da Velha -niminen luola, joka myöskin täyttyy vedestä sateiden jälkeen. Oliivipuiden ja vuorenrinteiden takaa siivilöityvän iltapäiväauringon säteiden reunustamat jylhät maisemat olivat kuitenkin aivan tarpeeksi hyvä syy noin 1,5 tunnin reippailulle.

Serras de aire e candeeiros hiking

Alcobaça

Yöksi olimme varanneet huoneen Bed & Breakfast Vista -aamiaismajoituksesta, jonka omistaja oli aivan ihana vanhempi nainen. Huone oli todella puhdas, lämmin ja kotoisa sekä aamupala hyvä, ja majatalon vuorten ylle aukeavat maisemat olivat paikan nimenkin mukaisesti vertaansa vailla. Sisu-corgimmekin oli tervetullut yöpymään ja nautti täysin rinnoin pallon heittelystä pihan pehmeällä nurmikolla. Siispä iso suositus tälle budjetti- ja lemmikkiystävälliselle majapaikalle!

bed breakfast vista
Näköala Bed & Breakfast Vistasta

Ihailimme auringonlaskun pastelliseksi värjäämää näkymää ennen kuin suuntasimme Alcobaçan keskustaan illalliselle. Paikkakunta on tunnettu omenistaan sekä hulppeasta keskiaikaisesta luostaristaan, joka seisoo pikkukaupungin keskusaukiolla. Söimme illallista vanhankaupungin Pratu’s-tapasravintolassa, jonne koiratkin olivat tervetulleita. ❤️ En oikeastaan odottanut Alcobaçalta paljoakaan, ja sympaattinen paikkakunta pääsi yllättämään positiivisesti, vaikka vierailimme siellä marraskuisena maanantai-iltana pimeän jo laskeuduttua.

Alcobaçan luostari Portugali
Alcobaçan luostari
Tapas Pratu's Alcobaça
Tapasravintola Pratu’s Alcobaçassa

Ecopista de Porto de Mós

Seuraavana päivänä nautimme hartaasti Bed & Breakfast Vistan monipuolisesta aamiaisesta, ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti Porto de Mósin Ecopistaa eli kävelyreittiä, joka on tehty vanhan junaradan paikalle kiskojen poistamisen jälkeen. Kokonaisuudessaan 12 km pituinen, helppokulkuinen polku kulkee vuorenrinteellä hienoissa maisemissa ja matkan alkupäähän osuu pari vanhaa rautatietunneliakin. Kävelimme polkua ehkä kilometrin verran ja palasimme sitten takaisin samaa reittiä. Koko reitin kävelemiseen menisi noin 3 tuntia.

Läheisestä Alqueidão da Serrasta löytyy myös roomalaisten aikainen mukulakivitie, jota pitkin voi kävellä jopa noin 9 km matkan. Itse emme kuitenkaan tällä kertaa ehtineet sinne.

ecopista
Ecopista de Porto de Mós on tunnettu vanhoista rautatietunneleistaan

Grutas de Mira de Aire

Seuraavana kohteena meillä oli ehkä koko reissun upein osuus eli Grutas de Mira de Aire -luolat. Ne ovat yksi Portugalin seitsemästä ihmeestä ja yli 13 km pituudellaan maan suurin luolasto, joskin vierailemaan niissä pääsee vain 600 metrin matkalla. Valtavat luolat kätkevät sisäänsä ikivanhoja stalagtiitteja, suuria stalagmiitteja, vesiputouksia, maanalaisen joen ja järven. Ja Portugalissa kun ollaan, löytyy luolista jopa viinikellari, jonne voi buukata viininmaisteluja ryhmille. Aivan upea paikka!

Luolissa kuljetaan ryhmänä oppaan perässä sinne rakennettuja portaita ja käytäviä pitkin, kuunnellen opastusta ja ihaillen luolien valaistuja yksityiskohtia. Portaita kuljetaan aina alamäkeen, ja lopuksi noustaan hissillä maan pinnalle. Luolissa riittää kokoa, joten ahtaan paikan kammo ei ainakaan itselleni päässyt iskemään. Luolissa pääsee vierailemaan myös julkisilla liikkuessa, sillä luolat sijaitsevat aivan Mira de Airen keskustassa.

grutas de mira de aire
grutas de mira de aire luolat portugali

Luolien sisäänkäynnin yhteydestä löytyy pieni kotieläinpuisto, ravintola ja kahvila, matkamuistokauppa ja kesällä jopa pieni vesipuisto uima-altaineen. Evääksi voi ostaa esim. paikallisia pasteis de Mira de Aire -leivonnaisia. Kukkulalta on myös näkymät Polje de Minden altaalle, joka täyttyy sateisina talvina vedestä muodostaen paikalle mielenkiintoisen ”järven”. Meidän vierailumme aikana vettä ei kuitenkaan ollut.

Läheisestä Vale de Alvadosista löytyy lisää luolia tutkittavaksi, joista suurimmat ovat Gruta de Alvados ja Grutas de Santo António. Myös Algar do Pena -luolassa pääsee vierailemaan.

polje de minde mira de aire
Vedetön Polje de Minde häämöttää kesäisin avoinna olevan vesipuiston takana
pasteis de mira de aire

Pegadas de Dinossauros de Vale dos Meios

Reissun viimeisenä kohteena halusimme nähdä vielä dinosaurusten jalanjälkiä, joita fossiileista tunnetulla alueella on nähtävissä parissakin eri paikassa. Lähimpänä omaa reittiämme oli Pegadas de Dinossauros de Vale dos Meios, joten suuntasimme sinne. Paikka oli kunnostettavana, ja sinne rakennettiin parhaillaan puisia käytäviä tasaisen aukion ylle, jossa risteili valtavasti erilaisia dinosaurusten jalanjälkiä. Tämä onkin Iberian niemimaan merkittävin teropodien eli kolmivarpaisten, T-Rexiä muistuttavien lihansyöjädinosaurusten jalanjälkiesiintymä.

Dinosaurusten jäljet Vale dos Meios Portugali
Dinosaurusten jälkiä Vale dos Meiosissa

Toinen alueella sijaitseva kohde jurakaudelle vievään aikamatkailuun ja dinosaurusten jälkien bongailuun on Ourémin suunnalla sijaitseva Monumento Natural das Pegadas de Dinossáurios – Ourém/Torres Novas. Se kuitenkin sijaitsi niin sivussa reitiltämme, että päätimme jättää sen tutkimisen toiseen kertaan ja yhdistää sen vaikkapa Fátiman pyhäkössä vierailuun.

pegadas de dinossauros vale dos meios

Serras de Aire e Candeeiros Natural Park on mahtava kohde, jos kaipaa luonnonläheistä viikonloppureissua Keski-Portugalissa. Kesäaikaan siellä voi jutussa mainittujen kohteiden lisäksi mm. uida Olhos de Água -doliineissa (sinkholes) ja paistatella päivää Arrimal-järvien rannalla, joten toivottavasti pääsemme vielä palaamaan tähän kauniiseen luonnonpuistoon lämpimämpänä vuodenaikana. Alueella on myös paljon oliivituotantoa, joten suosittelen vastapuristetun, suodattamattoman oliiviöljyn ostamista tuliaisiksi suoraan öljynpuristamolta – nam!

miradouro serra de candeeiros

Tähän luonnonpuistoon suuntautuvaan reissuun voi yhdistää mukavasti myös jättiaalloistaan tunnetun Nazarén kaupungin, Óbidoksen keskiaikaisen kylän tai Penichen ja Berlengasin suojellut saaret. Jos Portugalissa reissaaminen kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea seuraavaksi juttu Keski-Portugalin roadtripistä tai kurkata reissuvinkkimme Lissaboniin ja Portoon. Ja kerro kommenteissa, mikä on mielestäsi paras luontokohde Portugalissa!

Viestiä ja kysymyksiä saa aina laittaa Instagramin tai Facebookin kautta blogin tilille @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @johannahulda.

18 comments

  1. Finintirol

    Vaikuttaa mahtavalta paikalta käydä, kiitos vinkeistä! Mieletöntä ajatella, jotta niinkin kaukaa ajassa taaksepäin kuin dinot eli on jäänyt niiden jalanjälkiä, joita nykyihmiset voi käydä ihmettelemässä. Uskomaton maailma:)

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Niinpä, tuntuu ihan uskomattomalta että dinosaurusten jäljet on säilyneet näin kauan! Mutta siellä ne vaan visusti möllötti kalliossa. 😀

      – Johanna M.

      Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Näyttääpä tuo luola todellakin hienolta! Tosin, eipä noissa muissakaan maisemissa juuri valittamista ole. 🙂

    Mutta tuo olikin yllättävää, että Portugalissa on vain yksi kansallispuisto, niiden määrä tuntuu vaihtelevan maittain todella paljon. Osaatko muuten sanoa, mikä on kansallispuiston ja luonnonpuiston ero Portugalissa? Epäilisin, että näiden merkitys on Suomessa nimittäin aika eri.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kansallispuisto on luonnontilaisempi ja vähemmän ihmisen muokkaama, ja sen suojeluarvo perustuu enemmän luontoarvoihin, kun taas luonnonpuiston suojeluarvo perustuu enemmän maisemalliseen arvoon ja ihmistoiminta on vaikuttanut enemmän sen ekosysteemeihin, ja alueella myös sallitaan enemmän ihmistoimintoja. Sekä Suomessa että Portugalissa nämä perustuvat IUCN:n luokituksiin, eli luultavasti merkitys on kuitenkin molemmissa maissa hyvin samanlainen 🙂 Toisin sanoen Portugalista ei vain löydy tarpeeksi isoja alueita, joita ihmiset eivät olisi rankalla kädellä muokanneet, jotta tuon kansainvälisen luokituksen mukaisia kansallispuistoja voisi olla täällä enemmän.

      Vastaa

  3. Maapalloilija

    Komeita maisemia, herkullisennäköistä ja kuuloista ruokaa sekä aika spesiaali nähtävyys on nuo dinosaurusten jäljet. Eivät tainneet olla ihan tuoreita? ;D En ole missään tainnut ennen kuulla, että sellaisia pääsisi näkemään.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Ihan muutaman vuoden vanhoja vain olivat!
      Kyllä niitä voi nähdä monessakin maailmankolkassa aina USAsta Australiaan, mutta ovat usein ehkä vähän sivussa pääreiteiltä 🙂

      Vastaa

    2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

      Suomessahan luonnonpuistot on selvästi luonnontilaisempia. Suomessa osaan ei pääse lainkaan ja osaan vain luvan kanssa. Niihinkin joihin on mahdollista menne vierailemaan, on liikkuminen rajattua eikä poluilta saa poistua.

      Vastaa

  4. Eveliina / Reissukuume

    Vau, mitä paikkoja! Ja postaus tuli muutenkin kuin tilauksesta, sillä haaveillaan paitsi Portugalista myös kaikista luontonähtävyyksistä siellä! 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiva kuulla! Toivottavasti haaveet muuttuu suunnitelmiksi lähitulevaisuudessa 😀

      Vastaa

  5. Martta / Martan matkassa

    Portugalin luontokohteet eivät ole hallussa, joten oli oikein mukava lukea postausta ja katsella kivoja kuvia. Tuo junarata näytti mielenkiintoiselta, kerran Ranskassa ratsastimme vastaavassa junan tunnelissa, sitä ei oltu valaistu, joten oli todella jännää mennä hevosten kanssa taskulampun valossa. Sveitsin ja Ranskan rajalla Juravuorilla on myös noita dinosauruksin jälkiä, mutta ne jäivät valitettavasti näkemättä, pistän muistiin, että jälkiä voi bongata myös Portugalissa. 😉

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos! Ja vau, pimeässä tunnelissa ratsastaminen kuulostaa kieltämättä jännittävältä kokemukselta 😀

      Vastaa

  6. Katja

    Olipas monipuolinen kohde! Portugali voisi olla kyllä ihan potentiaalinen lisäys mun haavekohde listalle, siellä tuntuu olevan vähän kaikenlaista. Kiitos hyvistä vinkeistä!

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Eipä kestä! 🙂 Ja todellakin, tämähän on vielä niitä vähemmän hypetettyjä kohteita Portugalissa.

      Vastaa

  7. Milla/Miffa´s

    Oi ihanan näköistä siellä, täytyy laittaa puisto muistiin! Oon vaan kerran käynyt Portugalissa ja sillonkin vaan pikaisesti Portossa kaverin häissä, mutta tarkoitus olisi kyllä taas lähteä jossain vaiheessa sinne kylään ja ajatuksissa olis olla vähän kauemmin. Voiskin olla kiva ajella Lissabonista toiseen suuntaan rannikon ja toiseen sisämaan kautta.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kuulostaa hyvältä roadtrip-suunnitelmalta! Ja häät Portossa myös upeilta 😍

      Vastaa

  8. 10 SYYTÄ MIKSI RAKASTAN ASUA LISSABONISSA - Muu maa mandariini

    […] kesken kun lähtee kauemmas. Pohjoisesta löytyy luontokohteita (lue Johanna M:n postaus aiheesta TÄSTÄ), etelästä paratiisirantoja ja historiallisia kaupunkeja kaikkialta siltä väliltä (Porton […]

    Vastaa

  9. PORTUGALIN LUONNONPUISTOJA: DOURO INTERNATIONAL - Muu maa mandariini

    […] Jos luontomatkailu Portugalissa kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea seuraavaksi juttu Keski-Portugalissa roadtrippaamisesta tai kurkata Serras de Aire e Candeeirosin luonnonpuiston esittely. […]

    Vastaa

  10. PORTUGALIN LUONNONPUISTOJA: SERRA DE SÃO MAMEDE - Muu maa mandariini

    […] kiinnostavat, kannattaa kurkata myös postaussarjan aiemmat jutut Douro Internationalin ja Serras de Aire e Candeeirosin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *