PALUUMUUTTO SUOMEEN: KAMALAA VAI IHANAA?

Niin siinä kuitenkin kävi. Kymmenen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen paluumuutto Suomeen koitti tänä keväänä. Vuosikausiin ei käynyt edes mielessä, että haluaisin palata Suomeen, melkeinpä päinvastoin: kaikille kysyjille aina sanoin, että en näe itseäni koskaan asumassa Suomessa.

Kuinkas Sitten Kävikään

Miten on mahdollista, että nyt kävi sitten näin? Ainoa suuri ero entiseen on se, että meille tuli lapsi. Asuimme siis Singaporessa paikallisen puolisoni kanssa, ja olimme jo alunperin ajatelleet, että emme ehkä halua laittaa lapsiamme siellä kouluun. Julkinen koulusysteemi on Singaporessa nimittäin akateemisesti aika vaativa ja hieman julmakin jopa pienille lapsille, ja yksityiskoulut maksavat maltaita. Ajatuksen tasolla siis ajattelimme lapsen syntymän aikoihin vuoden 2022 lopulla, että vietämme ainakin viitisen vuotta vielä Aasiassa, ja sitten mietimme muuttoa luultavasti jonnekin Eurooppaan.

Muutos tähän ajatusmalliin tapahtui kuitenkin jo seuraavana vuoden aikana. Elämä muuttui hyvin nopeasti varsin lapsi-keskeiseksi, ja meidän proriteetit liikahti samaan tahtiin ihan eri kategoriaan kuin ennen. Kun aiemmin arvostettiin korkealle monipuolisia työmahdollisuuksia, hyvää palkkatasoa, ulkona syömisen loputtomia vaihtoehtoja, iltarientoja, viikonloppureissukohteiden runsautta, taksien edulissuutta, shoppailumahdollisuuksia ja niin edelleen, kääntyi näistä melkein kaikki nopeasti ihan päälaelleen. Yhtäkkiä tärkeintä olikin töiden joustavuus, ulkonaliikkumismahdollisuudet, ruokakauppojen hinnat, luomutuotteiden saatavuus, leikkipaikat, yleinen säätila, lapsille suunnattujen aktiviteettien tarjonta ja hinta, päiväkotimahdollisuudet, ja yleinen yhteiskunnan lapsiystävällisyys. Näitä monia ei löytynyt meistä tarpeeksi Singaporesta, joten muutto muualle tulikin ajankohtaiseksi paljon aiemmin kuin ennakoitiin.

Muuttopohdintaa ja Elämänfilosofiaa

Vaikka kytevä tyytymättömyys Singaporessa lasten kanssa asumiseen kasvoi hiljakseen, tuli paluumuutto silti ehkä meillekin vähän puun takaa. Yllättäen puolisolla olikin syksyllä 2023 tyärintamalla tilanne, joka antoi meille mahdollisuuden helposti joko jättää Singapore taakse, tai sitoutua siellä asumiseen ainakin vielä vuodeksi tai pariksi siten, että puoliso olisi suhteellisen intensiivisessä työsuhteessa. Lopulta puolisoni sanoi, että hän ei halua olla poissa perheensä luota niin paljon, kuin mitä yleinen työkulttuuri Singaporessa vaatii, ja tämä oli ehkä meille se viimeinen ratkaiseva tekijä muuttopäätöksessä.

Tämän lisäksi toki koitimme katsoa asiaa monesta näkökulmasta, ja visualisoida, miltä seuraavat kaksi vuotta näyttäisivät meidän elämässä Singaporessa versus Euroopassa. Tässä kohden ei siis ollut myöskään vielä selvää, onko Suomi lopullinen kohteemme. Laskimme kuluja ja menoja, mietimme asumisjärjestelyjä, pohdimme kissojen ja lapsen muuttamista, molempien perheitä, ja meidän yleistä mielialaa ja tulevaisuuden toiveita. Päätös ei siis todellakaan ollut helppo, ja yritimme parhaamme myös olla putoamatta ”ruoho on tuolla puolen vihreämpää” – tyyliseen yltiö-optimistiseen ajatusansaan. Sen sijaan päätimme, että lähdön tulisi johtua ns. työntävistä tekijöistä (push-factor), eikä vetävistä tekijöistä (pull-factor), sillä tahdoimme lähteä oikean tyytymättömyyden takia eikä niinkään ”paremman elämän toivossa”, heh.

Käytännön Järjestelyt ja Byrokratiaviidakko

Muuttopäätöksen teon jälkeen alkoikin sitten todellinen työrupeama. Hoidettavia asioita alkoi kasaantua aika nopeasti, aina puolison viisumihausta ja kissojen muuttoprosessista tavaroiden rahtijärjestelyihin ja asuntorumbaan. Hommaa tuli jo pelkästään informaation keruusta ja eri vaihtoehtojen punnitsenisesta yllin kyllin, saatikka sitten toteutuksesta.

Lisäksi hyvinkin virheellisesti oletimme, että työläin osuus olisi ohi Suomeen lakeuduttua, sillä näin ei todellakaan ollut. Listaan alle hieman yksityiskohtaisemmin prosesseja ja niiden haasteita:

Viisumihaku

Ulkomaalaiselle puolisolle pitää hakea Suomeen oleskelupaa, jos muutosta on tarkoitus tulla pidempiaikainen. Lupaa pitää hakea sekä EU-kansalaiselle että EUn ulkopuoliselle henkilölle, mutta toki EU-kansalaisen lupaprosessi on helpompi ja käsittääkseni enemmänkin muodollisuus. Muiden maiden kansalaisille taasen viisumi on edellytys muuttoon, ja se pitää hoitaa kuntoon ennen Suomeen laskeutumista. Haimme siis viisumia Suomen Singaporen suurlähetystön kautta, jossa oltiinkin hyvin avuliaita. Haimme viisumia avioliiton perusteella, ja prosessi itsessään hoitui helposti netissä, mutta erikoisia kysymyksiä oli aika paljon – muun muassa meiltä kysyttiin, olimmeko tavanneet toisiamme henkilökohtaisesti.

Koko rumbaa helpotti suuresti se, että olin pitänyt Suomen viranomaiset suhteellisen ajan tasalla virallisista asioista, kuten osoitteenmuutoksista, avioliiton rekisteröinnistä, sekä lapsen syntymän ilmoittamisesta. Siten Suomessa oli meidän yhteisestä elämästä selvä paperijälki, joka varmasti nopeutti prosessia. Periaatteessa viisumia saattaisi joutua odottamaan puolikin vuotta, mutta meille se myönnettiin onneksi jo reilussa kuukaudessa. Harmi kyllä varsin tyyris läpyskä (melkein 500€) myönnettiin vain vuodeksi, joten pian sitä pitää hakea jo uudelleen. Tämä on hieman ihmetyttänyt, sillä kuitenkin selkeästi sanoimme, että tarkoituksena on muuttaa pysyvästi pois Singaporesta.

Eläinten ja Tavaroiden Kuljetus

Seuraava kysymys liittyi meidän maalliseen omaisuuteen, ja siihen, kuinka suurta osaa siitä kannatti roudata pallon ympäri ja millä kuljetusmetodilla. Pallottelimme aina pelkillä matkalaukuilla matkustamista ihan kaiken tuomiseen, mutta päädyimme lopulta johonkin siltä väliltä, jossa itse lensimme kolmen matkalaukun ja kissojen kanssa, ja osa kodin irtaimistosta ja muista tavaroista tuli merireittiä kontissa perässä. Meidän tavarat ei todellakaan täyttänyt kokonaista merikonttia, joten kamppeet odottivatkin Singaporessa varastossa kuukauden päivät kunnes yksi kontti saatiin pala palalta täyteen ja matkaan. Tavarat eivät ole tosin vieläkään saapuneet meidän käsiin, koska asumisjärjestylyistä johtuen ei olla pystytty niitä ottamaan vastaan. Kohta on siis eletty matkalaukuista puoli vuotta!

Onneksi kissat sentään oli heti mukana, sillä Finnairilla lentäessä pienet eläimet (alle 8kg kantokoppineen) saavat lentää koneet matkustamossa. Vaikka reissu oli epäilemättä mirreille aika stressava, niin he sopeutuivat kuitenkin tosi hyvin Suomeen ja uuteen kotiin. Hintakin oli vain pari sataa per eläin itse lipuista, tosin tähän piti lisätä eläinkuljetukseen erikoistuneen agentuurin ja eläinlääkärin kulut, sillä Singapore vaatii varsin massiivisia paperitöitä, ennen kuin eläimet saa viedä pois maasta. Muuttoon käytimme suomalaisomisteista Classic Movingia, ja eläinkuljetuksiin Singaporelaista Mitchville Relopettiä, jos näistä on jollekulle hyötyä. Molemmista on pelkkää hyvää sanottavaa!

Asuntoasiat

Muutimme Suomessa ensin vanhempieni lähelle pieneen kaksioon, jossa olemme edelleen, tosin väliaikaisesti. Pian maahan tulon jälkeen lähdimmekin etsimään itsellemme hieman pidempiaikaista asuntoa, ja päädyimme lopulta ostamaan n. 75-neliöisen kerrostalokolmion niin ikään vanhempieni läheltä. Päädyimme tähän vaihtoehtoon lähinnä siksi, että näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella suuremmat vuokra-asunnot olivat hieman kiven takana, ja lisäksi kyseinen asunto oli myynnissä niin hyvällä hinnalla, että päätimme tarttua siihen kiinni.

Toki alhainen hinta tarkoitti sitä, että asunto ei ollut ihan kaikkein moderneimmassa kunnossa, ja päätimmekin jo ennen ostoa, että remppaa tehtäisiin itse ja budjetilla mahdollisimman pitkälle. Tällä on tarkoitus myös mahdollistaa asunnon voitolla myynti kun aika sille koittaa, ainakin toivottavasti. Kesä onkin siis mennyt meiltä remppaillessa. Nyt ollaan toivottavasti jo loppusuoralla, mutta jos olisimme varmasti tienneet, et vietämme Suomessa vaikkapa vain alle vuoden, olisi vuokraus saattanut olla kuitenkin leppoisampi vaihtoehto. Toisaalta tykkäämme myös asua omannäköisessä asunnossa, ja näin ainakin hoituu se puoli.

Asunnon osto itsessään oli hieman haastavaa, sillä ulkomaalaiset omistukset tai investoinnit eivät Suomessa kelvanneet takuiksi alkuunkaan, ja vakituisten työsuhteiden puuttuessa lainan saanti oli mutkikasta. Lopulta saimme asiat sovittua, mutta kannattaa ehdottomasti olla pankkiin ajoissa yhteydessä, jos tilanne on samankaltainen. Muuten puolisonikin pystyi helposti omistamaan puolet asunnosta, kun hänelle oli jo myönnetty viisumin myötä suomalainen henkilötunnus.

Muut Byrokratiakiemurat

Muitakin byrokratian kiemuroita on tosin ilmaantunut mistä milloinkin, ihan kyllästumiseen asti. Suurin osa näistä on koskenut puolisoani, mutta en minäkään ole näiltä säästynyt! Muun muassa muuttoilmoituksen kanssa oli häikkää, kun muka netissä pystyin DVV:lle tekemään koko perheen yhteisen muuttoilmoituksen ja osoitteenmuutoksen, mutta missään ei sanottu, että puolisoni pitääkin käydä henkilökohtaisesti tämän lisäksi DVV:n toimistolla – niinpä hänen muuttopäivänsä on nyt virallisesti kaksi kuukautta minun ja tyttären muuttopäivän jälkeen, vaikka saavuimme maahan samalla koneella.

Lisäksi ongelmia on ilmennyt pankkitilin avaamisen kanssa, sillä ilman Suomen poliisin myöntämää henkilöllisyystodistusta (eli nykyään vain henkilökortti tai passi) ei saa täysiä pankkikoikeuksia, jonka myötä ei myöskään pääse netissä tunnostautumaan vaikkapa Kelaan tai suomi.fi -sivustolle. Näin asioidenkaan hoito ei hoidu helpoimman kautta, vaan joka kohdassa olemme joutuneet jonottamaan ties missä toimistossa henkilökohtaista palvelua. Henkilökorttia voisimme hakea, mutta koska se voi olla voimassa vain saman aikaa kuin viisumi, puolisoni saisi sen tässä kohtaa vain noin puoleksi vuodeksi. Jos sitten vaikka seuraava viisumi olisi pidempi, ja sitä myötä kannattaisi hakea henkilökorttiakin… Onneksi en sentään ollut itse sulkenut omaa pankkitiliäni, joten ainakin omat asiat olen saanut hoidettua netissä jo ennen fyysistä paluumuuttoakin.

Puolison ajokortin vaihtokin on ollut prosessi itsessään, autokoulua ei sentään tarvitse käydä uudestaan kunhan kortin vaihtaa alle kaksi vuotta muuton jälkeen! Lääkärintarkastus oli tosin ollut koominen tapahtuma, kun suomea osaamaton mieheni oli tarkastuksessa englantia osaamattoman lääkärin pakeilla, ja välissä joku tulkkasi puhelimen välityksellä. Näitä humoristisia anekdootteja alkaa kyllä jo kertyä, kun nettiyhteydestä kotiin jouduttiin maksamaan vuosi ennakkoa, sillä ilmeisesti ulkomailla asuminen tuhoaa teleoperaattorien silmissä luottotiedot sille tasolle, että niiden palautuminen kestää ainakin vuoden päivät. Kaikesta sentään ollaan selvitty, mutta meillekin usein kerrottu toteamus, että uuteen maahan muuton jälkeen asettuminen kestää puoli vuotta, näyttää käyvän toteen.

Mitä Tulevaisuus Tuo Tullessaan?

Lopulta muuttomaaksi valikoituikin Suomi, kuten alussa jo kävi selväksi. Pohdimme monia muitakin Euroopan maita, mutta suurimmaksi esteeksi nousi tietämättömyys. Puolisoni ei ole pahemmin matkustellut Euroopassa, varsinkaan aikuisena, ja hänestä tuntui vaikealta tehdä päätöstä uudesta kotimaasta noin niinkuin mututuntumalta. Minua taas mietitytti, kuinka paljon hankalampaa viralliset prosessit olisivat, jos päätyisimme vaikkapa maahan, jonka kieltä kumpikaan ei osaisi. Lisäksi vaakakupissa toki painoi olemassaoleva tukiverkko Suomessa, sekä kesken muuttoprosessin tullut tieto siitä, että meille oli tulossa toinen lapsi. Näiden pohdintojen keskellä Suomi tuntui turvalliselta vaihtoehdolta, ja päätimmekin ottaa muuton vähän kuin pehmeänä laskeutumisena Eurooppaan: täältä käsin voisimme matkustella ja makustella miltä elämä tuntuisi muissakin paikoissa.

Löysähkönä suunnitelmana on siis viettää Suomessa ainakin seuraava talvi, ja mahdollisesti toinenkin (riippuen kuinka monta varvasta kollektiivisesti menetetään pakkaselle eli kuinka kovasti pohjolan talvi meitä traumatisoi, hahaa). Siinä ajassa tarkoitus olisi ajatuksen kanssa kartoittaa pysyvämpään asumismahdollisuuksia, sillä vaihtoehtojahan riittää! Asetutaanko maalle vai kaupunkiin? Taloon vai asuntoon? Pohjoiseen vai etelään? Vuokralle vai omaan? Työt vai lapset edellä? Ainakin osaan näistä pitäisi löytää vastaus, vaikka vaikealta se tässä hetkessä tuntuukin.

Yhdessäolo Yli Kaiken

Nyt siis eletään tavallaan limbomaista kompromissielämää, mutta täytyy sanoa, että ollaan nykyiseen tilanteeseen silti tosi tyytyväisiä, ja loppujen lopuksi tämä on tuntunut meille oikealta päätökseltä. Paluumuutto ei vielä ainakaan ole yhtään kaduttanut, vaan tuntuu edelleen, että meidän oli nyt oikea aika lähteä – ja tulla takaisin.

Lisäksi ollaan päästy nauttimaan yhdessäolosta, mikä on meille ihan prioriteetti! Itse en nimittäin ole nyt lasten välissä palannut kokoaikaisiin töihin ollenkaan, ja puolisonikaan ei ole kiirehtinyt tässä hetkessä toimistohommiin, vaan tehnyt hommia kotoa käsin ja itsenäisesti mahdollisuuksien mukaan. Singaporessa elämä oli niin paljon kalliimpaa kuin Suomessa, että tässä hetkessä tämä on ollut meille mahdollista. Ollaankin tehty tietoinen päätös, että halutaan nyt viettää niin paljon aikaa kuin vaan suinkin kotona lasten kanssa kun he ovat pieniä, ja halutaan myös tehdä niin yhdessä ja samaan aikaan. Meitä on inspiroinut ehkä tietynlainen ”reverse retirement” ajatus, jossa työt laitetaan hetkeksi paussille tai ainakin taka-alalle lasten ollessa pieniä, vaikka se sitten tarkoittaisi osittaista säästöihin tukeutumista ja vanhempana pidempään työntekoa.

Filosofiana on ollut, että siitä kerkeää murehtia sitten: nyt eletään tässä hetkessä! Katsotaan, kuinka kauan tätä kestää ja miten kauan homma luistaa näin budjetoimalla, mutta tähän hätään ollaan kyllä hyvinkin onnellisia (kunhan vaan se yksi remppa valmistuisi… argh). Parasta tässä elämäntilanteessa on vapauden tunne, josta en kyllä vielä ole valmis päästämään irti!

Ihanaa, kun luit tänne asti! Jos paluumuutto aiheena kiinnostaa, pääset lukemaan Johannan fiiliksiä koronan aikaisesta Suomeen ja Eurooppaan paluusta tästä ja tästä. Meitä voi lisäksi seurata instagramissa @muumaamandariini ja minua henkilökohtaisesti @sarafromfinland.