ONKO SINUSTA MUUTTAMAAN ULKOMAILLE?

Olen aikaisemminkin kertonut, että muutin 18-vuotiaana Espanjan auringonalle 2 kuukaudeksi. Tämän reissun jälkeen, kaikessa unohtumattomuudessaan, totesin äidilleni etten ikinä muuta ulkomaille.  Tästä kolmen vuoden kuluttua jätin Suomen ja olen asunut nyt 6 vuotta ulkomailla. Aloinkin miettimään, millaisia ominaisuuksia löytyy ihmiseltä, joka päättää muuttaa ulkomaille. Mitä luonteenpiirteitä tarvitaan?

En ole koskaan mieltänyt itseäni perinteiseksi seikkailumieliseksi ulkomaille lähtijäksi. Hypätessäni rajanyli vievään junaan olin ujo, nuori ja pelkäsin kaikkea. Edelleen minua ihmetyttää mistä löysin sen pienen sisäisen rohkeuden, josta päätin pitää kiinni ja hypätä tuntemattomaan. Olisiko sinusta listaukseni mukaan muuttamaan ulkomaille?

MITÄ LUONTEENPIIRTEITÄ TARVITSET MUUTTAAKSESI ULKOMAILLE?

1. Olet utelias ja tutustut mielelläsi uusiin asioihin ja ihmisiin. Tämä varmasti löytyy meistä kaikista, jotka haluamme kokea elämän ulkomailla.

2. Et pelkää käyttää vierasta kieltä ja olet valmis luopumaan kielellisestä lahjakkuudestasi ja välillä mokailemaankin. Terveisin tyttö, jonka kielivirheistä saisi kirjoitettua vitsikirjan.  

3. Olet sinnikäs ja joustava Elämä ulkomailla ei todellakaan mene yleensä kuin elokuvissa – tai oikeastaan voisi puhua sen nimenomaan olevan kuin elokuvaa, niin erikoisia juonenkäänteitä mahtuu arkielämään. Ilman sinnikkyyttä olet tulossa seuraavalla lennolla takaisin, mikä sekin on tosin sallittua, mutta saatat missata elämäsi seikkailun.

4. Olet hyvä kannustuspuheissa, sillä niistä tulee osa aamurutiiniasi, jotta olet joka päivä hieman sosiaalisempi ja avoimempi kaikelle mitä päivä tuo tullessaan. 

5. Olet itsenäinen ja viihdyt yksin. Muuttaessasi yksin ulkomaille, sinun väistämättä täytyy viihtyä etenkin alkuun omassa seurassasi ja pystyä itsenäisesti hoitamaan vastaan tulevat asiat. Itse kuitenkin kiersin tämän ja muutin ulkomaille poikaystäväni kanssa. Olenkin melko varma, että juuri 20 vuotta täyttäneenä, en olisi a) viihtynyt b) selvinnyt kovin pitkälle yksin. 

6. Olet aktiivinen rakentaessasi elämääsi uuteen maahan. Tunnetusti kukaan ei tule kotoa hakemaan, joten pankkikortti täytyy tehdä itse ja ystäviä löytää. Positiivista on, että monessa paikkaa ulkomaalaisena olet se kummajainen, jolle moni mielellään juttelee ja haluaa tutustua. Riittää siis, että avaat ehkä suun paikallisella kielellä ja saat jo vastailla kysymyksiin kotimaastasi.

7. Ajattelet boksin ulkopuolelta. Suomen rajojen ulkopuolelle lähdettäessä kulttuuri ja elämäntyyli saattaa muuttua rajustikin, joten tutulle ja turvalliselle saa vilkuttaa hyvästit. Välillä ongelmien ratkaisuun saa keksiä luoviakin ratkaisuja. Tämä kuitenkin kohdallani on saanut esimerkiksi näkemään urani sekä elämäni täysin uudessa valossa. Vaikkei punaisessa talossa ja perunamaassa ole vikaa, voi elämä löytyä myös miljoonakaupungista tai auringonalta.

IMG_0767

8. Olet avoin etkä tuomitse. Kuten aiempana mainitsin, ulkomaille muuttaessa on selvää, että tulee törmäämään erilaisiin toimintatapoihin ja kulttuureihin, jotka poikkeavat siitä, mihin olet tottunut. Kun pysyt avoimena, pääset oikeasti tutustumaan maahan syvemmin. Kokeile rohkeasti uusia asioita, ruokia ja tutustu ihmisiin! Suomeen jäädessäni en olisi päässyt tutustumaan yhtä upeisiin ja erilaisiin ihmisiin, jotka ovat opettaneet minulle paljon uutta itsestäni ja maailmasta.

9. Olet hyvä hyvästeissä. Jos et ole vielä lähtiessäsi, terveisin itkupilli, opit kyllä vuosien saatossa. Parasta on kuitenkin huomata, että yhden perheen ja ystäväpiirin sijasta, olet saanut uuden ystäväpiirin parhaassa tapauksessa ympäri maailmaa.

10. Siedät vastoinkäymisiä ja lasisi on puoli täynnä. Tämä saattaa kuulostaa lannistavalta, mutta ainakin omalla kohdallani etenkin alkuaikoina vastoinkäymisiä tuli päivittäin. Ne saattavat olla hyvin pieniä ja mitättömiä, kuten hyppääminen väärään bussiin vaikka tarkistit sata kertaa oikean reitin. Pääset kuitenkin helpommalla, kun pessimistisyyden sijaan pidät lasiasi puoliksi täynnä ja keskityt positiivisiin asioihin.

11. Olet rohkea. On rohkeaa edes harkita ulkomaille lähtöä, saatika oikeasti panna töpinäksi ja pakata elämä laukkuihin. Olet jo voittaja, kun astut lentokoneeseen ilman paluulippua. 

12. Sinua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat. Tämä saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta valintojasi tullaan katsomaan suomalaisten lasien läpi ja monille ne saattavat vaikuttaa erikoisilta. Päätökseni lähteä Venäjälle opiskelemaan yliopistoon löi ällikällä kaikki perheestä ystäväpiiriin. Tämän jälkeen lopettaessani samaisen yliopiston, löin päätäni seinään liian pitkään pelätessäni muiden mielipiteitä. Jos olisin kuunnellut kaikkia muita, en olisi alunperinkään lähtenyt kotikaupungistani Keski-Suomesta ja mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi.

13. Olet hieman hullu. Koska no täytyyhän sinun olla hieman hullu jättääksesi kotimaasi ja hypätäksesi pää edellä epämukavuusalueelle, sillä sitä, jos jotakin on ulkomailla asuminen.

14. Uskallat pyytää apua. Olemme Suomessa tee se itse – kansaa ja avun pyytäminen on yleensä viimeisenä listalla. Yhtenä tärkeimmistä opeista pitäisin kuitenkin sitä, että olen ymmärtänyt ettei aina tarvitse eikä kannatakaan yrittää itse. Maaliin voi päästä huomattavasti helpommin ja vähemmillä kolhuilla, kun uskaltaa avata suunsa ja pyytää apua.

15. Ja tärkeimpänä – sinulla on suuri halu kokea elämä ulkomailla. Elämä ulkomailla on seikkailu, enkä ole kuullut kenenkään vielä katuvan sitä. Se todella opettaa sinua, mutta tarjoaa samalla mielestäni enemmän kuin minulle Suomeen jääminen olisi tarjonnut. 

Listaus voi vaikuttaa lannistavalta, mutta todellisuudessa kenestäkään ei löydy näitä kaikkia ominaisuuksia. Muuttaessani Moskovaan, minusta löytyi tasan yksi kohta, viimeinen. Kaiken muun olen kerännyt matkanvarrella ja uskonkin, että ilman tätä elämänmuutosta, en olisi näin lyhyessä ajassa oppinut näin paljon itsestäni. Rohkaisun sanana siis jokaiselle, että kaiken voi oppia. Tärkeintä on vain kuunnella itseään ja lähteä. Millään muulla ei ole väliä. Ulkomaille lähdön hienous piileekin siinä, että se opettaa sinulle uusia asioita itsestäsi ja toisaalta opit arvostamaan jo olemassa olevia piirteitä ja kotimaata täysin uudella tavalla.

Tule höpöttämään mun kanssa Instagramissa @muumaamandariini tai @minttumari ja kerro mitä piirteitä sinusta löytyy. Oletko harkinnut muuttoa tai kenties asunut jo ulkomailla useamman vuoden? Kerro myös mitä lisäisit listalleni, jos olen unohtanut jotain 🙂

One comment

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Nyt kun etätyömahdollisuudet ovat paantuneet, voisin itsekin harkita ulkomaille muuttamista. Oma ammattini on sellainen, että yleisesti sen harjoittaminen ulkomailla ei ainakaan aiemmin ollut mahdollista. Saapa nähdä, tuleeko sitä tulevina vuosina muutettua toiseen maahan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *