MILLAINEN ON CALGARYN KUULUISA RODEO FESTIVAALI STAMPEDE?

Juhlahumua, kantria, maissimakkaroita ja cowboy hattuja

JIHAA – On taas se aika vuodesta kun 10 päivän rodeo festivaali Stampede olisi täyttänyt Calgaryn kadut cowboy hattuihin pukeutuneista iloisista juhlijoista.

Covid-19 takia tänä vuonna tapahtumaa ei kuitenkaan järjestetä ensimmäistä kertaa yli 100 vuoteen! Hullua!

Ensimmäinen Stampede festivaali järjestettiin vuonna 1912. Vuodesta 1923 lähtien Stampedestä tuli vuosittainen lännen kulttuurin perintöä, historiaa ja yhteisöllisyyttä kunnioittava juhla.

Monelle calgarylaiselle tapahtuma on tärkeä. Se on kaiken ikäisille kesän ehdoton kohokohta, jota muistellaan ja odotetaan ympäri vuoden. Moni calgarylainen nuori on varmasti myös joskus ollut tapahtumassa töissä. Stampede palkkaa noin 3500 työntekijää joka vuosi.

Stampede julistetaan käyntiin historiallisella hevoskulkueella, jossa marssitaan paikallisten perinteiden puolesta. Tämän jälkeen kulttuurillista ohjelmaa riittää aamusta yöhön 10 päivän ajan. Unohtamatta joka iltaisia ilotulituksia.

Itse tapahtuma-alue Stampede Park on valtava. Rodeo areenan ja konserttihallin lisäksi sieltä löytyy huvipuistoa, eläimiä, taidetta, kojuja, ruokaa ja anniskelualueita. Eksyin alueelle kerran. Kävelin korkokengillä sata tuntia etsien ulospääsyä päätyen umpikujaan. Vinkki. Älä laita korkokenkiä. Siellä tulee käveltyä paljon!

Villin lännen tunnelmaan pääsee kuitenkin jo ihan kaupungillakin pyöriessä. Julkisivut, liikkeet, ravintolat ja terassit koristellaan maalauksilla, heinäseipäillä, tynnyreillä ja kaiken näköisellä asiaan kuuluvalla rekvisiitoilla. Stampede konsertti ja anniskelutelttoja löytyy myös ympäri kaupunkia.

Asut kuuluvat myös olennaisena osana tapahtumaa. Niitä voidaan suunnitella jo monta kuukautta ennen. Cowboy hatulla pääset kuitenkin jo alkuun. Hatun lisäksi asusteina toimivat mm. bootsit, ruutupaita, farkut, tai country- tyylinen mekko. Cowboy asuja käytetään 10 päivää putkeen. Ne päällä voidaan mennä myös töihin.


Stampede aikaan kaupungin tunnelma ja energia on kokemuksen arvoinen. Ihmiset ovat iloisia ja juhlatuulella, missä tahansa liikutkin. Ja kantrimusiikki raikaa! Iloisesta tunnelmasta tulee mieleen Suomen vappu, tosin en haluaisi nähdä vapun kestävän 10. päivää.

Monet paikalliset ottavat töistä vapaata, jotta jää enemmän aikaa nauttia festivaalin tarjonnasta.

Emme voi myöskään unohtaa ruokaa! Päivä lähtee käyntiin ilmaisilla pannukakuilla, joita tarjoillaan ympäri kaupunkia pekonin ja makkaran kera. Näitä paistetaan tapahtumassa vuosittain noin 20 000 kappaletta.

Hot dogit ja minidonitsit ovat myös suosiossa. Hot dogeja syödään 10 päivän aikana noin 125,000 ja donitseja 2 miljoonaa kappaletta!!

Ruokakojuista löytyy myös paljon muutakin Lihaa, mac and cheese annoksia ja corn dogeja, eli maissimakkaroita! Terveellisyys ei ole päivän sana.


Tapahtumalla on jopa omat kuninkaalliset! Joka vuosi valitaan kuningatar ja kaksi prinsessaa. Heidät valitaan kilpailun kautta, joka on avoin kaikille 19–24 vuotiaille naisille, jotka asuvat Albertassa. Valitsemisperusteina toimivat ratsastustaidot ja kyky toimia suurlähettiläänä tapahtumissa.

Kuninkaallisista puheen ollen. Vuonna 2011 William ja Kate osallistuivat myös Calgaryn Stampede juhlintaan! Cool!

Stampeden 2020 peruutus tulee olemaan kova kolhu Albertan taloudelle. Stampede parkissa vierailee vuosittain yli miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Se tukee provinssin yrityksiä niin taksinkuljettajista, ravintoloihin ja hotelleihin, pienyrittäjiin ja taiteilijoihin. Monen matkailualan yrityksen vuosittainen tulo saattaa olla riippuvainen tapahtumasta.


Tänä vuonna paikalliset paistavat pannukakkuja kotonansa cowboy hatut päässä. Stampedeta ei unohdeta!

-Oona Toivola

2 comments

  1. Katja / Pinkkis

    Oiii, nyt näyttää tapahtumalta josta nauttisin vaikken kaupungeista tykkääkään!
    Cowboy hatun hankin jo viime jenkkireissulla mutta josko seuraavalla hommaisin bootsitkin 😀
    Real life ratsupoliisia en olekaan vielä tainut nähdä.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos viestistä Katja! 😊 Hei kiva kuulla, että tapahtuma olisi mieleinen! 🤠 Ja ehdottomasti bootsit vaan seuraavaksi! 😍👢👢

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *