MATKUSTETAANKO THAIMAAHAN TÄNÄ VUONNA?

Viime vuosi meni hurahtamalla ja tuntuu, että kuukaudet tämänkin vuoden puolella vain vaihtuvat. Miltä näyttää vuosi 2021 Thaimaassa? Koska turismi herää henkiin ja mitä tarkoittaa karanteenihotelli?

Vuosi 2021 on käynnistynyt uusissa maisemissa, vaihdoin asuntoa heti tammikuun lopussa, koska sopimukseni sen hetkisessä asunnossani päättyi. Täällä ei tehdä yleensä kuin vuoden sopimuksia ( tyhmä sääntö ). Poikkeuksena on puolen vuoden sopimukset, mutta toistaiseksi voimassa olevia nämä eivät millään kirjoita. Tämän hetkinen asunto on siis Airbnb asunto, koska suunnitelmissa oli mennä kevään lopussa Suomeen, mutta menemistä olen siirtänyt toistamiseen.

Bangkok elää edelleen hiljaiseloa, joten oli melko helppo löytää edullinen asuntokin vielä. Turistien tulo kaiken kuulemani perusteella taitaa siirtyä ensi vuoden puolelle, koska Euroopan koronatilanne näyttää täällä päin todella pahalta rokotuksista huolimatta. Kaiken päälle vielä pakollinen karanteenihotelli hintoineen syö matkustamisesta tänne melko suuren fiiliksen.

Mitä tarkoittaa karanteenissa oleminen?

Karanteeni Thaimaahan tullessa tarkoittaa sitä, että sinut kuljetetaan henkilökohtaisesti lentokentältä karanteenihotelliin ja vietät siellä kaksi viikkoa. Karanteenihotelli on tällä hetkellä pakollinen kaikille Thaimaahan saapuville ja todennäköisesti se on täällä vuoden loppuun. Hotelli on oma kustanteinen ja eikä mikään kovin edullinen. Päästäksesi hotelliin, sinulla pitää olla myös pinkka erilaisia todistuksia vakuutuksista lähtien aina negatiiviseen koronatodistukseen. Tässä liitteessä vielä selvemmin matkustamisesta Thaimaahan: http://finlandabroad.fi

Karanteenihotelliin kuuluu ruoka kolme kertaa päivässä ja pakolliset lääkärintarkistukset. Ensimmäiset karanteenihotellit ovat olleet liki 2000 euron luokkaa, mutta tällä hetkellä löytyy edullisempiakin. Hotellissa oleminen ei ole mitään luksusta ja puolisot joutuvat menemään omiin huoneisiinsa. Tupakka ja alkoholi ovat olleet kiellettyjä, mutta en tiedä onko siihen tullut poikkeusta. Muutaman tarinan olen kuullut piilopulloista, jotka on salaa huoneeseen onnistuttu kuljettamaan. Hotellit sijaitsevat pääasiassa Bangkokin alueella, mutta muutama löytyy ainakin Phuketista. Kun olet lusinut huoneessa kaksi viikkoa ja koronatestin tulokset näyttävät puhtailta, niin olet vapaa matkustamaan Thaimaassa. Eli jos suunnitelmissa on pidempiaikainen reissu tänne, niin miksi ei 🙂

Opiskelijoiden kokemuksia karanteenista;

”Ruoka ei ollut kummoista ja huoneeseen ei saanut tilata muualta ruokaa, joten oli melko nälässä olemista kaksi viikkoa ja painokin tippui reilut 3 kiloa sinä aikana” -Ida

”Kokemuksena aivan järkyttävä ja hulluksi tuleminen oli lähellä. Meni monta viikkoa sen jälkeen, ennen kuin toipui omaksi itsekseen” -Emilia

Lennot eivät sisältyneet hintaan ja tuohon aikaan elokuussa kun itse tulin, niin ei ollut mahdollisuutta varata itse lentoja, vaan ne olivat Thaimaan Suurlähetystön järjestämiä kotiutuslentoja. Karanteenihotellin hinta oli 47 000B eli noin 1400 euroa” – Emilia

”Yhden kerran onnistuin tilaamaan salaa snackseja, sillä verukkeella, että hammastahnani oli loppu” -Ida

”Kokemuksena on aika 0/5, koska mikään ei toiminut niinkuin piti. Tottakai oli tylsää olla jumissa pienessä huoneessa, jossa ovessa hälytin ja kun sen avaa luvatta, niin olet kuin rikollinen. Se mikä ärsytti, niin aikataulut, jotka eivät koskaan pitäneet paikkaansa, koskaan ei voinut tietää tuleeko joku hakkaamaan ovea aamu viideltä vai kahdeksalta. Eli onko lääkärintarkistus ja ruoka milloin?” -Ida

Kommentit ovat täällä opiskelevien ajatuksia karaneenista, jonka he kokivat viime vuoden puolella opiskelujen alkaessa. Karanteeniin ei siis kuulu edelleenkään lennot, vaan lennot varataan erikseen. Tällä hetkellä Finnair lentää suoria lentoja Helsingistä Bangkokiin.

Yksi hotelli, jossa voi viettää karanteeniajan.

Elpyykö turismi?

Hyvä kysymys, mutta uskoisin itse, että elpyy. Thaimaa kuuluu kuitenkin maihin, joihin turismi on keskittynyt. Matkailijoiden määrä on noussut koko ajan, mutta edelleenkin ne, jotka käyttävät pakettimatkoja saavat odottaa, koska mikään matkanjärjestäjä ei ole vielä avannut matkoja tänne. Omatoimisesti siis voi tulla, jos on valmis menemään kahdeksi viikoksi karanteeniin. Olen itse tavannut henkilökohtaisesti muutaman turistin, jotka ovat tänne omatoimisesti saapuneet. He ovat kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että tuo karanteenissa oleminen ei ole mikään mieluisa juttu, mutta nämä matkailijat ovat päättäneet olla maassa kuitenkin pidempään.

Suunnitelmissa on mennä Suomeen kesällä ja palatakseni takaisin minunkin on mentävä karanteeniin, ellei mitää ihmettä tapahdu. Yksi syy on oikeastaan se, että olen Suomeen menemistä siirtänyt, koska takaisin tuleminen ei ole halvimmasta päästä. Toivon kuitenkin rokotuksien tuovan helpostusta jatkossa.

Oletko sinä kokenut karanteenin? Minkälainen se oli? Onko suunnitelmissa matkustaa Thaimaahan tänä vuonna? Jätä kommenttia alle tai henkilökohtaiselle tililleni @jennsuzanne

-Jenna H.

2 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo kahden viikon karanteeni on kyllä itselleni ehdoton este Thaimaahan matkustamiselle tällä hetkellä. Muuten se voisikin tällä hetkellä olla aika ideaali kohde. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että kyllä Thaimaan turismi varmasti tulee elpymään, ei siitä ole epäilystäkään!

    Vastaa

  2. KEVÄÄN KUULUMISIA + KORONATILANNE PORTUGALISSA - Muu maa mandariini

    […] myös, matkustetaanko Thaimaahan vielä tämän vuoden aikana ja lue vinkit lockdowneista […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *