KYMMENEN PÄIVÄN SOOLOMATKA ARMENIASSA – KULTTUURIA, RUOKAA JA VIERAANVARAISUUTTA

Marraskuussa vietin kymmenen päivää reppureissaten yksin Armeniassa, matkaten pääkaupungista Yerevanista etelään pienempiin kaupunkeihin, Gorisiin ja Kapaniin. Armenia on monille vielä tuntematon matkakohde, joten tässä postauksessa avaan ikkunan tähän kulttuuria ja historiaa huokuvaan maahan Kaukasus-vuorten juurella.

Armenia sijaitsee Kaukaasiassa, ja sen naapurivaltioita ovat Georgia pohjoisessa, Azerbaidzan idässä, Iran etelässä ja Turkki lännessä. Lensin maan pääkaupunkiin Jerevaniin Unkarin Budapestista, mutta Helsingistäkin pääsee lentämään suhteellisen kätevästi yhden vaihdon kanssa. Näin alkuun tässä on pari hauskaa faktaa, joita tuskin tiesit Armeniasta:

• Armenia on ensimmäinen maa maailmassa, joka otti kristinuskon valtionuskonnoksi vuonna 301 jKr.
• Maan korkein kohta on 4090m, eikä mikään osa Armeniasta sijaitse alle 400m korkeudella merenpinnasta.
• Jerevan on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja esimerkiksi vanhempi kuin Rooma.

Jerevan – Neuvostoaikojen haamuja ja kahvilakulttuuria

Vietin Jerevanissa viisi päivää. Majoituin hostellissa, sillä ajattelin, että se voisi olla hyvä keino löytää matkaseuraa sooloreissaajana. Niin olisi ehkä voinut ollakin, mutta valitsemani hostelli kumisi tyhjyyttään. Marraskuu ei ole millään mittarilla sesonkia, mikä näkyi myös hostellin hinnassa – majoittautuminen kustansi noin 6,5€ per yö.

Päiväni kuluivat kierrellen Jerevania päänähtävyyksiä ja nauttien kaupungin kahvilakulttuurista. Yllätyin positiivisesti sekä kahviloiden määrästä että laadusta ja kahvi oli kaikkialla erinomaista. Yksi Armenian erikoisuuksista on se, että joka paikassa on uskomaton määrä kahvikoneita. Tämä on nähtävissä kaikkialla maassa, mutta korostuu etenkin pääkaupungissa. Laskin, että keskustan erään metron sisäänkäynnin ja itse metron välille oli sijoitettu kuusi kahvikonetta. KUUSI. Tämä kahvikoneiden ennennäkemätön määrä hämmensi minua kovin ja yritin koko loppureissun etsiä tälle syytä, mutta ilmeisesti sellaista ei ole. Kysyin paikallisilta, jotka ensin hämmentyivät kysymyksestä. Kuulemma eivät olleet koskaan kiinnittäneet huomiota kahvikoneiden määrään, mutta “nyt kun sanot, niin onhan se aika kummallista. Ehkä me vain tykkäämme juoda kahvia Armeniassa.”

Toinen armenialainen erikoisuus on juomalähteet, eli pulpulakit. Pulpulakit ilmestyivät Jerevanin katukuvaan vuonna 1920 ja valtasivat armenialaisten sydämet. Paikalliset ystäväni esittelivät minulle juomalähteet suurella ylpeydellä, sillä moinen on hyvin uniikki aspekti armenialaista kulttuuria. Pulpulakkeja käytetään myös esimerkiksi kohtaamispaikkoina.

Jerevanissa on metro, jossa on Helsinginkin maanalaisen tapaan vain yksi linja, eli liikkuminen on hyvin helppoa. Metrolippuja voi ostaa asemilta automaateista, ja yhdensuuntainen lippu maksaa noin 0,30€. Jerevanin metro on tosin hyvin vanhanaikainen, vuorovälit ovat pitkähköjä ja vaunuja liian vähän matkustajiin nähden, joten etenkin ruuhka-aikoina metrot ovat todella täynnä. Onneksi kuitenkin taksilla liikkuminen on myös todella edullista ja helppoa. Kaupungissa kulkee myös paikallisbusseja, mutta näitä en itse päätynyt kokeilemaan kertaakaan.

Jerevanin vaikuttavin nähtävyys on Cascades-kompleksi keskustan pohjoispuolella. Cascades on 302 metriä korkea ja koostuu viidestä näköalatasanteesta ja sen juurelta huipulle mielivien täytyy astella 572 porrasta. Cascades on ehdottomasti kaupungin paras paikka auringonlaskun katseluun. Kompleksin huipulla sijaitsee myös Bolshevikkien vallankumouksen 50. Vuosipäivän muistomerkki, tasan 50 metriä korkea betonibrutalismin graalin malja. Noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Cascadesin huipulta sijaitsee Victory Park, josta löytyy vaikuttava “Mother Armenia” patsas. Mother Armenia on seissyt paikallaan vuodesta 1962, kun sitä edeltävä Stalin-patsas kaadettiin. Puistossa voi myös ihailla Neuvostoaikaista sotakoneistoa, kuten tankkeja ja ohjustenlaukaisimia. Ehkä hieman ironisesti puistosta löytyy myös “No to War” eli “ei sodalle” muistomerkki.

Neljä päivää kaupungissa osoittautuivat juuri sopivaksi ajaksi. Jerevan on lopulta melko pieni kaupunki, eikä siellä ole loputtomasti nähtävää. Cascades-kompleksin lisäksi erityisen vaikuttavia vierailukohteita ovat keskustan sydämessä sijaitseva Tasavallan Aukio, sekä Armenian kansanmurhan muistomerkki ja museo, johon on ilmainen sisäänpääsy.

Armenian Maaseutu – Goris ja Kapan

Matkaillessani tykkään tutustua maahan myös sen pääkaupungin ulkopuolella, joten päätin jatkaa matkaa Gorisiin, pieneen kaupunkiin, joka sijaitsee noin neljä tuntia Jerevanista etelään. Tähän väliin voisin mainita, että Ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista Armenian ja Azerbaidzanin raja-alueille maiden välisen konfliktin vuoksi. Tällä hetkellä Gorisiin tai Kapaniin ei siis kannata matkustaa.

Goris valikoitui kohteeksi oikeastaan vain siksi, että sinne pääsi jokseenkin yksinkertaisesti marshrutkalla. Marshrutkat ovat jaettuja takseja, jotka eivät seuraa tarkkoja aikatauluja – auto lähtee matkaan kun se on täynnä. Lippuja ei voi varata etukäteen, vaan paikalle on tultava tarpeeksi ajoissa ja toivottava parasta. Marshrutkat myös lähtevät matkaan vähän sieltä sun täältä, eikä näitä paikkoja usein ole merkitty millään kylteillä. Paikallisilta kysyttäessä ohjeet olivat luokkaa “hyvin helppoa, marshrutka lähtee puiston kulmalta, kahvikoneen edestä. Siinä on lähellä myös päiväkoti.” Niimpä. Marshrutkapysäkin etsimistä helpotti se, että oli ajoissa liikkeellä, niin ei tarvinnut myöskään pelätä sitä että kaikki paikat olisivat myyty loppuun. Kovin mukavaksi en voi tätä matkustusmuotoa kehua, mutta ainakin se oli edullinen. Lippu Jerevanista Gorisiin maksoi noin 7 euroa.

Goris on tunnettu erikoisista kivimuodostelmistaan, mutta muuten itse kaupungissa ei ole hirveästi nähtävää. Goris on vuorten ympäröimä ja kaupungin läheltä löytyy useita vaelluspolkuja, sekä vanhoja luostareita. Menomatkalla vietin yhden yön kaupungissa ja päätin varata itselleni tällä kertaa hotellin. Yksi yö kustansi noin 30€, sisältäen aamiaisen. Ja minkä aamiaisen!

Aamiaisen jälkeen hotellin omistaja ilmestyi aamiaissaliin ja aloimme jutella. Hän oli kanssani samanikäinen ja alunperin Gorisista, mutta oli opiskellut Jerevanissa ja muuttanut takasin perustaakseen perheen ja aloittaakseen hotellin pyörittämisen. Juttelimme matkailusta, sekä Gorisista matkakohteena. Hän kertoi, että kaupunki on viime aikoina alkanut panostaa turismiin, esimerkiksi raivaamalla uuden tien kivimuodostelmien luo ja asentamalla niihin valoja, jotta niitä voisi ihailla myös pimeällä. Valot eivät kuitenkaan vielä toimineet kunnolla, eikä tietäkään ollut saatu täysin valmiiksi, hän lisäsi.

Nappasin seuraavana päivänä Gorisista uudelleen marshrutkan Kapaniin, kaivoskylään noin 70km Gorisista etelään. Viime vuoden helmikuussa kaksi ystävääni Suomesta yritti rikkoa maailman pisimmän koeajon ennätystä ajamalla Oulusta Armenian ja Iranin rajalle. Kysyin ystäviltäni mikäli heillä olisi suosituksia Armeniaan ja sain ohjeen mennä Kapaniin.

“Karu paikka, mutta kiinnostavaa jos haluaa nähdä kaikki mahdolliset ihmiskokemuksen sävyt.”

Menin Kapaniin sillä asenteella, että käydään nyt katsomassa tätäkin paikkaa. Kaupunki yllätti minut kuitenkin täysin ja onnistuin saamaan paikallisen ystävän, joka oli opiskellut Tallinnassa ja käynyt Suomessakin. Vietin Kapanissa kaksi päivää, jotka kuluivat nopeasti. Uusi ystäväni esitteli minut myös kahdelle ystävälleen, joista toinen oli paikallinen taiteilija ja toinen elokuvataiteen ja kirjallisuuden opettaja paikallisessa koulussa. Jälkimmäinen oli asunut Armenian jokaisessa provinssissa ja sanoi, että Syunik, eli se missä Kapan sijaitsee, on hänen suosikkinsa kaikista. Paikallinen taiteilija puolestaan kuvaili Kapania maanpääliseksi taivaaksi ja vannoi, ettei koskaan aio muuttaa pois kaupungista. Molemmat kuitenkin korostivat, että heihin ei vedonnut niinkään kaupunki itsessään, vaan alueen luonto. Harmikseni en päässyt näkemään Kapania ympäröivää luontoa, mutta alueella on useita majesteettisia vuoria, joiden huippuja koristavat vuosisatoja vanhat perinteiset armenialaiset luostarit.

Vaikka Armeniassa reissaaminen aiheutti ajoittain harmaita hiuksia, olivat maassa viettämäni kymmenen päivää ikimuistoiset. Paljon jäi vielä näkemättä ja uskon, että tulen vielä joku päivä palaamaan maahan. Toivottavasti tällä kertaa vuokra-auton kanssa.

Lähtisitkö itse Armeniaan?