KANNATTAAKO SOTSHIIN MATKUSTAA?

Marraskuussa alkoi taas matkajalkaa vipattaa. Tiedätte varmasti tunteen. Mietimme laskettelua, mutta toisaalta mieli teki rannalle, aurinkoa ja lämpöä. Päätimme yhdistää toiveemme ja suuntasimme lomailemaan Sotshiin, joka harvinaisena etelän kohteena Venäjällä tarjoaa molemmat. 

Sotsi oli 80-luvulla suomalaisten suosima kohde. Näin meille muisteli paikallinen taksikuski. Nykypäivänä kuulemma suomalaisia tapaa harvoin, mikä on sääli. Olympialaisia varten Sotshi koki suuren kauneusoperaation. Rakennettiin rinteet, joissa laskettelimme matkallamme, kuin tyhjästä nousi myös Adlerin rantakatu. Media huuti silloin kilpaa, katsokaa vain, nämä jäävät käyttämättä. Kuinka väärässä he olivat. Sotshi on nykyisin etenkin moskovalaisten suosiossa ja odottaa vain rajojen aukaisua ja ulkomaalaista turistirysää. Vaikka pientä viilausta koki myös itse Sotshin kaupunki, odottaa sitä tulevaisuudessa vielä suuremmat mullistukset. Rantakatu aiotaan pistää täysin uuteen uskoon ja kaupungista rakentaa Venäjän Miami. 

IMG_6897

Olen matkustanut Sotshiin yhteensä neljä kertaa. Ensimmäisellä kahdella kerralla yövyimme Adlerissa, joka on yksi Sotšin kaupungin alueista. Täältä löytyy mm. Olympia stadionit. Toisella kerralla pääsimme nauttimaan formuloiden tunnelmasta ja todistamaan paikanpäältä kilpa-ajoa. Vuoden 2021 puolella olemme matkustaneet kahdesti yöpymään Sotshin kaupungin sykkeeseen. 

Sotshista erityisen tekee juurikin sen ilmasto ja sen tarjoamat lukuisat mahdollisuudet. Sotshi on erikoinen yhdistelmä etelää ja perivenäläistä kaupunkia. Minun täytyy rehellisesti myöntää, että kaupunki yllätti minut täysin. Vielä suuremmin tällä matkalla, kun pääsin toteuttamaan yhden pitkäaikaisista haaveistani. Kuten ylempänä mainitsin, Sotši on ainutlaatuinen. Saman kaupungin sisällä on mahdollista lasketella vuorilla ja nauttia auringonlämmöstä rannalla. Parhaat laskettelukuukaudet ovat helmi- ja maaliskuu, jolloin myös rannalle pääsee oikeasti palvomaan aurinkoa. Matkustaessamme joulukuussa lämpötila merellä oli parhaimmillaan +17.


LASKETTELUN HUUMAA

IMG_6976_Facetune_18-12-2021-17-59-37

Tällä matkalla pääsimme vihdoin laskettelemaan. Voin kertoa, etten ikinä ole kokenut mitään yhtä hienoa. Kuvitelkaa tämä. Seisot 2400 metrin korkeudessa meren pinnalta, sukset jalassa ja katsot alas vuoren rinnettä joka vain jatkuu jatkumistaan. Alkoi ihan vähän puntit tutisemaan, kun mietin aiempia laskettelukertoja Suomen lapissa ja niistä kulunutta 7 vuotta. Samalla katsoin sakeata lumipyryä ja edessä pyllähteleviä laskettelijoita. Ensimmäisen laskun jälkeen mäen alla iski todellisuus, vain kaksi rinnettä vuoren huipulla auki ja laskettelijoita oli muitakin kuin me kaksi puolisoni kanssa. Hissille kesti jonottaa puoli tuntia. Tämän vuoksi laskettelumme jäi muutamaan mäen laskuun, muttei silti vienyt hurmiota tästä kokemuksesta. 

Vuoria, joilla voi lasketella on yhteensä 3. Parhain näistä paikallisten mukaan on Rosa Khutor, joka vielä matkamme ajan oli kiinni. Näistä rinteistä näkymät ovat kuulemma henkeäsalpaavat. Ainoat auki olevat rinteet olivat Krasnaya Poljanan huipulla. Nämä ovat hieman edullisemmat, päiväpassin maksaessa 2500 ruplaa (30 e) kuudelta tunnilta. Lisäksi laskettelemaan pääsee vielä Gaspromin rinteille, jotka nimensä mukaan ovat kyseisen kaasuyhtiön omistuksessa. Nämä rinteet ovat parhaiten aloittelijoille soveltuvia.

IMG_6942

Vuokrasimme kaiken hanskoista, lasketteluasuun, suksiin, sauvoihin ja monoihin. Koko setti maksoi 2000 ruplaa, eli nykykurssilla n. 24 euroa. 

Sotshin kaupungista vuorille pääsee kätevästi junalla, mikä maksaa muutaman hassun euron. Hotellimme oli hieman kauempana juna-asemasta, joten nappasimme allemme taksin. Matka vuorille taittui tunnissa ja maksoi n. 25 euroa suuntaansa. Hintaan vaikuttaa toki taksiluokka, jolla haluat matkustaa. 

Kaiken kaikkiaan kokemus oli erittäin positiivinen. Olemme aiemminkin vierailleen Rosa Khutorin huipulla ihailemassa maisemia sekä aiemmalla reissulla tammikuussa kävimme Krasnaya Poljanassa Husky tarhalla, jota en voi suositella puhtaasti koirien näkökulmasta. En sano, että koirat olisivat näyttäneet erityisen huonovointisilta, mutta alue johon ihmisiä otettiin oli hyvin pieni, samat koirat istuivat siellä pidemmän aikaa ja ihmisiä saattoi olla paljonkin kerralla. Läheisyydestä löytyy myös toinen tarha, joissa koirilla on huomattavasti paremmat olot. Gaspromin rinteiden juurelta löytyy kuitenkin myös jotakin muuta kokemisen arvoista.

KYLPYLÄVUORILLA

Aikaisemmalla reissullamme tammikuussa keli oli myös hyvin sateinen, joten päätimme päättää päivän huskytarhan jälkeen kylpylässä nauttimisella. Gaspromin kylpylä sijaitsee vuorten alla, joten näköala ulko-altaalta oli uskomaton. Myös sisällä oli monenlaisia altaita ja saunoja, mutta tällöin moni niistä oli suljettu ystävämme koronan vuoksi. Tästä huolimatta sanoisin, että ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, jos haluaa liottaa laskettelusta kipeytyneitä koipia. Vuorilta löytyy myös muita upeita kylpylöitä, joista kannattaa ottaa selvää ennen matkaa.

HOTELLI SUOSITUKSIA

IMG_6576

Tällä reissullamme osasimme varautua sääolosuhteisiin ja valitsimme yöpaikaksemme Swiss Kamelia – kylpylähotellin. Voin kertoa, että valinta osui täysin nappiin. Lämmitetty ulkoallas sekä saunaosasto tulivat käyttöön, sillä kahden ensimmäisen päivän jälkeen vettä tuli runsaalla kädellä. Hotellilla on myös oma ranta, mikä kesäsesonkina on suuri plussa. Erityismaininnan saa kuitenkin ehdottomasti aamupala. En ole missään hotellissa nähnyt niin suurta valinnan varaa ja ilman ähkyä ei selvinnyt. Lisäksi palvelu oli erittäin ystävällistä ja mitä ikinä saattoi tarvita, se varmasti järjestyi. Kaiken kaikkiaan yksi parhaista hotelleista missä olen yöpynyt, enkä yhtään ihmettele miksi kyseinen hotelli on ollut suomalaisten suosiossa 80-luvulla. 

IMG_6715
IMG_6912

Toinen hieman edullisempi hotelli löytyy aivan juna-aseman läheisyydestä nimeltä Park Inn by Radisson Sochi City Centre. Erityisesti paikka on loistava, sillä se on aivan keskustassa. Hyvä hotelli, jos haluaa esimerkiksi lasketella useampana päivänä mutta haluaa säästää vuorihotellien sesonkihinnoissa.

Adlerista suosittelun arvoinen hotelli on Arfa Park. Aivan rantakadulla vehreässä ympäristössä oleva hotelli on todella kaunis. Kesäsesonkina täydellinen valinta ollessaan lähellä rantaa ja merta. 

IMG_6709

COCKTAILEJA JA SUUSSA SULAVAA RUOKAA

Baran- Rapan

Ystäväpariskuntamme ylisti meille kyseistä ravintolaa enkä voi muuta kuin liittyä puheeseen mukaan. Suussa sulava ruoka ja vielä paremmat cocktailit. Suosittelen käsi sydämellä testaamaan.

Vanhalla

Tällä reissulla löysimme uuden ravintolan, joka nousi suosittelun arvoiseksi. Torstai-iltana saimme melkein koko ravintolan ja henkilökunnan käyttöömme ollessamme ainoat ruokailijat. Livemusiikkia ja erinomaista ruokaa, voiko parempaa toivoa? 

IMG_6812

OSTOSPARATIISI

Olen yllättävän vähän keskittynyt shoppailuun, mikä on luonteelleni täysin päinvastaista. Jos kuitenkin matkustaa Sotshiin muualta kuin maan pääkaupungista, löytyy Sotshista hyviä paikkoja ostosten tekoon. Keskustasta ja kävelykadun varrelta löytyy paljon pieniä putiikkeja, joista voi tehdä erinomaisia löytöjä. Hieman keskustan ulkopuolelta löytyy suuri ostoskeskus MoreMoll, joka tarjoaa käytännössä jokaiselle jotakin. Ylellisempään makuun on tarjolla satamassa ostosparatiisi, josta löytyy mm. Louis Vuitton.

IMG_6560
Täällä pääset shoppailemaan luksustuotteita.

KOKEMISEN ARVOISTA

Kuka tahansa minut tunteva yllättyy kuullessaan, että olen ollut formula katsomossa. Pari vuotta sitten matkustimme todistamaan tätä spektaakkelia. Vuodesta 2023 kisa siirtyy Pietariin, mutta vielä ensi vuonna sinullakin on mahdollisuus päästä kokemaan Formulat meren siintäessä taustalla. 

IMG_6798

Jos totta puhutaan, en voi täysin ymmärtää mikseivät suomalaiset ole vielä löytäneet tätä etelän helmeä uudelleen. Toki viisumi on vielä jarruttanut intoa, mutta sen muuttuessa digitaaliseksi, en näe syytä mikseivät turistibussit jo suuntaisivat kohti Sotshia. En ole missään tavannut yhtä ystävällisiä ja palvelualttiita ihmisiä kuin matkoillamme. Olisiko siis jo aika vaihtaa Kanarian saaret Sotshiin? Jos sinunkin matkajalka alkoi vipattamaan, löydät helpot ohjeet täältä.

Tuu höpöttämään mun kanssa blogimme instagramissa @muumaamandariini tai henkilökohtaisella tililläni @minttumari

Ps. Minulla on kaksi puhetilaisuutta tulossa Suomessa, jossa kerron miltä näyttää elämä 2022 vuonna Venäjällä. Pääset tutustumaan Helsingin tapahtumaan tästä ja Kuopion tapahtumaan tästä. Helsingin puhe tullaan striimaamaan. Olisi ihana nähdä teitä blogimme lukijoita paikalla!

6 comments

  1. Jaana

    Kiva juttu Sotshista: ) Olin tuolla Kameliassa 80-luvulla töissä ja kyllä se oli siihen aikaan aivan toisenlainen hotelli, luokiteltiin turistiluokkaan ja osassa huoneita oli wct käytävillä. Suosio johtui varmaan edullisesta hinnasta sekä siitä, että se oli rauhallisempi paikka kuin valtavan iso Zhemchuzhina. Nyt osa entisistä rakennuksista on purettu ja rakennettu hienoksi viiden tähden hotelliksi: )

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Mielenkiintoista! Minulla on myös tuttu joka on työskennellyt Kameliassa 80-luvulla mutta täysin uutta tietoa, ettei hotelli silloin luokiteltu viiden tähden hotelliksi. Olisipa mielenkiintoista nähdä miltä Sotshi on silloin näyttänyt.

      Vastaa

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Luulenpa, että se on juurikin tuo viisumiasia, joka matkustamisintoa on latistatnut. Vaikka itse olenkin matkustanut lukuisissa sellaisissa maissa, jonne suomalainen tarvitsee viisumin, niin viisumikäytännöt taitavat olla yksi suurimmista syistä, miksi Venäjällä on ole vieläkään käynyt. Sotshi kyllä vaikuttaa oikein kivalta kaupungilta monen muun Venäjällä olevan paikan lisäksi.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Varmasti viisumi on vaikuttanut matkustusintoon ja tietysti suoran lentoyhteyden puuttuminen. Jospa kuitenkin digitaalinen viisumi tulisi kohta voimaan ja ehkä suomalaisetkin löytäisivät tiensä ihmettelemään tänne.

      Vastaa

  3. MIKSI VENÄJÄ? - Muu maa mandariini

    […] Tuu juttelemaan mun kanssa meidän instagramissa @muumaamandariini tai seuraamaan arkeani omalla tililläni @minttumari. Uusi Youtube- video on myös nyt ulkona! Sen löydät täältä sekä matkavinkkejä Sochiin löydät tästä postauksesta. […]

    Vastaa

  4. BLOGI TÄYTTÄÄ 2 VUOTTA – ARVONNAN PAIKKA! - Muu maa mandariini

    […] tapahtumat, kuten yrittäjäksi alkaminen sekä ensimmäinen kokonainen kesä Moskovassa ja matkat Sotsiin ja Jaroslavliin. Tällä hetkellä Minttu asuu edelleen Moskovassa mutta tie saattaa Suomessa […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *