ASUNNON VUOKRAAMINEN PORTUGALISSA

Yksi Portugaliin muuttamisen ensimmäisistä konkreettisista askeleista on monille vuokra-asunnon etsiminen. Asunnon vuokraamiseen liittyviä asioita kysytään myös minulta usein, joten ajattelin koota lähes kaikenkattavan oppaan vuokra-asunnon löytämiseen Portugalista!

Vuokrauskulttuuri ja -lainsäädäntö Portugalissa

Portugali on hyvin monenkirjava maa, mitä vuokra-asuntoihin ja niihin liittyviin prosesseihin tulee. Kaikenlaisia vuokraustyylejä löytyy huoneiden alivuokraamisesta tienausmielessä aina pimeään vuokranmaksuun käteisellä ja ihan tavallisiin vuokrasopimuksiin. Yleinen virallisen vuokrasopimuksen kesto on vähintään 1 vuosi, jatkuen sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Suosituilta turistialueilta voi kuitenkin olla vaikea löytää tällaista pidempiaikaista vuokrasopimusta, vaan asunto vuokrataan määräaikaisesti tai kuukausi kerrallaan esimerkiksi lokakuusta toukokuuhun. Tämä johtuu siitä, että kesäaikaan asuntoja vuokrataan turisteille korkeammalla viikkohinnalla.

Portugalin lainsäädäntö takaa sekä vuokranantajalle että vuokralaiselle tietyt oikeudet ja velvollisuudet, mutta näitä kierretään hyvin usein. Vuokranantajan tulee esimerkiksi maksaa vuokraamisesta erilaisia veroja (alle 2 vuoden vuokrasopimuksista tuloveroa peritään jopa 28 % vuokran hinnasta), joten pimeästi vuokraaminen ilman kirjallisia sopimuksia, vuokranmaksu käteisellä ja muut veronkierron vippaskonstit ovat yleisiä. Joskus sanotaan suoraan, että jos haluat virallisen sopimuksen, vuokran hinta nousee siinä tapauksessa verojen osuuden verran. Vuokralainen saa kuitenkin tästä osan takaisin veronpalautuksina.

Asunto Lissabon

Yleistä on toisaalta myös se, että vastuuton vuokralainen jättää vuokrat maksamatta ja asuu kuukausikaupalla ilmaiseksi asunnossa. Pitkäaikaisen vuokralaisen häätösuoja on Portugalissa melko vahva, joten vuokranantaja voi joutua ongelmiin tämän takia. Tästä syystä virallisen vuokrasopimuksen laatimiseksi moni vuokranantaja syynää tarkasti vuokralaisen tulotiedot ja yleensä vaaditaan vähintään 2 kuukauden vuokraa vastaavat vuokratakuut ja joskus myös paikallinen takaaja. Monesti asia on ilmaistu niin, että vuokrasopimuksen solmimisen yhteydessä maksetaan sekä ensimmäisen että viimeisen kuukauden vuokra sekä 1-2 kk takuuvuokra. Suomalaistyylisiä pankin jäädyttämiä vuokratakuutilejä ei tunneta, vaan takuut maksetaan suoraan vuokranantajan omalle tilille. Vuokrasopimukseen tarvitaan yleensä myös NIF eli veronumero.

Vuokrausprosessi etenee yleensä hyvin nopeasti, joten monesti on turhaa olla liikkeellä kuukausia etukäteen. Asuntojen vuokrauksesta ilmoitetaan usein vasta edellisen vuokralaisen lähdettyä asunnosta, joten vuokranantaja haluaa nopeasti tilalle uuden vuokralaisen. Hyvät asunnot menevätkin hyvin äkkiä, jopa muutaman tunnin sisällä ilmoituksesta, joten sopivan asunnon löydyttyä kannattaa toimia nopeasti. Toki on myös mahdollista yrittää sopia vuokrausajankohta alkamaan myöhemmin. Kannattaa kuitenkin huomata, että vaikka asunnon varaus olisikin nopea prosessi, voi paperityön osuus silti olla maan tapaan hidas kuin mikäkin. Jos et ymmärrä portugalia, on aina hyvä idea laittaa joku kieltä osaava käymään sopimus läpi ennen allekirjoittamista!

Vinkki! Asuntojen yhteydessä ilmoitettu T-luku tarkoittaa makuuhuoneiden lukumäärää asunnossa. Esimerkiksi T0 on yksiö, T1 on kaksio ja T4 on neljän makuuhuoneen asunto.

Vuokra-asunto Lissabonista

Asuntojen hinnoittelu

Entisaikaan vuokrasopimukset tehtiin kestämään jopa vuosikymmeniä, joten nykyäänkin pitkäaikaisesti asuntonsa vuokrannut mummo voi asua kaupungin paraatipaikalla 5 euron kuukausivuokralla. Näin alhaisista vuokrista on turha enää nykyisin haaveilla, mutta Portugalista voi silti löytää asunnon edullisesti, jos on valmis joustamaan sijainnin suhteen. Kalleinta asuminen on isoissa kaupungeissa, kuten Lissabonissa ja Portossa, sekä suositussa lomakohteessa Algarvessa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä kauemmas rannikolta ja isoista kaupungeista lähtee, sitä edullisempi vuokrakin on. Sisämaan maaseudulta voi löytää pienen talon vuokralle samalla hinnalla kuin pääkaupungista pelkän makuuhuoneen.

Viimeisen vuoden aikana vuokrat nousivat koko maassa 2,9 %, ja Lissabonin vuokrataso nousee vielä sitäkin vauhdikkaammin vuosi vuodelta. Kaupungin keskusta-alueella vuokra-asuntojen hinnat lähtevät tällä hetkellä noin 750 eurosta per kuukausi. Joitain hyvin pieniä yksiöitä voi tosin löytää hieman halvemmallakin. Huoneita vuokrataan Lissabonissa alkaen noin 350 eurosta per kuukausi. Ympäryskunnissa ja lähiöissä vuokrataso on hitusen alhaisempi. Portossa asuntojen vuokrahinnat taas alkavat noin 600 eurosta per kuukausi.

Rivitalo Portugali

Riippuu täysin sopimuksesta, sisältyykö vuokraan laskuja kuten sähkö, vesi ja internet. Alivuokrauksissa nämä monesti kuuluvat vuokraan tai niistä maksetaan vuokranantajalle käytön mukaan, mutta pitkäaikaisemmissa, virallisissa vuokrauksissa pitää yleensä tehdä omat sopimukset ja maksaa laskut itse. Toisinaan vuokrasopimukseen voi kuulua myös siivoojan tai puutarhurin palveluita.

Portugalissa asunnotkin ovat kiinteistöjä eikä suomalaistyyppisiä taloyhtiöitä yleensä ole, joten myöskään yhteisiä tiloja, kuten pesutupia tai varastoja ei kuulu asuntoihin juuri koskaan. Autotalli tai parkkihallipaikka voi joissakin asunnoissa kuulua. Poikkeuksena tästä ovat hienommat taloyhtiöt eli condot (condomíniot), joissa voi olla esimerkiksi yhteinen uima-allasalue tai lasten leikkikenttä.

Talo Portugalin maaseudulta

Millainen on hyvä vuokra-asunto?

Tämä riippuu tietysti täysin kunkin omista mieltymyksistä ja halutusta asuinpaikasta, mutta Portugalissa täytyy ottaa huomioon muutamia yleisiä asioita, joita Suomessa ei yleensä tarvitse murehtia.

  1. Kosteus ja home. Nämä ovat yleinen riesa portugalilaisissa asunnoissa, joten tarkista asunnon kunto hyvin ja haistele sisäilmaa. Lisää homeasiaa löytyy tästä postauksesta!
  2. Kerroksella on väliä. Kerrostaloissa kellarikerroksen asunnot ovat usein homeisia ja ylimmässä kerroksessa voi katto vuotaa. Keskikerros on varmempi valinta, mutta naapureiden vesivahinkoja ei sielläkään välttämättä pääse pakoon.
  3. Lämmitys. Portugalissa monet asunnot ovat talvisin kylmiä, joten aina parempi, jos asunnossa on valmiina jokin lämmitysmenetelmä, kuten ilmalämpöpumppu tai edes takka. Näiden lisäksi voi käyttää omia irtopattereita, kaasulämmittimiä ja kosteudenpoistajia.
  4. Asunto etelän tai lännen puolelta. Liittyy vahvasti edelliseen, mutta jos asuntosi sijaitsee talon pohjoispuolella, ovat olosuhteet talvisin vieläkin koleammat. Aurinko lämmittää ja kuivaa talvellakin, ja ikkunaluukuilla pystyy säätelemään paahdetta kesällä.
  5. Uudempi parempi. Vanhat, hyvin pidetyt asunnot ovat tunnelmallisia, mutta uudet rakennukset ovat yleensä paremmin eristettyjä niin lämmön kuin äänenkin suhteen ja niiden asumismukavuus on parempi. Jos kukkaro kestää, kannattaa harkita satsaamista uudempaan tai vasta remontoituun asuntoon.

Vinkki! Duplex tarkoittaa Portugalissa kaksikerroksista asuntoa. Tämä voidaan myös ilmoittaa plussamerkillä: esimerkiksi T1+1 tarkoittaa asuntoa, jossa on yksi huone alakerrassa ja yksi yläkerrassa.

Portugalilainen asunto

Mistä etsiä vuokra-asuntoa?

Kiinteistönvälityssivustot

Vuokrattavista asunnoista ilmoitetaan monilla eri kiinteistönvälityssivustoilla, joista omasta mielestäni parhaimmat ovat Idealista ja Imovirtual. Ilmoituksia löytyy sekä välittäjiltä että yksityisiltä vuokraajilta. Alle on listattu joitakin sivustoja, joilta etsiä asuntoa Portugalissa.

OLX ja Custojusto

Portugalin paikallisilla Tori.fi:tä vastaavilla sivustoilla on paljon yksityisten ja kiinteistönvälittäjien asunnonvuokrausilmoituksia. OLX:n hakukenttään kannattaa kirjoittaa esimerkiksi ”arrendar casa”, ”alugar apartamento” tai ”arrenda moradia” ja valita haluttu sijainti. Custojustosta taas löytyy oma osionsa vuokra-asunnoille.

Asunnon vuokraus Lissabon

Facebook-ryhmät ja Marketplace

Facebookista löytyy kymmenittäin erilaisia asunnonvälitysryhmiä ja paljon yksityisten ihmisten ilmoituksia vuokrattavista asunnoista ja huoneista. Alle on listattu esimerkiksi joitakin ryhmiä, joista voi etsiä asuntoa Lissabonin alueella ja vähän muuallakin. Lisää ryhmiä voi etsiä laittamalla Facebookin hakukenttään ”alugar” tai ”arrendar” ja perään haluttu alue tai sijainti. Suomalaisten vuokraamia asuntoja voi kysellä esimerkiksi ryhmissä Portugalin Suomalaiset, Suomalaiset Lissabonissa – Finlandeses em Lisboa tai Algarven suomalaiset – Finlandeses no Algarve. Myös Marketplacen ilmoituksia kannattaa selata!

Uniplaces

Uniplaces on Airbnb:n kaltainen palvelu, jonka kautta voi vuokrata edullisia, kalustettuja opiskelija-asuntoja ja huoneita ympäri Euroopan. Osaan asunnoista kuitenkin hyväksytään asukkaiksi muitakin kuin opiskelijoita. Asuntoja löytyy Portugalista etenkin Lissabonista, Portosta ja muista suurista opiskelijakaupungeista, mutta pienemmiltä paikkakunnilta vähemmän.

Tämä on kätevä palvelu etenkin lyhyeksi ajaksi Portugaliin muuttaville, kuten vaihto-opiskelijoille. Huonona puolena on, että asuntoja ei pääse etukäteen katsomaan, ja toisinaan pelkkien kuvien perusteella ei saa täysin oikeaa kuvaa paikasta. Vuokran lisäksi vuokrauksesta voidaan myös periä erilaisia maksuja, mutta nämä on kerrottu ilmoituksessa selkeästi. Asunnoissa voi myös olla sääntöjä, kuten ei yövieraita.

Kerrostalo Portugali

Airbnb

Jos muuttaa Portugaliin lyhyeksi aikaa tai haluaa aluksi asua muualla kuin hotellissa pidempiaikaista asuntoa etsiessään, kannattaa etenkin vilkkaimman kesäsesongin ulkopuolella hyödyntää Airbnb:tä. Palvelussa voi lähettää viestiä kiinnostavan asunnon vuokraajalle ja kysellä mahdollisuutta pidempiaikaiseen vuokraukseen. Joissain ilmoituksissa on jo valmiina alennus, jos asunnon vuokraa vaikkapa kokonaiseksi kuukaudeksi.

Puskaradio

Parhaat diilit saa usein suhteilla ja tuttujen kautta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Monet portugalilaiset vuokraavat asuntonsa mieluiten tutuille tai edes tutuntutuille ja useat asunnot löytävät uudet vuokralaiset puskaradion välityksellä. Asuntoa etsiessä kannattaa siis hyödyntää kaikki kontaktit ja kysellä rohkeasti vaikka lähikahvilasta, tietäisikö joku vuokrattavia asuntoja alueelta. Omakin entinen vuokraisäntäni kehotti aikoinaan ottamaan häneen yhteyttä, jos joku suomalainen tuttuni tarvitsisi huonetta.

Varo skämmejä!

Asuntoa etsiessä kannattaa pitää pää kylmänä ja välttää haksahtamasta erilaisiin huijauksiin, joita Portugalissakin toisinaan esiintyy. Useilla sivustoilla voi kuka vain olla asuntoilmoituksen takana, joten kannattaa pysyä tarkkana. Koskaan ei kannata vuokrata asuntoa näkemättä sitä (poikkeuksina toki Airbnb:n ja Uniplacesin kaltaiset palvelut, joista asunto varataan suoraan). Jos et itse ole vielä maassa, lähetä tuttu tai yhteyshenkilö katsomaan asuntoa.

Älä koskaan maksa asunnosta mitään ennen kuin olet käynyt paikan päällä toteamassa, että asunto on oikeasti olemassa, äläkä anna arkaluontoisia henkilökohtaisia tietojasi ennen sopimuksen laatimista. Varsinkin Facebookissa on yleistä kalastella rahaa olemattomia asuntoja vuokraamalla ja varausmaksuja pyytämällä.

Talo vuokralle Portugali

Ei muuta kuin onnea vuokramarkkinoille! Jutun kuvituksena on portugalilaista asuntokantaa laidasta laitaan, joulukuussa 2016 kuvattuna.

Olisi kiva kuulla, jos sait tästä jutusta vinkkejä asunnon vuokraamiseen Portugalissa – jätä siis rohkeasti kommenttia tai jaa oma vinkkisi. Lue myös aiemmat postauksemme asunnon vuokraamisesta Espanjassa ja Australiassa tai tutustu Portugaliin muuttamiseen liittyvään byrokratiaan!

Viestiä ja kysymyksiä saa aina laittaa Instagramin tai Facebookin kautta blogin tilille @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @johannahulda.

10 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kyllähän Suomessakin maksetaan vuokratulosta veroa, joka on vielä enemmän kuin tuo 28 %. Helppo kuitenkin uskoa, että Suomessa tu pimeästi vuokraaminen on huomattavasti harinaisempaa. Tuo oli mielenkiintoinen tieto, että vuokrasopimuksia on entisaikoina tehty niinkin pitkäksi aikaa. Onko tuollainen sopimus sitten ollut mahdollista irtisanoa joko vuokralaisen tai vuokranantajan toimesta?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      En kyllä osaa sanoa, miten noiden todella pitkien sopimusten irtisanomisen kanssa on toimittu. Ainakaan vuokranantaja tuskin voi kovin helposti sopimusta irtisanoa, koska monet varmaan olisivat niin jo tehneet näiden mummojen tapauksessa 😀 Ja vuokralaisella ei varmaan ole intressiä irtisanoa, kun voi pitää asunnon niin halvalla.

      Vastaa

  2. Marja Anderson

    Kiitos Portugalin artikkelista!! Aikomus on menna sinne talvilomalle Canadasta.
    d&m.

    Vastaa

  3. Nina

    Pimeästi vuokraaminen tuntuu tosiaan olevan Portugalissa ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olen asunut Lissabonissa 2,5 vuotta, kolmessa eri asunnossa, joissa kaikissa vuokranmaksu tapahtui käteisellä. Viimeisin on ollut todellinen murheenkryyni: vuokraemäntä kyllä laati monisivuisen, viralliselta vaikuttavan sopimuksen, johon mielellään vetosi eri tilanteissa. Kämppikseni ja minun muuton lähestyessä hän alkoi simputtaa monin eri tavoin, jotta välttyisi vuokratakuun takaisinmaksulta. Veronkierron lisäksi hän on saanut yritystukea, jota ei olisi tullut, jos pimeä vuokraaminen olisi viranomaisten tiedossa. Vuokratakuu jäi siis saamatta, ja pyydettyäni kuitteja maksamistani vuokrarahoista vuokraemäntä antaa ymmärtää minun toimineen jotenkin väärin ja laittomasti, kun en ole maksanut ”verolisää”. Kaikki tämä kiukuttaa, koska samaan aikaan maksan isot verot Suomeen siellä vuokralle laittamistani kahdesta asunnosta.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Voi ei, onpa epäreilua toimintaa vuokranantajalta! 🙁 Voisit varmasti uhata ilmiantavasi hänen veronkiertonsa, jos ei maksa sinun takuitasi takaisin? Itse kun et ole tehnyt mitään väärää, koska niiden verojen maksaminen on vuokranantajan velvollisuus, ja on hänen oma mokansa jos ei ole ajatellut sitä vuokran hinnasta sopiessa (kuulostaa kuitenkin, että on kyllä hyvinkin tietoinen miten kuuluisi toimia ja yrittää vain kaikkensa huijatakseen…).

      – Johanna M.

      Vastaa

  4. VUOKRAT TUPLAANTUIVAT JA ASUNNOT VIEDÄÄN KÄSISTÄ: KIINTEISTÖKRIISIN ALKUA SINGAPORESSA - Muu maa mandariini

    […] haluat lukea lisää asumisesta ulkomailla, ja erityisesti vuokralla asumisesta, voit lukea täältä Johannan postauksen asunnon vuokraamisesta Portugalissa, tai täältä Emilian postauksen vuokralla […]

    Vastaa

  5. Pirkko Rautiainen

    Kiitos mielenkiintoisesta ja perusteellisesta blogitekstistäsi. Minua jäi vaivaamaan, onko Portugalissa hädänalaisille tai vaikkapa muualta tulleille vaihto-opiskelijoille tarjolla edullisia vuokra-asuntoja samoin kuten Suomesta saattaa löytyä. Samaa Eurooppaa kun tässä nyt ollaan, niin käytännöt kiinnostavat.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Hei Pirkko ja kiitos kysymyksestä! Paikallisilla yliopistoilla on kyllä omia opiskelija-asuntoloita, jotka tarjoavat majoitusta myös vaihto-opiskelijoille. 🙂 Hintaesimerkki Lissabonin yliopistosta: https://www.sas.ulisboa.pt/accommodation-price-tables

      Vastaa

  6. Harri Pekkarinen

    Kiitos erinomaisesta sivustosta. Kun vuoden päästä asia tulee eteen haluaisin olla yhteydessä👍

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiva kuulla, että jutuistamme on hyötyä! Laita vain kommenttia tai viestiä tulemaan, kun muutto on ajankohtaisempi 🙂

      – Johanna M.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *