10 YLLÄTTÄVÄÄ KULTTUURIEROA SUOMEN JA KIINAN VÄLILLÄ

Eräässä haastattelussa minulta kysyttiin, mitä eroja Suomen ja Kiinan välillä on. Mietin asiaa hetken ja tulin lopputulokseen, että ei näiden kahden maan välillä oikein muuta olekaan kuin eroja. Helpompaa olisi alkaa erittelemään, mitä samaa niillä on, joskin vastaus saattaisi olla hyvin lyhyt.

Suurin osa ihmisistä tietää kaikki selvät erot Suomen ja Kiinan välillä, kuten että Kiinassa ollaan perhekeskeisiä, syödään puikoilla, pöydässä on monta pientä, jaettavaa annosta ja että ihmiset eivät halua ruskettua (siitä ja muista itäaasialaisista kauneusihanteista kirjoitin tässä postauksessa). Nyt onkin tarkoituksena keskittyä hienovaraisempiin ja tuntemattomampiin eroihin, jotka eivät välttämättä iske päin kasvoja heti, mutta vaikuttavat kiinalaiseen arkeen omilla tavoillaan.

1. Smalltalkin aiheena ei ole sää

Säästä puhuminen on varmaan maailman yleisin smalltalking-aihe ja jopa me suomalaiset tuppisuut usein puhumme säästä puolituttujen kanssa. Kiinassa näin ei kuitenkaan ole. Usein ensimmäinen kysymys kaverin kanssa on ”oletko jo syönyt?”, mikä oli aluksi hyvin hämmentävää. Varsinkin jos on ruoka-aika ja joku kysyy, oletko jo syönyt lounasta, luulee helposti, että toinen haluaa mennä kanssasi syömään. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

Kiinalaiset eivät perinteisesti ole kovin avoimia tunteidensa kanssa, mutta toisen syömisestä huolehtiminen on tapa osoittaa, että välittää. Toisaalta kysymys on myös vähän yhtä tyhjän kanssa, kuten ”how are you?” amerikkalaisessa kulttuurissa. Ei kysymyksen esittäjää oikeasti kiinnosta, kuinka voit.

2. Kymmeneen voi laskea yhden käden sormilla

Kyllä, luit oikein. Kiinassa lasketaan kymmeneen asti yhden käden sormilla ja tätä käytetään arjessa niin paljon, että en tajua kuinka me sen korvaamme Suomessa. Myönnettäkööt, että en muista parin numeron käsimerkkiä vieläkään, mutta erityisesti puhelimelta näyttävä 6 tulee vastaan yllättävän usein. Kiinalaiset eivät ole itse tietoisia, että tämä laskutapa ei ole käytössä muualla. Kaverini oli talvikurssilla Saksassa, jossa tutustumisleikkinä piti muodostaa ikäjärjestys ilman puhumista. Hän oli toki viittonut kiinalaisesti numeroita ja saanut vastaansa vain hämmentyneitä katseita, eikä heti ymmärtänyt, mistä kiikasti.

Kiinassa myös tukkimiehenkirjanpito eroaa suomalaisesta tavasta. Kurkkaa alta, miten Kiinassa pidetään kirjaa määristä.

3. Kuuma vesi on elämän eliksiiri

”Rè shuǐ” eli kuuma vesi on kiinalaisten ratkaisu kaikkeen. Olet vilustunut? Juo kuumaa vettä. Sydänsuruja? Juo kuumaa vettä. Mopokolari? Juo kuumaa vettä! Kuuma vesi on standardijuoma esimerkiksi ravintoloissa, eikä kylmään veteen juurikaan törmää. Tähän tapaan tottumiseen meni jonkin verran aikaa, mutta nykyään et pysty juoda jäävettä ja huoneenlämpöiseenkin veteen saatan lisätä hieman kiehuvaa vettä mukaan.

Kuuman veden juominen liittyy kiinalaisiin uskomuksiin kehon kylmien ja kuumien energioiden tasapainottamisesta, sekä siihen, ettei hanavettä voi juoda, eli vesi pitää ensin kiehuttaa. Kiinalaisilla on todella hyvä toleranssi veden (ja ruoan) kuumuuteen niin heidän suussa kuin käsissäänkin. Joskus en pysty edes nostamaan kuppia ylös pöydältä ennen kuin sormet kimpoavat irti kuumuuden takia, kun taas seuralaiset siemailevat vettä tavalliseen tapaan.

4. Huonon onnen numero ei ole 13

Monista muista kulttuureista poiketen, ei numero 13 tuo Kiinassa huonoa onnea. Sen sijaan numero 4 ja kaikki sen muunnokset kuten 14, 24, 40 jne ovat välteltyjä numeroita. Hisseissä usein skipataan kaikki 4:sta sisältävät numerot. Kukaan ei halua muuttaa 4. kerrokseen, joten rakentajien on kannattavaa hypätä suoraan 5. (joskaan en ymmärrä, eikö sitten 5. kerros ole oikeasti 4. kerros, eli huonon onnen kerros..?).

Syy nelosen pelkoon on sen samantapainen lausunta sanan ”kuolla” kanssa. ”Neljä” lausutaan sì ja ”kuolla” sǐ. Nelosta ei kuitenkaan aina skipata ja olin kerran junahytissä 4 paikalla 14. Eikö junamatkustaminen ole onnettomuusalttiimpaa kuin tietyssä kerroksessa asuminen?

5. Kaikki ovat siskoja ja veljiä

Kiinassa eletään kollektiivisessa kulttuurissa, jonka yksi ilmenemismuoto on se, että kaikkia nuorehkoja henkilöitä kutsutaan veljiksi tai siskoiksi. Kiinan kielessä myös määritellään, onko henkilö nuorempi vai vanhempi ”sisarus”. Tapaa voi verrata siihen, kun Suomessa lapselle saatetaan sanoa ”anna tädin mennä ensiksi”, mutta tädin sijasta henkilöä kutsutaan siskoksi/veljeksi, mikäli hän on nuorehko.

Esimerkiksi kaverin lapsi esitellään omalle lapselle sanomalla ”tässä on siskosi/veljesi”, eikä suhteen edes tarvitsisi olla läheinen ollakseen jonkun ”sisarus”. Minä olen kaverini pikkusiskon ”jiě jie”, eli isosisko. Ja itse asiassa kaverin pikkusiskokaan ei ole oikeasti hänen pikkusiskonsa, vaan serkku 😀 Etunimiä perheissä käytetään hyvin harvoin.

6. Eipäs osoitella

Kiinalaisessa kulttuurissa etusormella osoittaminen on epäkohteliasta, minkä takia käytetään yleensä koko kättä. Esimerkiksi hienoissa hotelleissa tai kaupoissa ei myyjä ikinä voisi osoittaa kohti tuotetta tai vaikka uloskäyntiä sormellaan.

Myös yhdellä kädellä asioiden ojentaminen on epäkohteliasta, joten mm. pankkikorttia tai vaihtorahaa käsitellään kahdella kädellä maksutilanteessa – ei kuitenkaan aina, ja tähän en tiedä mitään tiettyä sääntöä avuksi. Ruokakaupoissa tai passintarkastuksissa ei ojennella asioita kohteliaasti, mutta hienommissa hotelleissa ja kaupoissa kyllä. Jopa sähkölaskua maksettaessa saan yleensä vaihtorahan kahdella kädellä.

7. Taloilla ei ole numeroita, vaan nimet

En muista satavarmaksi kuinka asia on Manner-Kiinassa, mutta Macaussa taloilla on nimet numeroiden sijaan. Jos siis kysyt kaverin osoitetta, ei sinulle sanota katu+talonumeroa, vaan pelkkä taloyhtiön nimi. Jopa moni bussipysäkki on nimetty viereisen taloyhtiön mukaan. Suur-Kiinassa talot toimivat eri tavoin kuin Suomessa ja yleensä ovat osa ns. taloyhtiötä tai pihapiiriä, jossa kaikki talot ovat samannäköisiä ja saman tahon hallinnoimia. Jokaisella rakennuksella samassa taloyhtiössä on numeronsa, joka lukee talon ulkoseinässä tai ulko-oven päällä. Tiettyjen taloyhtiöiden nimet ovat tunnettuja ja jos Macaussa kuulet jonkun asuvan Ocean Gardenissa tai One Oasisissa, tiedät heti heidän olevan varakkaita.

8. Bonus-perheenjäsen – ayi

Kiinassa on erittäin yleistä, että kaikilla keskiluokkaisilla ja varakkaimmilla perheillä on ayi, eli täti, eli kodinhoitaja. Ayi usein asuu perheen luona ja käytännössä siivoaa, kokkaa ja katsoo lasten perään. Ayit ovat yleensä vanhempia naisia, jotka tulevat isoihin kaupunkeihin töihin maaseudulta tai köyhemmistä maista. Sama ayi voi työskennellä perheessä kymmeniä vuosia ja on yksi perheenjäsen – joskin selvästi ”alempiarvoisempi”. Minun Pekingin host perheessä oli kaksi ayia. Toinen asui perheen kanssa ja toinen tuli joka päivä pariksi tunniksi siivoamaan ja kokkaamaan.

Ayin työ on raskasta, eikä kovin säädeltyä. Yleensä ayi on töissä kuusi päivää viikossa ja käytännössä herää ensimmäisenä ja menee nukkumaan joskus illallisen jälkeen. Kaverin perheen ayi Kiinan puolella on filippiiniläinen ja ollut laittomasti maassa jo vuosia. Hän asuu pienessä huoneessa ja vaikuttaa alakuloiselta usein. Ja kaverin perhe kohtelee häntä suhteellisen hyvin, en voi edes kuvitella, millaisissa oloissa jotkut ayit elävät. Erityisesti Hong Kongissa on paljon ongelmia ayiden kohteluun liittyen.

9. Kadulta löytyvä raha ei tuo hyvää onnea

Länsimaissa noukitaan kadulta löytyvä kolikko yleensä omaan taskuun ja se nähdään positiivisena asiana. Jotkut jopa ajattelevat, että löytyvä kolikko on pakko ottaa mukaan, sillä muuten sanoo universumille, ettei tarvitse rahaa. Kiinassa on toisin. Löytörahaa kutsutaan nimellä ”ghost money” ja se pitää käyttää nopeasti tai se tuo huonoa onnea.

Ghost money liittyy vainajille annettavaan rahaan ja hautajaisissa poltetaan paperista rahaa, joka näin siirtyy ”toiselle puolelle”. En kuitenkaan ole aivan varma, kuinka yleistä kadulta löytyvää rahaa on kutsua ghost moneyksi. Kaksi kaveriani varoitteli minua löytörahan hamstraamisesta, yksi taas sanoi, ettei ole koskaan kuullut tällaiseen rahaan viitattavan samalla nimityksellä kuin poltettavaan rahaan.

10. Tungettelevat kysymykset ovat OK

Vaikka aasialaisia kulttuureja usein pidetään hyvin kohteliaina ja kasvojen säilytys on tärkeää, on Kiinassa tavallista kysyä, tai todeta, hyvinkin (länsimaalaisille) henkilökohtaisia asioita. Poikaystävistä kyseleminen on niin tavallista, etten enää edes rekisteröi sen outoutta. Kiinalaisena uutena vuotena kaverin perhe tietysti uteli hänen asioitaan, mutta myös minulta kysyttiin sivilisäädystä. Kun sanoin olevani sinkku, todettiin seuraavaksi, että odotan varmasti rikasta miestä 😀 Kun taas aikoinaan seurustelin kiinalaisen miehen kanssa, huokailivat aivan tuntemattomatkin ihmiset, että saamme todella söpöjä miksaantuneita lapsia. Hieman kiusallista kun ei oltu edes suunniteltu perheen perustamista.

Painosta, väsymyksestä ja ulkonäöstä muutenkin töksäytellään vaikka mitä kommentteja, jotka on opittava jättämään omaan arvoonsa. On tavallista sanoa toisen lihoneen, mutta toisaalta kulttuurin liittyy myös ruoan jatkuva tuputtaminen. Ota siitä nyt sitten selvää.

Kiinassa on tavallista kysyä ihmisten palkkatasoa ja erityisesti kumppania valitessa on hänen varallisuutensa tärkeää. Ei ole tavatonta kysyä, onko miehellä omistusasuntoa ja autoa. Vaikka suomalaiset nähdään tylyinä ja rehellisinä ihmisinä, ovat he minusta tässä asiassa paljon kiinalaisia kohteliaampia. Ei Suomessa kukaan kehtaa udella toisen palkkaa (ellei ole todella läheinen kaveri), eikä ainakaan kukaan kovaan ääneen arvostele toisten menestystä tai elämänvalintoja. Eikä ainakaan kukaan toteaisi pitkästä aikaa toisen nähdessään ”olet lihonnut!”

Löytyikö listalta, jotain todella yllättävää vai tiesitkö jo mainituista eroista? Millaisia eroja sinun asuinmaan ja Suomen välillä on? Kommentoi alle tai laita viestiä facebookissa tai instagramissa @muumaamandariini tai minulle instagramissa @verawinter.