WIENIN ERIKOISUUKSIA: NÄISTÄ TURISTI YLLÄTTYY, MUTTA PAIKALLINEN EI

Grüss euch täältä Wienistä! Tuntuupa mukavalta palata kirjoittamaan blogiin muutaman kuukauden tauon jälkeen. 

Vaikka Wienin asukkaista noin kolmasosa on muita kuin Itävallan kansalaisia ja kaupunki on tunnettu kansainvälisen yhteistyön ja kaupan keskus, täällä on silti hyvin omaleimainen meininki. Matkalainen tai tänne vasta muuttanut ei voi olla törmäämättä heti ensimmäisenä päivänä Wienin erikoisuuksiin, joita esittelen tässä postauksessa Olen liukunut pikkuhiljaa kuuden vuoden takaisesta tähtisilmäisestä Erasmus-vaihtarista puolipaatuneeksi työssäkäyväksi, joka ei jaksa enää innostua tai pahastua jokaisesta täkäläisestä humputuksesta. Oli itse asiassa aika vaikeaa kelailla muistoja taaksepäin monia vuosia ja yrittää nähdä Wien täysin tuorein silmin! 

Todella toimiva julkinen liikenne

Jokainen Berliinissä, Pariisissa ja muissa Euroopan pääkaupungeissa kulkenut tietää, että bussit kulkevat miten sattuu ja lipuista saa maksaa mansikoita. Mutta ei Wienissä vaan! Bussit ja ratikat kulkevat 5–10 minuutin välein joka ikinen päivä, ja metro vielä useammin. Wiener Linien kuljettaa tuulessa, rankkasateessa ja lumimyrskyssä. Töihin mennessä tai sieltä tullessa metroa ei joudu yleensä odottamaan paria minuuttia enempää, ja metrossa on yleensä mukavan väljää. Hyvän lisäksi julkiset ovat Länsi-Euroopan mittakaavassa edullisia: aikuisen vuosikortti maksaa euron päivässä, ja opiskelijoiden lukukausilippu 75e. Oma lempihupini Wienin metrossa on bongailla käsilaukkuihin piilotettuja koiria pakoilemassa kuonokoppapakkoa ja koiralipun ostoa. 

Hevoset keskustassa

Keisariajan jäänteenä Wienin keskustassa kopottelee jatkuvasti todella komeita hevosia vetämässä turisteja vankkureissa. Kärryajeluiden lähtö- ja päätepiste on yleensä Habsburgin linnan edessä aivan kaupungin sydämessä, eli Wienin keskustassa haisee toisin sanoen aina lanta ja siellä kannattaa katsoa, mihin astuu. Wien-aikojeni alussa olin lumoutunut siitä, miten hevoskärryt veivät mielikuvituksessa suoraan keisarinna Sissin aikoihin 1800-luvulle. Nykyisin välttelen keskustassa pyöräilyä, koska en halua rapsutella konien kansantuotetta kuminpohjista. Niin sitä vaan ihminen kyynistyy… 

Tympeä asiakaspalvelu

Moni (erityisesti amerikkalainen) turisti pettyy pahoin, kun astuu perinteiseen wieniläiseen kahvilaan sacher-kakun toivossa, sillä tilaukset ottaa vastaan sitruunan niellyt ja ylimielinen tarjoilija. Vanhan ajan wieniläiseen kahvilakulttuuriin kuuluu, että pöytään saatetaan tuoda väärä kahvi tai kaakku. Jos asiasta erehtyy valittamaan, saa vastaukseksi olankohautuksen tai huudot. Vanhan koulukunnan asiakaspalvelijan mielestä asiakas on aina väärässä ja tarjoilija arvonsa tunteva diktaattori. Wieniläisiä tarjoilijoita kannattaa lähestyä nöyrästi ja kunnioittavasti. Espressoja ja latteja on turha tilata, koska kaikilla kahveilla on Mozartin maassa aivan omat nimet. Keisariajan kahviloihin ei myöskään ole asiaa läppärin kanssa, vaan ajankuluksi voi hakea sanomalehden hienossa puutelineessä. Huom! Kaikki edellämainittu pätee vain perinteisiin kahviloihin ja ravintoloihin Wienissä. Muualla maaassa, erityisesti vuoristossa, vanhoissa kuppiloissa on todella lämminhenkistä palvelua – jos tarjoilijan aksentista saa selvää. 

Ikuinen tuuli

Toisin kuin Lontooseen tai Amsterdamiin, Wieniin ei tarvitse pakata sateenvarjoa mukaan – ainakaan yleensä. Suloinen aurinko lämmittää wieniläisiä katuja usein, mutta se ei tule yksin, vaan kuuluisan Tonavan laaksotuulen kanssa. Alkuviikkoina ajattelin, että onpas tuulinen sää, mutta nyt olen jo hyväksynyt, ettei tuuli ole mikään säätila, vaan Wienin pysyvä ominaisuus. Auf wiedersehen, pitkät mekot ja lippikset, ja tervetuloa kaulahuivit ja aluspaita visusti housuihin. Talvella ikuinen viima käy pahasti hermoille, kun mikään määrä merinokerrastoja villatakin alla ei auta. Toisaalta kesällä se viilentää mukavasti, ja osin tuulen ansiosta Wienissä on hyvin vähän ilmansaasteita. 

Löysä meno 

Wien – Euroopan Jamaika! No, ei ihan. Ei edes Espanja. Mutta länsieurooppalaiseksi suurkaupungiksi Wienissä otetaan aika iisisti. Edes kiireisimmillä metroasemilla ei näe juoksentelevia salkkuhenkilöitä tai kireitä nutturoita, ja monilla on puhelimen sijaan kädessään kirja. Wieniläiset tykkäävät istahtaa hetkeksi penkille, joita ovat puistot ja ihan tavalliset tienvarret pullollaan, kääntää kasvonsa kohti aurinkoa ja lepäillä. Lämpimällä ilmalla viheralueet tai kanaalin ranta ovat pullollaan piknik-porukoita ja pussikaljailijoita. 

Arkipäivän arkkitehtuuri

Wien on täynnä keisarinaikaisia korskeita palatseja ja muita rakennuksia, joista iso osa sijoittuu keskustaa kiertävän Ringstrassen varrelle. Vaihtariaikoina kävelin lumoutuneena katua päästä päähän ja kuvasin arkkitehtuurin ihmeitä eri valo-olosuhteissa. Luonnontieteellinen ja taidehistorian museo, ooppera, Volkstheater, Karlskirche, Otto Wagnerin suunnittelmat metroasemat… nykyisin pyöräilen näiden maamerkkien ohi lähes päivittäin, ja Karlskirchen tapauksessa jopa läpi: pyörätie kohti rautatieasemaa kulkee sivukupolin alta! Toisinaan jaksan nostaa katseen ja ihailla näitä matkailijoiden pääkohteita, toisinaan keskityn kiroilemaan sähköpotkulaudoille. 

Ilmaislehdet

Niitä on joka paikassa: ruokakaupoissa, bussipysäkeillä ja kadunkulmissa. Ilmaislehtien jakelupisteitä siis! Heute- ja OE24-lehdet ovat ilmaisia sekä täynnä mainoksia ja täysin joutavaa journalistista huttua. Tällaisen roskalehden kanssa tehty diili itse asiassa kaatoi edellisen liittokansleri Sebastian Kurzin poliitikonuran (ainakin näillä näkymin). Ilmaislehdet pyörivät mainostilan voimin ja levittävät viihdeuutisia ja kulutusvimmaa. On niissä kuitenkin kultareunuksensa, sillä niiden avulla voi harjoitella arkipäivän saksaa letkeästi työ- tai koulumatkalla. Mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin lehmien kauneuskilpailut Tirolissa, julkkisten lasketteluretket tai karannut koira Wiener Neustadtissa? 

Kauppojen aukioloajat

Uskon, että jokaiselle Wienin kävijälle tai siellä asuvalle on käynyt näin: herää sunnuntaiaamuna, katsahtaa jääkaappiin, siellä on pelkkä valo. Ei kun ruokakauppaan! Paitsi että ne ovat kiinni. Itävallassa suurin osa kaupoista on auki arkisin noin 7-19 ja lauantaisin vain 18 asti. Pienet liikkeet, kuten apteekit, menevät vielä aiemmin kiinni. Vaihtarina en millään oppinut, joten söin lähes joka sunnuntai falafelia lähikebulasta. Nykyisin hoidan viikko-ostokset yleensä perjantaina, niin sunnuntaina ei tarvitse jyrsiä illalliseksi näkkäriä.

EKSTRA: GRÜSS GOTT!

Suht konservatiivisessa Itävallassa tavallinen tervehdys vaikkapa kaupan kassalla on Grüss Gott (Jumalan tervehdys). Moni maallistunut wieniläinen painii arkisen dilemman kanssa: pitäisikö välttää kristinuskon kieltä vai vaikuttaa mahdollisesti tylyltä liian tuttavallisen tervehdyksen kanssa? En ole ratkaissut ongelmaa mitenkään, ja koen epämukavaa tunnetta ainakin vanhemman polven kanssa asioidessa. He kun odottaisivat kohteliasta, mutta auttamattoman uskonnollista tervehdystä. Toisaalta itävaltalaiset kaverini valittavat usein samaa. Tämä ongelma ei siis ratkea edes Wieniin syntymällä. 

Kaikista kommervenkeistään huolimatta – tai ehkä juuri niiden ansiosta – Wienissä asuva ei oikein voi unohtaa arjessa kotikaupunkiaan. Tai jos niin sattuu käymään, Wienin erikoisuuksia tulee nopeasti ikävä. Istun juuri junassa Helsingistä Rovaniemelle ja haikailen jo Stadtparkin kukkivia kirsikkapuita, makkarakioskin käryä ja jopa niitä hevosenkakkaroita jalkakäytävällä. Ach Wien! 

Suomen ulkopuolella asuva: mistä paikallisista jokapäiväisistä jutuista olit ensin yllättynyt tai järkyttynyt? Ja onko asioita, joihin et totu ikinä? 

Täällä voit seurata Muu maa mandariinia Instagramissa, ja täällä minua eli Sunnaa.

PS. Erasmus-nostalgian vuoksi kuvatkin ovat siltä ajalta, kun vielä lumouduin Wienistä joka päivä. Viime aikoina olen kuvannut enimmäkseen lähipuiston rupikonnia ja sorsia…