’SE EI KUULU SINULLE, JOS KOSKEN SINUN LAPSEEN’ JA MUITA VAUVATARINOITA SINGAPORESTA

Viime kuukausien aikana on käynyt hyvin selväksi, että eri maat ja kulttuurit todella suhtautuvat lapsiin eri tavoin. Vaikka en olekaan viettänyt paljoa aikaa Suomessa meidän lapsen kanssa, sieltä on kuitenkin jäänyt mieleen tietynlainen tila, mitä lapsille ja vanhemmille annetaan, sekä kunnioitus vanhemman päätösvallasta lapsen suhteen. Täällä sitä ei ole lähestulkoon lainkaan – tässä siis vauvatarinoita Singaporesta.

Ikä Tuo Auktoriteettia

Monissa aasialaisissa kulttuureissa kunnioitus ja auktoriteetti tulee erityisesti iän myötä, ja on varsin absoluuttinen. Vanhempia yhteiskunnan jäseniä tulee kuunnella, olivat he kuinka töykeitä tai tungettelevia hyvänsä, ja ainakaan heille ei saa sanoa vastaan. Toki vaikkapa opettajat ja pomot ovat myös vahvassa auktoriteettiasemassa oppilaitaan ja alaisiaan kohtaan, mutta tässäkin ikä on tärkeä palapelin palanen. Ja näissäkin viroissa työskentelevät ihan varmasti kiittävät ja kumartavat kelle tahansa itseään iäkkäämmälle, vaikka kyse olisi kodittomasta miehestä tai astioidenkerääjämummosta.

Tähän kulttuuriin pääsin nopeasti sisälle Aasiaan asetuttuani, ja kerran jos toisenkin olen nyökkäillyt menemään kun itseäni huomattavasti iäkkäämmät henkilöt ovat laukoneet suuntaani vähintäänkin kyseenalaisia faktoja. Olen muun muassa saanut tietää, että Ruotsissa veroprosentti on 80%, kylmän veden juonti tekee naiset hedelmättömiksi, Suomessa asuu jääkarhuja, ja että jos ensimmäinen lapsi on tyttö, on toinen varmasti poika.

Aluksi yritin keskustella näistä väittämistä rakentavasti, mutta pian tajusin, että nämä eivät ole niinkään keskustelunavauksia vaan ennemminkin elämänohjeita tai ihan vain toteamuksia. Useamman epäonnistuneen valistusyrityksen jälkeen tyydyinkin siis suurimmaksi osaksi kuuntelemaan jutut loppuun, ilmaista hämmennykseni kovaäänisellä ’vau’ tai ’ohhoh’ äännähdyksellä, ja pitää tarinat mielessä anekdootinomaisia kertomuksia varten. Nykyään tämä on kuitenkin käynyt entistä vaikeammaksi, kun harmittomista toteamuksista on yhä useammin tullut tungettelevia lastenkasvatusneuvoja.

Lapsi Ei Kuuntele Vanhempaa Vaan Vanhinta Paikalla Olijaa

Kärjistetysti voisi sanoa, että vaikka lasten kohdalla omat vanhemmat ovat auktoriteetti- tai määräysasemassa tässäkin maailmankolkassa, ovat vielä yhtä sukupolvea vanhemmat henkilöt vanhempiakin ylempänä. Asia on erityisesti näin sukulaisten kohdalla, ja olen itsekin nähnyt mieheni perheen piirissä, kuinka nelivuotias lapsi laitettiin kovien moitteiden ja huudon saattelemana jäähylle, kun vanhempi terveysongelmainen sukulaismies yritti nostaa lasta ilmaan. Paikalla olleet lapsen vanhemmat säikähtivät kovasti, sillä iäkkäältä mieheltä oli kielletty kaikki fyysinen rasitus aivoinfarktin vaaran vuoksi. Vaikka tämä kyseinen herra itse viis veisasi lääkärin kielloista ja tahtoi nostella varsin rotevaa nelivuotiasta ilmaan, oli tällä ikäihmiselle asiasta huomauttaminen aivan mahdotonta lapsen vanhempien näkökulmasta. Niinpä pieni lapsi sai huudot niskaansa siitä, kuinka hän on vaarantanut vanhan miehen terveyden ja kuinka mies saattaa kuolla ja se olisi lapsen syy. Vaikka vanhemmat varmasti ymmärsivätkin, että syy ei ollut lapsen, oli tämän rankaiseminen heille silti realistisempi keino lopettaa leikki kuin vanhukselle asiasta huomauttaminen.

Ei-sukulaisten kanssa on ehkä hieman enemmän varaa huomauttaa asioista ikäihmisillekin, mutta se on silti varsin tavatonta. Vanhempi sukupolvi on tästä myös tietoinen, ja joko huomaamattaan tai ihan tarkoituksella käyttää kyseistä etuoikeutta hyväksi, tehden mitä huvittaa: jonossa etuilua, edessä olevien tönimistä, kovaäänisen musiikin huudattamista bussissa, tai ihan vain tungettelevien kommenttien laukomista.

Ennen kun rupesimme kulkemaan kaupungilla lapsen kanssa, olivat nämä tavat ehkä korkeintaan ärsyttäviä, ja ne pystyi vielä helposti hyväksymään kulttuurin ominaispiirteinä. Lapsen kohdalla asia on kuitenkin toisin. Moni ikäihminen on kovin kiinnostunut lapsista, erityisesti vauvoista, ja meidän lapsi kiinnittää vielä erityisen paljon heidän huomiotaan koska hän on puoliksi aasialainen ja puoliksi länsimaalainen. Tämä johtaa lähes päivittäin ikäviin tilanteisiin, jossa joku tuntematon ei osaa pysyä normaalin etäisyyden päässä vaan haluaa koskea lapseemme (erityisesti hänen kasvoihinsa), ottaa hänet syliin, tai muuten vain jäädä paikalle laukomaan tungettelevia kommentteja. Ensimmäiset kerrat jaksoimme olla vielä ystävällisiä, ja senkin jälkeen vähintään kärsivällisiä. Nyt viime aikoina on alkanut kuitenkin vähän keittää yli.

Kenellä On Oikeus Meidän Lapseen?

Kuten sanottu, monella meitä vanhemmalla yhteiskunnan jäsenellä tuntuu olevan sellainen käsitys, että lapsemme on jollain tasolla kollektiivista omaisuutta. Harmittominta on ainainen päivittely hänen sukupuolestaan (’näyttää ihan pojalta, oletteko varmoja, että on tyttö, ihan varmasti on poika’) ja ikävintä on häneen kohdistuva koskeminen. Meistä on tullut aika haukkoja tämän suhteen, ja suurimman osan ajasta huomataan jo etukäteen, että nyt on jollakulla käsi kohta vaunuissa ja huomautetaan asiasta ennen, kun käy pahemmin. Mieheni kehoitus ’bu yao mo’, älä pliis koske, ei kuitenkaan usein saa aikaan kovin positiivista reaktiota. Vähintäänkin vastassa on ärsyyntynyt ilme, joskus joutuu kieltämään useamman kerran. Monesti myös väitetään vastaan, ja sanotaan, että katso kun lapsikin haluaa, että outo täti metron hississä silittää häntä poskesta. On varsin väsyttävää väitellä samaisesta asiasta harva se päivä, muita joitakin viikkoja sitten eräs näistä tilanteista eskaloitui varsin pahasti.

Olimme liikkeellä keskustassa, ja odotimme liikennevalojen vaihtumista monen muun jalankulkijan seassa. Lapsemme ei ollut sillä hetkellä vaunuissa, vaan oli rintarepun kyydissä. Juttelimme keskenämme niitä näitä, ja huomaamattamme eräs vanha mies oli ruvennut vilkuttamaan ja ilmeilemään vauvalle. Tämä ei sinänsä ole ongelma, sillä toki tahdomme kasvattaa hänestä sosiaalisen yksilön. Kuitenkin ilmeisesti lapsen hymyiltyä takaisin mies ymmärsi tämän kutsuna tulla lähemmäksi, ja yhtäkkiä huomasin hänen ottaneen lastani kädestä kiinni. Mies ei vaikuttanut vaaralliselta, mutta hänen henkilökohtaisessa hygieniassaan oli ehdottomasti parantamisen varaa. Vaivihkaa liikutin lapsen hänen ulottumattomiinsa, ja huomautin hiljaa miehelleni asiasta. Hän kääntyi ympäri, ja ystävällisesti pyysi, että mies ei koskisi lapseen. Vanha mies ei rekisteröinyt tätä kommenttia ollenkaan, ja mieheni sanoi uudestaan, että koska lapsi laittaa kädet suuhun, niihin olisi hyvä olla koskematta.

Tässä kohden vanha mies alkoi huutaa miehelleni: Mitä se sinulle kuuluu, jos minä koskenkin tähän lapseen? Kuinka vanha sinä oikein olet? Minä olen sinua paljon vanhempi, tämä asia ei kuulu sinulle! Puolisoni oli hetken aikaa shokissa, ja vastasi miehelle takaisin, että tottakai se kuuluu minulle, onhan kyseessä minun lapseni! Sananvaihtoa jatkui jonkin aikaa, kaikki mandariinikiinaksi, senkin jälkeen, kun lähdimme ylittämään tietä ja suuntasimme läheiseen kauppakeskukseen, sillä vanha mies selvästi lähti seuraamaan meitä loukkauksia miehelleni huudellen. Tilanne ratkesi vasta sillä, kun asetuin itse vanhan miehen eteen ja kovaäänisesti sanoin hänelle, että hän ei voi koskea minun lapseeni ja että hänen täytyy nyt lähteä pois. Ehkä hän ei olettanut minun sekaantuvan asiaan, sillä hän lähti siitä pöllämystyneenä kävelemään toiseen suuntaan. Olimme kuitenkin koko yhteenotosta varsin järkyttyneitä jonkin aikaa sen jälkeenkin.

Nuoren Sukupolven Kapina

Vaikka tämä viimeisin tapaus pääsikin eskaloitumaan ja on siten harvinaisempi, tiivistyy siihen kuitenkin varsin selvästi maan yleinen mentaliteetti: minä olen sinua selvästi vanhempi, joten sinä et voi sanoa minulle vastaan. Yhteiskunnan dynamiikka rakentuu vahvasti tämän varaan, ja siitä irtautuminen on niin vahvasti sosiaalisten normien vastaista, että se on melkein mahdotonta. Miehenikään ei olisi koskaan reagoinut noin vahvasti, ellei kyse olisi ollut meidän lapsesta, ja samankaltaisia vauvatarinoita Singaporesta löytyy enemmänkin. Onneksi kuitenkin vanhukset eivät lähtökohtaisesti ole pahantahtoisia, joten tämän pahemmilta skenaarioilta luultavasti vältytään tulevaisuudessakin! Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, pätee sama vanha sanonta: maassa maan tavalla.

Kuitenkin viime vuosina nuoremmat milleniaalit ovat alkaneet hiljaisesti kapinoida vallitsevaa maailmanjärjestystä vastaan. Vaikka ikäihmisille ei edelleenkään sanota ehkä kovasti vastaan, heidän ohjeitaan ja neuvojaan noudatetaan entistä vähemään. Vanhemmat sukupolvet kokivat velvollisuudekseen ei ainoastaan kuunnella heille annettuja neuvoja, vaan myös noudattaa niitä. Nuoret usein toteuttavat vain edellä mainittua – neuvoja kuunnellaan, mutta kaikessa hiljaisuudessa silti tehdään, kuten itse halutaan. Murros kulttuurissa on siis jo hiljalleen tapahtumassa, mutta on vaikea sanoa, milloin se toteutuu kokonaisuudessaan.

Jos haluat lukea lisää kulttuurieroista ja konflikteista, voit lukea täältä Veran postauksen kiinalaisista taikauskomuksista, tai täältä Johannan P:n postauksen deittailusta Portugalissa kaikkine kauhukokemuksineen! Meitä kaikkia pääset seuraamaan lähemmin instassa @muumaamandariini, ja minua henkilökohtaisesti @sarafromfinland.