Saksalaisessa arjessa pääsee matkustamaan ajassa eteen- ja taaksepäin: 24/7 kaljatakseista 3G-katvealueisiin.
Jokainen koto-Suomen ulkopuolella pitempiä aikoja viettänyt tietää, että vaikka fyysinen aika nakuttaakin kaikkialla maapallolla samaa tahtia, kulttuuriset ja sosiaaliset kellot käyvät ihan omia rytmejään. Siinä missä Suomessa heitetään kaverille muutamassa sekunnissa pizzanpuolikkaan hinta Mobilepaylla, Unkarissa pitää mennä postikonttoriin lämmityslasku kourassa maksamaan summa forintilleen oikein käteisellä.
Suomessa kasvaneen silmin Saksa näyttää aikakoneelta, joka nappaa kulkijan hetkessä menneisyydestä nykyhetkeen ja sitten vielä pikavisiitille 2030-luvulle. Merkel-landia on sen verran valtava kokoelma osavaltioita, perinteitä, kulttuureita, uusia keksintöjä ja vanhoja hapatuksia, että Saksa on Pohjoismaita yhtä aikaa edessä ja jäljessä. Saman päivän aikana ehtii kiroamaan jotain ankeaa ja kankeaa uskonnollisen perinteen rakkauslasta, kuten sunnuntain imurointikieltoa, ja tilaamaan sovellukselle kotiovelleen kaiken tarpeellisen kotibileiden juomatarjonnasta kirppistakkeihin.
Paluu tulevaisuuteen
Käytettyjen tavaroiden ostaminen hoituu Saksassa vaivattomasti vaikka kuinka monella tavalla. Suomalaistyylisiä kirpputoreja eli Flohmarkteja on runsaasti kivijalkakauppoina, pop up -toreina vanhoissa teollisuushalleissa tai aukioilla ja fiinimpinä vintage-liikkeinä. Suomen tori.fi:tä vastaa Ebay Kleinanzeigen, jossa kaupataan ihan kaikkea koiranpennuista koppimopoihin ja juoksurepuista persialaisiin mattoihin. Näiden perinteisten kirpparimahdollisuuksien lisäksi on olemassa isoja nettikirppiksiä, kuten Vinokilo, joka järjestää myös valtavia vintage-viikonloppuja isommissa kaupungeissa, ja Vinted-sovellus, jolla voi ostaa ja myydä käytettyjä vaatteita ja asusteita todella vaivattomasti. Hommaan suurimman osan vaatteistani ja kengistäni Vintedillä, jossa voi esimerkiksi hakea tavaraa merkin, värin tai koon perusteella. Sovellus muistaa omat asetukset, kuten vaatekoon, ja sen voi vaikkapa ajastaa hakemaan S-koon Patagonian oranssia hupparia. Vintedissä voi toki periaatteessa tulla huijatuksi, mutta ostajat ja myyjät kirjoittavat toisistaan ahkerasti arvosteluja samaan malliin kuin AirBnb:ssä. Oman elämäni mukasosiologina olen sitä mieltä, että Saksan toimivan kierrätyskulttuurin mahdollistavat tiheästi asuttu maa (=matalat postimaksut ja erikoisempaakin romua saa hyvin kaupaksi), sekä saksalaisten nuukuus ja ympäristötietoisuus.
Flaschenpost, ”pulloposti”, toimittaa juomatilaukset kahdessa tunnissa kotiovelle. Haluamansa virvokkeet voi valita joko sovelluksesta tai yrityksen nettisivuilta, ja tilauksen voi tehdä joko seuraavien 120 minuutin sisälle tai etukäteen haluamalleen päivälle ja kellonajalle. Flaschenpostin juomat maksavat aavistuksen enemmän kuin halvimmissa marketeissa, mutta ero on suunnilleen euro per 20 pullon kori. Se on minusta aika pieni hinta siitä, ettei tarvitse raijata yli 20 kiloa painavaa limsa- tai kaljakoppaa kaupasta kotiin – varsinkin kun meidän talossamme ei ole sellaista ylellisyyttä kuin hissi, vaan kaikki pitää kuskata kauramoottorilla lähes sata porrasta neloskerrokseen. Parasta Flaschenpostissa on kuitenkin se, että uuden tilauksen toimituksen yhteydessä voi dumpata kaikki palautuspullonsa lähetille, ja pantti vähennetään uuden tilauksen loppulaskusta. Flaschenpostin kritiikkinä mainittakoon kuitenkin, että tällä hetkellä yritys on monopoliasemassa, koska se nielaisi kilpailijansa Durstexpressin muutama kuukausi sitten. Uskon, että Flaschenpostin diktatuuria saapuu pian huojuttamaan joukko pyrkyreitä. Asiakkaana tästä kilpailusta todennäköisesti pääsee hyötymään alennuskuponkien muodossa!
Pyöräily on toki Suomessakin kovassa nosteessa, mutta uskon, että Saksan nykyinen tilanne koittaa passimaassani vasta 5-10 vuoden kuluttua. Kaupungit ovat pyöräkaistoja ja – liikennevaloja pullollaan, kauposta ja pyöräpajoista saa itse kukin budjetilleen ja tarpeilleen sopivan menopelin ja pyörät saa usein ilmaiseksi tai pienellä lisämaksulla mukaan kaikkiin julkisiin kulkupeleihin. Saksalaiset eivät polkaise pelkästään töihin, vaan monet tykkäävät myös lomailla pyörän satulassa. Saksasta löytyykin satoja upeita keskipitkän ja pitkän matkan pyöräreittejä, joista kuuluisimmat seuraavat jokia, kuten Tonavaa, Elbeä tai Reiniä. Minäkin suunnittelen ensi kesälle jopa useamman viikon pyöräseikkailua, mutta kerron siitä myöhemmin lisää!
Huumeiden laillistaminen koittanee täällä makkaramaassa myös joitakin vuosia aiemmin kuin Suomessa. Päihdyttämätön kannabisyhdiste CBD on jo nyt jos ei ihan laillista, niin ei ainakaan kiellettyä, mistä on todennäköisesti aika lyhyt matka myös THC:tä sisältävän pilven sallimiseen. Berliinin, Leipzigin ja Hampurin yöelämässä voi ehkä tulla fiilis, että kaikki on jo sallittua, mutta näin ei kuitenkaan ole asian laita. Olkaahan kiltisti siis, vaikka ympäristö kuinka kannustaisi!
Koronatestit ovat Saksassa huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, ja niihin on myös todella paljon helpompaa mennä. Testejä tehdään apteekeissa, lentokentillä, isoissa testipisteissä ja jopa klubeilla, jossa voi nyt tukkia sieraimiinsa valkoisen jauheen sijaan vanupuikkoa.
Koti, uskonto, takapajula
Sunnuntai, lepopäivä. Näinhän meille ala-asteen pakkouskontotunneilla opetettiin! Suomessa tämä ei päde, koska ainoa palvelu, joka ei sunnuntaisin pelaa, lienee Alko. Saksassa puolestaan on sunnuntaisin lähes kaikki seis: kaupat, monet museot ja ravintolat, joka ainoa palvelunumero, lääkäriasemat… julkinen liikennekin kulkee usein vajaalla miehityksellä. Eikä siinä vielä kaikki, koska monilla taloyhtiöillä on elämöinninvastaisia sunnuntaisääntöjä. Meillä ei esimerkiksi saa Herran pyhittämänä lepopäivänä imuroida, tampata mattoja tai tehdä puutarhatöitä. Jos käy arkipäivisin töissä eikä halua huhkia iltaisin, siivouspäiväksi määräytyy siis väkipakolla lauantai. Koska sunnuntaisin ei voi tehdä juuri mitään kotitöitä, käydä ostoksilla tai nautiskella kulttuurista, kaikki ulkoilureitit ja puistot ovat yleensä sunnuntaisin tupaten täynnä. Saksan tilanne saattaa ärsyttää 24/7-Prismoihin tottunutta eläjää, mutta aiemmin Itävallassa asuneena olen täkäläiseen tilanteeseen tyytyväinen. Itävallassa kun kaupat menivät kiinni jo aikaisin launtaina iltapäivällä ja avattiin uudelleen vasta maanantaiaamuna.
Netti on Saksassa törkeän kallis, hidas ja myös epäluotettava, kuten myös puhelinliittymät. Siksipä olenkin edelleen erään suomalaisen verkkoyhtiön uskollinen asiakas… Rajattoman netin sisältävä puhelinliittymä voi helposti maksaa 50 euroa kuussa. Rahoilleen ei todellakaan saa tässä maassa vastinetta, sillä netin kattavuus on kaupunkialueen ulkopuolella luokattoman huono. Olen usein eksynyt juoksu- tai pyörälenkillä, sillä en ole saanut katsottua karttasovelluksesta, missä olen ja minne pitäisi mennä. Kaikista surkein yhteys on kuitenkin Deutsche Bahnin junissa, joissa netille saa heittää hyvästit suunnilleen saman tien, kun juna lipuu laiturilta liikkeelle. Netin paskuus on sangen ironista, koska Saksalla on tapana markkinoida itseään teknologia- ja innovaatiojättinä.
Byrokratia kyllä pyörii ihan toimivasti Saksassa, mutta sitä on paljon ja se tapahtuu pitkälti paperilappujen välityksellä. Paperisotaa seuraa niin sairasvakuutuksesta, kotikunnan vaihtamisesta, puhelinliittymän hankkimisesta kuin erilaisiin etuohjelmiin liittymisestäkin. Paperinpyörittelystä seuraava kehityksen askel on puhelinpalvelu, ja soittelua kammoavat introvertit kuten minä joutuvatkin joka viikko tsemppaamaan itseään saksankielisiin puhelinkeskusteluihin. Olen viime aikoina vääntänyt esimerkiksi pyörävaraston puutteesta ja allergialääkityksestä puhelimitse. Voisipa jonkun asian edes hoitaa sähköpostitse, mutta kun ei. Voisi luulla, että virastoillekin tulisi halvemmaksi lähettää esimerkiksi vakuutuspäätöksiä sähköisesti.
Lasipullo on Saksassa ykkönen, ja suurin osa limsoista ja alkoholijuomista myydään pelkästään lasipulloissa. Moni täkäläinen on sitä mieltä, että muovipullo tai alumiinitölkki vaikuttaa juoman makuun, kun taas lasi ei. Olen kyllä itsekin lipsumassa tälle kannalle, mutta kiroan silti tätä lasipullovillitystä joka kerta, kun kanniskelen kilotolkulla lasia lähikaupasta. Tai sitten en, koska tilaan mieluummin koko kuukauden satsin kerralla Flaschenpostista.
Käteinen on myös edelleen Saksassa kingi jopa pandemiasta huolimatta. Täällä ei todellakaan maksella Electronilla suklaapatukkaa kaupassa, eikä kortti edes käy maksuvälineenä monissa pienissä putiikeissa tai ravintoloissa. Vanhan kansan saksalaispatu tai -patruuna saa suunnatonta tyydytystä siitä, kun voi maksaa 35,67€ ruokaostokset Pennyn kassalla sentilleen tasan. Täällä kannattaa aina pitää vähintään viittä euroa kolikoina taskussa pyörimässä, jos tarvitsee ratikkalipun, kebabin tai suuren inhokkini, ostoskärryn pantin. Täällä loksutellaan siis edelleen euron kolikoita kärryihin…
Millaisia aikamatkoja menneisyyteen tai tulevaisuuteen olette saaneet kokea ulkomailla asuessa? Postaukseen kommentoinnin lisäksi viestiä voi laittaa @muumaamandariini:lle Facebookissa tai Instagramissa tai minulle suoraan IG:ssä @sunnamailmmis.
Sunna on kiertänyt asumassa seitsemässä Euroopan maassa ja asettunut Itävallan Wieniin. Sunna pakoilee oravanpyörää Alpeille, pyöräteille ja löysille maata pitkin -seikkailuille.
Suomi taitaa olla korttirahan osalta yksi kaikkein kehittyneimmistä. Saksassa kyllä tuli huomattua tuo, että korttia ei todellakaan pystynyt käyttämään Suomen malliin. Tuo tavallaan on hauskaa, että joissain maissa ollaan joissain asioissa edellä ja joissain taas jäljessä. Äkkiseltään ei nyt tule Japanin osalta yhtään hyviä esimerkkejä mieleen, mutta jos enemmän miettisi, niin niitä varmaan löytyisi kyllä kumpaankin suuntaan.
Suomessa kyllä kortti käy vaikka missä – viimeksi Suomessa käydessä hämmästyin, että ihmisillä on nykyään Visat kännykässä. Vau! Yllättäen Unkarissa myös kaikki maksoivat pikkuisetkin ostokset kortilla. Japani on varmasti myös noita paikkoja, joissa jotkut asiat hoituvat vähän vanhanaikaiseen ja jotkut todella moderniin malliin. Onhan sielläkin valtava määrä asukkaita ja alueita, ja jokaisella omat tapansa.
Onhan tullut tehtyä aikamtkoja elämässäni.
Minua naurattaa, kun luen postaustasi. Huomaan, että elinympäristöni Saksassa on erilainen kuin sinun. En tarvitse käytettyjä tavaroita. Minulla itselläni on niitä jo liikaa, kun lapsenikaan eivät asu enää luonani, eivätkä huoli minun rojuani.
En tarvitse junassa nettiyhteyttä enkä joka vuosi edes junaakaan. En eksy mihinkään metsään. Minun pitäisi ajaa 30 km autolla, ennen kuin edes pääsen metsään. Reinin tasangolla ei pääse edes eksymään. Kylät ovat jotakuinkin 3 km:n matkan päässä toisistaan ja joka paikassa on tienviittoja. Voihan kysyä ihmisiltä neuvoa, jos ei löydä tietä. Ilman polkupyörää pärjään, mutta en ilman omaa autoa. Autoni ja ajokorttini ovat minulle elinehto jo 51 vuotta. Bussillakin tosin pääsen tarpeen tullen talon vierestä ja vaihdan raitiovaunuun.
Huumeita en tarvitse vaan verenpaine- ja verenohennuslääkkeitä. Viime kuun lankapuhelinlaskuni oli 6 centtiä. Minua kyllästyttävät ihmisten jaaritukset. Työssäni oli liikaa lasten melua ja häslinkiä. On luksusta lepuuttaa korviani. Tarkoituksella en ole ostanut älypuhelinta enkä ole wahatsapissa. Antiikkisella Nokian kännykkä riittää tiettyjen asioitten toimittamiseen.
Kotikuntaa vaihdoin kerran 24 vuotta sitten. Asuin vuosikymmenet omakotitalossa ja sain imuroida vaikka sunnuntaina. Nykyisin asun 5 kerroksessa ja kuulen vain, kun naapurin pariskunnan ovi käy. Harvoin tapaan edes ketään rappukäytävässä. Talossa on hissi.
Et sattunut huomaamaan, että on lockdown ja tietenkin paikat ovat sunnuntaisin kiinni, ovat arkipäivinäkin. Museot ja kampaamot ovat normaaliaikoina kiinni maanantaisin ja ravintolat ilmoittavat itse, mikä päivä heillä on lepopäivä. Maalaispitäjissä on keskipäivälläkin kaupat yms. kiinni. Kaupungieissa on 2 tuntia ruokatunti eli hiljainen aika ja toimistot suljettuna. Välimeren maissa sitä kutsutaan siestaksi.
Vesikorit kantaa kauppias minulle kotiin. Kantaisi viinit, oluet ja viinatkin , jos tilaisin. Viinin suhteen olen kranttu, mutta Saksan suurimmalla viininviljelyalueella on paljon valinnanvaraa ruokakaupassakin, ja voi ostaa viinitiloiltakin.
Byrokratia ei ole minulle ongelma. Olin itse virassa valtion palveluksessa.
Omalääkärini vastaanotto on 100 m:n päässä torin toisella puolella, apteekki asuintaloni vieressä. Erikoislääkärille hurautan autolla. Kaikki tarvitsemani lääkärit ja sairaalat ovat korkeintaan 20 minuutin päässä.
En ymmärrä tuota marinaa, että saksalaiset eivät muka maksa kortilla. Nyt pandemian aikana kauppiaat nimen omaan toivovat, että ihmiset maksavat kortilla. Olen joustava maksuissani eikä minun enää tarvitse venyttää penniä. Maksan kortilla isot laskut, mutta 35,67 €:n käteismaksu passaa, kun haluan päästä eroon pikkurahoista.
Leipomon myyjät tykkäävät tasarahoista. Ravintolassa ja kampaajalla maksan käteisellä ja annan tippiä palvelun mukaan. Korttimaksajilla ei ole välttämättä edes rahaa vaan velkaa tai pikavippiä, mutta jo 1000 € seteleinä on eri juttu. Ostoskärryihin ei tarvitse lanttia vaan käy Chip. Lantteja on hyvä olla pysäköintiautomaatteihin kadun varrella, mutta pysäköintitaloissa kelpaa vaikka kortti.
Vuoden 2000 jälkeen kävin 3 kertaa Suomessa asioitani toimittamassa, joten minulle riittää siellä pällistelemistä.
Tässä on nyt vuosi tullut tehdyksi Saksassa ainutlaatuinen aikamatka, lockdown, jota kukaan ei olisi aavistanut etukäteen. Olen odotuslistalla, että saan rokotuksen. Odotan, että pääsen vihdoin kaupungille ja kenkäkauppaan. Kaiken muun kaman saan netistä. Johan on luksusta, että saa kokeilla uusia kenkiä jalkaansa!
Kiitos pitkästä kommentista, Katriina! Toivotaan, että saat rokotteen ja lockdown loppuu osaltasi pian! 🙂
Ei minua pikku eksymiset tai byrokratiakiemuroiden opettelut haittaa, sitä vartenhan sitä täällä ollaan – oppimassa uuden maan tavoille. Sinä olet päässyt siinä jo hyvin pitkälle, minulla on vasta apurattaat alla yhden Saksa-vuoden ja parin Itävalta/Sveitsi-vuoden jälkeen. Paikkaa ja maata useasti vaihtavan nuoren tutkijan elämäntilanne on ymmärrettävästi erilainen kuin samalla paikkakunnalla muutaman vuosikymmenen asustaneen. Ja kyllä, Saksa on valtavan iso maa, jossa asiat voivat hoitua hyvin eri tavalla siellä Reinin laaksossa kuin meillä.
Erityisen isosti kolahti nuo puhelinpalvelut tänne Sveitsin päähänkin, olen tässä reilun vuoden ajan kironnut että miksi kaikesta pitää aina soittaa eikä mitään voi hoitaa ainakaan pelkästään sähköpostilla 😀 Ja muuten kaikki tulee kyllä paperisena kotiin, ihmettelin esimerkiksi viime vuonna että miksen ole saanut tietoa sähköpostiini yhden kurssin läpäisemisestä… No menin postilaatikolle ja siellähän se todiste läpipääsystä makasi paperisena. Vaikka toisaalta kielen puhumisen kannalta on todella hyvä että se puhelin on pakko ottaa käteen ja soittaa jos haluaa asiansa hoidetuksi!