Kulttuurierojen kanssa on ulkomailla asuessaan tekemisissä päivittäin. Toiset uuden kotimaan oudoista tavoista ovat ihastuttavia, jotkut taas vihastuttavia, mutta kaikkien erikoistenkin piirteiden kanssa on opeteltava lopulta elämään sulassa sovussa. Kaikkia uusia omituisia tapoja ei tietenkään ole pakko ottaa osaksi omaa elämäänsä, mutta varmasti ainakin jotkut ovat juuri niitä, jotka saivat lähtemään ulkomaille asumaan. Uuden kotimaan erot voivat jopa tehdä arjesta synnyinmaata parempaa ja enemmän oman tuntuista.
Portugali ja Suomi sijaitsevat molemmat samalla mantereella, mutta niiden kulttuurit ovat silti yhtä kaukana toisistaan kuin maiden välinen etäisyys Euroopan kummallakin laidalla. Olen ollut tekemisissä portugalilaisen kulttuurin kanssa mieheni ja hänen perheensä kautta kohta seitsemän vuotta, ja asunut itsekin Portugalissa kolme vuotta. Tässä postauksessa vertaillaan Suomen ja Portugalin kulttuurisia tapoja ja niiden eroavaisuuksia. Kumpi kansa onkaan yltiökohteliasta ja kumpi latelee totuuksia liiankin suoraan? Entä millainen on portugalilainen jonotusmuistipeli? Se selviää lukemalla!
Henkilökohtainen tila
Portugalilaisilla henkilökohtainen reviiri on pienempi kuin suomalaisilla ja fyysinen läheisyys yleisempää ihmiskontakteissa. Näkyvin esimerkki tästä on poskipusujen antaminen kummallekin poskelle aina tervehdittäessä. Beijinhos eli ”suukkoset” vaihdetaan jopa tavatessa tuntematon ihminen ensimmäistä kertaa. Suomalaisen kauhistus ovat etenkin ne vanhemmat herras- tai rouvashenkilöt, jotka moiskauttavat oikein märän pusun poskelle.
Poskipusujen etiketti menee jotakuinkin näin: suukottelu aloitetaan vasemmalta puolelta ja tilanteessa moiskautetaan ilmaa niin, että posket hipaisevat vähän toisiaan. Pusuja annetaan kaksi, yksi kummallekin poskelle. Samalla saatetaan pitää kevyesti kiinni olkavarresta, jotta pusun kohdistaminen olisi helpompaa. Naiset suukottelevat melkeinpä aina keskenään ja niin myös miehet ja naiset. Kahden miehen välinen tervehtimistapa taas riippuu paljon osapuolten suhteesta. Esimerkiksi isä ja poika saattavat vaihtaa poskipusut, mutta kavereita ehkä taputellaan halausmaisesti selkään tai puristetaan kättä ja katsotaan samalla silmiin. Varsinaista kättelyä harrastetaan lähinnä bisnestapaamisissa.
Olen jo tottunut poskipusuihin ja menen tilanteeseen ihan rennosti, mutta itse toimitus vaatii edelleen sellaista keskittymistä, että normaalisti samalla tapahtuva kevyt kuulumisten vaihto on mahdotonta. Mutta en kyllä ole muutenkaan mikään kovin touchy-feely tyyppi, vaan sellainen tyypillisen suomalainen jääkalikka.
Täällä Terceiralla minulla on joitakin amerikkalaisia kavereita ja tuttuja, joiden kanssa tervehtimisrituaalien hämmentävyys on taas noussut ihan uudelle tasolle. Ikinä ei oikein tiedä pitäisikö halata, kätellä vai poskipusutella, ja jos pusutellaan niin annetaanko niitä pusuja sitten yksi vai kaksi?
Suomalaisen pahin painajainen tapahtui kerran elokuvateatterissa Lissabonissa. Sali oli tyhjä, ja me olimme ainoat näytöksen alkamista odottavat katsojat istumassa omilla paikoillamme keskellä salia. Sisään tuli kaksi muutakin henkilöä, ja toinen heistä istui suoraan minun viereeni. Siis vaikka kaikki muut salin paikat olivat täysin vapaita. Luojan kiitos he älysivät hetken päästä siirtyä hieman kauemmaksi. 😀
Suomalaiselle saa aikaan epämukavan olon myös henkilökohtaisten tietojen uteleminen ja käyttäminen tilanteissa, joihin ne eivät liity millään tavalla. Esimerkiksi kaikkiin virallisiin sopimuksiin kirjataan Portugalissa aina henkilön siviilisääty – minulle on edelleen täysi mysteeri, miksi vaikkapa vuokrasopimuksessa pitää lukea, onko henkilö sinkku, naimisissa vai kenties eronnut tai leski? Joihinkin papereihin taas olen joutunut täyttelemään kaiken maailman tietoja vanhempieni toisia nimiä myöten – jälleen, miksi ihmeessä ja miten tällaiset tiedot muka kuuluvat yhtään kenellekään? Täällä saa unohtaa suomalaisen käsityksen yksityisyydestä.
Puhetapa
Suomessa puhetapa on suorempi ja eleettömämpi, Portugalissa taas kohteliaampi ja kiertelevämpi. Välillä on jopa töykeää sanoa asiat suoraan niin kuin ne ovat, ja lauseiden muotoilu tuntuu joskus olevan tärkeämpää kuin itse sisältö. Ehkä tästä johtuen portugalilaiset eivät aina ymmärrä suomalaista sarkasmia, joka voi kuulostaa heidän korviinsa täysin pöyristyttävältä, vaikka suomalainen kohauttaisi samalle jutulle olkiaan. Huomaan myös usein, kuinka liian rehellistä puhetta pitäisi hieman suodattaa, ellei halua pahoittaa kanssaihmisen mieltä.
Portugalilainen puhetapa on myös aika dramaattinen. Siinä missä draamaa välttelevä suomalainen nielee sisukkaasti kärsimyksensä ja kovettaa nahkansa kettuiluja vastaan, antaa portugalilainen todellakin tuohtumuksen kohteen kuulla kunniansa. Tällaisen suomalaisen lungilla asenteella varustetun maahanmuuttajan on välillä vaikea ymmärtää sitä, ja välillä tulee pyöriteltyä silmiä ihmisten väliselle draamailulle. Johtuuko sitten katolisen kirkon vaikutuksesta vai mistä, niin ihan arkisissakin keskusteluissa huokaillaan, kuinka taas on jouduttu kärsimään (sofrimento on avainsana tähän) tai kuinka joku taas käyttäytyi niin epäkunnioittavalla tavalla (falta de respeito). Jälkimmäinen on suosikkini, koska saan itsekin välillä kuulla sitä töksäytettyäni suustani jonkin suomalaisen suorasukaisuuden ja aina se jaksaa naurattaa (vaikka ei tietenkään kuuluisi, onhan kyse vakavasta asiasta). Olen kuitenkin oppinut olemaan itsekin hieman dramaattinen tarvittaessa, vaikka se tuntuu edelleenkin minusta jossain määrin sellaiselta pelaamiselta.
Intonaation käyttö puhuessa on myös tärkeää ja se voi muuttaa jopa koko lauseen merkityksen. Suomen kielessähän kaikki kuulostaa toteamukselta, joten ei ole helppoa yrittää saada kysymystä nousemaan korkeammalle loppua kohden. Portugalilaisten kiivas keskustelu ikään kuin aaltoilee korkeammalle ja matalammalle, jopa vikinäkorkeudelle (joka on sen verran raivostuttavan kuuloista, että taas suomalainen pyörittelee niitä silmiään joutuessaan kuuntelemaan vierestä). Sitä höystetään tietysti käsillä puhumisella ja elekielellä muutenkin.
Portugalin kielestä löytyy myös useita eri ilmaisuja pyytämiselle, anteeksipyynnölle ja kiitokselle. Englannin ”please”-sanaa vastaavia ilmauksia viljellään paljon ja sellaisia ovat ainakin ”se faz favor” ja ”por favor”. Pahoitteluistakin löytyy niin ”excuse me” –tyyppinen ”com licença” eli suomennettuna ”luvallanne”, jota käytetään vaikka ohittaessa joku vähän turhan läheltä tai poistuttaessa jostain tilanteesta, mutta myös suoranaisia anteeksipyyntöjä kuten ”desculpa” ja ”perdoa-me”, jotka vastaavat aika suoraan ”sorry” ja ”forgive me” –ilmaisuja. Kiitostakin voi ilmaista monella eri tavalla, kuten sanomalla ”kiitos” eli ”obrigado/a”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”obliged” (ja siksi siitä on käytössä sekä maskuliini- että feminiinimuoto), tai sitten käyttämällä vaikkapa ilmaisua ”agradeço” eli ”arvostan”. Kohteliaisuussanat ovat siis tärkeitä ja ilman niitä puhe kuulostaa todella tökeröltä.
Perhekeskeisyys
Suomalaiset ovat tunnetusti hyvin itsenäisiä ja ylpeitä siitä, miten pärjäävät ilman kenenkään apua. Kotoa muutetaan melkeinpä heti täysi-ikäistyttyä, joskus aiemminkin, eikä perheenjäseniltä pyydetä yhtään mitään ellei ole ihan pakko.
Portugalissa taas perhe on ihan toisella tapaa tärkeä. Kotona asutaan pitkään ja perheestä ollaan riippuvaisia niin hyvässä kuin pahassakin. Perheen kesken autetaan toinen toisiaan, myös taloudellisesti, sillä yhteiskunta ei tue yksilöitä samalla tavoin kuin Pohjoismaissa. Mutta samalla perheen kanssa tiiviisti eläessä voi joutua myös tekemään kompromisseja ja toimimaan tietyllä tavalla, vaikka itse haluaisi jotain muuta. Suksien mennessä ristiin ei etäisyyden ottaminen perheestä onnistu kovin helposti, sillä perhe on turvaverkko niin moneen asiaan portugalilaisten elämässä.
Vika ei ole minussa –asenne
Siinä missä suomalainen yleensä myöntää oman virheensä ja pyytää rehdisti anteeksi, osoittelee portugalilainen syyttävällä sormella muualle ja selittelee, miksi virhe on päässyt tapahtumaan. Vika halutaan vierittää jonkun muun niskoille tai vähintäänkin jonkin sellaisen ilmiön kontolle, johon ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa. Yleensä nämä kootut selitykset naurattavat ja aiheuttavat kulmienkohotuksia. Olen kuitenkin miettinyt, mahtaako tämä mentaliteetti olla edelleen peruja diktatuurin ajalta, joka loppui Portugalissa vasta vuonna 1974?
Kuvaavaa on, että portugalin kielen sana ”logo” tarkoittaa sekä myöhemmin että välittömästi – sama asia! Harmailta hiuksilta säästyy, kun ei itsekään niuhota.
Aikakäsitys
Portugalissa aika liikkuu hitaammin ja rennommin. Jos jonkin asian pitäisi olla valmis huomenna, on se oikeasti ehkä kahden viikon päästä, jos silloinkaan. Ihmiset kuitenkin vaikuttavat siltä että heillä on kädet täynnä töitä, joten välillä ihmetyttää miten asiat edistyvätkin niin hitaasti. Ehkä niitä hoidettavia asioita vaan on niin monta, eikä oikeastaan mihinkään ole silti kiire. Kuvaavaa on, että portugalin kielen sana ”logo” tarkoittaa sekä myöhemmin että välittömästi – sama asia! Harmailta hiuksilta säästyy, kun ei itsekään niuhota.
Sellaisia suomalaistyyppisiä varmuuden vuoksi 15 minuuttia etuajassa olijoita täällä ei usein (onneksi) tule vastaan, mutta eivät ihmiset minusta ole myöskään yleisesti kovin paljoa myöhässä. Sellainen sopivan joustava akateeminen vartti on aika yleinen, ja sopii minulle kiireeninhoajalle oikein hyvin. Meidän taloudessa portugalilainen mies on se, joka on yleensä ajoissa, ja tuohtuu kun minä olen aina myöhässä.
Jonotus
Jonotuskulttuuri on Portugalin ikuinen mysteeri. Joissain paikoissa nimittäin muodostetaan siisti, viivasuora jono. Mutta toisissa taas ei, vaan jonottajat ovat levittäytyneet ympäri jonotustilaa ilman minkäänlaista fyysistä järjestystä, vaikka käytössä ei olisi edes jonotusnumeroita. Silloin täytyy (suomalaisen kauhuksi) avata suunsa ja kysyä, kuka on tullut jonottamaan viimeiseksi ennen sinua. Ja myöskin painaa tämä ihminen tiukasti mieleensä, jottei sitten vahingossakaan etuilisi ketään. Koska onhan se nyt aivan törkeää, jos tässä omituisessa muistipelissä mokaa oman vuoronsa.
Se tuntuu olevan jokin kirjoittamaton sääntö, koska jonotusmuistipeliä pelataan. Toisinaan bussipysäkilläkin joutuu muistamaan, ketkä olivat pysäkillä ennen sinua, kun joskus pysäkillä taas on aivan selkeä, suora jono.
Maalaisjärki ja sen puute
Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan, eli maalaisjärkeen ja logiikkaan. Portugalissa moni asia tehdään ”niin kuin on aina ennenkin tehty” tai ”niin kuin kuuluu”, vaikka siinä ei lähemmässä tarkastelussa oikeastaan olisi ihan hirveästi käytännönläheisyyttä mukana. Totta kai moni perinteisellä tavalla tehtävä asia on myös se paras ja sopivin, mutta ei niistä aina järkeä löydy. Monta esimerkkiä löytyy vaikkapa talonrakennuksen ja muutenkin asumisen saralta, kuten talojen huono maaeristys, mistä johtuen lattiat ja seinät keräävät kosteutta. Siitä taas seuraa paitsi talojen homehtuminen, myös se, että lattiamateriaaliksi on melkeinpä pakko valita laattalattia, joka on talvella jääkylmä.
Myöskin moni byrokratiaan ja virallisiin toimituksiin liittyvä asia täytyy hoitaa juuri tietyllä tavalla, koska niin joku sääntö tai auktoriteettihenkilö sanoo, vaikka paljon helpompi ja järkevämpikin tapa olisi olemassa. Mutta kun ei niin ei. Helpommalla pääsee, jos seuraa sääntöjä kiltisti mukisematta eikä kritisoi niitä. Tosin varmaan meidän järkevien ja käytännöllisten suomalaistenkin tavoista löytyisi liuta tällaisia esimerkkejä jollekin, joka on tottunut erilaiseen tapaan hoitaa asioita.
Ruoka-ajat ja –tavat
Portugalissa on melko tiukat ruoka-ajat, joiden puitteissa esimerkiksi ravintolat avaavat ovensa ja niiden välissä ei ruokaa tarjoilla. Ne ovat suomalaisia ruoka-aikoja myöhäisemmät, mutta aikalailla koko kansakunta noudattaa samaa aikataulua. Aamupala on pieni, yleensä kahvi ja paahtoleipä tai joku pieni makea leivonnainen. Riippuu tietysti henkilöstä mihin aikaan aamupalansa syö, mutta useimmin varmaan siinä 8-9 pintaan. Lounasaika on kello 12 ja 14 välissä. Iltapäivällä 17-18 aikaan haukataan välipalaa, jolloin moni käy kahvilassa syömässä jotain pientä. Illallinen taas syödään kello 20 ja 22 välissä.
Jotkut ihmiset pitävät ruoka-ajoistaan kiinni oikeasti puolen tunnin tarkkuudella. Vaikka lounas olisi jo valmis, niin silti halutaan odottaa vielä puoli tuntia ennen syömistä, ”koska on vielä niin aikaista”.
Tykkään näistä myöhäisemmistä ruoka-ajoista. Tosin lounasaika saisi minusta olla liukuvampi, sillä aina meinaa tulla kiire ehtiä paikalle ajoissa, jos on menossa vaikka viikonloppuna tai lomaillessa ulos lounastamaan. Syy on toki myös suomalaisessa tukevassa aamupalassa. Minulle on ihmetelty, että ”tuohan on jo ihan lounas” ja ”en ikinä pystyisi syömään noin paljoa heti aamulla”, kun olen kertonut pisteleväni aamulla poskeeni esimerkiksi voileipiä ja smoothieta – jostain kaurapuurosta nyt puhumattakaan.
Minä itse –asenne
Tämä liittyy hieman perhekeskeisyys-kohtaan. Suomalainen mentaliteettihan on, että kyllä minä itse kotini siivoan, lapseni hoidan ja teen yksin kaiken muunkin minkä suinkin vain pystyn. Vaikka olisi varaa palkata apuakin, tai pyytää sitä lähipiiriltä. Yksin pärjääminen on ylpeyden aihe ja tavallaan sillä suojellaan myös omaa yksityisyyttä.
Portugalissa on hyvin normaalia, että perheessä on kodinhoitaja. Eikä tarvitse olla edes rikas, vaan monella käy kotona siivooja ja muitakin töitä teetetään herkemmin ulkopuolisilla, koska työvoima on halpaa. Tälle suomalaiselle tuli kuitenkin aika vaivaantunut olo, kun miehen perheen kodinhoitaja silitti ja viikkasi pikkuhousutkin ja kävi petaamassa sängyn jos se oli jäänyt sekaiseksi. Tämä sama nainen oli ollut vauvasta asti mieheni ja hänen siskonsa lastenhoitajana ja hänestä oli tullut miehelleni ”toinen äiti”. Suomalaisena minusta tuntuisi varsin omituiselta antaa jonkun muun häärätä kodissani päivät pitkät tietäen varmaan enemmän kodistani kuin minä itse. Sen takia meille tulikin siivoojan sijasta robotti-imuri. En silti ole sitä mieltä, että suomalainen pärjäämisasenne olisi pelkästään hyvä asia, vaan se voi olla myös vahingollista.
Tälle suomalaiselle tuli kuitenkin aika vaivaantunut olo, kun miehen perheen kodinhoitaja silitti ja viikkasi pikkuhousutkin ja kävi petaamassa sängyn jos se oli jäänyt sekaiseksi.
Käsitykset säästä
Lämpimämmässä ilmastossa se, mikä on huonoa säätä ja kylmää eroavat tietysti melko tavalla suomalaisten loskassa ja pimeydessä tarpojien ajatusmaailmasta. Jos täällä on vähän pilvistä ja tuulee, on heti olevinaan kamalan huono sää. Tapahtumia perutaan ja lapsia ei päästetä ulos leikkimään. Suomalainen hymähtelee, että ihan hyvä säähän tämä nyt olisi ollut. Vähän takkia niskaan ja menoksi – sää on ainoastaan pukeutumiskysymys!
Kaikenlaisia pieniä eroavaisuuksia Portugalin ja Suomen välillä löytyisi varmasti paljon lisääkin, mutta tässä oli listattuna joitain näkyvimpiä kulttuurieroja. Nämä olivat tietysti kaikki täysiä yleistyksiä, eivätkä tietenkään koske jokaikistä portugalilaista tai suomalaista. Jonkinlainen totuuden siemen näissä yleistyksissä silti minun kokemukseni mukaan on.
Postauksen kuvat ovat Terceiran korkeimmalta vuorelta, Serra de Santa Bárbaralta otettuja. Maisemat saaren keskiosien kosteassa, turvesuota muistuttavassa kumpuilevassa maastossa tuovat minulle hiukan mieleen Lapin erämaat – pienellä tuliperäisellä twistillä höystettynä. Vähän niin kuin suomalainen ja portugalilainen kulttuurikin – paljon eroja, mutta myös jotain samaa!
Lisää portugalilaisesta elämästä voit lukea mm. tästä aikaisemmasta Portugalissa asumista käsittelevästä blogipostauksestani!
Olisi kiva kuulla sinunkin kokemuksiasi kulttuurieroista jostakin maasta, missä olet asunut tai matkustellut. Jätä siis kommenttia alle! Kysymyksiä ja palautetta saa myös lähettää Facebookissa tai Instagramissa @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @johannahulda.
Portugaliin rantautunut kolmekymppinen monialayrittäjä ja luonnonlapsi, joka rakastaa metsissä samoilua, paratiisirantoja ja hyvää kasvisruokaa. Mukana menossa pyörivät portugalilaissiippa ja corgipoika Sisu.
Mun Portugalin kokemus oli esimerkiksi, että rahan luovuttaminen vuokranantajille oli heidän mielestään vähän häpeällistä ja se piti hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti, eikä siitä tullut puhua. Toinen yllätys oli poskisuudelmissa, että aateliset tekevät sen vain kerran, kun rahvas suutelee kahdesti. Kassajonossa oppi myös kääntämään aivot nollausasentoon, kun kassalla edelliset vaihtelivat kuulumisia tai käsittelivät lukemattomia kuponkeja. Suomalaisella kassalla kun hommat sujuvat tehokkaammin. Mutta kulttuurierot ovat erittäin mielenkiintoisia.
Kiitos kommentista Ilona! Joo, tuo kassajonojuttu on niin totta! Olen ilmeisesti jo niin tottunut siihen, kun ei tullut edes mieleen, heh. Suomessa olen aina ihan haltioissani, kuinka tehokasta kassan toiminta on ja kuinka iso tila tavaroiden pakkaamiseen on käytettävissä. 😀 Tuohon rahan vastaanottamisen häpeällisyyteen en olekaan omien vuokranantajien kanssa törmännyt.
– Johanna M.
Toi on muuten aikamoinen sotku, siis kahden eri kulttuurin tervehtimiskäytännöt kolmannen “isäntäkulttuurin” sisässä. Koskaan ei voi tietää mitä kuuluisi tehdä.
Itse kuulun halaajasukeltajien heimoon. Epäselvässä tilanteessa sukellan suukkovyöhykkeen ohi suoraan halaukseen. 😅
Halaajasukeltaja on aika hyvä, niin ei ainakaan tule mokailleeksi pusujen kanssa! 😄 Jotkut näistä jenkeistä täällä tosin tuntuvat vaivaantuvan halailusta, etenkin miehet, joten yritän välttää fyysiset tervehdykset kokonaan 😂
– Johanna M.
Puhetapa kuulosti aika paljon samalta kun Italiassa, sielläkin ihmiset on usein turhankin dramaattisia. Kerran (tai oikeastaan parikin kertaa) ruokakaupassa myyjä sai jonkun hepulikohtauksen kun tuotteessa oli eri hinta ja yritin vaatia sitä alehintaa jota ei saanut. En ainakaan sillä kertaa jaksanut lähteä siihen riehumiseen mukaan joten sanoin ettei se ole oikein ja poistuin, työntekijä jäi käsiä huitoen riehumaan 😀 jonkun parin euron takia. Joskus väsyneenä tuollaiseen käytökseen meinaa menettää hermonsa. Tulen yleensä hyvin toimeen rentojen ihmisten kanssa jotka ei saa koko ajan dramaattisia hepulikohtauksia
Oho, aikamoista käytöstä kassalta. Tuli mieleen kun olin ostamassa laukkua, ja pyysin alennusta koska siinä oli pieni reikä jonka voisin korjata itse, ja myyjä kysyi etten vain itse juuri tehnyt reikää laukkuun 😅 En minäkään jaksa katsella mitään draamailuja, mutta välillä on pakko, jos on kyse vaikka suvusta.
– Johanna M.
Portugalissa käytetään käteistä rahaa paljon enemmän kuin Suomessa. Käteisellä maksaessa ei läheskään aina saa kuittia vaan sen joutuu pyytämään. Koska en suosi harmaata taloutta pyydän kuitin. Silloin myyjä joskus käyttäytyy kuin olisin loukannut häntä. 🙂
Ikuinen puheenaihe joka helposti kehkeytyy riidaksi on EU. Rikkaat Pohjoismaat kuten Suomi eivät halua auttaa köyhiä etelän valtioita kuten Portugalia eli eivät ole solidaarisia. Tästä olen käynyt pahimmat riidat parin läheisen ystävän kanssa ja selvääkin selvempi on, että tyydyttävää lopputulosta keskustelulle ei ole tullut eikä tule. Olen oppinut, että jätän tämän aiheen väliin. Olen asunut Lissabonissa viitenä talvena kuukausia kerrallaan.
Hei Jutta ja kiitos kommentista! Tuo on hyvä pointti, että käteistä pitää olla aina mukana ja kuitti kannattaa pyytää. 🙂
Oletko siis riidellyt EU-asiasta suomalaisten vai portugalilaisten ystäviesi kanssa? Minusta EU on huippujuttu, koska siinä on kyse niin paljosta muustakin kuin tulonsiirroista pohjoisesta etelään, vaikka sekin on toki tärkeää. Yksi tanskalainen kaverini vastustaa EU:ta ja juttelimme asiasta hänen ollessaan poikaystävänsä kanssa meillä kylässä, kun asuimme Lissabonissa. Huvittavaa oli, että olin tavannut tämän kaverin EU:n kokonaan maksamassa viikon workshopissa Berliinissä eikä minulla varmasti olisi portugalilaista miestäkään ilman EU:ta ja Erasmus-ohjelmaa, joten koko tilannetta ei edes olisi ollut olemassa ilman EU:n kansainvälisiä hankkeita. 😃
– Johanna M.
En ole EU:sta sinänsä riidellyt. Portugalilaiset ystäväni ja minä tykkäämme EU:sta. Mutta käsitykset eroavat siinä pitäisikö Suomen maksaa tukia Portugalille vai ei. Nyt juuri on EU:ssa tästä vääntöä. Portugalilaisten ystävieni mielestä tukia, ei lainoja. MInun mielestäni lainoja , ei tukia. Korruptio ensin kuriin.
Eihän Suomi suoraa maksa tukia Portugalille, vaan EU:lle, jossa rahojen käytöstä päätetään yhteisesti. Suomikin hyötyy EU:sta moninkertaisesti Unionin budjettiin maksamiinsa maksuihin nähden. Ja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, on myös suomalaisten taloudellinenkin etu, että Portugalissa tuetaan hankkeita EU-rahalla jotka sitten kasvattavat koko EU:n alueen taloutta. Korruptio on toki ikävä ongelma joka pitäisi saada kuriin, mutta ei se ole tähänkään asti estänyt koko EU:n hyötymistä järjestelmästä.
– Johanna M.
Tervehdys,
Viisi vuotta Portugalissa ja vielä pärjään suomalaisella rauhallisuudella ja hymyllä! Joitakin ominaispiirteitä portugalilaisista, tullut vastaan enemmänkin business piireissä:
– ovat pääsääntöisesti kovia puhumaan ja huonoja kuuntelemaan
– huonoja tekemään päätöksiä ja seuraamaan niiden toteuttamista
– yleensä erittäin miellyttäviä keskustelukumppaneita
– kokoukset tuppaavat olemaan pitkiä
-yleisesti ottaen Portugalilaiset ovat erittäin avuliaita ja ystävällisiä
– vartin myöhästyminen on vakio, ei poikkeus
– iso osa työajasta kuluu papereiden yms. sähläämiseen, ei tehokasta maalin tavoittelua
– ihmisiä helppo lähestyä, vastauksissa voi olla viiveitä
Olen nauttinut yhteistyöstä portugalilaisten kanssa
Kiitos kommentista Seppo! Tosi hyviä pointteja ja varmaan tottakin suurin osa! 🙂
Riippuu varmaan alastakin, kuinka paljon aikaa menee paperinpyörittelyyn ja muuhun turhaan. IT-alan työskentelyä vierestä seuranneena iso osa ajasta kuluu etäkokouksissa, mutta täyttä asiaa siellä puhutaan ja ollaan tosi ”goal-oriented”.
Ehkä bisnespiireissä keskustelut ovat mukavempia, mutta minä en tykkää yhtään portugalilaisten tosi yleisestä tavasta alkaa neuvoa tai tuoda ilmi miten joku asia kuuluisi tehdä, jos en ole vartavasten kysynyt neuvoa. 😅 Muuten kyllä todella ystävällistä ja avuliasta kansaa!
– Johanna M.
Näihin henkilökohtaisen etäisyyden pitämisen, kohteliaisuuden, ulkopuolisen ja perheen sisäisen avun käyttämisen eroihin voisi liittää portugalilaisten tervetuloa maahan -asenteen ja auttamisen halun.
Melkein jokaisessa uudessa kontaktissa portugalilainen sanoo, että jos vain on jotain missä tarvitsette apua, niin ottakaa yhteyttä. Ja he myös tarkoittavat tätä. On vaihdettu puhelinnumeroita ensimmäisessä tapaamisessa tai toisessa viimeistään. Ehkä Lissabonin isossa kaupungissa ihmisyksilöt hukkuvat helpommin massaan, mutta jo täällä Lissabonin reunoilla, Mafrassa naapureiden kanssa ollaan yllättävän paljon tekemisissä.
Suomessa ulkomaisen maahanmuuttajan on kertomusten mukaan vaikea saada kantaväestöön yhteyksiä. Annetaan toiselle tilaa, ei puututa ja ollaan muutenkin varovaisia. Maahanmuuttajat myös luokitellaan kansallisuuden mukaan, mutta niin tehdään täälläkin. Onneksemme meihin suomalaisiin mamuihin suhtaudutaan yleisesti hyväksyen. Ehkä asenne tulee siitä, että ihmiset ajattelevat maahanmuutosta olevan taloudellista hyötyä siinä kuin turismistakin, vaikka me toisaalta invaasiollamme nostamme hintoja, erityisesti asuntojen hintoja tavallisen palkasaajan ulottumattomiin. Ollaan myös hieman nöyristeleviä; muualla ovat asiat paremmin, mutta onhan meillä täällä hieno ilmasto, rannat, vanha kulttuuri ja hyvä ruoka.
Kiitos kommentista Ari! Olen samaa mieltä, portugalilaiset ovat yleensä ystävällisiä ja avuliaita. Tuossa linkittämässäni vanhemmassa postauksessa puhuinkin tästä naapurirakkaudesta. 🙂 Ainoita negatiivisia asioita joita olen tänne muutettuani kohdannut on satunnaiset kommentit siitä että koska asun nyt Portugalissa, pitäisi kaikki tehdä portugalilaisittain, ja sitten työnhaku, jossa palkataan mieluummin paikallinen.
Meillä oli kuitenkin myös Suomessa todella ystävällinen ja avulias vastaanotto kaikilta tahoilta kun mies sinne kanssani muutti. Kelan virkailijakin kyseli kuulumisia ja oikein huolehti miehen sopeutumisesta samalla kun paperiasioita hoidettiin puhelimessa. 😀 Mutta tiedän että kaikilla ei näin ole.
– Johanna M.
Haha, nauratti, kun niin moni kulttuuriero pätee täällä Italiassakin. Tosin poskisuudelmia ei nyt korona-aikana vaihdella ja huomaan, että sekin tuntuu jo suorastaan oudolta. Miten muuten sitä ihmisiä tervehdittiinkään?! Italialaiset eivät myöskään ole erityisen kohteliaita, vaan hyvinkin suorapuheisia joissain henkilökohtaisissa asioissa. Esimerkiksi painoa kommentoidaan hyvin yleisesti, kysellään, oletko laihtunut tai ihmetellään, että oletpa lihonut. Ja byrokratiassa ja asioiden hoitotavoissa olisi todellakin varaa tehostaa ja siirtyä nykyaikaan.
Kiitos kommentista Heli! Varmasti melko samanlaista menoa koko Etelä-Euroopassa! 🙂
Täälläkin painoa voidaan kommentoida tosi avoimesti ”oletpa lihonut!” -tyyliin, mutta jotenkaan kukaan ei tunnu vetävän siitä samanlailla hernettä nenään kuin Suomessa. 😀 Voisiko olla ettei paino vaan ole samanlainen tabu täällä? Todella ylipainoisia ihmisiä näkyy mielestäni myös Suomea vähemmän katukuvassa. No olipa niin tai näin, niin ilmeisesti sen töykeyden rajan löytää vasta kokemuksella.
– Johanna M.
Kulttuurieroista on kiinnostavaa lukea. Ja Portugali on itselleni vieras maa, olen käynyt Madeiralla, mutten manner-Portugalissa. Toivottavasti tämä korona jossain vaiheessa vaimenee niin että pääsee taas reissaamaan.
Hei Tanja ja kiitos kommentista! Aika samanlainen kulttuuri Madeirallakin on, pienillä paikallisilla eroilla toki. 🙂 Olen käynyt vain sillä Madeiran pienemmällä saarella Porto Santolla, ja haluan pääsaarellekin pian käymään! Toivotaan, ettei tämä pandemia ikuisuuksia kestä.
– Johanna M.
Espanjassa käytetään samaa jonotussysteemiä, ja minusta se on ollut tosi toimiva. Suomessa on jopa alkanut ärsyttää tyypit, jotka vavihkaa ohittelevat jonossa, joka ei ole viivasuora. Ei tulisi kuuloonkaan Espanjassa. Tarvitsee vain huikata paikalle tullessa ultimo? Kerran tosin minua tarkoittaen alettiin kritisoida ihmisiä, jotka eivät paikalle tullessa ilmoittaudu. Luulin, ettei tarvitse sanoa mitään, kun paikalla oli vain kolme ihmistä ennen minua. Suomeen tullessa toki tuntui ensin oudolta, kun ihmiset ovat ihan hiljaa esim hisseissä, busseissa jne. No, nyt minäkin osaan (useimmmiten) olla möläyttelemättä tyhjänpäiväisyyksiä. Espanjassa luego tarkoittaa (joskus) myöhemmin, kun taas ahora tarkoittaa nyt ja hetken päästä (eli aikuisten kohta :))
Heippa ja kiitos kommentista! Heh, jonossa ohittelijat ovat kyllä ärsyttäviä, mutta on niitä täälläkin. Ja sitten ne jotka ohittavat jonon kysyäkseen ”yhden pikaisen kysymyksen” 😀
Täälläkin on ahoran vastine agora joka tarkoittaa samaa, ”nyt eli kohta” 😀 Ja logo on sitten saman tien tai myöhemmin, asiayhteydestä riippuen.
– Johanna M.
Tosi mielenkiintoinen postaus😊 mulle sopisi hyvin tuo sopivan joustava akateeminen vartti 😀 Täällä Suomessa saa melkein pahoitella, jos on kaksi minuuttia myöhässä.
Mulla on juuria Espanjassa ja olin tästä tunnistavinani jokseenkin samoja asioita kuin naapurimaassa:)
Ps. Ihanat tunnelmalliset kuvat! Täytyisi kyllä päästä Portugaliin.
Kiitos Emilia! 🙂 Joo, Suomessa on jo melkein myöhässä jos saapuu tasan ajallaan. Pitäisi melkein olla aina etuajassa. 😅 Toivottavasti pääset pian Portugalissa käymään, kun maailma taas aukenee enemmän!
– Johanna M.
Tätä lukiessani tuli mieleen eräs tilanne vaihtoajaltani Japanista. Kaupassa pysähdyin ihastelemaan erään naisen laukkukoristetta ja kysyin, mistä se on hankittu. Tämän seurauksena, ja minun kauhukseni, nainen antoi koristeen minulle, vastaväitteitä ei hyväksytty. Japanissahan on muutenkin valtavasti kulttuurieroja Suomeen verrattuna ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Voi ei, on varmasti ollut todella vaivaannuttava tilanne! Ilmeisesti siellä on myös todella noloa vähätellä itseään tai tavaroitaan. Olisi todella mielenkiintoista päästä matkalle Japaniin joskus, mutta pelottaisi kyllä kaiken maailman mokailut vuorovaikutuksessa! 😅
– Johanna M.
Itse olen vertaillut paljon eteläespanjalaisia ja portugalilaisia, jotka ovat andalusialaisiin verrattuina varautuneita ja vähän jäyhiä – just silleen suomalaiseen suuntaan 🙂
Tuo on minustakin ihan totta! Portugalilaisetkin aina kauhistelevat, kuinka äänekkäitä ja eläväisiä naapurinsa espanjalaiset ovatkaan. 😂 Taitaa tuo Atlantti hieman viilentää portugalilaisten olemusta.
– Johanna M.
Kulttuurieropostaukset on suosikkejani, mielenkiintoista luettavaa! Suomalaisena on vaikeaa ymmärtää miten asioita saadaan koskaan eteenpäin maissa missä kaikki tapahtuu sitten joskus. Miten liike-elämä voi toimia näin. Olisi mielenkiintoista nähdä käytännössä.
Kiitos! Jotenkin kummasti asiat silti menevät eteenpäin, omalla tahdillaan. Ehkä se on ihan hyväkin asia, että otetaan vähän rennommin. 🙂
– Johanna M.
Haha, tää oli huikea postaus! Mulla on pari italialaista ystävää ja välillä naureskellaan (tai kiristellään hampaita) kulttuurieroille 😀
Kiitos Eveliina! 🙂 Eri maista tulevien kesken on kyllä hauska vertailla kaikenlaisia kulttuurieroja, samalla siinä oppii ymmärtämään toisia ihmisiäkin paremmin 🙂
– Johanna M.
[…] Viime postauksessani kerroin omista kokemuksistani Portugalin ja Suomen välisiin kulttuurieroihin liittyen. Nyt tehdäänkin sama toisinpäin, ja kysytään portugalilaiselta mieheltäni Josélta, mitä tämä ajattelee Suomesta ja suomalaisista! Pyysin teiltä lukijoilta viime viikolla Instagramissa apua, ja sainkin teiltä monia kysymyksiä miehelle esitettäväksi. Tässä postauksessa siis vastataan niihin ja paljastetaan, mitä portugalilainen ajattelee Suomen omituisista tavoista. […]
Onkohan alueellisia eroja myös? Oon aina pitänyt portugalilaiset suorempana kansana kuin suomalaiset. Itse olen pohjois-Portugalista kotoisin ja siellä mielestäni puhutaan aika suoraan ja jopa kirosanojen kera. 😊 Suomessa koen, että kierrellään asioita enemmän. Asutaan taas etelä-Suomessa, pk-seudulla. Ymmärsinkö oikein, että olet Lapista kotoisin? Oon pari kertaa siellä käynyt (viimeksi tänä kesänä) ja koin, että ihmiset ovat siellä avoimempia ja puheliaampia kuin täällä etelässä. 😊
Moi Camila ja kiitos kommentista! Hauska, että sinulla on aivan päinvastainen kokemus. 😀 Portugalilainen mieheni on kanssani pitkälti samaa mieltä, mutta hän onkin ”etelästä”, Lissabonin läheltä joten voi hyvin olla että alueellisiakin eroja on. Sekin varmasti vaikuttaa, millaisesta suvusta tai perheestä tulee. Mieheni suku on suht varakasta ja jos nyt ei hienostelevaa, niin ainakin sellaista että hyvä käytös on ehdottoman tärkeää, ja olisi täysi kauhistus jos joku alkaisi kiroilemaan! Ei hän itsekään koskaan ikinä kiroile portugaliksi, ainoastaan englanniksi.
En ole Lapista kotoisin vaan Länsi-Suomesta, mutta Lapissa olen myös käynyt muutaman kerran! Jotenkin nuo maisemat vaan muistuttivat siitä, kotiseuduillani kun on taas tosi tasaista. Tässä postauksessa kerron lisää aiheesta: https://muumaamandariini.com/vinkit-pori/. Saanko kysyä miksi olet muuttanut Suomeen? 🙂
– Johanna M.
Se on totta! Itse tulen vaatimattomasta ja köyhästä suvusta. Ei olla myöskään hienostelevia. 😁
Kiroilu on pohjoisessa hyväksyttävämpää ja jotenkin osa puhetta. En osaa edes ajatella pahaa siitä, kun oon lapsesta asti tottunut kuulemaan ”Foda-se! Ó caralho!”. Laitan linkin, kiroilu mainitaan: https://ncultura.pt/dicionario-tripeiro-o-berdadeiro/
Isäni on suomalainen ja se oli osasyy miksi tänne muutettiin. 😊
Ai sä oot Porista! Täytyy lukaista postauksen! 😊
[…] Portugalilaisia kulttuurieroja […]
[…] kirjoittaneet täällä usein kulttuurieroista, esimerkiksi Kanadan ja Portugalin kontekstissa. Minulla ei ole Leipzigissa elämisestä juurikaan kulttuurishokin tai -erojen […]
[…] Portugalilaiset itsessään ovat todella perhekeskeisiä. Moni asuu yhä kotona, vaikka ikää jo olisikin. Portugalilaiset myös rakastavat autoja, mikä näkykin Lissabonin todella ruuhkautuneilla kaduilla. Paikallinen poskipusu kulttuuri helpottaa toisinaan kiusallista tervehtimishetkeä. Poskipusut eli ”Beijinhos” annetaan kummallekin poskelle aina tervehdittäessä, ja tämä tehdään myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Lisää pusukulttuurista ja muista Portugalilaisista kulttuurieroista voi lukea kaimani Johannan postauksesta täältä. […]
[…] kuinka päädyin Portugaliin?Naapurirakkautta ja espressoa – elämää portugalilaisittainPortugalilaisia kulttuurieroja12 outoa asiaa […]