Kirjoitin jonkin aikaa sitten farmikokemuksistani Queenslandin Ayr -nimisessä farmikylässä, jossa tein suurimman osan toisen vuoden working holiday -viisumiin vaadittavista työpäivistäni. Ayrin lisäksi tein töitä muutaman viikkoa myös New South Walesin osavaltiossa sijaitsevassa pienessä kylässä nimeltä Tabulam, jossa farmikokemus oli taas aivan erilainen Ayriin verrattuna. Seuraava teksti on kirjoitettu vuonna 2018 farmikokemuksistani Tabulamissa.
LEHMIÄ, ILMAISBUSSEJA JA KAUPPAREISSUJA
”Istun mun tämän hetken kotini, asuntoauton, portailla ja odottelen ilmaiskyyditystä lähimpään kaupunkiin. Oikealla seisoo kasa asuntovaunuja, vasemmalla nousee pieni kumpu. Kummun päällä on pientä metsän tynkää ja aitauksessa muutama lehmä; näiden kavereiden ammumiseen tuleekin herättyä joka aamu.
Ilmaisbussi saapuu puolitoista tuntia myöhässä, mikäs kiire tässä. Matkaa lähimpään kaupunkiin, Casino nimeltään, on lähemmäs tunti. Ja ketäs meitä tässä, minä ja kahdeksan taiwanilaista matkassa.
Matka kaupunkiin on kokemus itsessään. Korkeuseroja ja kumpuja, vuoria ja peltoja niin kauas kuin näkee. Yksittäisiä puita siellä täällä ja muutaman talonkin ohi mentiin. Lehmiä. Traktoreita pelloilla. Lisää lehmiä.
Casino on noin 8000 asukkaan kaupunki New South Walesin ylänurkassa, pari tuntia Byron Baysta sisämaahan. Tämä on siis lähinnä sivilisaatiota muistuttava paikka näillä mestoilla, ja alueen mustikanpoimijat, minä mukaan lukien, tulevatkin sitten tänne viikon ostoksia tekemään. Ja nimenomaan viikoksi kerrallaan, koska esimerkiksi juuri sellaisille kuin minä, jolla ei ole omaa autoa, täällä on vaikeahko liikkua julkisen liikenteen puuttuessa. Vapaapäivinä, eli yleensä lauantai ja sunnuntai, hostellilta kulkee ilmaisbussi noin aamukahdeksasta iltakuuteen, mutta työpäivinä ei kulje mikään, ellei onnistu jonkun kyytiin hyppäämään.
Kylän keskusta kierretty, viikkoshoppingit tehty ja ilmaiskyydityksellä taas tunti takaisin.
KOTI ASUNTOAUTOSSA KUKKULOIDEN KESKELLÄ
Asun Creek View nimisessä hostellissa lähimmän kylän, Tabulam, nurkilla. Creek View on keskelle ei mitään kukkuloiden keskelle rakennettu asuntovaunuparakkikylä ja se majoittaa ainoastaan mustikan poimijoita high seasonin aikaan heinäkuusta jouluun. Kaikki palvelut – respa, keittiö, huoneet, pyykinpesuhuone, vessat ja suihkut, ovat omissa asuntovaunuissaan. Jokaisessa majoitukseen tarkoitetussa asuntovaunussa on kolme huonetta ja jokaisessa huoneessa yksi kerrossänky ja kaksi ihmistä. Mun ensimmäinen kämppis oli Indonesiasta ja hänen lähdettyään seuraava Taiwanista.
Sähkö ei riitä monen ihmisen kokkailuihin samaan aikaa ja keittiö ja laitteet pimenevät aina tasaisin väliajoin, kiireisimpinä aikoina 10 sekunnin välein. Alueella ei myöskään ole satanut neliseen kuukauteen, joten pari kertaa jäi suihku seuraavaan päivään ja vessat vetämättä, kun ei vettä tullut lainkaan.
Tämä hostelli kasvattaa ehdottomasti luonnetta. Omistajat Rob ja Mariana ovat todella mukavia, joustavia ja tekevät kaikkensa sen eteen, että asukkaat viihtyisivät, mutta täällä ei silti kaikki toimi ihan hirrveen sutjakkaasti. Suihkua, mikroa ja wifin toimimista tulee aina odottaa aikansa (mikrojonossa odottelin tässä yksi päivä puolisen tuntia, sen jälkeen sama aika suihkujonossa ja wifiä yritin ränkläillä hyvän aikaa myös), ja nettiyhteys omankin liittymän kanssa saattaa pari kertaa päivässä toimia. Sähkö ei riitä monen ihmisen kokkailuihin samaan aikaa ja keittiö ja laitteet pimenevät aina tasaisin väliajoin, kiireisimpinä aikoina 10 sekunnin välein. Alueella ei myöskään ole satanut neliseen kuukauteen, joten pari kertaa jäi suihku seuraavaan päivään ja vessat vetämättä, kun ei vettä tullut lainkaan. Kokemus tämäkin. Mutta maisemat täällä on kyllä aika jees!
Ja mitäs mä täällä? 88 days as a slave, eli vielä vähän niitä farmipäiviä lisää. Fb:n Australian Suomalaiset -ryhmässä mulle vinkattiin mahdollisuudesta saada päiviä kasaan Tabulamin Mountain Blue Farms -nimisellä mustikkafarmilla ja otin siitä sitten kopin ja täällä ollaan. Mountain Blue Farms työllistää joka vuosi satoja poimijoita, tällä hetkellä joku sanoi meitä täällä olevan noin 500-600.
Asia mikä pisti silmään heti ensimmäisenä työpäivänä: kaikki tapaavani työntekijät korkeammilta toimistotasoilta poimijoiden ohjaajiin – are actually really NICE! Kaikkien täällä tapaamieni työntekijöiden kohdalla mulla on joka kerta ollut sellainen olo, että näitä OIKEASTI kiinnostaa, mitä mulle kuuluu ja mitä mieltä mä olen asioista. Nämä ihmiset saivat mut tuntemaan ensimmäistä kertaa, että myös reppureissaajilla voi olla (työ)oikeuksia! Ihan shokkina tuli, miten mukavia työntekijät farmilla ovat, ja miten kehuja satelee monesti päivässä, Ayrissa kun sai yleensä farmareilta vain kuraa niskaan. Lieneekö sitten osuutta asiaan, että tuo Nimbin on tuossa kulman takana…
TAVALLINEN FARMIPÄIVÄ
Aamulla herään hieman ennen seitsemää, kiipustan yläsängystäni alas, kävelen ulos ja respaan, jossa toimii wifi, ja tsekkaan, mihin aikaan on töitä. Joka aamu noin klo 7 farmin Fb-sivuilla julkaistaan, mihin aikaan on töitä (yleensä 8.00 tai 8.30) ja minne päin farmia mikäkin tiimi sijoittuu. Farmilla on tiimejä tällä hetkellä A:sta G:hen, jokaisessa tiimissä noin 80-100 poimijaa.
Seuraavaksi etsin jostain kyydin farmille. Alussa menin neljän taiwanilaisen matkassa, mutta he vaihtoivat sitten tiimiä, minkä jälkeen löytyi kolme korealaista.
Farmille ajaa noin puolisen tuntia. Perillä kävelen Fb:ssä ilmoitettuun paikkaan (esim. Block 24), sanon mun tiiminvetäjälle hyvät huomenet ja hän osoittaa mut valitsemalleen riville. Heitän työvermeet päälle (vyö, johon kiinnitän viisi ämpäriä), kuulokkeet korville ja lampsin mulle osoitetulle riville. Sitten vaan mustikoita kasaan niin nopsaa kun kerkiää.
Taukoja saa pitää milloin tykkää, mutta se on tietysti keräämisajasta pois. Palkka maksetaan keräämien kilojen mukaan,
mutta näillä on siihen vielä hieman oma tyylinsä. Keskitason poimijan tulisi heidän mukaansa saada 25 dollaria/tunti ja kilohinta lasketaan jokaiselle tiimille erikseen. Näihin laskuihin otetaan mukaan myös sääolosuhteet, tehdyt tuntimäärät (enemmän tunteja/päivä, suurempi kilohinta), poimittujen mustikoiden laji (joitain helpompi ja joitain vaikeampi poimia, ja joissain puskissa enemmän, joissain taas vähemmän kerättävää) ym. Ihan en siis tarkkaan tiedä miten nämä laskut menee, mutta joka tapauksessa.
Onhan tällainen laskutapa kyllä vähän epäreilu. Esimerkiksi A -tiimissä on paljon sellaisia poimijoita, jotka ovat olleet farmilla ennenkin ja tietävät parhaat tavat saada rahaa kasaan. Tässä tiimissä olisin aina viimeisten joukossa, mikä tarkoittaisi sitä, etten kykenisi mitenkään päin tienaamaan yhtään mitään.
Sitten taas mun tiimissä F (failure niin kuin rakas ystäväni asian ilmaisi), poimijat ovat juuri aloittaneita ja vielä muita tiimejä hitaampia, joten myös meikäläisellä on jonkinnäköinen mahdollisuus saada muutama dollari tilille.
Tämä meinaa siis sitä, että saman kilomäärän keränyt A-tiimiläinen ja F-tiimiläinen saavat kuitenkin eri määrän rahaa, A vähemmän, koska hän on tiimiinsä verraten huonompi ja F enemmän, koska hänen tiimissään määrä on muihin verrattuna isompi.
Nyt taisi mennä tämä teksti vähän liian matikaksi – kiitos kärsivällisyydestäsi, mikäli olet tässä vaiheessa vielä mukana.
MITEN MUSTIKOITA POIMITAAN
En olisi ikinä uskonut kirjoittavani miten mustikoita poimitaan, mutta tässä sitä nyt sitten tulee. Enjoy.
Puskista saa poimia vain täydelliset. Pitää olla täysin sininen. Ei punainen, liian pieni, pehmeä, linnunsyömä tai muuten jollain tavalla väärä. Täydellinen. Maahan pudonnutta ei saa nostaa – ja minähän heitin sitten ensimmäisenä päivänä täyden ämpärin nurin.
Viiden ämpärin täyttyessä mustikat tulee tsekata vielä lajittelupisteellä uudestaan, tämän jälkeen viedä ne arvioitavaksi ja sitten tyhjät ämpärit mukaan ja uusiksi.
Työ on todella helppoa eikä vaadi paljoakaan kumartelua, squattia kyllä sitäkin enemmän. Päivät tulee täyteen nopsaa, sillä viiden päivän työstä farmi kirjoittaa 7, ja työpäiviä viikossa on yleensä juuri se viisi, maanantaista perjantaihin.
Pointtina mulla on siis kaiken tämän jälkeen – mikäli farmipäivät on hakusessa, tarvitset ne tehtyä mahdollisimman nopeasti, vähemmän kivuliaasti mutta paljoakaan rikastumatta – suosittelen.
Heille, joille rikastuminen särähti korviin: en sano ettei se olisi mahdollista. Minimipalkoille pääsemiseen kuitenkin menee, itsestä tietysti riippuen, 2-3 viikosta kuukauteen. Ja mikäli tässä työssä onnistuu vielä olemaan super nopea, pystyy täällä tienaamaan jopa 30-35 dollaria/tunti. Nämä tyypit ei tosin luultavasti paljon taukoja pitele.
Semmoista. Aamukampa alkaa näyttää jo muuten vähän paremmalle.
7 päivää.”
Jenna
Jäin nyt pohtimaan, että miten ne mustikat tuolla menestyy, jos on neljä kuukautta ollut satamatta? Voi onko niitä varten sitten kuitenkin jonkinlaiset kastelujärjestelmät? Kovaa duunia tuo kyllä on aivan varmasti.