MITEN LÖYTÄÄ TASAPAINO SEIKKAILUN JA SEESTEISYYDEN VÄLILLÄ

Itselleni matkustamisessa koukuttavinta on uutuuden viehätys. Se kuinka matkustaessa pääsee kokemaan ja näkemään aina jotain uutta seikkailujen kautta, tuo ihanaa kutkuttavaa jännityksen tuntua elämään. Kuitenkin samanaikaisesti kaipuu pysyvyyttä ja seesteisyyttä kohtaan on vahvasti läsnä.

Löysin puhelimen muistiosta kirjoituksen viime vuoden puolelta:

Ikävä tuttua ja turvallista ympäristöä. Sitä, että hermosto saisi levätä ja olisi pysyvyyttä. Samalla kuitenkin on epävarmuus tai ehkä pelko siitä, että kun tutun ja turvallisen myötä hermosto saisi rauha, tulisiko tilalle tyhjyys? Miksi tyhjyys sitten pelottaa? Mikä siinä on niin pelottavaa?

Nyt näistä ajatuksista on kulunut aikaa. Olen palannut tuttuun ja turvalliseen ympäristöön Suomeen ja hermostoni on päässyt rauhoittumaan. Ja kyllä, huomaan tyhjyyden tunteen hetkittäin olevan läsnä. Kun mietin mistä itse pelko tunnetta kohtaan juontaa juurensa, tunnistan vanhan tutun ajatuksen: Entä jos elämä ja aika menevät hukkaan? Jostain syystä olen aina pelännyt sitä, etten ehtisi näkemään ja tekemään tämän elämän aikana tarpeeksi. Ja joskus vanhana kiikkutuolissa harmittelisin kuinka olisi pitänyt enemmän sitä ja tätä. Eli pelkoni puskee menemään ja tekemään ja juoksemaan paikasta toiseen toistuvasti, mutta samanaikaisesti introvertti luonteeni ja yliherkkä hermostoni kaipaavat tasaisuutta, rauhaa, seesteisyyttä ja turvaa. Ei helpoin kombo. En pysty kumpaakaan puolta itsestäni poistamaan, joten yritän parhaani mukaan hakea tasapainottelua näiden kahden välillä mm. seuraavilla tavoilla:

Rohkeasti asioiden kokeileminen.

Rakastan itsessäni sitä puolta, joka uskaltaa hypätä tuntemattomaan pelosta huolimatta. En anna liikaa painoarvoa sillä tuleeko jokin asia toimimaan vai ei, aika kyllä näyttää. Mutta jos ei kokeile, ei voi tietää. On kyse sitten uusiin työkuvioihin hyppäämisestä, uuteen kaupunkiin/maahan muuttamisesta tai uuden harrastuksen aloittamisesta, pidän mielen avoinna sille, että sieltä voi löytyä uusi intohimo tai sitten hieno kokemus ja tieto siitä, että tämä ei ollut minun kuppi teetä. Voitto kuitenkin, ja lisää itsetuntemusta.

Älä yritä puskea itseäsi olemaan jotain mitä et ole.

Sanoisin tämän sille Janinalle joka muutti ensikertaa ulkomaille ja koki järjetöntä painetta olla super ekstrovertti ja sosiaalinen ihminen, joka juoksentelisi joka kissanristiäisissä minglaamassa ja tekemässä uusia tuttavuuksia. Bileistä ei saisi koskaan lähteä kotiin ennen auringonnousua, ettei vain mistään jäisi paitsi. Jotenkin ajattelin, että kaikki ulkomaille muuttavat tai reissunpäällä elävät ihmiset ovat luonteeltaan tällaisia ja se on jollain tapaa ”pärjäämisen resepti.” Lopputuloksena oli ylikuormittunut hermosto, horjunut mielenterveys, miinuksella oleva sosiaalinen patteri ja olo, etten tunne itseäni. Nautin omasta tilasta ja itsekseni ajan viettämisestä. Käyn mielelläni ajoittain ulkona, mutta pystyn antamaan itsestäni autenttisinta energiaa sosiaalisissa tilanteissa maksimissaan 4 tuntia. Kovan metelin ja ihmispaljouden keskellä kuormitun nopeasti, ja uusien ihmisten seurassa oleminen herättää helposti ahdistuneisuutta. Parasta on tunnistaa omat tarpeet ja toimia niitä kunnioittaen. PS. Myös introverttina pärjää maailmalla! 😀

Elä hetkessä – ole läsnä.

Paras löytämäni lääke juurettomuuden tunteen kanssa tasapainoiluun on läsnäolo ja hetkessä eläminen. Uskon monien ulkomailla asuvien ja paljon matkustavien samaistuvan siihen kuinka aina kaipaa toisaalle, missä tahansa sitä onkaan. Muistan Filippiineillä kun vietin upeaa rantapäivää paratiisimaisissa maisemissa paikassa, josta olin haaveillut ja joka löytyi unelmakartastani. Istuin rannalla ihastellen upeaa merimaisemaa ja silti, tunsin kipeää kaipuuta toisaalle. Kyyneleet valuivat pitkin poskea, kun mietin tilanteen ristiriitaisuutta. Siinä hetkessä helpotusta toi läsnä olo, nyt olen tässä ja nyt on vain tämä hetki. Tämä ei ole ikuista, mutta niin kauan kun tämä hetki kestää valitsen olla siitä kiitollinen ja nauttia. Ikävä ja kaipuu saa olla läsnä, mutten anna sille liian suurta tilaa.

Aikansa kutakin.

Ajatus jota vastaan taistelee vanhoilliset ajatusmallit kuten: Opiskele ammatti jossa pitäydyt ja tee pitkä työura, osta omistusasunto jonka lainaa maksat pois vähintään puolet elämästäsi eli tee valinta ja pysy siinä! Sanoisin mieluimmin, että tee valinta ja pitäydy siinä niin kauan kun se tuntuu hyvältä. Ja kun on aika muutokselle, tee se. Elämä on lyhyt ja maailmassa on miljoonia asioita, jotka ovat kiinnostavia eli miksi ei kokeilla mahdollisimman paljon kaikkea! Myös läsnäolo on helpompaa, kun ymmärtää asioiden hetkellisyyden.

Vietän tällä hetkellä kesää Suomessa. Ja vaikka Aasiassa vietetyn monipuolisen, sekä toiminnan täyteisen puolivuotisen jälkeen, Suomi saa hetkittäin tuntemaan tyhjyyttä niin.. edellä mainittujen kohtien mukaisesti. Kokeilin uutta ja muutin heinä-elokuuksi Helsinkiin ensimmäistä kertaa (monien ”en koskaan voisi asua Helsingissä” kommenttien jälkeen). Läheisten ympäröimänä on paine olla kokoajan liikkeessä, mutta muistutuan itseäni kuitenkin priorisoimaan oman ajan ja levon. Elän hetkessä romantisoiden kaikkea Suomalaista eli mm. kotimaisia marjoja, saunomista, valoisia kesäiltoja/öitä, mölkkyä ja grilliruokaa. Kesä loppuu varmasti nopeammin kuin haluaisin ja syksy tuo tullessaan uusia tuulia, joten nyt otan tästä irti kaiken mitä voin niin kauan kun tätä kestää!