MITÄ (MELKEIN) 10 VUOTTA ULKOMAILLA ON OPETTANUT MINULLE

Tänä kesänä minulla tulee täyteen 10 vuotta siitä kun pakkasin matkalaukun ja suuntasin Pekingiin ja siitä alkaneella seikkailulla olen edelleen. Kiinan (7kk) lisäksi olen asunut Macaussa (5v.), Portugalissa (1v.), Hong Kongissa (1v.) ja parhaillaan Alankomaissa (1v.). Nämä vuodet ovat antaneet minulle kokemuksia ja oppeja, joiden arvoa ei voi edes mitata rahassa.

Monesti kun näen somessa vastaavia listauksia ulkomailla oivalletuista asioista, on niissä hieman negatiivinen sävy. Opit ovat usein tyyliä ”on OK kokea pahaa koti-ikävää”, ”kavereita on vaikea saada ulkomailla” ja ”joskus on lähdettävä kauas osatakseen arvostaa mitä oli lähellä”. Totta kai nämä tuntemukset ovat täysin päteviä ja varmasti totta monien kohdalla. Omat kokemukseni vain ovat kovin erilaisia. Tässä 10 asiaa, jotka minä olen oppinut ulkomailla asuessa.

Kulttuurierot eivät ole yhtä mittavia, kuin ajattelemme

Pohjimmiltaan ihmiset kaikkia maailmassa ovat hyvin samanlaisia. Minulla on ystäviä niin brasiliasta, jordaniasta, myanmarista kuin botswanastakin, enkä ole IKINÄ törmännyt kulttuurimuureihin, jotka vaikeuttaisivat ystävyyttä. Tietystikin on hyvä huomioida, että kaikki tapaamani ihmiset ovat vähintäänkin jossain määrin kansainvälisesti valveutuneita, sillä he ovat lähteneet maailmalle ja päätyneet paikkoihin, joissa olen heidät voinut tavata ja/tai osaavat englantia sujuvasti, mutta kuitenkin.

Minulta kysyttiin erityisesti Kiinassa asuessa, että eivätkö kulttuurierot ole valtavia. Joo ja ei. En tietenkään väitä, että Suomi ja Kiina olisivat samanlaisia maita, mutta mielestäni kaikkialle voi sopeutua varsin helposti, kunhan vain on avoin. Usein meitä peloitellaan, että maassa X asia Y on hirveä etikettivirhe jne, mutta tosiasiassa ihmiset ovat hyvin ymmärtäväisiä ja tiedostavat, että eri maissa on eri kulttuurit. En kuitenkaan tarkoita, ettei meidän pitäisi yrittää parhaamme ollessamme vieraina muissa maissa 😀 Mutta sanon vaan, että kulttuuriasioita ei tarvitse jännittää turhaan. Aina voi kysyä ja oppia.

Elämään jopa maailman kaikista jännittävimmässä kaupungissa tottuu

Tämä on asia, jota on joskus vaikea selittää Suomessa aina asuneelle. ”Miksi haluat matkustaa, sinähän asut ulkomailla”. Elämä on arkea kaikkialla. Minulle Hong Kong on maailman mielenkiintoisin ja jännittävin kaupunki, mutta kyllä sielläkin asuminen lopulta muuttuu normaaliksi. Huom. normaalilla en tarkoita tylsää ja olen edelleen sitä mieltä, että esim. ruokaostosten teko ulkomailla on aina jännittävämpää kuin Suomessa. Mutta arki tulee vastaan kaikkialla. Rutiinit muodostuvat ja asuinpaikan huonommat puolet paljastavat itsensä. Henkilökohtaisesti vain olen eri tavalla elossa kun asun ulkomailla. Joten se ”tylsä arkikin” on mielenkiintoista minulle. Ja jopa 5 vuotta pienessä Macaussa vietettyäni, en koskaan kyllästynyt siihen. Tykkäänkin sanoa, että vain tylsät ihmiset tylsistyvät 😉

Ystävyyssuhteet, joiden kuuluu säilyä, säilyvät

Moni jännittää vanhojen ystävien menettämistä ja sitä, ettei uusia ystäviä saa. Tämä on tietysti hyvin tapauskohtaista, mutta itse olen kokenut olleeni hyvin onnekas. Kaikki tärkeät ystävyyssuhteeni Suomeen ovat säilyneet, vaikka emme juttelisikaan usein ja tiedän, että olemme aina toistemme tukena. Aina kun tulen Suomeen, yritämme kaikkemme, jotta näkisimme. Lisäksi olen saanut sydänystäviä kaikista asuinpaikoistani (paisti Kiinasta en ole enää tiiviisti yhteydessä kehenkään). Jokaisen muuton kohdalla olen jännittänyt sitä, että hyvä onneni loppuisi ja ehkä tällä kertaa en saisi läheistä ystävää, mutta joka kerta tämä huoli on todistanut itsensä perättömäksi.

Asiaa on ehkä auttanut se, että 3/5 maassa olen käynyt koulua, jossa on helpompaa tavata saman ikäisiä ihmisiä, mutta en yhtään halua allekirjoittaa sitä ideaa, että ulkomailla asuminen olisi jotenkin yksinäistä. En todellakaan ole mikään super extrovertti ja silti olen aina löytänyt porukkani. Mielestäni on niiiiin kivaa tutustua ihmisiin ympäri maailmaa ja oppia enemmän siitä millaista elämä ja ajatukset ovat eri maissa.

Jos ei tiedä mistä aloittaa ystävien etsiminen uudessa paikassa, saa alueen muista ulkosuomalaisista varmasti tukea ja turvaa ja Facebook on täynnä erilaisia expat-ryhmiä. GGI (Girl Gone International) on hyvä esimerkki ja heillä sivuja suurimpiin osiin maailman kaupungeista. Ja joskus kaverisuhteet saattavat alkaa mitä kummallisimmista tilanteista – erään hyvän ystäväni tapasin kun olin viettämässä iltaa Macaussa ja hän oli kaverinsa kanssa samassa baarissa. Seuralaisemme olivat matchanneet aiemmin tinderissä ja tunnistivat toisensa. Heistä ei tullut mitään loppujen lopuksi, mutta jotenkin meidän yhteydenpitomme jatkui. Olemme nyt tunteneet toisemme jo 8 vuotta! Toisena esimerkkinä, sain eräänä päivänä vuonna 2020 viestin instagrammista ja päädyin osaksi juurikin tätä ulkosuomalaisten blogia. Täällä sitä ollaan edelleen, montaa kaverisuhdetta rikkaampana.

Sinun on pidettävä omia puoliasi, sillä kukaan muu ei niin tee

Ikävä kyllä kukaan ei tule pitämään sinua kädestä kiinni ja suojelemaan läpi elämän. Me suomalaiset olemme luonteeltamme sellaisia, että haluamme miellyttää muita, emmekä halua luoda draamaa. Mutta jossain vaiheessa on vain opittava nostamaan ääntä. Itselleni 19 vuotiaana Kiina oli koulu, joka opetti. Siellä sinua kirjaimellisesti tönitään metrossa, etkä pääse täydestä vaunusta ulos pysäkilläsi, ellet tunkeudu ihmismassan läpi kyynärpäätekniikalla. Kaduilla kaikenmaailman porukkaa tulee juttusillesi ja ellet opi sanomaan ei (ehkäpä pari kertaa putkeen), päädyt epämukaviin tilanteisiin. Eivätkä ihmiset todellakaan aina tarkoita pahaa, mutta meidän ei silti tarvitse miellyttää muita itsemme kustannuksella.

Monissa maissa myös oppii kiertämään sääntöjä ja puhumaan itselleen toivottu lopputulos. Esimerkiksi Portugalissa menin kirjautumaan väärään piirikuntaan ”jotain sinne suuntaan” -papereilla, koska Lissaboniin en saanut tarpeeksi nopeasti ajanvarausta ja Hong Kongissa kävin pyytämässä opiskelijametrokorttia niin monta kertaa, että eräs työntekijä sitten lopulta antoi sen minulle (sitä ei kuuluisi antaa vaihtareille). Olen myös, hyvässä ja pahassa, omaksunut asenteen, että jos jotain ei ole erikseen kielletty, on se sallittua.

Koti-ikävä ei aina iske. Tai sitten se iskee toiseen paikkaan kuin Suomeen

Koti-ikävä on aika suuri aihe kun puhutaan ulkomailla asumisesta. Henkilökohtaisesti en ole ikinä kokenut koti-ikävää, mutta tämä ehkä on luonteenpiirteeni. Tietystikin kaipaan perhettä ja kavereita, mutta se ei ole murhe, joka olisi koko ajan läsnä takaraivossa. Suomessa on paljon hyviä puolia, mutta se ei ole maa, johon tunnen kuuluvuutta. Jotkut tajuavat ulkomailla asuessa, että Suomi on kuin onkin maailman paras maa. Minä olen enemmänkin tajunnut, että monessa muussakin paikassa asiat ovat yhtä hyvin. En todellakaan ole mikään suomi-vihaaja. Se on kotimaani. Mutta jos en olisi syntynyt Suomeen, ei minulla olisi mitään tuntemuksia sitä kohtaan.

Päinvastaisesti taas minulla on erityinen side Macauhun ja Aasiaan muutenkin. Kaipaan sinne takaisin ihan koko ajan. Joskus tuntuu, kuin puolet aivoistani miettisi koko ajan Macauta 😀 Mikä on tavallaan hassua, koska jos saisin päättää, valitsisin mieluummin asua Hong Kongissa.

Kauneus tosiaan on katsojan silmässä

Mielestäni median luomat ja aina muuttuvat trendit ja kauneusihanteet ovat jo itsessään ihan P:stä ja täysin hatusta vedettyjä, mutta on myös hassua huomata, kuinka kauneusihanteet ympäri maailmaa ovat toistensa vastakohtia. Siinä missä Euroopassa halutaan olla ruskettuneita ja urheilullisia, on Aasiassa ihanteena valkeus ja laihuus. Macaussa luokkakaverini eivät edes halunneet käyttää portaita, sillä eivät halunneet mitään lihaksia jalkoihinsa. Tämä toki tapahtui vuonna 2016 ja käsitykseni mukaan urheilullisuus on nostanut päätään ihanteena Aasiassakin – eikä ihmekään, ainahan meitä heitellään toisesta ääripäästä toiseen. Jos muuten Aasian kauneusihanteet kiinnostavat lisää, kirjoitin aiheesta TÄMÄN postauksen vuonna 2020.

Kun itse muuttaa päinvastaisten kauneusihanteiden maahan, on se toisaalta helpottavaa ja toisaalta rankkaa. Siinä missä Suomessa vihasin kalpeuttani ja kuulin siitä jatkuvasti kommentteja, ihailtiinkin ihoani yhtäkkiä Aasiassa. Kehoni taas ei, eikä ikinä olisi voinutkaan, vastata paikallisia ihanteita. Tavallaan taas se vapautti minut kahleista, vaikka toki jollain tasolla aina itseään vertaa toisiin.

Nykyään koen, että olen nähnyt niin paljon erilaisia kauneusihanteita ja ihmisiä, etten välitä enää median luomista paineista melkein yhtään. Varmasti myös iällä on tähän vaikutusta. On olemassa niin monenlaista kauneutta ja vaikka olisikin objektiivisesti maailman kaunein ihminen, olisi silti olemassa kulttuuri, jossa asiasta oltaisiin eri mieltä. Ja kliseisesti sanottuna, sisäinen kauneus on kaikkein tärkeintä.

Itseään ei pääse pakoon

Tarkoitan tällä sitä, että ulkomaille muuttaminen ei ole mikään taikatemppu, joka korjaisi kaikki ongelmat silmänräpäyksessä. Jos taistelee sisäisten asioiden kanssa, maiseman vaihdos toimii vain laastarina, joka parhaassa tapauksessa vain viivästää ongelmien uudelleen ilmaantumista. On siis tärkeää panostaa itsensä kehittämiseen ja oppia rakastamaan itseään ehdoitta. Näin voi olla sinut itsensä kanssa missä päin maailmaa tahansa. Tietysti ympäristöllä on myös suuri vaikutus hyvinvointiin ja huomaan itsessäni selvästi, millaisissa paikoissa olen onnellisimmillani (vaikka henkisesti saattaisinkin käydä läpi asioita), mutta loppupeleissä meidän pitää ottaa vastuu itsestämme. Ainut ihminen, joka on rinnallamme aina, on sinä itse.

Hyvästit eivät koskaan muutu helpommaksi

Katkera tosiasia. Itse asiassa, mielestäni hyvästit muuttuvat yhä vaikeammiksi joka kerta, vaikka siihen ”rutiiniin” onkin tottunut. Viimeisenä yönä Suomessa on aina jotenkin tyhjä olo. Enkä edes ole kokenut, että olisin jäänyt erityisen paljosta paitsi Suomessa (läheisilläni ei esim ole lapsia vielä, eivätkä Suomen kaverini ole mikään yksi yhtenäinen kaveriporukka, jonka touhuista jäisin aina pois), mutta toki elämä ulkomailla on pois elämästä Suomessa tärkeiden ihmisten kanssa. Jollain tasolla koen huonoa omaatuntoa siitä, että olen lähtenyt. Aika on kuitenkin rajallista, varsinkin vanhempien perheenjäsenten kanssa. Jos joskus muutan takaisin Suomeen, on suurin syy sille perhe.

Myös uusiin maihin muuttaminen ja kavereiden hyvästely vie veronsa. Kun on muuttanut uuteen paikkaan ja luonut itselleen kivan elämän tyhjästä, on se vaikea jättää taakse. Uudet ystävät ovat tulleet tärkeäksi tukiverkostoksi ja kaupungista on löytynyt kaikki lempipaikat, joissa on viettänyt tärkeitä hetkiä. Huomaan itsestäni, että kiinnyn paikkoihin ja ”elämänvaiheisiin” ja olen usein tarvinnut extra-aikaa sanoa hyvästit henkisesti kotikaupungeilleni. Lissaboniin jäin ylimääräiseksi kuukaudeksi koulun loppumisen jälkeen ja Macaussa tämä aika venyi vuoden pituiseksi :DDD Okei, okei, korona oli syypää tähän 60%:sti, mutta lopun aiheutin itse, sillä en ollut valmis päästämään irti.

Saatat kokea enemmän yhteenkuuluvuutta muihin ulkomaille muuttaneisiin kuin suomalaisiin

Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa tosi ärsyttävältä lauseelta, mutta ainakin minun kohdallani se on totta. Muiden ”maailman kansalaisten” kanssa juttu lähtee luistamaan helposti ja olemme helposti samalla aaltopituudella automaattisesti. Tykkään siitä versiosta itsestäni, kuka olen kansainvälisissä porukoissa. Niissä, joissa kukaan ei pyöräytä silmiä kun vastaus kysymykseen ”mistä olet kotoisin?” on parin lauseen pituinen, joissa aletaan puhumaan hulluista kokemuksista eri maissa heti ensikättelyssä ja joissa keskusteluun englanniksi saattaa sekoittua lausahduksia vaikka espanjasta tai mandariinikiinasta.

Hong Kongissa eräissä bileissä kuulin paikalla olevan muita suomalaisia vaihtareita. Tapasimme ja he mainitsivat heti, että tuntui, kuin kaikki muut olisivat ”syntynyt paikassa X ja asunut Y:ssä ja Z:ssa” -tyylisiä. ”Mäkin taidan olla vähän sellanen”, naurahdin.

Pystyt paljon enempään, kuin uskoisitkaan

Varsinkin jos lähdet yksin maailmalle, tulet kohtaamaan tilanteita, joissa on vain pärjättävä. Ne voivat olla kaikkea pankkitilin avaamisesta vuokra-asunnon etsimiseen tai pitkän parisuhteen päättymisestä ryöstetyksi tulemiseen tai sairaalaan päätymiseen. Uuden koulun tai työn aloittaminen, virallisten asioiden hoitaminen vieraalla kielellä tai se, kun pyydät uutta mahdollista ystävää hengaamaan ensimmäistä kertaa ovat myös esimerkkejä tilanteista, jotka saattavat jännittää kovastikin.

Asiat eivät todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan. Loppujen lopuksi ne kuitenkin yleensä tuppaavat järjestymään. Pelkästään Alankomaiden vuoden aikanani olen kokenut vaikka mitä – aloittanut ensimmäisessä oikeassa työssäni, jossa kaiken lisäksi minulle on aika kovat oletukset, taistellut puhelinliittymän avaamisesta, ollut kahdesti ”kodittomana” (eli joutunut asumaan hotelleissa ja kavereiden kavereiden nurkissa yhteensä 5vk ja 2vk), murtanut nilkkani kolmesta kohdasta, saanut sakot hallitukselta (oma vika, myönnettäkööt..) ja vaikka mitä. Mutta kaikesta selviää. Jos alkaisin listaamaan kaikenmaailman vastoinkäymisiäni kaikilta vuosiltani ulkomailla, tulisi tästä postauksesta romaanin pituinen.

Koen, että minulla on aika kova kuori nykyään ja olen itsevarma. En voi edes kuvitella, miten erilainen ihminen olisin, jos en olisi lukion jälkeen päättänyt lähteä maailmalle – ja sitten jäänyt niille teille. Ulkomailla asuminen tuo pakostikin eteen haasteita, mutta sitäkin enemmän onnistumisia. Tulet huomaamaan, että pystyt mihin vain. Jopa asiat, jotka tuntuvat mahdottomilta, jotenkin vain muuttuvat mahdollisiksi.

Millaisia asioita sinä olet oppinut ulkomailla? Liity keskusteluun alla tai facebookissa tai instagramissa @muumaamandariini. Minuun saa myös suoraan yhteyden IG:ssä @verawinter 🙂