MILTÄ PALUU EUROOPPAAN TUNTUU 5 AASIAN VUODEN JÄLKEEN?

Aasian metropolien vilskeen jälkeen Eurooppa on todella hiljainen ja jokseenkin tylsä – mutta en todellakaan tarkoita tätä loukkauksena! 😀 Elämä vain on jotenkin hitaampaa, eikä kaikkialla välky neon-valot. Nämä eivät toki ole mitään objektiivisia määritteitä kaupunkien arvoille, mutta parin vuoden Aasian suurkaupungissa asumisen jälkeen alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Itse rakastan miljoonakaupunkien menoa. Sitä tunnetta, ettei kaupunki koskaan nuku ja että aina löytyy uutta nähtävää ja koettavaa. Mutta en minä Euroopassa asumista vihaa. Se vain on… erilaista.

Nyt asun Lissabonissa. Sen metropolin alueella asuu 3 miljoonaa muuta ihmistä, eli se on kaikinpuolin ihan oikeasti iso kaupunki. Paljon Helsinkiä, ja itse asiassa myös Macauta, kookkaampi. Kun ottaa mukaan koko metropolin, löytyy tekemistä pääkaupungin lisäksi rannoilta, pikkukaupungeista ja luonnon keskeltä. Mutta minusta Lissabon on silti jotenkin aika hiljainen paikka. Ei välttämättä huonolla tavalla, mutta tavalla, joka muistuttaa minua jatkuvasti siitä, etten ole enää Aasiassa.

Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään Lissabonista. Se oli minulle selvä ykkönen kun mietin, missä Euroopan kaupungissa tekisin maisterin tutkintoni. Olen ollut täällä vasta kaksi kuukautta, joten ei ole ihmekkään, ettei kaupunki vielä täysin tunnu kodilta. Olen kuitenkin jo löytänyt rutiinin. On lempi paikkoja ja kavereita ja osaan käyttää metroa sujuvasti ja tiedän mitä ostaa ruokakaupassa. Jos osaisin kieltä, menisin melkein paikallisesta. Itse asiassa minua on jo muutamia kertoja luultu paikalliseksi, mutta sitä en kyllä harmaasilmäisenä, vaaleahiuksisena kalpeakasvona ymmärrä 😀 Jopa luokkalaiseni vasta viikon oppituntien jälkeen sai selville, etten ollutkaan paikallinen????? Toki etunimeni, Vera, menee portugalilaisesta, mutta silti.

Kaipaan Aasiaan kovasti. Tuntuu oudolta kaivata kulttuuria, joka ei ole ”minun”. Macau oli kotini 5 vuotta ja sitä ennen asuin Pekingissä au pairina reilut puoli vuotta, joten on ihan luonnollista, että olen omaksunut niitä kulttuureja osaksi itseäni. Seurustelin kiinalaisen miehen kanssa reilut kaksi vuotta ja Macaussa suurin osa kavereistani oli paikallisia, joten olen päässyt ihan oikeasti osaksi kiinalaista kulttuuria. Silti tuntuu jotenkin väärältä ikävöidä Aasiaan. Kuin olisin huijari ja esittäisin olevani aasialainen. Jos olisin elänyt lapsuuteni Macaussa, kokisin tuntemukseni enemmän oikeutetuiksi. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin ylikorostaa kaikille ”hei, olen muuten tosi cool, olen asunut Aasiassa”. Vaikka en todellakaan halua tehdä niin.

Korona tavallaan helpottaa ajatuksiani ja tavallaan vaikeuttaa niitä. Macau tuntuu nyt erittäin kaukaiselta, koska siellä on edelleen rajat kiinni. Tuntuu kuin entinen elämäni ja kaverit olisivat valovuosien päässä, eikä ole hajuakaan, milloin pääsen taas Aasiaan. Toisaalta taas nyt on paras ajankohta Euroopassa asumiseen – täällä on vähemmän rajoituksia ja vähemmän säätöä ulkomaalaisena ja Suomeenkin pääsee helposti. En myöskään koe hukkaavani mahdollisuuksia lähimatkailla Aasiassa kun siellä ei voi matkustaa ollenkaan. Jos siis minun on pakko viettää pätkä Euroopassa, olen loppujen lopuksi onnellinen, että se on nyt. Tänne paluu on kuitenkin jotenkin pelottava, sillä Eurooppaan olisi helpompi vain jäädä. Mitä jos en koskaan pääsekään takaisin Aasiaan pidemmäksi aikaa?

Mitä siis kaipaan Aasiassa ja tarkemmin sanottuna Macaussa? Sitä on vaikea pukea sanoiksi, sillä tavallaan aivan kaikkea. Sitä fiilistä, mikä kadulla kävellessä on. Kanttonin ja mandariinin kuulemista ja käyttämistä. Ruokaa. Todellakin ruokaa. Lämpöä (vaikka Lissabon toki on tässäkin määrin yksi parhaista paikoista Euroopassa). Välkkyviä kasinovaloja. Lukuisia pilvenpiirtäjiä. Eleitä ja maneereita. Tietynlaista mulkaisua ja kielen naksautusta, kun sinua ärsyttää jokin (joskin teen tätä ajattelematta edelleen, toivottavasti en joudu siitä ongelmiin haha). Sitä miten sanoja venytetään kanttonilaisittain, vaikka puhuttaisiin englantia. Macaulaisittain pukeutumista ja kädessä kiikkuuvia take away -ruokabokseja ja bubble teata. Pukumiehiä lounastauoilla. Koulupukuisia lapsia. Kadulla kiinalaista shakkia pelaavia vanhuksia. Sitä, että on ok ottaa pikku torkut oppituntejen välissä. Karaoke-huoneissa juomista. Illallisia pyöreiden pöytien ääressä. Grillaamista rannalla. Ilta-ajeluita. Visiittejä kaverini perheen luo Shenzheniin. Ja tietysti kaikkia kavereitani. (Jos muuten macaulainen elämäntyyli kiinnostaa, lue siitä lisää tästä postauksesta.)

Tämänhetkinen kämppikseni on kiinalainen kaverini Macausta, joten en ole aivan erossa suurkiinalaisesta kulttuurista. Olemme tehneet dumplingseja ja käyneet syömässä autenttisessa kiinalaisessa nuudeliravintolassa. Listallamme on myös macaulainen dim sum -ravintola ja Sichuanin tyylinen hotpot-paikka.

Lisäksi käyn kiinalaisessa ruokakaupassa usein ja olenkin onneksi voinut jatkaa monien perusruokieni tekemistä täällä. Ehkä paras löytö koko Lissabonissa oli paikka, joka myy juustoteetä. Tämä kuulostaa hyvin oksettavalta, mutta varsinkin mansikka-juustotee (enemmänkin mansikka-smoothie, jonka päällä on kerros tuorejuustovaahtoa) on jotain aivan parasta. Aasiassa bubble tea on jo vähän mennyt juttu, joskin sitä edelleen juodaan, ja juustotee on se trendijuoma. Ja onneksi juustoteen hinta on täällä melkein sama kuin Macaussa!

Nyt kun olen haikaillut Aasiaan koko postauksen verran, puhutaan vihdoin siitä, mikä Euroopassa ja Portugalissa on hyvää 😀

• On levollista sulautua joukkoon. Macaulaiset eivät ulkomaalaisista erityisesti välittäneet, mutta mannerkiinalaiset turistit sitäkin enemmän. Olin jo Pekingissä asumisen aikana aivan lopen kyllästynyt jatkuvaan ja usein todella töykeään tuijottamiseen, osoitteluun ja pahimmillaan jopa kuvaamiseen. Täällä koen olevani normaali.
• Mahdollisuus liikkua suurella alueella. Macau on aivan uskomattoman pieni (30km2!!) ja Kiinan puolelle ei pääse ilman viisumia. Minulla toki oli multiple entry -viisumi ennen koronaa, mutta rajan ylitykseen meni usein tunti suuntaansa, joten sitä ei ihan hirveän usein jaksanut. Lissabonista pääsee liikkumaan lähialueille todella kätevästi ja, mikäli käytössä on paikallinen liikennelippu, myös edullisesti. Olen käynyt jo ainakin 5 eri rannalla, molempien lähistöllä asuvien Johannien luona (Costa da Caparicalla 3 kertaa), Sintrassa ja Almadassa. Tein myös viikonloppumatkan Portoon.
• Kahvilakultturi. Aasiassa ei yleensä istuskella pitkään kahviloissa nauttimassa hitaasta elämästä. Rakastan Portugalin kahvilakulttuuria silloinkin kuin vaan näen muita istumassa kahvilla kesken päivää. Lasken osittain tähän mukaan myös viinilasillisilla, tai -pullollisilla, käymisen 😀
• Näköalapaikat ja kattobaarit. Molempia löytyi Macaustakin, mutta Lissabonin vanhakaupunki on vaan ihan omanlaisensa tausta. Olen jo käynyt hyvää vauhtia katsastamassa näköaloja, mutta varsinkin baareja on vielä listalla lukuisia.
• Aktiivisuus koulussa. Eurooppalaiset yleisemmin ilmaisevat omia mielipiteitään ja luovia ajatuksia koulussa. Keskustelu on avoimempaa ja opiskelijat tuntuvat motivoituneemmilta. Toki maisteri-vaiheessa he usein sitä ovatkin.
• Suomi on lähellä. Korona sen nyt viimeistään konkretisoi – onhan ihan eri asia asua Euroopassa kuin Aasiassa. Portugalista pääsisi Suomeen vaikka taxilla tai jalan jos tilanne sitä vaatisi. Myös aikavyöhyke on melkein sama, joten yhteydenpito on helpompaa.

Tietysti täällä asumisessa on muitakin hyviä asioita, mutta nuo asiat tulivat mieleen konkreettisina esimerkkeinä eroista Macauhun.

Siinä nyt jotain fiiliksiä Eurooppaan paluusta. Toivottavasti (kauko)matkailu helpottuu pian, sillä jalat vipattavat jo seikkailemaan Aasiaan ja tietysti haluaisin käydä Macaussa tapaamassa kavereita. Olen suunnitellut ensi vuodeksi vaihtoa ja kohteena tietysti Itä-Aasia. Hong Kong, Taipei, Seoul ja pieni Beppu-kaupunki Etelä-Japanissa ovat listallani. Sydämeni vain sykkii kohti Aasiaa, minkäs sille tekee 😀 Ehkä joskus asetun aloilleni Eurooppaan, mutta tällä hetkellä se tuntuu vain välietapilta. Mutta eipä sitä koskaan tiedä.

Seuraa meitä facebookissa ja instagramissa @muumaamandariini tai minun henkilökohtaista tiliäni IG:ssä @verawinter 🙂

P.S. Lisää paluumuuton fiiliksiä voit lukea viime vuonna Meksikosta Suomeen palanneen (ja sittemmin Costa da Caparicalle, Lissabonin viereen, muuttaneen) Johanna P.:n postauksesta.