KUULUMISIA AUSTRALIASTA – KEVÄTTÄ, REISSUJA JA UUSI KOTI

Ajattelin kirjoitella tällä kertaa hiukan arkikuulumisia täältä Australiasta.

Miltä mun arki täällä on siis viime aikoina näyttänyt?

Gold Coastilla eletään tällä hetkellä ”kevättä” eli aurinko alkaa nousta jo viiden aikaa aamulla, illat alkavat lämmetä ja pitkät vaatteet saa pian jo jättää kaapin pohjalle pitkäksi aikaa. Ihanaa, kun Australian kesä on taas pian täällä (vaikka pelkkää kesäähän tämä melkein ympäri vuoden onkin)!

Viime kuulumisista olen vähentänyt töitä kahteen päiväön viikossa ja keskittynyt enemmän kouluun. Mun työ täällä on sen verran fyysistä, että kroppa oli aikaisemmin aika hajalla kun tein 5-6 päivän viikkoa. Nyt onkin ollut paljon energisempi olo.

Koululla meillä alkaa ensi viikolla neljän viikon loma, ja ihan hullua ajatella, että koulusta on käyty tässä vaiheessa jo puolet! Valokuvaamisen opiskelu on ollut niin mielenkiintoista, että puoli vuotta on mennyt vauhdilla! Ennen loman alkua edessä on tällä viikolla vielä omien nettisivujen viimeistely ja emotive lighting -nimisen kurssin lopputehtävien teko. Viime viikot on siis opiskeltu paljon nettisivujen tekoa sekä sitä, miten valolla luodaan kuvaan tunnetta.

Parisen viikkoa sitten vietin myös muutaman päivää reissun päällä, kun lähdin kahdesti saman viikon aikana parin tunnin ajomatkan päähän Sunshine Coastille. Suuntasimme sisämaan vuoriston vaellusreiteille, vesiputouksille ja pieniin vuoristokyliin kuten Malenyyn ja Montvilleen, ja ihmettelin vain, että kyllä löytyykin niin upeita uusia paikkoja ihan naapuristakin! Toisella reissulla taas suuntasimme Noosa Headsin persoonalliseen rantahotelliin viikonloppua viettämään.

Sitten ehkä isoin muutos aikaisempaan, me ollaan vihdoin muutettu! Haimme jokin aika sitten ensin poikaystäväni Gonzalon kanssa asuntoa kahdestaan, minkä jälkeen päätimme alkaa etsiä yhteisasuntoa porukalla. Ja nyt viimeinkin löytyi koti, joka oikeasti tuntuu kodille! Tätä on odotettu jo niin kauan!

Muutimme uuteen kotiimme viime lauantaina. Kotimme sijaitsee mun lemppari asuinalueella, Palm Beachillä, josta pääsee kätevästi vähän joka suuntaan. Koti sijaitsee neljän asunnon kerrostalossa noin sata metriä Palm Beachin surffirannasta. Se on kahden makuuhuoneen, yhden vessan, yhden suihkun, olohuoneen ja keittiön parvekkeellinen yläkerran asunto, jonka parvekkeelta näkee rannalle asti ja aamuisin herätessä surffiaallot voikin tsekata vain parvekkeen ovelle kävelemällä. Asunnosta kerron lisää vielä myöhemmissä postauksissa, mutta sen vain sanon, että olen niin onnellinen tästä paikasta!

Jenna

Mitä ajatuksia mun arki täällä herätti? Kommentoi alle tai laita viestiä Instagramissa @muumaamandariini tai @jennareivolahti.

2 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Onnea löytämästänne kodista! Queensland olisi kyllä ihan huippuasuinpaikka omastakin mielestä, tykästyttiin osavaltioon todella. Myös nuo retket kuulostivat kivoilta ja rentouttavilta. Millainen koronatilanne siellä muuten tällä hetkellä on?

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Mikko! 🙏🏼 Queensland on kyllä hyvä paikka asua maailmassa, näin koronatilanteessakin! Queenslandissa korona ei nimittäin näy paljoakaan enää. Queenslandin ja New South Walesin raja on ollut kiinni, mutta nyt rajaa on alettu avata mm. rajan lähellä asuville. Tällä hetkellä esim. Gold Coastilaiset pääsevät matkustamaan New South Walesin puolelle Byron Baylle asti ja rajaa laajennetaan pikkuhiljaa.

      Sitten taas toisaalta Melbournessa ollaan edelleen lockdownissa jo monetta viikkoa ja ilmeisesti pari viikkoa vielä lisää. Jännä, miten saman maan sisällä voi olla niin erilaista elämää tässä tilanteessa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *