Amsterdam on ensimmäinen paikka, johon en ole muuttanut omasta tahdostani. Tai siis, se on paikka, johon en aktiivisesti hakeutunut. Päädyin tänne, koska sain työtarjouksen, en koska erityisesti halusin muuttaa Amsterdamiin tai Alankomaihin. Suhtautumiseni täällä asumiseen on siiskin ollut hieman ristiriitaista. Se on suuri muutos verrattuna kaikkiin aiempiin asuinmaihini, Kiinaan, Macauhun, Portugaliin ja Hong Kongiin, joita rakastin palavasti. Alankomaita kohti tunteeni ovat hyvin… huoneenlämpöiset.
Saavuin Amsterdamiin tammikuun lopussa 2024. Siitä on nyt melkein 8 kuukautta ja voisi luulla, että kaupunki tuntuisi edes hieman kodilta. En kuitenkaan koe näin olevan. Myönnän, että hyvin nopeasti alkuinnostuksen jälkeen asenteeni muuttui varsin negatiiviseksi. Tätä tuskin auttoi se, että moni ympärilläni oleva ihminen aktviivisesti ja hyvin vokaalisesti inhosi kaupunkia ja aikalailla koko maata. Suurin keskustelunaihe ulkomaalaisten kesken työpaikallani on valitus säästä ja ruoasta – ja junista. Olen aina katsonut pahalla asuinmaastaan ainaisesti valittajia, mutta yhtäkkiä olin itse yksi heistä. Se ei todellakaan ole paras tapa aloittaa uudessa maassa asumista.
Kesäkuussa mursin nilkkani kolmesta kohdasta (loisto suoritus, tiedän :D) ja vietin sen johdosta Suomessa leikkauksesta toipuen kaksi kuukautta. Tänä aikana Amsterdam vaikutti todella kaukaiselta ja kun sinne paluu vihdoin koitti, ensimmäistä kertaa tuntui, että olisin voinut jäädä Suomeen vielä vähän pidemmäksi aikaa. Jotain maagista kuitenkin tapahtui kun saavuin takaisin Amsterdamiin ja oli kuin aivoissani olisi vaihdettu asetusta. En todellakaan väitä, että tämä olisi rakkautta, mutta ehdottomasti näen Alankomaat aivan uudessa valossa. Eihän tämä olekaan hullumpi paikka asua!
Asioita, joita arvostan Amsterdmasissa/Alankomaissa enemmän kuin ennen
- Kansainvälisyys – Amsterdam on kansainvälisin paikka, jossa olen koskaan asunut. Ihmisiä tulee kirjaimellisesti ympäri maailmaa ja paikalliset ovat varsin hyvin kansainvälisesti valveutuneita. Englantia puhutaan loistavasti lähes kaikkialla (ei tietenkään mikään velvoite, mutta tekee maahanmuuttajan elämän paaaaljon helpommaksi) ja tarjolla on paljon ulkomaalaisia ravintoloita ja kauppoja
- Luonto – Vaikka rakastankin miljoonakaupunkien loistetta, on myönnettävä, että luonnon läheisyys Amsterdamissa on aika mahtavaa. Puistoja on paljon ja lyhyen matkan päässä pääsee ihan kunnolla maaseudulle
- Elämästä nauttiminen – Aurinkoisella säällä kaikki kokoontuvat puistoihin kavereiden ja perheen kanssa, ulkona syödään varsin usein, moni tykkää bilettää… Jopa pyöräily on mielestäni osa tätä. Alankomaalaiset haluavat nauttia elämästä ja ovat varsin rentoa porukkaa. He osaavat pitää hauskaa
- ”Suomalaisuus” – Alankomaalaiset ovat mielestäni mielenkiintoinen ja jokseenkin paradoksinen sekoitus suomalaisuutta ja amerikkalaisuutta. Monin tavoin he mielestäni ovat hyvin samanlaisia kuin suomalaiset – asioihin voi luottaa ja ne toimivat (paitsi junat), ihmiset arvostavat rehellisyyttä (joskin alankomaalaiset ovat tunnettuja siitä, että he sanovat asiat liiankin suoraan) ja täällä ollaan myös jotenkin vaatimattomia. Koen siis ymmärtäväni ihmisiä aika hyvin
- Työpaikkani – Ihan aidosti viihdyn töissäni loistavasti ja melkein joka päivä lähden sinne innoissani – ja tämä todellakin tarkoittaa jotain, sillä aamuvuoroni alkaa jo 6:45, enkä ole mikään aamuihminen. Olen todella löytänyt oman alani (olen töissä luksushotellissa), koen kehittyväni jatkuvasti ja työ on sosiaalista. Ilmapiiri on kansainvälinen ja moni on kuin minä – matkusteleva, ulkomailla asuva/asunut ja kielitaituri
Lisäksi olen vihdoin alkanut löytämään niitä omia suosikkipaikkoja, kuten vakkaripuiston, lempi kanaalin rannan, ja tutut baarit ja ravintolat. Myös kaverisuhteet ovat alkaneet syventyä. Koen, että Amsterdamissa olen ollut kaikista asuinmaistani yksinäisin. Tämä ei kuitenkaan ole haitannut hirveästi, sillä työni on super sosiaalista niin asiakkaiden kuin kolleegojenkin kanssa. Monesti vapaa-ajalla siis halusinkin vain olla yksin ja hiljaa. Mutta on myös niitä hetkiä kun haluaisi mennä jonnekin tai tehdä jotain sosiaalista töiden ulkopuolella.
Sairaslomani aikana kolleegat alkoivat hengaamaan ylipäätään enemmän yhdessä vapaa-ajalla ja nyt palattuani olen myös päässyt mukaan rientoihin. Olemme käyneet drinkeillä ja tällä viikolla ison porukan kanssa pelaamassa paintballia. Minulla on myös vihdoin kaksi läheistä ”luottokaveria”, eli sellaista ihmistä, joita voi kutsua hengaamaan ilman mitään kynnystä, ja joille voi avautua vapaasti mistä tahansa aiheesta. Olen löytänyt paikkani. Nyt myös poikaystäväni on muuttanut Amsterdamiin (tästä ja kaukosuhteen lopusta luultavasti tulossa joskus oma postauksensa), joten tuntuu, että juureni alkavat tosissaan kiinnittyä.
Kodin hakua… Taas
Juuri kun aloin kotiutua edes hieman, viedään matto jalkojen alta – vuokranantajani nimittäin myy nykyisen asuntoni. Olen asunut kolmen (todella mukavan ja siistin) kämppiksen kanssa, mutta koen kyllä olevani enemmän kuin valmis muuttamaan yhteen poikaystävän kanssa. Tämä on kuitenkin Alankomaissa järkyttävän vaikeaa. Kirjoitin aiheesta oman postauksen keväällä ja uskomatonta, että olen taas tässä tilanteessa. Kaiken lisäksi olisin luullut, että pariskuntana kämpän löytäminen olisi helpompaa, mutta ei.
Kahden viikon päästä on lähdettävä nykyisestä kämpästä, eikä onni ole vielä potkinut. Aluksi suostuin etsimään Amsterdamin lisäksi kotia vain Den Haagista, mutta nyt olen avoin ihan melkein kaikille kaupungeille ja kylille, kunhan pääsen töihin kätevästi. Alankomaissa moni asuu ja työskentelee eri kaupungeissa, sillä junaverkosto on hyvä (joskin junat itse epäluotettavia, kuten olen jo maininnut pariin otteeseen.. :D) ja välimatkat kohtuullisia. Saa siis nähdä, mitä kaupunkia tulen kutsumaan kodiksi pian.
Vaikka lähdinkin Suomesta 2015 vannoen, etten enää koskaan asuisi kylmässä maassa, täällä sitä ollaan, sateisessa Amsterdamissa. Tänne sopeutuminen on ollut minulle kaikista asuinmaistani vaikeinta, mikä on hassua, sillä objektiivisesti täällä on kaikkein samanlaisinta Suomeen verrattuna. Ensimmäistä kertaa menen 100% paikallisesta, mutta koen olevani erilainen, sillä elämäntyylini ja mieltymykseni ovat hyvin erilaisia paikallisiin/Amsterdamissa asuviin verrattuna. Jokin tässä paikassa kuitenkin pikkuhiljaa on tehnyt tiensä sydämeeni. Siinä missä olin alussa aivan valmis lähtemään maasta kunhan työsopparini päättyy heinäkuussa 2025, nyt alkaa tuntua siltä, että haluaisin olla täällä hieman pidempään – mutta sen jälkeen on kyllä päästävä jonnekin lämpimään!
Seitsemän Pekingissä vietetyn kuukauden ja viiden Macaussa vietetyn vuoden jälkeen Lissaboniin muuttanut alunperin Helsingistä kotoisin oleva tyttö. Rakkautena kielet, kulttuurit, matkustelu ja Aasia.
Itsekin olen joskus muuten murtanut nilkkani kolmesta kohtaa. Se on tosiaan ärsyttävää. Kiva, että viihdyt töissä, mielestäni se on tärkeää. Harmi kuitenkin tuo asintojuttu.