KAUSITÖITÄ ISLANNISSA – PITKIÄ PÄIVIÄ JA KUUMIA LÄHTEITÄ

Puolen vuoden kausityökokemuksen jälkeen tunsin kovaa kaipuuta Islantiin, joten tänä kesänä päätin palata tulen ja jään maahan! Tässä postauksessa asiaa siitä, miten ensinnäkin päädyin kausitöihin Islantiin ja mikä sai minut palaamaan vain vuoden jälkeen.

Suoritettuani kandidaatin tutkinnon Amsterdamissa olin vahvasti välivuoden tarpeessa. Intensiivisen korkeakoulurupeaman jälkeen palasinkin muutamaksi kuukaudeksi Suomeen nuolemaan haavojani ja toipumaan orastavasta burnoutista. Iltojen pimetessä ja syksyn harmauden tehdessä tuloaan huomasin kaipaavani jotakin uutta. Silloin mieleeni palasi Nordjobb, pohjoismainen työmarkkinaohjelma, josta olin alun perin kuullut hyvältä ystävältäni, joka oli Nordjobbin siivittämänä ollut kahtena kesänä töissä Ruotsissa. Nordjobb välittää työntekijöitä ympäri pohjoismaita, edellyttäen hakijaltaan ainoastaan pohjoismaan kansalaisuutta ja yhden skandinaavisen kielen osaamista. Hain töitä Islannin lisäksi Grönlannista ja Färsaarilta ja riemulla ei ollut rajaa, kun Reykjavikin laidalla sijaitseva verkkokauppa otti yhteyttä kutsuakseen minut online-haastatteluun. Työtehtävinä oli ruokaostoksia kotiin kuljettavan yhtiön varaston keräily ja ostosten pakkaus. Haastattelusta lohkesi työpaikka ja varasin parin päivän varotusajalla lennot Reykjavikiin. Nordjobbin Islanninvastaava hoiti puolestani kaiken, väestörekisteriin ilmoittautumisen, sosiaaliturvatunnuksen, sekä kirsikkana kakun päälle myös asunnon, jolloin minun vastuulleni jäi ainoastaan paikalle saapumisen. Aluksi työsopimus oli vain marraskuusta jouluun saakka, mutta päädyin jäämään Islantiin seuraavan vuoden huhtikuuhun. Tässä postauksessa kerron kokemuksiani ylipäätään Islannissa asumisesta, sekä myös täällä työskentelemisestä.

Islannissa Asuminen Yleisesti

Olen aktiivisesti kiusannut muutamaa paikallista ystävääni kysymyksillä heidän kokemastaan kansallisidentiteetistä ja siitä miten islantilaiset näkevät itsensä suhteessa Amerikkaan ja Eurooppaan, sillä maantieteellisesti tämä pohjoinen saarivaltio on aika lailla välinputoaja. Yleisen konsensuksen mukaan ihmiset täällä eivät oikein koe itseään kummaksikaan, mutta pitävät itseään ”pohjoismaalaisena” ja kokevat tietynlaista hengenheimolaisuutta kuulemma etenkin suomalaisten kanssa. Voin allekirjoittaa tämän omien kokemuksieni perusteella, sillä islantilaiset ovat monella tapaa kovin suomalaisia, luonnonläheisiä, rauhallisia, ja verrattain vaatimattomiakin. Sanoisin siis, että suomalaisen on helppo sopeutua tänne, vaikkakin paikallisten ystävien löytäminen voi olla haastavaa. Pintapuolisia tuttavuuksia on lähtökohtaisesti ystävällisten islantilaisten kanssa helppo solmia, mutta syvempien ystävyyksien muodostamiseksi täytyy usein nähdä vaivaa.

Islannin sääolosuhteet ovat sanalla sanoen karut. Lämpötilat eivät putoa yhtä alas kuin Suomessa, mutta puuton saarivaltio saa jokaisena vuodenaikana osakseen vahvaa polaaririntaman tuulta. Tuuli voi yltyä niin vahvaksi, että jäätyneitä teitä suljetaan, sillä vaarana on auton suistuminen jäiseltä tienpinnalta tuulen vuoksi. Kesäisin lämpötilat eivät myöskään nouse kovin korkealle ja koko vuoden keskilämpötila maassa on 5,5 °C. Paikalliset sietävät ympärivuotisia viileitä kelejä kylpemällä maan sadoissa kuumissa lähteissä, joka on muuten aivan must-see juttu saarella vieraillessa! Paikallisia et tosin löydä Blue Lagoonista, vaan jokaisessa naapurustossa on omat kuumat lähteensä, tai hot potit, jonne ihmiset ryntäävät iltaisin töiden jälkeen. Esimerkiksi meidän naapuruston kuumat altaat löytyvät kuntosalin yhteydestä allasosastolta, johon kuuluu kolmen kuuman altaan lisäksi kylmäallas ja kaksi saunaa. Reykjavikin keskustassa paikallisten suosiossa on puolestaan Nautholsvik, jossa kuumassa altaassa kylpemisen lisäksi on mahdollista pulahtaa mereen uimaan.

Työnteko, Palkka, Verot ja Hintataso

Islannissa arvostetaan work-life balancea ja työntekijöiden oikeudet ovat lähellä jäämaan asukkien sydämiä. Kuulin täällä ollessani satumaisia kokemuksia siitä kaikesta, mitä työntekijöiden liitot tarjoavat. Ilmeisesti liitot tukevat työntekijöitä esimerkiksi maksamalla kuntosalijäsenyyksiä ja muita liikunnallisia harrastuksia. Ulkomaalaisten on myös mahdollista saada liittojen rahoittamia islannin kielen kursseja. Hyvän työelämätasapainon vuoksi Islannissa on helppo priorisoida myös vapaa-aikaa ja saarella riittääkin tekemistä ja näkemistä, lähinnä luonnon parissa.

Siinä missä ensimmäisellä kerralla Islantiin lähtöä motivoi muutoksen kaipuu, palasin tänne kesätöihin korkean palkkatason perässä. Toki minimipalkka vaihtelee aloittain, oman työpaikkani TESsin minimipalkkasarakkeessa komeilee Islannin kruunuissa tämänhetkisellä kurssilla 17.15€ tunnilta, plus vähän yli 10% lomarahoja vielä päälle. Viime vuonna varastolla riitti ylityötunteja, sekä tarjolla oli myös suoritusbonus, jotka yhdessä nostivat tuloja parhaina kuukausina noin viiden tuhannen euron paikkeille. Tämä tosin tarkoitti vapaiden viikonloppujen uhrauksia sekä yli 12-tunnin päiviä. Myöskin tuo kuukausitulo oli ennen veroja, mokomiakin voroja. Nimittäin, Islannissa korkeaan minimipalkkaan vastataan korkealla minimiverotuksella. Maassa on käytössä progressiivinen verotus, eli mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat myös veroja. Islantilaisessa yrityksessä töitä tehdessä veroja maksetaan Islantiin ja täällä alin veroporras on 31,45%, jota seuraava aste on 37,95%. Tosin veroviranomaiset tarjoavat kuukausittain n. 340€ verovähennystä, mikä toki lohduttaa hieman. Verojen lisäksi kuukausipalkasta maksetaan Suomen tapaan myös eläkemaksua noin neljän prosentin verran. Siinä missä EU:n ulkopuoliset kansalaiset saavat hakea eläkesäästönsä itselleen lähtiessään Islannista, EU-kansalaisten säästöt jäävät maahan. Tosin ilmeisesti nämä eläkesäästöt voi hakea itselleen saavutettuaan eläkeiän, joten se on ihan varma juttu, että 65-vuotissynttärimaljojani kilistellään Islannin eläkelaitoksen rappusilla.

Vaikka verojen, eläkemaksujen sun muiden jälkeen käteen jääkin työstä mukava summa, eläminen täällä vie vielä oman siivunsa kakusta. Ruoan hinta, etenkin kalan ja lihan hinta, ovat todella korkeita. Yleisen hintatason lisäksi elintarvikkeiden korkeat hinnat selittyvät sillä, että todella suuri osa kaikesta kulutustavarasta täytyy tuoda maahan, sillä Islannissa ei karun ilmaston vuoksi tuoteta juuri mitään. Tämän vuoksi esimerkiksi 200g pekonipaketista joutuu pulittamaan jopa 20€. Täällä, niin kuin oikeastaan kaikkialla, on mahdollista elää myös säästeliäästi, jolloin kasvipohjainen ruokavalio nousee kunniaan. Viikottaisen ruokalistan tähtiasemassa täällä ollessani onkin esimerkiksi kikhernecurry ja falafelpitat. Kaikki muu huomoiden yksinkertainen ja säästeliäs elämäntapa ei tunnu pahaltakaan uhraukselta.

Miltä elämä Islannissa sinusta kuulostaa? Voisitko kuvitella itsesi kausitöissä Atlantin tulivuorisaarella?